Kisojen toinen kova yllätys tähän, kun Espanja putosi yllättäen pudotuspelien ekalla kierroksella isäntäjoukkue Venäjälle.
En olisi kyllä millään uskonut moiseen. Akinfejev kyllä teki pari hyvää torjuntaa, mutta en olisi kyllä uskonut silti, että Espanjan isot starat mokaisivat rankkarikisassa.
Espanja hävisi
19
319
Vastaukset
No niin.
Yritetäänpä sitten rauhoittua.Itsde vähän odottelinkin jo Venäjän voittoa rankkareissa kun ne oli de Geaa vähän moitiskelleet ettei mene niin väkevästi välttämättä ja Akinfejev sai jo pelin aikana vähän harjoitusta. Hyvin pelasi venäjä vaikkakin vähän tylsästi, muistutti että potkupallokin on ennen kaikkea joukkuepeli.
Venäjän Akinfejev kyllä hieman arvoitus maalivahtina, kun monet puhuneet Venäjän mahdollisesta maalivahtiongelmasta ja tässäkin turnauksessa vaan Akinfejev nousi jälleen sankariksi Espanjaa vastaan kovilla torjunoillaan.
Eipä muuten ollut Espanjalta mm. Diego Costa tai David Silva vetämässä rankkareita, kun heidät vaihdettiin kentältä jo varsinaisella peliajalla. Sen sijaan Jordi Alban tai Sergio Busquetsin olisin ehkä odottaneen olleen vetäjien joukossa. Tiedä sitten sitä, että olisko ollut ehkä lievää ylimielisyyttä Espanjan valmennusjohdolla, kun vetivät Costan ja Silvan vaihtoon, kun olettivat että peli hoidetaan ilman heidänkin apua.- Debbie-mummo
DarkFear kirjoitti:
Venäjän Akinfejev kyllä hieman arvoitus maalivahtina, kun monet puhuneet Venäjän mahdollisesta maalivahtiongelmasta ja tässäkin turnauksessa vaan Akinfejev nousi jälleen sankariksi Espanjaa vastaan kovilla torjunoillaan.
Eipä muuten ollut Espanjalta mm. Diego Costa tai David Silva vetämässä rankkareita, kun heidät vaihdettiin kentältä jo varsinaisella peliajalla. Sen sijaan Jordi Alban tai Sergio Busquetsin olisin ehkä odottaneen olleen vetäjien joukossa. Tiedä sitten sitä, että olisko ollut ehkä lievää ylimielisyyttä Espanjan valmennusjohdolla, kun vetivät Costan ja Silvan vaihtoon, kun olettivat että peli hoidetaan ilman heidänkin apua.Keskity sinä trolli vaan hurraamaan periksen aneemisille satuolennoille ja jätä jalkapallo rauhaan kun et siitä mitään ymmärrä.
- crux
Miten sinä oletkin noin kiinnostunut miesten peniksistä..? Mistä kiinnostuksesi kertoo?
crux kirjoitti:
Miten sinä oletkin noin kiinnostunut miesten peniksistä..? Mistä kiinnostuksesi kertoo?
Jalkapallostahan mä oon kiinnostunut ja annoin tässä vaan analyysin Bicky Royal-miehen mahdollisista torjunta-taidoista:)))))))))))))))))))))))))
- Kurpsukka
DarkFear kirjoitti:
Jalkapallostahan mä oon kiinnostunut ja annoin tässä vaan analyysin Bicky Royal-miehen mahdollisista torjunta-taidoista:)))))))))))))))))))))))))
Kirjoitat päivittäin peniksistä. Jalkapallosta et juuri koskaan :)
Kurpsukka kirjoitti:
Kirjoitat päivittäin peniksistä. Jalkapallosta et juuri koskaan :)
Enkä kirjoita, jos nyt joskus ohimennen jotain satun vähän mainitsemaan. Eri asia se olisi silloin, jos sitä jatkuvasti täällä niistä kirjoittelisi:))))))))))))))))
Mutta eipä vaan tunnu monia se futis täällä niin kiinnostavan, että voisi siitä useammin täällä kirjoittaa.
- myli55v
Eiköhän toi ollu pelaajien vastaus Espanjan futisliitolle pidetyn ja hyvän päävalmentajan potkuille.
- Tämä-selvä
Ei ollut yllätys. Espanja ei pelannut mitenkään hyvin koko turnauksessa.
- Hyrhyrrrr
Noo, odotellaan b-näytteiden tuloksia.
Ai niin, kisat on Venäjällä. Hölmöt tuhlasvat vaihtoja ihan terveisiin pelaajiin. Sit ei ollu ku ois tarvinu!
Venäjältä kyllä ihan nappisuoritus. Tykkään kyllä tuosta Venäjän valmentajasta; yrittää kovasti olla viilipyttyä ja pitää pokkansa peruslukemilla mutta välillä sitten lipsahtaa ihon alle.
Mukavia yllätyksiä ovat kisat kyllä tarjoilleet.Mihins se hävisi?
Meni piiloon?
Yhden hotellin aula oli tänään täynnä espanjalaisia naisia.. Kävi mielessä, että niiden ukot oli menneet Venäjän puolelle..ja naiset valinneet hieman sivistyneemmän paikan..Selväksi tuli että Espanjalta se pallonhallinta sujuu. Ja niitä pelaajiahan alakerta ja keskikenttä oli täynnä, jotka seurajoukkueissaan tekevät sitä viikosta toiseen. Sitten jos Espanjan joukkueesta etsii hyökkääjiä, joiden vastuulla maalien tekeminen ensisijaisesti olisi vastaavissa joukkueissa, niin eipä niitä enää olekaan.
Jälkikäteen on helppo sano, että olisi pitänyt rohkeammin. Ja jos sopiva reikä Venäjän puolustuksesta olisi löytynyt vaikka jatkoajan lopulla, niin voisi hehkuttaa että uskominen omaan pelitapaan toi tuloksen.Jälkimmäisestä pelistä semmoinen vinkki Kroatialle (Modricille), että jos rankkareita vielä tulee tilaisuus vedellä, niin olisiko parempi että Rakitic käy yrittämässä.
- DarkFinaFear
scrg kirjoitti:
Jälkimmäisestä pelistä semmoinen vinkki Kroatialle (Modricille), että jos rankkareita vielä tulee tilaisuus vedellä, niin olisiko parempi että Rakitic käy yrittämässä.
Periksen mielikuvitusystävä bicky ampuu kaikki Belgian rankkarit, tiedä sä se!
DarkFinaFear kirjoitti:
Periksen mielikuvitusystävä bicky ampuu kaikki Belgian rankkarit, tiedä sä se!
Vasemman jalan sisäsyrjäsijoitus ylämummoon, kuten me penkkiurheilijat leikkisästi sanomme.
https://www.youtube.com/watch?v=6RGFP_g1FIw&t=8s
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481251- 1581077
- 60919
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27736Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51731Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli178729- 8722
- 11719
- 346708
Kamalateltta
Kalateltta... Kuivia,kylmiä, suolattomia muikkuja kalliiseen hintaa. Viimeinen kerta kun käyn syömässä tuolla. Edellise11661