En ymmärrä mikä on juju, mutta uunittaminen tuottaa jopa imeltämistä "makeamman" lopputuloksen. En enää edes yritä imeltämistä, vaan uunitan perunasoseen tämän löytämäni ohjeen mukaan.
Mutta onko tämä aito kasvisruoka ???
===========
Se aito arkiruoaksi hyvin sopiva uunitetttu perunasoselaatikko valmistuu näin:
Kuoritaaan perunat, pilkotaan reiluiksi kuutioiksi ja keitetään vähässä vedessä kypsiksi.
Perunat soseutetaan keittoveteen.
Jäähdytetään 60 asteiseksi.
Lisätään runsas puoli desiä jauhoa kiloon perunoita ja lisätään tarvittaessa noin 60 asteista vettä niin että soseesta tulee puuromaista. Voi tehdä notkeampaakin.
Laitetaan sose uunittumaan 80-85 asteiseen uuniin 3 tunniksi. Sekoitetaan 2-3 kertaa. Voi uunittaa sekoittamattakin. Uunissa soseeseen muodostuu aromisia makuja.
Uunitettuun soseesen lisätään suola ja kasvisrasva (tai voita) sekä maitoa korvaavaa nestettä (tai maitoa) niin että soseesta tulee sakeahkoa velliä. Muuta maustamista ei tarvita. Voi maustaakin jos haluaa, mutta silloin menetetään osa uunituksen aikana muodostuneista mauista. Maustamatta paras. Sose laitetaan kasvisrasvalla voideltuun uunivuokaan. Soseen pinnalle voi ripotella korppujauhoa ja kasvisrasvaa (tai voinokareita).
Sose paistetaan uunissa 140-170 asteessa noin 2 tuntia. Kun sose paistuu 170 asteessa ja saa väriä ja alkaa kuplimaan, niin lämpötilan voi aleentaa 140 asteeseen ja näin kupliminen rauhoittuu.
Uunitettu perunasoselaatikko valmistuu noin 6 tunnissa ja se sopii hyvin arkiruoaksi. Ei siis kohtuuttoman hidas, mutta hyvä ja helppo arkiruoka.
Löysin toimivan "uunitettu perunasoselaatikko"...
PerunasoseUunissa
0
362
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1302985Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn221468- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085