Termodynaaminen tasapaino on fysiikkaan liittyvä konsepti, jonka kaikkien
fyysikkojen tulisi sisäistää. Vaikka tämä konsepti saattaakin kuullostaa
lämpö-oppiin liittyvältä käsitteeltä, niin voin vakuuttaa, että konsepti on
universaalimpi, kuin miltä se kuullostaa.
Termodynaamisella tasapainolla tarkoitetaan nyt muös Maapallon kattavia
ilmiöitä. Tämä juuri siksi, että konseptin voi yleistää koskemaan suurempia
ja suurempia kokonaisuuksia. Se ei siis koske mikromaailman pieniä tapahtumia.
Sitten asiaan:
Me tuhoamme omaa ympäristöämme kiihtyvällä vauhdilla. Hakkaamme metsät
pelloiksi, jotta voimme kasvattaa lisää soijaa ja maissia saadaksemme tyydytettyä
yhä kasvavat ja kasvavat markkinat.
Juomme joka desilitran nestettä muovipulloista, jotka päätyvät mereen. Ostamme
uusia tuotteita, joita emme oikeasti tarvitse - samalla kannamme vanhaa kaatopaikoille.
Kuullostaa pieneltä? Vain pelkät Miljardi puhelimen vaihtoa -ja vanhan roskiin heittämistä-
vuodessa ei ole ainoastaan ne puhelimet. Se on samalla kaikki siihen käytetty työ, työntekijän
eläminen, vuokranmaksu, syöminen jne. Harva tulee ajatelleeksi tätä.
Ja sama asia on toki jokaisen tuotteen kohdalla - jees, myös litra piimää.
Mutta emmehän me tuhoa ympäristöä, me kierrätämme! Väärin. Me kulutamme ja ostamme
kamaa jota emme tarvitse. Kaikki ns. kierrätys on turhaa kun nettona kumoamme joka-
tapauksessa Megalla maatumatonta sontaa omaan luontoomme ja olemme ylpeitä
uusista ostoksistamme, koska oikeasti ostaminen tuottaa hetkellistä mielihyvää aivoissamme,
saamme siitä lyhyen dopamiini-tripin.
Mutta miten selität tämän asian lapsellesi, siis omalle lapsellesi: Sinun lapsesi (eli lapsenlapsesi
tulee elämään maanpäällisessä helvetissä, jossa merenpinta nousee, yltää jo kauppatorille Helsingissä, äärimmäiset sääilmiöt ovat jatkuvia, pako nälkää, puhtaan veden puutetta, sisällissotia ajaa jatkuvasti kasvavaa ihmis-populaatiota pois jatkuvasti pienenevältä elinkelpoiselta alueelta. Ja kun populaatio levittäytyy vääjäämättömästi, tulee mukanaan
odottamattomat tartunnat, rasismin, yhteiskunnallisesti jatkuvasti muuttuvan epäbalanssin
joka asiassa. Ja joka kolkassa maapalloa.
Voimme toki alkaa sulkea rajoja mutta sekin kestää vain aikansa.
Olemme jo ohittaneet kriitisen pisteen poliitikot ja kuluttajat.
Ilmastonmuutos ei ole ainoa ongelmamme, mutta se ajaa tilanteen tuohon edellämainittuun
ja sille ei enää voi mitään, sinä et pysäytä kahta miljoonaa pakolaista millään keinolla!
En ole Pentti Linkolalle sukua mutta mielestäni koko sivilisaatio ansaitsee sen
mitä tuleman pitää. Siinähän mietitte niitä kauniita satuja lapsenlapsillenne, te jotka ette
kuunnelleet. Te, joille ajassa eläminen oli tärkeämpää, kuin Maapallon tulevaisuus!
Me ansaitsemme kaiken tulevan. Maa saavuttaa termodynaamisen tasapainon
riippumatta poliitikoista, sodista tai kulutuksestamme, se on vain luonnon fakta.
Mutta olisimme voineet vaikuttaa hieman sen nopeuteen.
Homo Sapiensin nousu ja tuho
6
168
Vastaukset
Ja muuten, tämä voi olla myös se syy, miksi emme löydä avaruudesta "älyllistä"
elämää. Jos älylliseltä sivilisaatiolta kestää sähkön kesyttämisestä tukikohdalle omalle
kiertoradalleen muutama sata vuotta, ei sillä mene itsensä tuhoamiseen tavalla tai toisella sen enempää.- Ystävän-Neuvo
Palaan taas tähän samaan toistuvaan asiaan kykenemättömyydestäsi käyttää editorin automaattirivitystä, eli painele sitä 'enteriä' vain kun lause loppuu, älä silloin kun alustallasi rivi tulee täyteen.
Tuntuu vähän kornilta lukea tieteeseen liittyvää sitaattia kirjoittajalta jonka taito ei useista muistutuksista huolimatta yllä edes tekstin käsittelyyn, joten sisältöön tulee luonnollisesti jo vastaava ennakkoasenne.
Zoomaa niitä tekstejäsi niin näet mitä et osaa tai ymmärrä, lue mitä neuvotaan ja jätä asenne " kyllä minä tiedän"Kiitos kritiikistä. Kumpa muutkin sisäistäisivät tuon asenteen.
On muuten hienoa, että olet oppinut käyttämään tekstinkäsittelyohjelmia!
Onnittelut siitä ja lämmintä kesää sinne olohuoneeseen.- Tai-sitten
Tractor copypastaa toisten tekstejä ja on palstalla täysi pelle, kuten sinäkin.
- sammuta.sädekehäsi.jo
"Ilmastonmuutos ei ole ainoa ongelmamme, mutta se ajaa tilanteen tuohon edellämainittuun
ja sille ei enää voi mitään, sinä et pysäytä kahta miljoonaa pakolaista millään keinolla!"
Ilmastonmuutos (mihin se lämpeneminen muuten unohtui) ei ole se syy miksi "lapsukaiset" eli terveet nuoret miehet parveilevat elintasosurffailemassa ja röröstelemässä samaan aikaan kun ne naiset ja lapset joilta nämä "miehet" ovat vieneet turvapaikan, ovat kärsimässä ties missä.
Ja kyllä kaksi miljoona pakolaista voidaan pysäyttää. Keinolla. Siitä voit olla varma ;)
Sinänsä hauskaa huomata että tuo hurskastelun ja maailmantuskassa piehtaroinnin perinne ei näytä kuolleen, muistan teitä jo 70- luvulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 27025296
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?472195- 1981572
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1381437- 281219
- 122988
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30922Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex84811Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82776- 75698