Kun sinne lähetetään miehistöä niin starttaako ne vain Venäjältä vai myös USAsta? Ja onko niitä sukkuloita muita kun se venäläisten soyuz?
Kansainvälinen avaruusasema
13
486
Vastaukset
Jo seitsemän vuotta ovat kaikki Kansainväliselle avaruusasemalle telakoituneet miehistöä kuljettaneet alukset lähetetty Kazakstanin Baikonurista venäläisillä Sojuzeilla.
Jep. Noin se on mennyt siitä lähtien kun jenkkien avaruussukkulat poistuivat käytöstä. Tämä voi silti muuttua jo tämän vuoden aikana.
Boeingilla on uusi avaruusalus kehitteillä, CST-100 Starliner. Nämä kapselityyppiset alukset laukaistaan United Launch Alliancen Atlas V raketeilla, ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin ensimmäinen miehitetty testilento ISS:lle tapahtuu jo tämän vuoden marraskuussa.
Myös SpaceX:n on tarkotus suorittaa ensimmäinen miehitetty testilento uudella Dragon V2 avaruusaluksella joulukuussa. Dragonin ensimmäinen versiohan on jo tehnyt 14 rahtilentoa ISS:lle vuodesta 2012 lähtien. Dragon V2 on samankaltainen kapselityyppinen alus, ja laukaistaan myös Falcon 9 raketin kyydissä. Tuon joulukuun testilennon määränpäänä on myös juurikin ISS.
Näissä on silti usein yllättäviä viiveitä, enkä ihmettelisi jos aiemmin mainitut testilennot viivästyvät useilla kuukausilla. Uskon silti että viimeistään ensi vuoden aikana ISS:lle on lennetty ihmisiä jo jollakin muulla kuin Soyuz-aluksella. Parhaassa tapauksessa kahdella muulla, ja jo tämän vuoden aikana.
- hähähähähähäääääää
Tässä NASAn alkuperäinen video Russian Segment.
Näin rajoja ylitetään kansanvälisen rakkauden ja tieteen vuoksi:
https://www.youtube.com/watch?v=JiV0V8t4DYU- Hualestunut
No johan on nippeliä ja nappulaa häkkyrässä.
Oletan että kaikki tieteilijät/tutkijat/matkustajat joutuvat tarkoin perehtymään jokaisen vivun ja nappulan toimintaan.
Uskon että kaiken tuon oppimiseen menee useita vuosia ja vanhin unohtuu kun uutta tupataan.
Hyvin on ahdasta ja uskon että lähikosketuksia tulee palikoihin joihin ei missään tapauksessa saisi koskea. Ainakin nuo irralliset piuhat olisi syytä putkittaa ja lähettää sinne sähkömies seuraavaksi. - Näppishöhlä
99 % tietokonetta käyttävistä ihmisistä ei osaa käyttää edes näppiksen kaikkia mahdollisuuksia....D
- näin.on
Minäpä tiedän, että 99,9999 ihmisistä ei osaa käyttää kaikkia niitä näppiksen ominaisuuksia jotka on joskus keksitty.
- minunlippunioinkaikessa
Minä väitän että minä omistan kaikki aurinkokuntamme planeetat kokonaan jupiteria mukaanlukematta.
Kiinalaiset ilmeisesti nyt omistavat kuun toisen puolen, ei haittaa se.. - iss-näkyy
Kansainvälinen avaruusasema on YLE:n uutisen mukaan toukokuussa bongattavissa Etelä-Suomen taivaalta noin kerran viikossa.
yle.fi/uutiset/3-10218534- Derkkumedia
Varmaan ainoita asioita joita YLE ei kykene sensuroimaan...
- hähähähähähähäääääää
Vai että ISS näkyy Suomessa....D
Siitähän saamme sitten aika yksityiskohtaisia valokuviakin esim. Nikon P900:lla kuvattuna jos häkkyrä näkyy paljailla silmillä?
Veikkaan että yhtään valokuvaa emme tule koskaan ikinä milloinkaan siitä näkemään. Hienoja NASAn maalauksia kylläkin. Oikein lähikuvina.- HähähhäänKaveri
Ei tullut ISS:stä näköhavaintoja puhumattakaan valokuvista mutta onhan toukokuuta vielä pitkälti jäljellä.....D
- ressu1
https://www.youtube.com/watch?v=DSt-YOJlQOo
tossa olis oikeen vaokuvaajan siitä ottamia kuviaa..ei amatöörin joka nyt omistaa kohtalaisen kameran ei edes ammattikameraa.ja kaikkille salaliitotoerioita miettiville..lukekaa ja opiskelkaa oikeesti vittu sitä fysiikkaa matematiika ja vaikka vähän historiaakin- ressukka2
Tässä viimeisimmät terveiset ISSltä; wonderful!
https://www.youtube.com/watch?v=aCfO-VmznqM&t=317s
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553930Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853353Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852805Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442699Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?712660Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,232402Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402342Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522225Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville392052Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121946