Keskustelu prostituutiosta. Sopivaa vai ei?

Täällä on nähty keskusteluja seksiroboteista. Äskettäin avasin uuden keskustelun seksuaalikasvatuksesta, joka on jossain määrin hankala aihe. Sain ihan asiallisia vastauksia.
Uskon, että asianmukaisella seksuaalikasvatuksella voidaan ehkäistä ätmiyttä. Tämä ätmiyden vähentäminen ilman muuta kiinnostaa ja se miten tuleva ätmiys voitais hyvissä ajoin havaita ja saada sellaisille ihmisille oikeanlaista ohjausta.

No nyt ajattelin ottaa puheeksi prostituution vaikutukset ätmiyteen.
Kysyisin palstalaisilta, että olisiko halukkaita keskustelemaan tästä aiheesta? Täällä suomi24 sivulla on ihan oma palstansa prostituutio aiheelle. Ajattelin, että sinne voitais rakentaa uusi keskusteluketju, jos on halukkaita keskustelee. Ajattelin, että tämäkin aihe vois kiinnostaa sinkut palstalla olevia ihmisiä, koska tämänkään ilmiön vaikutuksia ei voi ainakaan täysin sulkea poiskaan. Toisin sanoen miten prostituutio vaikuttaa sinkkuuteen ja siitä poispääsyyn. Tästä asiasta nyt ollaan varmaan aika yksimielisiä, että erityisesti hetero miehet haluavat pois sinkkuudesta, jos sitä on jatkunut pitkään. Ainakin suuri osa haluaa pois.

Meillä on siis olemassa erilaisia muotoja, jotka "korvaavat" parisuhteen: porno, prostituutio, seksirobotit (tulevaisuudessa).
Niin, käytin todellakin sanaa "korvaavat". Eli miettikää miksi käytin lainausmerkkejä kyseisessä sanassa.
31809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Erittäin sopivaa ja sitä halvempi vittu sitä parempi! Voitaisiin jopa kasvattaa naisia ihan naitavaksi halvalla! 10 euroa laukeaminen!

Äänestä
  • Aloittaja

    Mä ajattelin, että ei ehkä sovi sinkut palstalle, jos tälle on ihan oma palstansa suomi24 sivulla, nimittäin seksi palstalla ja siellä joku tyyliin: onko prostituutio väärin?

    Äänestä

Aloittaja

Niin en ole nyt kovin paljoa jostain syystä vieraillut monella palstalla täällä suomi24 sivulla vaikka olenkin rekisteröity. Jostain syystä joku palsta vie voiton: sinkut palsta mun tapauksessa.
Jos sinkut palstan vakkarit vierailee enimmäkseen sinkut palstalla, niin tämän takia ajattelin kysyä, jos teitä kiinnostais keskustella kyseisestä aiheesta sellaisella palstalla, joka on tarkoitettu juuri kyseiselle aiheelle.

Äänestä

Myös mieshuorat mukaan asiaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet oikeassa. Tasa-arvo ongelmista ollaan kyllä puhuttu, joten kyllä pitäis varmasti puhua myös tälläkin saralla.

    Äänestä

Ätmiyttä on ollut aina, ts. miehiä jotka eivät viehätä naisia. Ei ole olemassa keinoa ehkäistä sitä, sillä kyse on miehistä joiden matalat testosteronitasot saavat heidät luopumaan aktiivisesta kilvasta niistä parhaista naaraista ja flegmaattisuus karkottaa naiset tai saa heidät pitämään nämä miehet kamusektorilla.

Prostituutio on aina kiinnostanut miehiä joilla on tavanomaista suurempi seksuaalivietti, tämä oikeastaan rajaa ätmit noiden palveluiden ulkopuolelle. Tyypillisimmät prostituutiopalveluiden käyttäjät ovat seksuaalisesti aktiiviset poikamiehet ja vaihtelunhaluiset ukkomiehet, ei siis ätmit.

Porno ei ole missään muodossaan seksin korvike, vaan lähinnä keino tutustua kuvien välityksellä toimintaan josta ätmit jäävät vaille. Tuossahan oikeastaan ätmi pääsee vain näkemään sen mistä jää paitsi, ja pahimmassa tapauksessa porno vain traumatisoi ätmin.

Seksiroboteissa on uskoakseni ätmien tulevaisuus, siinähän ätmikin voi toteuttaa seksuaalisuuttaan omilla ehdoillaan.

Äänestä

olen korkeastikoulutettu elina ja prostituoitu ja en löydä sitä oikeaa ja joskus menin tinderiin ja kokeilin miehiä no vuodet vieri ja ehkä en osaa olla suhteessa ja siihen on jo tottunut taii siitä on tullut tapa ja suuri osa elämää ja en enään haluakkaan suhteeseen no ei minua yksikään mies ole halunnut suhteeseen niin aluksi oli kivaa ns etsiä sitä täydellistä miestä saa hyvän syyn tavata miehiä mutta pian haluaakin että olisi tässä elämässä edes yksi mies joka rakastaisi minua oikeasti mutta nyt siihen on tottunut etten kelpaa muuksi kuin hetken naiseksimutta seurustelemaan en ala

1Äänestä

"Meillä on siis olemassa erilaisia muotoja, jotka "korvaavat" parisuhteen: porno, prostituutio, seksirobotit (tulevaisuudessa)."

Jos kokee, että vaikka robotti voi korvata parisuhteen, on varmaan parempi olla sen robotin kanssa. Kaipa se vähän siitä riippuu, mitä ajattelee parisuhteen pohjimmiltaan olevan, mitä annettavaa itsellä siihen olisi ja mitä itse toivoo siltä saavansa. Jos robotti riittää, silloin robotti on se oikeampi valinta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mä sanon nyt aivan suoraan oman mielipiteen. Robottiavioliitto on nöyryytyksen huippu. Se yksinkertaisesti kertoo siitä, että yhteiskunnassa on jotain erittäin pahasti vialla, jos ihmiset eivät voi muodostaa avioliittoja oikeiden ihmisten kanssa. En todellakaan halua olla se aniharvoihin kuuluva luuserimies, joka menee robotin kanssa naimisiin kun kaikki muut "normaalit" sukulaiset, kaverit, työkaverit, jne. menee naimisiin oikeiden ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • todellavaikeeta kirjoitti:

    eikö kannattaisi mennä nyt heti lääkäriin ja sanoa vaivasi eli haluat rakastella ja naimisiin robotin kanssa niin lääkäri osaa auttaa

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Kaipa se vähän siitä riippuu, mitä ajattelee parisuhteen pohjimmiltaan olevan, mitä annettavaa itsellä siihen olisi ja mitä itse toivoo siltä saavansa."

    Mä väittäisin, että kaikilla miehillä ja naisilla olis parisuhteeseen annettavaa, mutta joidenkin annettava ei ole yleisesti arvostettua. Tämä toki koskee niin miehiä kuin naisia. Vaikka itse olis kiinnostunut joistakin asioista ja nauttis niiden tekemisestä ja olis tietoa kyseisistä asioista, pitemmän päälle alkaa vaan turhauttaa, jos joutuu aina olemaan yksin, koska kukaan ei arvosta tai sanotaanko näin, että joku pieni ryhmä saattaa jonkin verran arvostaa, mutta sitten tulee nämä ongelmat: löytyykö pienessä ryhmässä tarpeeksi vapaita naisia yksinäiselle miehelle tai toisin päin yksinäiselle naiselle vapaita miehiä.

    Kaikki ätmit kuvittelevat että heillä olisi annettavaa parisuhteeseen, mutta entäpä jos ei löydy naista joka olisi halukas vastaanottamaan sitä "annettavaa" mitä ätmeillä on tarjottavanaan?

    Vain robotti voidaan pakottaa vastaanottamaan ätmien "annettavan".

    Äänestä

  • Aloittaja

    tosiasiallisesti kirjoitti:

    Kaikki ätmit kuvittelevat että heillä olisi annettavaa parisuhteeseen, mutta entäpä jos ei löydy naista joka olisi halukas vastaanottamaan sitä "annettavaa" mitä ätmeillä on tarjottavanaan?

    Vain robotti voidaan pakottaa vastaanottamaan ätmien "annettavan".

    "Vain robotti voidaan pakottaa vastaanottamaan ätmien "annettavan"."

    Tai sitten ätmin täytyy kehittää muita taitoja.

    Äänestä

  • todellavaikeeta kirjoitti:

    "Vain robotti voidaan pakottaa vastaanottamaan ätmien "annettavan"."

    Tai sitten ätmin täytyy kehittää muita taitoja.

    Niinkauan kun muut taidot on ätmitasolla, on parempi elellä robotin kanssa.

    Kyllä nainen sitten joskus voi mainita ätmille jos haluaisi suhteeseen hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pääskyvuoren.jorma kirjoitti:

    Niinkauan kun muut taidot on ätmitasolla, on parempi elellä robotin kanssa.

    Kyllä nainen sitten joskus voi mainita ätmille jos haluaisi suhteeseen hänen kanssaan.

    Minä taas ajattelisin näin, että robotin kanssa pääset jollain tavalla "liian helpolla". Aina ei ole sekään hyvä vaihtoehto päästää ätmit "liian helpolla". Parempi mun mielestä jonkin verran kestääkin sitä yksinäisyyttä ja yrittää yksinäisyydessä kuitenkin ponnistella ja kehittää hyödyllisiä taitoja, jotka auttavat tulevaisuudessa naisten kanssa. Keskustelutaito on esimerkiksi yksi tärkeä taito. Sitä voi kehittää harjoittelemalla.

    Suurin osa tänne kirjoittelevista ätmeistä on opetellut palstakeskustelua vuosikausia, mutta oppinut vain jankuttamaan.

    Keskustelu ei sovi ätmin urautuneeseen ajatusmaailmaan, siksi tarvitaan robotteja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    yyhgreetghööä kirjoitti:

    Suurin osa tänne kirjoittelevista ätmeistä on opetellut palstakeskustelua vuosikausia, mutta oppinut vain jankuttamaan.

    Keskustelu ei sovi ätmin urautuneeseen ajatusmaailmaan, siksi tarvitaan robotteja.

    Tiedän, itsekin olen sortunut jankkaamaan. Yritän kuitenkin havainnoida itseäni tämän asian suhteen.

    Äänestä

  • todellavaikeeta kirjoitti:

    Tiedän, itsekin olen sortunut jankkaamaan. Yritän kuitenkin havainnoida itseäni tämän asian suhteen.

    Ehkäpä robotti voisi auttaa sinua keskustelutaitojen kehittämisessä? Ehkä myös seksitaidoissa?

    Äänestä

  • todellavaikeeta kirjoitti:

    Minä taas ajattelisin näin, että robotin kanssa pääset jollain tavalla "liian helpolla". Aina ei ole sekään hyvä vaihtoehto päästää ätmit "liian helpolla". Parempi mun mielestä jonkin verran kestääkin sitä yksinäisyyttä ja yrittää yksinäisyydessä kuitenkin ponnistella ja kehittää hyödyllisiä taitoja, jotka auttavat tulevaisuudessa naisten kanssa. Keskustelutaito on esimerkiksi yksi tärkeä taito. Sitä voi kehittää harjoittelemalla.

    Sinä ja MiesJokaTietääjne olette ainoita, jotka puhutte kehittymisestä. Onnea teille valitsemallanne tiellä. Pääsette takuulla normiätmejä pidemmälle.

    Äänestä

Kaikkien ätmien pitää mennä huoriin että ätmit saa kokea miltä nainen tuntuu. Ei se maksa kun parisataa, sen verran laitatte kaljaan jo kuukaudessa.

1Äänestä
  • Miten ätmi voi sellaiselle mennä kun ätmi ällöää käytettyjä naisia?

    Äänestä

Miesten vain pitäisi lopettaa ylihinnan maksaminen, on aivan naurettavaa että jotkut maksavat kun samanlaista tuntiliksaa ei ole kellään muuten.

1Äänestä

Yritin lukea naama näkkärillä, mutta en pystynyt nää jutut vähän justiisa naurettavia.

Äänestä

"Tästä asiasta nyt ollaan varmaan aika yksimielisiä, että erityisesti hetero miehet haluavat pois sinkkuudesta, jos sitä on jatkunut pitkään. Ainakin suuri osa haluaa pois."

Ei olla todellakaan yksimielisiä. Omaa kuvitelmaasi. Eli jos itse haluat pois, sano että itse haluat pois. Älä yleistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä nyt menee tällaiseksi juupas eipäs väittelyksi. Voisitko esittää jonkun tutkitun perustelun tällaiselle väitteelle: pitkään jatkunut 20-30 vuoden sinkkuus edistää heteromiehellä niin fyysistä terveyttä kuin mielenterveyttä, auttaa jaksamaan paremmin työelämässä, auttaa saamaan paremmin uusia kavereita ja olemaan suositumpi kaveriporukoissa myös perheellisten miesten kaveriporukoissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    todellavaikeeta kirjoitti:

    Otetaan nyt vielä tämäkin, että pitkään jatkunut sinkkuus edistää myös syntyvyyttä.

    Äänestä

Toisaalta huorissa käyminen voi olla pariutumisen esteenäkin, huomaa että miksi nähdä vaivaa kun sitä saa helpomminkin, tai sitten vaikkapa tajuaa ettei se tavara olekaan niin erikoista että kauheasti viitsisi panostaa sen etsimiseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä on ilman muuta erittäin tärkeä kysymys. Kyllä ilman muuta seksirobotit, porno ja prostituutio voivat olla myös erittäin haitallinen vaihtoehto OIKEELLE parisuhteelle. Niinpä, miksi nähdä vaivaa, jos "onnellisuutta" saa helpomminkin. Mä olen tästä asiasta sitä mieltä, että "onnellisuutta" ei saa KOSKAAN helpolla. Kyllä mä kannustaisin hakemaan "onnellisuutta" vaikeamman tien kautta. Tämä vaikeampi tie tarkoittaa tässä tapauksessa OIKEEN parisuhteen etsimistä ja hyödyllisten taitojen kehittämistä, jotka auttavat OIKEAT parisuhteen löytämisessä.

    Äänestä

Aloittaja

Kyllähän tämäkin aihe sai ihan riittävästi kommentteja.

Tämä maksullisuus on kyllä hyvä kysymys. Mikään ei todellisuudessa ole kuitenkaan ilmaista. Kuten olen maininnut hyödyllisten taitojen opettelusta - tämäkin vaatii aikaa, ponnisteluja ja kärsivällisyyttä.

Tokihan joku voi opiskella kovalla vaivalla ammatin ja saada hyvän työpaikan, jossa tienaa hyvin. Silloinhan hän saa palkkioksi "onnellisuutta", kun maksaa suoraan rahaa.

Toinen vaihtoehto on taas kehittää itseä monipuolisesti, jolloin ei tarvitse antaa "suoraa rahaa", jotta saisi palkkioksi "onnellisuutta". Tämä vaihtoehto voi olla joillekin miehille ilman muuta hyvin työläs vaihtoehto, koska joutuu kehittämään itseä hyvin monipuolisesti. Itse siis ilman muuta suosittelen tätä vaihtoehtoa, mutta ymmärrän kyllä myös senkin tosiasian, että voi tulla aika ajoin hyvin toivottomiakin fiiliksiä ja todeta, että ei tästä tule yhtään mitään. Nämä fiilikset on yleensä hyvin kivuliaita, mutta kyllä niistäkin voi selvitä.

Tiedän kyllä tämän, että itsensä monipuolinen kehittäminen on aika ajoin hyvinkin tuskallista, mutta täytyy yrittää vaan muistaa, että tämä tuskallisempi tie voi taata paremman onnellisuuden pitemmän päälle.

Äänestä

Kävin tuossa huorissa viime viikolla, eihän sitä normaali mies jaksa kovin kauaa ilman pillua, jos ei ilmaiseksi saa, niin sitten maksetaa.

Oli kiva ja seksikäs nuori tyttö, 23v, minä 53v.

Äänestä

Ite ajattelen, että ei ole mun asiani hyväksyä tai olla hyväksymättä mitä aikuiset ihmiset tekee vapaaehtosesti toistensa kanssa. Ihmiskauppaa pitäis kitkeä tehokkaammin, siitä annettevat tuomiot moninkertastaa ja myös uhrien "asiakkaat" pitäis saattaa tehokkaasti kunnollisten rangaistusten piiriin. Seksin ostaminen ihmiskaupan uhrilta pitäs aina laskea törkeäksi raiskaukseksi ja ainoastaan pitävä todiste tietämättömyydestä vois tosta vapauttaa.

Vapaaehtosesti tehtäviä soita mulla ei kuitenkaan oikeutta olla suvaitsematta. Myyköön mitä tahtovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

todellavaikeeta kirjoitti:

Täällä on nähty keskusteluja seksiroboteista. Äskettäin avasin uuden keskustelun seksuaalikasvatuksesta, joka on jossain määrin hankala aihe. Sain ihan asiallisia vastauksia.
Uskon, että asianmukaisella seksuaalikasvatuksella voidaan ehkäistä ätmiyttä. Tämä ätmiyden vähentäminen ilman muuta kiinnostaa ja se miten tuleva ätmiys voitais hyvissä ajoin havaita ja saada sellaisille ihmisille oikeanlaista ohjausta.

No nyt ajattelin ottaa puheeksi prostituution vaikutukset ätmiyteen.
Kysyisin palstalaisilta, että olisiko halukkaita keskustelemaan tästä aiheesta? Täällä suomi24 sivulla on ihan oma palstansa prostituutio aiheelle. Ajattelin, että sinne voitais rakentaa uusi keskusteluketju, jos on halukkaita keskustelee. Ajattelin, että tämäkin aihe vois kiinnostaa sinkut palstalla olevia ihmisiä, koska tämänkään ilmiön vaikutuksia ei voi ainakaan täysin sulkea poiskaan. Toisin sanoen miten prostituutio vaikuttaa sinkkuuteen ja siitä poispääsyyn. Tästä asiasta nyt ollaan varmaan aika yksimielisiä, että erityisesti hetero miehet haluavat pois sinkkuudesta, jos sitä on jatkunut pitkään. Ainakin suuri osa haluaa pois.

Meillä on siis olemassa erilaisia muotoja, jotka "korvaavat" parisuhteen: porno, prostituutio, seksirobotit (tulevaisuudessa).
Niin, käytin todellakin sanaa "korvaavat". Eli miettikää miksi käytin lainausmerkkejä kyseisessä sanassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu