Onko Ammattikoulusta valmistuneesta isäksi

MemmuliÄippä2xLapsia

Vai onko korkeammin koulutettu esim. AmmattiKorkeakoulu tai YliOpisto/Korkeakoulu turvallisempi vaatimus

22

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todella typerästi aseteltu kysymys. Jatkokoulutustausta ei koskaan eikä millään tavoin määrittele miehen kyvykkyyttä hyväksi isäksi.

      • TrollilleVastine

        Trolli provoilee. Kun katsoo vaikka yliopiston ja ammattikoulun opiskelijoita esim. tavarantoimittajien tullessa painavilla nokkakärryillä oppilaitoksen aulaan niin ammattikoululaiset ymmärtävät väistää kaikki, mutta melkoinen osa yliopisto-opiskelijoista jää seisomaan eteen tukkien tien. Jo tämä kertoo jotain. Jos on hyvä muisti ja oppii kirjat ulkoa, niin se ei todellakaan tarkoita fiksuutta vaan pelkkää muistin hyvää toimintaa eli kirjanoppineisuutta. Todennäköisesti ammattikoululainen osaa käyttää maalaisjärkeä myös lapsen kanssa paremmin. Valehtelematta tyhmimmät ihmiset ovat olleet lukion ja yliopiston käyneitä. Ainoastaan ulkoaoppiminen toimii ei järki.

      • TrollilleVastine kirjoitti:

        Kuka on trolli?

      • hghgfhfgf
        TrollilleVastine kirjoitti:

        "Jos on hyvä muisti ja oppii kirjat ulkoa, niin se ei todellakaan tarkoita fiksuutta vaan pelkkää muistin hyvää toimintaa eli kirjanoppineisuutta."

        Tuota.. ei se nyt ihan noinkaan ole että se olisi jotain ulkoaopettelua.

      • Älkää jaksako kinata näistä jutuista. Kenenkään yksittäisen miehen kyvykkyyttä hyväksi isäksi ei missään tapauksessa saisi koskaan määritellä ainoastaan hänen koulutustaustansa perusteella. Asiaan vaikuttaa niin moni muu seikka ja osa-alue, että tämä keskustelu on jo lähtökohdiltaan täysin absurdi.

        Tutustukaa kunnolla jokaiseen mieheen jotka tutustumisen arvoisia ovat ja antakaa heille todellinen mahdollisuus osoittaa käytöksellään, millaisia isiä heistä voisi tulla!

    • eikunvesisade

      Höh. Onkos tullu talvi.

    • MemmuliÄippä2xLapsia

      Niin en osannut "muotoila" tuota kyssää paremmin olenhan aina se "luki häiriöinen tyttö" niin kuin ope sanoi... No fiksut ymmärtää ja osaa vastata .....

    • Tottakai on..

      Duunarin palkka on ihan OK.

      Kaivokseltaki saa niin paljon että voit hoitaa lasten kustannukset ja ostaa ittelles moottoripyörän. :D

    • JesusIsTheBest

      Isän sydän ei ole tittelistä ehkä teattereissa kiinni,
      Eikä paljonko voit antaa aineellista hyvää,
      Vaan siitä millainen isän sydän sinulla on lasta kohtaan,
      Osaatko rakastaa, kunnioittaa ja kannustaa lastasi,
      Onko hän iloksi, jonka kanssa haluat viettää aikaa,
      Yksikään ihminen ei itke sielunhoidollista sitä tavaramäärää,
      Mutta isää itketään, jos isä ei ole rakastanut, ollut läsnä,
      Tai on pahoinpidelty fyysisesti, henkisesti, psyykkisesti tai seksaalisesti.

      Se millainen isä haluat olla ja olet ratkaisee paljon.
      Ja, jos kykenet antamaan anteeksi omien vanhempien juttuja,
      Koska raamattu sanoo,
      Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset, sillä mistä toista tuomitset, siihen itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä joka tuomitset teet samoja tekoja. Room.2:1
      Ja tän vuoksi meidän pitäis pyrkiä anteeksianto on asioista, vaikka ne voi olla tosi, tosi kipeitä ja vaikeita ja isoja.
      Raamatussa vanki ja vanginvartia oli sidottu nilkoista kiinni samaan kahleeseen.
      Kuvaa myös anteeksiantamattomuudesta, kun me ollaan katkeruudessa (huom. Puhun/kirjoitan nyt yhtäpaljon itelleni) ja anteeksiantamattomuudesta jotakuta kohtaan niin me ollaan sidoksissa koko ajan tuohon ihmiseen ja myöskään ,ei emme ole vapaita vaan ollaan kiinni siinä samassa vankikahleessa ja vankilassa.

      Tän vuoksi ois hyvä käynnistää ja varsinkin pyytää Herralta voimaa antaa anteeksi,
      Jos on kipeitä juttuja tapahtunut. Anteeksianto ei tee väärästä oikeaa vaan päästää meidät vapaaksi siitä kahleista. Jumala voi korjata sen mikä on särkynyt tai luoda jotain uutta.

      Jla katsoo sydämeen, ei titteleihin ym. ulkoisiin juttuihin.

      • JesusIsTheBest

        Taas tablettia kirjoittaa omia sanoja,
        Teattereiden sijalla tulis lukee tatteleita = niitä mitkä nyt ei varsinaisesti ole tittelistä, mutta samankaltaisia, meriitejä

      • hushhushMaria

      • JesusIsTheBest

        Se ei nyt tarkoita etteikö jotkut johtzmisasemasssa olevat voi olla hyviä isejä

        Mut tittelit ei tee isää vaan sydän ja rakkaus lapseen, halu olla lapselle se isä jonka syliin voi juosta, jolle voi turvallisesti uskoo omat juttunsa.
        Ja vaikka näitä ei vois tehdäkään käytännössä, niin esim. Oma äiti oli viisas kun se neuvo murrosikäisen tyttärelleen eli minulle, missä minun oman isäni rakkaus näkyy, ei varmaan koskaan tuu sanomaan mitään sen klaltasta, mut äiti neuvo
        ja siellä se näkyy kun tiettyyn tilanteeseen menee ja katsoo ; )
        Eikä isäni koskaan ymmärrä sitä, mitä niissä hetkessä haen. Menis sillä pian pasmat sekasin ; )

      • ShalomWihtori-
        JesusIsTheBest kirjoitti:

        mustalais Wihtoriko taas sieluja kalastelee?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12039727/nettiseurat

      • JesusIsTheBest

        Totta ilman maallista isää Jeesus syntyi, mutta

        Jeesuksen Isä oli Taivaallinen Isä Matt3:17

      • realisti
        JesusIsTheBest kirjoitti:

        Totta ilman maallista isää Jeesus syntyi, mutta

        Jeesuksen Isä oli Taivaallinen Isä Matt3:17

        Taivaanpappa taitaa olla namusetä
        Maria synnytti 14vuotiaana puusepän piikana

        Tylsiä nuo hihhuleitten mytologiat
        Einstein määritteli jumalat "kaasumainen selkärangaton olio"

        Suhteellisuus evankeljumi Shit6:66

        https://www.youtube.com/watch?v=2eMpdlXZDmk

      • tarkkis
        JesusIsTheBest kirjoitti:

        Totta ilman maallista isää Jeesus syntyi, mutta

        Jeesuksen Isä oli Taivaallinen Isä Matt3:17

        "Taivaallinen isä" taisi olla vain koulukarkuri,
        ku ei mitään tietoa koulutuxesta......ihan itseoppinut isukki vaan

    • pömppömahatäti

      Kyllä jo ennen noin 6000v sumerilaisten _tietotalojakin-
      ämmät sikisivät tiineixi, vaikka eivät tienneet edes, mistä se vatsan pullistuminen johtuu

    • Karvamiess

      Ammattikoulun läpikäyneet (sieltähän ei valmistuta) omaavat kukin "höttötietoon"- perustuvaan sekä kasvatustieteiden tohtoreiden määrittelemään "itguito itgu juguj otgoitog" perusteluihin perustuvaan sekä muinaisen Babylonian l. Kaksoisvirran maan aikakauteen sidottuun ja täten myös kanonisoituun erittäin tärkeään humanistisiintieteisiin liittyvää täyttä sontaa.

      Tuo "isäksi tuleminen" ei sitten liity yhtään mihinkään. Kyllähän sitä nyt mieskin tulee isäksi jos jännäjennä juottaa hänelle viinää, jonka jälkeen jännäjenna raiskaa tuon "poitsulin".

    • Abram
      • Karvamies

        Saara alkuain Sarai oli 90-vuotias kun YT-Mies Abram sai hänet Herran siunattuun tilaan. Epäuskoinen Sarai nauroi juuri tätä omaa kurppaolemustaan, jotta mahtaisiko hän enään tulla tiineeksi. Vau Karvamies sitä onkin kovempi sälli kuin Laasanen.

    • Raha-on-kemia

      Amikset on isiä ja sossun luukulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      69
      1329
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      920
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      852
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      749
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      50
      661
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      584
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      569
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      40
      559
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      537
    Aihe