Varmasti lienee niitäkin miehiä jotka ovat tarkkoja tavarastaan, eivätkä siis lykkää ainokaistaan mihin tahansa oksanreikään tuosta noin vaan. Tai jokaiseen reikään jokaisessa naisessa johon matkoillaan kompastuu. Mutta kuitenkin sellainen ymmärrys taikka yskös jäänyt pääasiallisesti että miehet eivät ole niin kauhean ronkeleita seksikumppaninsa suhteen, jos ovat ns. tavallisia miehiä. Eivätkä puolijumalia eli adoniksia, joilla on varaa potkiskella rumemmat kantturat kuuseen.
Eli näin naisena ei kannata olla erityisen imarreltu jos saa kuulla aiheuttavansa panetuksia miehissä, koska niinpä aiheuttaisi joku harvahampainen eukkokin kunhan tarpeeksi paha puute miekkosella on. Mutta jos olisi niin hurja luonto ja itsetunto terästä että tosissaan alkaisi puumailemaan ja ottaisi niin kauniit poitsut hoitoonsa kuin vain suinkin kehtaa ja kiinni saa, niin siinä voi kääntää sen edukseen että monet miehet kelpuuttavat edes kerran muijan kuin muijan. Olisi helppo kerätä koko sarja mieleisiään miehiä, koska nämä raukkaparat eivät tajua pihdata.
(No, eihän se käytännössä kumminkaan ihan noin mene, on kaikenlaista ujoa oharin tekijää sun muuta kummaa.)
Mitä helvettiä sitä nyyhkimään, naiset, että mitä se mies minusta ajattelee? Ei se mitään ajattele kun sitä panettaa. Moni nainen pilaa seksielämäänsä sillä että miettii niin helvetisti sitä millaisen mielikuvan tulee antaneeksi. Tai onko ne rinnat siellä missä pitäisi, vai valumassa vyötärölle. Ihan sama missä ne ovat, tai onko niitä ollenkaan.
Nyt sitten siihen otsikkoon. Josko miesten asenne on se että seksiin nyt käy kuka tahansa etäisesti naista muistuttava tapaus, niin kumppaniksi ei ilmeisesti ihan kuka vaan käykään. Jos kukaan (ainakaan armaiden keski-ikäisten parissa...) En tiedä ovatko miehet valmiita tinkimään ulkonäöstä yhtään jos naiselle on hyvä luonne, vai onko heille parempi niin että kumppaninainen on mahdollisimman hyvännäköinen, olkoon sitten luonteeltaan vaikka miten vittumainen? Ehkä ainakin nuorimmat naiset saavat oikutella niin paljon kuin sielu sietää, hehän eivät ole hetimiten rupsahtamassa, eikä heidän tarvitse mielistellä miestä kovin kummoiseti tämän itsellään pitääkseen?
Itselleni on kehittynyt sellainen marssijärjestyst että jos mieheltä saa vain seksiä, niin kyllä hänen pitää sitten olla mielellään minua nuorempi ja miellyttävän näköinen. Pirun vaikea sanoa että kuinka paljon ulkonäöstä olen valmis tinkimään jos tarjolla on aito ihmissuhde, mutta itseäni reilusti nuorempaa en oikein osaa kuvitella suhteeseen saavani, enkä ole siihen sitten oikein pyrkinytkään. Mielestäni näissä pariutumis- ja paritteluasioissa mennään tai kuuluisi mennä aina sen nuoremman osapuolen ehdoilla. Vanhempi osapuoli ei saa esittää mitään vaateita ja käskyttää, kyllä toisen pitää omasta vapaasta tahdostaan pompata sänkyyn tai alkaa suhteeseen sen kypsemmän kanssa.
Huomaan että valintani seksin loiskeisiin eivät aina ole olleet kauhean onnistuneita juuri siksi että olen sille hyvälle ulkonäölle niin perso. Muutamaan luonnevikaiseen on tullut törmättyä. Yhdestäkin tiesin jo etukäteen että vaikea tyyppi, ja eihän se kusipäisyys panemalla parane. Mutta nuoruus vaan veti niin puoleensa. Liekö minulla miehen luonto jos tosiaan kaikenlaisille nuorille oikuttelijoille annan oikeudet riekkua miten lystäävät... Voi hellandyydeli, siinä se nuorempi ihminen nyt mellastaa elämänsä tunnossa, hellanlettas. Plääh. :D
Jotkut ovat sitä mieltä että jos menee pelehtimään itseään reilusti nuoremman kanssa, niin ei enää pysty pariutumaan ikäisensä kanssa. En tiedä. Voi olla.
Hoidot vs. kumppani
35
662
Vastaukset
- höpsähtelijälle
Sulla on vähän väärä asenne miehiä kohtaan ja elämäsi keskittyy vain panemiseen, seurustelu on jotain muutakin, kuin vain sitä.
- pankaakaikki
Seurustelu = panemista
- järjestyspitääolla
Kyllä kumppani on eri katwkoriasn laitettava. Pitää se muille pystyttävä näyttämään onko kumppani :kelvollinen" pano on asia erikseen selvään tämä. En minäkään "kehuskele pano ani kylillä kellekkään ja esitän kumppanini rinnalla näyttäen muille että on ansainnut kumppanin maineen muiden nähden. En minäjään olisi kumppanini kanssa jos kylillä siitä kerrottaisiin kuinka se "jakaa lättyään. Jos sillä on pano niin hyvin sen salaa. Ei ainakaan vielä ole tullut korviini että kumppanini olisi maineeltaan "jakaja. Mutta tosi on että hoidot ja kumppani ovat eri kategoriassa todella. Se mitä kylillä näytetään ja se mikä salataan ovat tosiaan ihan eri asia. Siinä olet oikeassa.
Tämä..
"eihän se kusipäisyys panemalla parane. "Wwuwuw kirjoitti:
Oli joo. Mutta myös totisen totta.
Joo. No seksihän on voimakas juttu, mutta ei sillä voi ratsastaa.. se ei ole moottori, se on kaasari tai turbo.
Dissident kirjoitti:
Joo. No seksihän on voimakas juttu, mutta ei sillä voi ratsastaa.. se ei ole moottori, se on kaasari tai turbo.
Enpäs takerrukaan tuohon ratsastukseen, ettei taas lipsahda jutut..
Wwuwuw kirjoitti:
Enpäs takerrukaan tuohon ratsastukseen, ettei taas lipsahda jutut..
Lipsahda?
Mutta kakspyttynen kone tarvii kummatkin pytyt toimivana. Toinen pytty osaa viedä toisenkin tehot ja se on vaan kuormana... ei auta, vaikka kaasarista käännetään ruuvia...
Toimiva ykspyttynaksuttaja ajaa ohi. Kyllä se on vaan oltava niin, että jos meinaa kakspyttysellä ajella, niin on oltava kaks toimivaa pyttyä ja sillä siisti. Sit homma toimii ja lana levittää.Dissident kirjoitti:
Lipsahda?
Mutta kakspyttynen kone tarvii kummatkin pytyt toimivana. Toinen pytty osaa viedä toisenkin tehot ja se on vaan kuormana... ei auta, vaikka kaasarista käännetään ruuvia...
Toimiva ykspyttynaksuttaja ajaa ohi. Kyllä se on vaan oltava niin, että jos meinaa kakspyttysellä ajella, niin on oltava kaks toimivaa pyttyä ja sillä siisti. Sit homma toimii ja lana levittää.Sinä ja sun pyttys..
Meillä on vessassa yks pytty.
Jos vessaan haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..Wwuwuw kirjoitti:
Sinä ja sun pyttys..
Meillä on vessassa yks pytty.
Jos vessaan haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..Heh....
Hommaa sinne pottakin...- sitä.ratsastus.teettää
Dissident kirjoitti:
Heh....
Hommaa sinne pottakin...liikaa kun wuppis ratsastelee niin äkkiä joutuu sen potankin hankia eli 9kk päästä ja siitä noin 2v eteenpäin niin potta on ajankohtainen
- wuuupwup
sitä.ratsastus.teettää kirjoitti:
liikaa kun wuppis ratsastelee niin äkkiä joutuu sen potankin hankia eli 9kk päästä ja siitä noin 2v eteenpäin niin potta on ajankohtainen
Wuppis on 48v. eli tuskin enää lapsia hommaa, kun ei ole sitä tähänkään asti tehnyt.
wuuupwup kirjoitti:
Wuppis on 48v. eli tuskin enää lapsia hommaa, kun ei ole sitä tähänkään asti tehnyt.
49v. Kyllä sitä täälläkin ikääntyy..
No jos mietit kumppania itsellesi, niin aloita miettimällä itseäsi ensin. Siirrät tuon lukemani tarinasi perusteella vastuusi elämästäsi ulkopuolisille.
Puhut ulkonäöistä, vaikka syyllistät samalla miehiä siitä, että mikä tahaansa kelpaa.
Todellinen kumppanimatsku on kiinnostunut kumppanista ihmisenä. Se kiertää tuollaiset ihmiset hennosti hymyillen ja näät vaan takaraivon loittonevan.
Olen tavannut elämäni aikana 2 kpl oikeasti itseensä tyytyväistä naista, jolla on itsetunto ollut kohdallaan. Toinen antoi rukkaset, kun itse olin raakile itseni kanssa siihen aikaan ja toinen on jo mun nyt. Mutta kumpikin päästi mut lähelle hymyillen. Eivätkä pelänneet ja epäilleet.
Kyllä se kaikki vaan itsestä lähtee... muut on mitä on. Vain sinne omaan ajukoppaan voi vaikuttaa.- nauti.ja.nai
saathan sinä alkaa reijäksi ja puumaksi niin ei yleisen naisen tarvi miettiä mitä miehet ajattelee niin ei kunnon miehet reikien kanssa ole eli ei kannata murehtia mitä kunnon miehet ja kunnon sinkkumiehet ajattelee vaan nauti ja käytä tinderimiehiä ym prostituoiden käyttäjiä ja ole puuma ja jätä kunnon miehet kunnon naisille niin kunnon mies vehtaa oman naisensa kanssa ei yleisten naisten kanssa
Nooh, oma havainto ( ei ehkä kiinnosta ketään, mutta kerron silti)on, että kun sen mielitiettynsä löytää niin kaikki etiketit mitä on joskus vatvonut, empinyt tms. tuppaa unohtumaan. Sitä näkee vaan sen mielitiettynsä ja haluaa hänet elämäänsä...
Etiketeillä tarkoitan ikä ja ulkonäkö yms. juttuja...
Eipä sitä tuollaisia pian vatvo, onks tissit hyvin, rypyt rivissä vai mytyssä, onks sitä vanhempana velvollinen nuoremmalle...ei noita oikeesti mieti, kun sen aikaa kunnes epävarmuus kaikkoaa. Ja kaikkoaahan se, kun asiat loksahtaa kohilleen...
Nuorempi mies on mies siinä missä vanhempikin mies etc.
Loppupelissä ihmiset vouhottaa ihan turhien juttujen kanssa...- Satunnaistarandomia
Ajatusleikit ja lokeroinnit lentänyt katuojaan, kun tuolla on jonkun satunnaisen kohdannut. Eipä noita tokikaan suhteenpituisiksi voi sanoa mutta se kohtaaminen ja puheentuotto on vain loksauttanut kalikat yhteen (joksikin aikaa).
- 2plus2
"Nyt sitten siihen otsikkoon. Josko miesten asenne on se että seksiin nyt käy kuka tahansa etäisesti naista muistuttava tapaus, niin kumppaniksi ei ilmeisesti ihan kuka vaan käykään. Jos kukaan (ainakaan armaiden keski-ikäisten parissa...) En tiedä ovatko miehet valmiita tinkimään ulkonäöstä yhtään jos naiselle on hyvä luonne, vai onko heille parempi niin että kumppaninainen on mahdollisimman hyvännäköinen, olkoon sitten luonteeltaan vaikka miten vittumainen? Ehkä ainakin nuorimmat naiset saavat oikutella niin paljon kuin sielu sietää, hehän eivät ole hetimiten rupsahtamassa, eikä heidän tarvitse mielistellä miestä kovin kummoiseti tämän itsellään pitääkseen?"
Jos mies on nuoruutensa pannut kauniita naisia ja on keski-ikäistyttyään läsähtänyt, niin se jättäytyy mieluummin seksi- ja parisuhdemarkkinoilta kuin siirtyy B-luokan lihan käyttäjäksi. Naisen hyvä luonnekaan ei paranna lihan ulkonäköä.
Nuori ja kaunis nainen saa paljon anteeksi virheitään, mutta ei mitään sellaista joka heikentää lihan ulkonäköä. - onkotottajuorut
Totta se on kumppanit ja hoidot ovat erikseen. Kumppania esitellään ka ollaan ylpeitä sen tahattomasti maineesta. Mutta hoito jota salataan ei pitäisi kertoa kylillä. Tämähän se erottaa nuo kaksi. Se että hoitoja on varattuna niin ketä haittaa? Hoitoa itseään? Anna mun nauraa miten se välittää maineesta jos tietoisesti hoidoksi rupeaa? Se kelle tuo hoito kumppaniksi kelpaa niin muistetaan että kumppaniksi otettuna on kannettava ne "jutut ylpeänä ja puolustetaan kumppania ettei sillä ole "mainetta kuten sanotaan. Ne kumppanit jotka eivät tiedä olevansa kulissin keskellä eihän niitäkään voi tuomita eihän? Ellei hoidit ilmoittaudu kumppanille.
Ihmekös kylät autioituu..
Muutama ukko enää istuu baarissa ihmettelemässä kenenkä mainetta nyt ruotisi, kun akat keräs kimpsunsa ja lähtivät kaupunkiin..
Josko hakis baaritytön Thaimaasta?
- 12121212121212
Noinhan se yleensäkin menee.
Seksikumppanilta vaaditaan kovempaa tasoa, parisuhteeseen voi kelvata tavallisempikin mies - toki yleensä siinä vaiheessa kun nainen _tarvitsee_ betaelättäjää pesän rakentamiseen.- yytghjklöä
Onneksi te homot osaatte hahmottaa miesten tasot, niin meidän naisten ei tarvi keskittyä siihen.
- älä_homottele
yytghjklöä kirjoitti:
Onneksi te homot osaatte hahmottaa miesten tasot, niin meidän naisten ei tarvi keskittyä siihen.
Isäs oli homo, kun sua teki
- ätmi.homot
älä_homottele kirjoitti:
Isäs oli homo, kun sua teki
Kumpi on komeampi, Al Pacino vai Robert de Niro?
- kikkelkarusel
Sulla se kullikaruselli pyörii.....
- totuuskomissioz
En oksennusta jaksanut lukea kuin osan alkua mutta voin vakuuttaa ettei mussäön elämänivaiheessa ole rumaa ja typerää tai rumaa tai typeräö naista pannut, joten aivopierusi on melkoista kuraa.
- voi_voi_
Kyllä on huonosti asiat, jos lyhyen tekstin lukeminen tuottaa ongelmia.
- Tavallinen-tapaus
Kyllä kumppaniksi käy se sama nainen jonka kanssa haluan seksiä harrastaa. Miehet ei ole tässä asiassa nirsoja. Naiset voipi panna ketä tahansa miestä vaikka massamurhaajaa jos se vaan on hyvännäköinen. Miehellä on tunteita enemmän ja jos saa seksii niin mies haluaa myös rakastua samaan naiseen.
- Tavallinen-tapaus
Luonne on hyvin tärkeä eikä oikeutteleva kakara kelpaa. Kiltti nainen on jokaisen miehen unelma vaikka nainen ei olisi mikään missi. Naisista ei voi sanoa samaa. Nainen kelpuuttaa kamala luonteisen rikollisen helposti jos vain sen ulkonäkö miellyttää.
- ei.muuhun
Kurppa kelpaa nuorelle miehelle vain spermaviemäriksi
- samantyyliset
Siitähän olikin puhetta jo aikaisemminkin. Kauan kestävävä parisuhde onnistuu suunnilleen samanikäisen kanssa.
- häpeähäpeä
Äitis oli spermaviemäri kun sua teki
Mitä tuohon pumailuun ja pelehtimiseen nuorempien kanssa tulee niin aika suosiossa tuo taitaa olla mikäli lehtien kommenttiriviä ja keskustelupalstoja on seuraillut. Se että ei pystyisi enää seurustelemaan ikäisensä kanssa niin sanoisin että se on ihan sinun oma valintasi. Jos pystyt tuolta mereltä naaraamaan maistuvaaa lohta kotisatamaan niin tuskin puulta maistuva hauki nyt kovinkaan paljoa enempää väsytystä tarvitsee. Oma valinta on sitten se että haluatko enää haukea nieleskellä vai jätätkö lohen maun huulillesi ja ilmoittaudut ryhmään "ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa."
Itse miehenä käyttäisin eri lokerointia kuin otsikossa; hoito, seksisuhde ja kumppani. Hoitoja ei minulla ole koskaan ollut ja jos minusta on kiinni niin ei myöskään tule. Minusta seksissä pitää olla ainakin jollakin tasolla jatkuvuutta, muuten se on yhtä kiinnostavaa kuin auton katsastus. Käydään näyttämässä ja parhaimmillaankin selviät ilman vikalistaa.
Seksisuhde taas olisi suhde joka perustuu pelkästään seksin saamiselle ja antamiselle. Itse kyllä vahvasti epäilen että vaikka mitä sovittaisiin pelkästä fyysisestä suhteesta niin ei ehkä minulta onnistuisi. Olen siinä mielessä huono mies että tahtoo nuo tunteet vaan tulla pintaan vaikka miten yritttää miettiä teknisenä suoritteena.
Käytännössä vaihtoehdoksi siis jää tuo kumppani. Itsellä on vaatimuksena naiselle että tämä tykkää minusta ja minä hänestä. Toiveena lisäksi että elämäntilanne olisi ajallisesti suunnilleen sama, käytännössä siis että lapset jo aika isoja tai ei lapsia ollenkaan.
Naisen ulkonäkö on vähän kuin hiki. Se tulee sisältä päin ja jossakin vaiheessa se iskee pintaan ja jos sen tuoma ominaistuoksu on negatiivinen esimerkiksi kanssaihmisten kohtelun suhteen niin vaikea on nähdä yhteistä tulevaisuutta.- 101prosHetero
Hoidot. Ne on homoille
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60950- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76868Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99812Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684