Ajakaa töissäkäyvien asiaa!

Töissäkäyvien verotus on maailman korkeinta. AY-liikkeen pitäisi tehdä kaikkensa verotuksen keventämiseksi eikä paskantaa omaan pesäänsä.

Eikä pidä paikkaansa, että kuka tahansa voi joutua työttömäksi. Terve töissäkäyä ihminen voi kokea lyhyitä työttömyysjaksija, mutta suurin osa ei ikinä ole pitkää aikaa työttlmänä.
On paljon tärkeämpää. että töissäkäynnistä saa rahaa kuin että työttömänä ei saisi edes yhtä hakemusta tehdä viikon aikana.

Yksi hakemus ei oikeaa aitoa työntekijää haittaa milään tavalla.
Älkää aina ajako kaikein vastuutomimpien lusmujen asiaa. Me työssäkävijät maksamme kuitenkin teidänkin liksat.
13190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nuo ay turhakkeet mitään muuta aja kuin aktiiviensa omaa takalistoa työpaikoilla näissä hemmetin lautakunta leikeissään.

Muilla ei ole väliä ja itsellä pohjaton viha munattomuudesta näitä kohtaan.

Kova möykkä mitään ei tapahdu sopii näiden kuvainnoksi.

Äänestä

Älä ajattele sitä bruttoa vaan nettoa, niin helpottaa.

Äänestä

Teidän SAK:oon oma edustaja Antti on luvannut reilumpaa avustusten lisäämistä ja jakamista päästessään pääministerin jakkaralle . Näinollen verotus ei millään osaalueella voi laskea . Duunarin on maksettava oman Anttinsa rahankäyttö .

Äänestä

Minä äänestän heti Anttia, kun hän tyytyy itse 520 € kk-tuloon.

Äänestä

se+ole+ay-änkyröiden+edun+mukaista,+että+kaikille+olisi+töitä+ja+valtakunnassa+asiat+työtä+tekevien+mieleisessä+järjestyksessä.+Noiltahan+sulaisi+hillotolpat+alta+jos+näin+"kavalasti"+kävisi.+Ketä+kiinnostaa+muiden+murheet+malliin+Riku+Aalto,+entinen+metalli-änkyrä,+jos+pöytään+nuijitaan+131:n+%+palkankorotus.+Hyvinhän+ne+asioitaan+hoitaa+:)

Äänestä

AY-liike on ampunut itseään jalkaan kun on antanut palkkojen ostovoiman laskea. Työnantajat jne. yrittävät hämätä ihmisiä väittämällä korkeaa verotusta syyksi ettei palkasta jää mitään käteen mutta se on vain osatotuus. Pääsyyllinen on se että Suomessa ei makseta tarpeeksi korkeaa palkkaa työstä vaan omistajille kyllä maksellaan ennätysosinkoja ja pörssiin tuhlataan kaikki raha eikä jää sitten investointeihin eikä palkkoihin mitään.
Todella lyhytnäköistä ja idioottimaista rahastusta ja palkkojen sekä työntekijöiden oikeuksien polkemista!!

Vaihdoin itse YTK:n jo vuonna 2012. Ansiosidonnaisen saa siellä halvemmalla kuin ammattiliitosta.

Äänestä

Suomessa on nykyään aika lievä ansiotuloverotus. Sitä on laskettu jo 20 vuotta putkeen. Sitä voitaisiin ruveta jo nostamaan pikku hiljaa ylöspäin.

Äänestä
  • idiootti.

    Äänestä

  • Älä pelkää kyllä se nousee, varsinkin kun veronmaksajien määrä laskee ja eläkkeen,ym.avustusten saajien määrä nousee koko ajan.

    Äänestä

Taitaa nyt olla aloittajalla pikkasen väärät käsitykset ja odotukset liittojen toiminnasta , suuri osa maksaisi enempi mielellään veroja jos ne kohdistuisi oikeamielisesti sinne heikompiosaisille. Toki näitä heti mulle kaikki ja nyt porukkaakin riittää näissä jotka haluavat vaan etuja mutteivat haluaisi ottaa osaa kustannuksiin . mikä estää lähtemästä paikkoihin missä ei verot rasita....

Äänestä

Juu kyllä itse erosin liitosta kuutisen vuotta sitten ei ole kaduttanut pätkääkään vaikka on ollut sen jälkeen parit yt neuvottelut työpaikalla, laittanut heti. Työpaikkahakemuksia menemään jos sattuu omalle kohdalle työt loppumaan. Suurinta meteliä pitää ne jotka ovat olleet samassa työpaikassa monia vuosia joille työnhaku ei ole tuttua puuhaa. Itse vaihdan työpaikkaa viimeistään 4-5 vuoden välein niin kauan kuin huolitaan.
Liitosta eroaminen lähti ihan siitä kun työpaikallani poljettiin työsopimuksia ei saanut urakkalisiä ja lomapäivät pekkaset oli aina vaikea irroittaa. Paikallinen luottamusmies ei pystynyt mitään eikä liiton ihmiset jotka tulivat luottamusmiehen tueksi monien pyyntöjen jälkeen. Vaihdoin työpaikkaa niin moni muukin, sen jälkeen olen seurannut miten entinen liitto on näkynyt mediassa ja tehnyt asioita työntekijöiden ja heidän oravanpyörän maksamiseen. Juu näkyy eduskuntatalon edessä heiluttamassa työttömien puolesta lippuja, jakaa messuilla valmiiksi rikkinäistä mainiskamaa, on pridekulkuetta, ulkomaan yhteistyö projektia, on sitä ja tätä hoppaloota, mutta se tärkein puuttuu ja unohtuu niiden jäsenmaksujen maksajien työsopimusten turvaamista ja työolojen ja ehtojen parantamista. Kaikkeen muuhun riittää kapasiteetti. Ei puhuta enään ammattiliitosta vaan jolloin tasolla puolueesta jolla on oma yhteiskunnallinen asema ja mielipiteet sekä halu vaikuttaa joka asiaan. Sitä mä en halua rahoittaa joka kuukausi.

Äänestä

Enpä usko että tänä päivänä se tärkein syy liittoon kuulumiselle eli luottamusmiesten apu on sen maksun väärttejä, jos noita työehtosopimuksia poljetaan tai palkkaa eiköhän moni vaihda työpaikkaa ja firma jää ilman työntekijöitä. Maine huonosta työntekijöiden kohtelusta kantautuu nopeasti somen kautta ja porukka lähtee sekä asiakkaat firmalta. Firman kaataa nopeasti huono pikkupomo / ”nokka” jolla ei ole taitoja tietämystä henkilöstöstään. Se yksi muija tai äijä on helppo vaihtaa mutta ei koko henkilöstöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PieniPiruVasempaan kirjoitti:

Töissäkäyvien verotus on maailman korkeinta. AY-liikkeen pitäisi tehdä kaikkensa verotuksen keventämiseksi eikä paskantaa omaan pesäänsä.

Eikä pidä paikkaansa, että kuka tahansa voi joutua työttömäksi. Terve töissäkäyä ihminen voi kokea lyhyitä työttömyysjaksija, mutta suurin osa ei ikinä ole pitkää aikaa työttlmänä.
On paljon tärkeämpää. että töissäkäynnistä saa rahaa kuin että työttömänä ei saisi edes yhtä hakemusta tehdä viikon aikana.

Yksi hakemus ei oikeaa aitoa työntekijää haittaa milään tavalla.
Älkää aina ajako kaikein vastuutomimpien lusmujen asiaa. Me työssäkävijät maksamme kuitenkin teidänkin liksat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu