Auttaako nykyinen ruokavalioni ja liikunta?

Olen aloittanut syömään terveellisemmin sillä olen runsaasti ylipainoinen ja haluan muutenkin terveellisemmän elämäntavan. Olen aikaisemminkin kokeillut syödä terveellisesti, mutta retkahdin sillä en sallinut mitään herkkuja silloin itselleni. Muistan kuitenkin sen miten paljon pirteämpi olin ja sen ihanan kevyen olon kaikesta kevyestä ruuasta ja liikunnasta, joten päätin yrittää uudelleen. Nyt kysyn siis teiltä muilta laihduttajilta onko nykyinen ruokavalioni sopiva laihdutukseen. Olen 27v mies, 174cm pitkä ja painan nyt 110kg. Netin perusteella ruumiinrakenteeni olisi endomorph ja on totta, että aineenvaihduntani on aika hidasta ja lihon helposti. Siksi aloin juoda teetäkin. Myös epilepsialääkitykselläni saattaa olla osuutta asiaan sillä sivuvaikutuksina on todettu painonnousu ja ummetus mitkä ovat helpottuneet kun aloin juoda teetä ja syödä kuitupitoisemmin.

Aamupala: 250g kreikkalaista jogurttia tai purkki maitorahkaa. Laitan sekaan 2 ruokalusikallista pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä ja kauraleseitä. Samoin noin 4-5 saksanpähkinää, 6 mantelia, 8-12 cashewpähkinää ja 8-12 maapähkinää. Lopuksi yksi kiivi tai banaani sekä noin kourallinen mansikoita jos niitä on jäljellä pakkasessa. Saatan maustaa jogurttia vähän inkiväärillä.

Tässä välissä teen päivän askareita: siivoilen, istuksin koneella, käyn kaupassa, noin puolentunnin kävelylenkillä yms.

Seuraava ateria: täysjyväruisleipä jonka molemmilla puolikkailla siivu juustoa (Oltermannin alkuperäinen) ja yksi kananmuna minkä päälle pistän vähän suolaa. 2 kuppia vihreää teetä.

Rentoudun hetken.

Ruoka ennen treeniä: 250g kreikkalaista jogurttia tai purkki maitorahkaa: pähkinöitä vähemmän. Siemeniä suht saman verran ja kauraleseitä, mutta ei pellavansiemeniä. Yksi kiivi tai banaani ja kourallinen mansikoita. 2 kuppia vihreää teetä.

Treeni: 15 etunojapunnerrusta x3, ylä- ja alavatsoja 20 x3, suoranjalannostoja 20 x3, hauiksia 30 x3 (5 kilon käsipainot) ja kyykkyjä 30 x3. Sanottakoon, että vielä pari viikkoa sitten en saanut, kuin vaan 5 punnerrusta, 10 vatsaa x3 ja hauiksia 20 x2.

Treenin jälkeen (samalla päivän pääruoka): 8-10 siivua kurkkua, lähes puolikas kesäkurpitsa, 1 keltainen paprika, 2 porkkanaa raakana, keitettynä tai raastettuna, 2 kananmunaa, rasiallinen kirsikkatomaatteja ja noin 2-3 ruokalusikallista salaattijuustoa. Kerran viikossa syön maustamattomia kanasuikaleita mitkä maustan usein currylla ja cayennepippurilla. Kylkeen laitan keitettyä riisiä, tuoretta ananasta paloina ja joitain yllä mainittuja kasviksia. Joskus korvaan kanan uunilohella tai muulla kalalla. Kalan maustan usein pippurilla, sitruunamehulla ja tillillä. Kylkeen laitan riisiä tai vähän perunamuusia ja samoin yllä mainittuja kasviksia.

Iltapala: täysjyväruisleipä, siivu juustoa molemmille puolikkaille ja 1 kananmuna. Tai sitten 3 hedelmää (banaania tai kiiviä). Saatan juoda joskus kupillisen vihreää teetä, mutta en aina.

Vettä juon pitkin päivää ja yhteensä 2-3 litraa. Yöunet on yleensä 8-10 tuntia. Perjantaisin tai lauantaisin sallin itselleni 1-2 vanukasta ja joskus harvoin pienen limpparipullon (sprite) etten taas retkahda. Tätä ruokavaliota noudatan päivittäin paitsi jos käyn esim. vanhemmilla kylässä tai rahaa on niukemmin kuussa jolloin saatan syödä vaikka 4 päivää hernekeittoa, sosekeittoa tai perunavelliä pääruokana. Olen ajatellut lisätä liikuntaan mukaan uinnin sillä lähellä on uimaranta ja samoin pyöräilyä tai kävelyä, mutta en tiedä mikä on sopiva määrä päivässä ruokavalioon ja omaan painoon nähden. Tavoite olisi laihduttaa, mutta kerryttää myös sopivissa määrin lihasmassaa. En siis halua olla mitenkään iso, mutta ulkoisesti kuitenkin hyvässä kunnossa.
9169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Unohdin mainita, että joskus jos tekee mieli rasvaisempaa ruokaa kanan tai kalan sijaan niin paistan pari kananmunaa rypsiöljyssä ja maustan ne timjamilla. Kylkeen laitan useimmiten purkillisen härkäpapuja mitkä pyöräytän kanssa nopeasti pannulla niin, että vähän lämpenevä. Samoin noita kasviksia mitä mainitsin aikasemmin.

Äänestä

No miksi sen pitäisi auttaa. Rasvanpelko tuntuu hyvin vahvalta,

Tutustu LCHF elämäntapaan-se auttaa. Kylläisenä ja terveellisillä normaaleilla elintarvikkeilla. Lisäksi terveyttä ylläpitävää liikuntaa riittävästi.

Äänestä

Tiukan VHH ruokavalion edet tunnetan myös epilepsiassa.

Äänestä

"Olen+aloittanut+syömään+terveellisemmin+sillä+olen+runsaasti+ylipainoinen+ja+haluan+muutenkin+terveellisemmän+elämäntavan."Terveellinen+syöminen+on+ihan+hyvä+tavoite,+mutta+laihtumiseen+tarvitaan+sitä,+että+syömäsi+energiamäärä+on+alhaisempi+kuin+kulutus.+Terveellisestikin+voi+syödä+suuria+energiamääriä."Olen+aikaisemminkin+kokeillut+syödä+terveellisesti,+mutta+retkahdin+sillä+en+sallinut+mitään+herkkuja+silloin+itselleni."Kaikkea+voi+syödä,+kunhan+pitää+energiamäärän+sellaisena,+että+kulutus+on+suurempaa+kuin+syöty+energiamäärä.+Itse+syön+kerta+viikossa+pizzaa+ja+laihdutan+pari+kiloa+kuukaudessa+tahtia."Netin+perusteella+ruumiinrakenteeni+olisi+endomorph+ja+on+totta,+että+aineenvaihduntani+on+aika+hidasta+ja+lihon+helposti."Muistelen+lukeneeni,+että+aineenvaihdunnassa+ei+ole+isoja+eroja,+perusaineenvaihdunta+muodostuu+lähinnä+lihasten+koon+mukaan.+Joitakin+prosentteja+tuo+perusaineenvaihdunta+voi+vaihdella,+ehkä+luokkaa+5%,+mutta+ei+sillä+kovin+isoa+merkitystä+ole+sillä+vaihtelulla.+"Nyt+kysyn+siis+teiltä+muilta+laihduttajilta+onko+nykyinen+ruokavalioni+sopiva+laihdutukseen.""Aamupala:+250g+kreikkalaista+jogurttia+tai+purkki+maitorahkaa.+Laitan+sekaan+2+ruokalusikallista+pellavansiemeniä,+seesaminsiemeniä,+kurpitsansiemeniä,+auringonkukansiemeniä+ja+kauraleseitä.+Samoin+noin+4-5+saksanpähkinää,+6+mantelia,+8-12+cashewpähkinää+ja+8-12+maapähkinää.+Lopuksi+yksi+kiivi+tai+banaani+sekä+noin+kourallinen+mansikoita+jos+niitä+on+jäljellä+pakkasessa.+Saatan+maustaa+jogurttia+vähän+inkiväärillä."250g+kreikkalaista+jogurttia+tekee+energiassa+jo+1500kJ.+Siihen+kun+summataan+nuo+pähkinät,+ollaan+jo+2500+kJ:ssa+ja+vielä+banaani+päälle,+kokonaisenergiamäärä+on+jo+3000+kJ.+Eli+lähes+40%+päivän+energiatarpeesta."Tässä+välissä+teen+päivän+askareita:+siivoilen,+istuksin+koneella,+käyn+kaupassa,+noin+puolentunnin+kävelylenkillä+yms."Energiankulutus+noilla+on+arviolta+1300kJ."Seuraava+ateria:+täysjyväruisleipä+jonka+molemmilla+puolikkailla+siivu+juustoa+(Oltermannin+alkuperäinen)+ja+yksi+kananmuna+minkä+päälle+pistän+vähän+suolaa.+2+kuppia+vihreää+teetä."Energiamäärä+noin+1000kJ."Ruoka+ennen+treeniä:+250g+kreikkalaista+jogurttia+tai+purkki+maitorahkaa:+pähkinöitä+vähemmän.+Siemeniä+suht+saman+verran+ja+kauraleseitä,+mutta+ei+pellavansiemeniä.+Yksi+kiivi+tai+banaani+ja+kourallinen+mansikoita.+2+kuppia+vihreää+teetä."Energiamäärä+noin+3000kJ."Treeni:+15+etunojapunnerrusta+x3,+ylä-+ja+alavatsoja+20+x3,+suoranjalannostoja+20+x3,+hauiksia+30+x3+(5+kilon+käsipainot)+ja+kyykkyjä+30+x3.+Sanottakoon,+että+vielä+pari+viikkoa+sitten+en+saanut,+kuin+vaan+5+punnerrusta,+10+vatsaa+x3+ja+hauiksia+20+x2."Energiankulutus+arviolta+1300kJ."Treenin+jälkeen+(samalla+päivän+pääruoka):+8-10+siivua+kurkkua,+lähes+puolikas+kesäkurpitsa,+1+keltainen+paprika,+2+porkkanaa+raakana,+keitettynä+tai+raastettuna,+2+kananmunaa,+rasiallinen+kirsikkatomaatteja+ja+noin+2-3+ruokalusikallista+salaattijuustoa.+Kerran+viikossa+syön+maustamattomia+kanasuikaleita+mitkä+maustan+usein+currylla+ja+cayennepippurilla.+Kylkeen+laitan+keitettyä+riisiä,+tuoretta+ananasta+paloina+ja+joitain+yllä+mainittuja+kasviksia.+Joskus+korvaan+kanan+uunilohella+tai+muulla+kalalla.+Kalan+maustan+usein+pippurilla,+sitruunamehulla+ja+tillillä.+Kylkeen+laitan+riisiä+tai+vähän+perunamuusia+ja+samoin+yllä+mainittuja+kasviksia."Energiamäärä+noin+2200kJ."Iltapala:+täysjyväruisleipä,+siivu+juustoa+molemmille+puolikkaille+ja+1+kananmuna.+Tai+sitten+3+hedelmää+(banaania+tai+kiiviä).+Saatan+juoda+joskus+kupillisen+vihreää+teetä,+mutta+en+aina."Energiamäärä+noin+1500kJ.Yhteensä+syötyä+energiaa+päivässä:+10500kJ.Kulutettu+energia+päivässä:+2600kJArvioitu+perusaineenvaihdunta:+6900kJTuolla+arviolla,+energian+saanti+päivässä+on+1000kJ+suurempi+kuin+kulutus,+eli+paino+nousee+noin+kilogramman+kuukaudessa."Olen+ajatellut+lisätä+liikuntaan+mukaan+uinnin+sillä+lähellä+on+uimaranta+ja+samoin+pyöräilyä+tai+kävelyä,+mutta+en+tiedä+mikä+on+sopiva+määrä+päivässä+ruokavalioon+ja+omaan+painoon+nähden."Itse+olen+samanpituinen+kuin+sinä,+ja+painoin+korkeimmillani+96kg.+Olen+nyt+tehnyt+kolme+vuotta+määrätietoista+työtä+oman+painonhallinnan+saavuttamiseksi+ja+paremman+kunnon+saavuttamiseksi.+Joten+tiedän+asiasta+jotakin,+painan+tällä+hetkellä+70kg.Sanoisin+oman+kokemukseni+perusteella+seuraavia+asioita:-tuo+ei+tule+olemaan+viikon,+eikä+vuoden+projekti,+itselläni+menee+tilanteen+korjaamiseen+viisi+vuotta,+joten+malttia,+kolmessakin+vuodessa+voi+toki+onnistua+:)-liikkuminen+kannattaa,+mutta+itseään+ei+pidä+rikkoa,+joten+malttia-liikunnan+merkitys+painonhallinnassa+on+aika+pieni,+jotta+sillä+olisi+merkittävä+vaikutus,+tulisi+liikkua+3+-+4+tuntia+päivässä

Äänestä
  • "Tavoite olisi laihduttaa, mutta kerryttää myös sopivissa määrin lihasmassaa. En siis halua olla mitenkään iso, mutta ulkoisesti kuitenkin hyvässä kunnossa."

    Olet niin kaukana siitä ulkoisesta hyvästä kunnosta, että ota asia kerrallaan. Kun paino laskee sinne normaalialueelle, eli 35 - 40 kg, huomaat siinä vaiheessa että näytät yllättävän mukavalta "ilman niitä lihaksiakin".

    Se mitä itse voisin suositella, asiat jotka olen itse huomannut hyviksi itselleni.

    -syö lihaa/kalaa ja kasviksia, lihaa 200g - 300g päivässä ja kasviksia niin paljon kuin hyvältä tuntuu

    -kävele, niin paljon kuin pystyy, ilman että paikat hajoaa, kehon isoilla lihaksilla saa energiankulutusta

    -fillarille sama homma kuin kävelylle

    -pudota päivän energiamäärä 8000kJ - 10000kJ välille, useimmat päivät tuota 8000kJ tasoa

    -punttisalissa ei ole mitään pahaa, mutta liika rehkiminen voi altistaa sitten ahmimiselle, salin energiankulutus on kuitenkin aika vähäinen, itse aloin nostelemaan kevyitä painoja vasta kun olin normaalipainon puolella, siihen asti kävelin, ensin 3km lenkkejä ja kolmessa vuodessa matka piteni 15km mittaiseksi

    -mieti miksi se makea maistuu, itselläni oli jonkinlainen endorfiinivajaus aivoissa, johon hiilihydraattien runsas määrä auttaa hetkellisesti, kun sain painon alas, ja kuntoa ylös, pääkin tuntuu toimivan oikealla tavalla

    Tsemppiä hommaan, ei kannata masentua jos joku päivä homma ei toimi, jatkaa seuraavana, pääasia että keskimäärin mennään oikeaan suuntaan.

    Äänestä

En+lukenut+tuota+ruokalitaniaa+vaan+jätän+sen+ja+sen+arvioinnin+asiaan+perehtyneiden+tehtäväksi.Se+lienee+kaikille+selvää,+että+liikunta+voi+ainoastaan+tukea+ruokavaliolla+tapahtuvaa+laihdutusta.Jos+joku+pystyy+liikkumaan+niin+paljon+ja+kovalla+intensiteetillä,+että+sillä+on+merkittävä+vaikutus+laihtumiseen+niin+ko.+ihminen+ei+ole+ylipainoinen!Pitkäkestoinen,+matalasykkeinen+liikunta+saattaa+olla+kaksiteräinen+miekka.+Voi+käydä+kuten+minulle,+että+he+herättää+ylivoimaisen+näläntunteen.Ennen+karppaus-+ym.+höpinöitä+tiedetty+vanha+totuus+pätee+tänäkin+päivänä.+Kaikki+nopeat+hiilarit+pois!+Auttaa+jo+useimmissa+tapauksissa.Saliharrastuksen+laatu+on+ratkaisevaa.Ilman+salitaustaa+aloitettava+harrastus+on+syytä+tehdä+personaalin+opastamana+ja+varautua+pitkäaikaiseen+ja+säännölliseen+treenaamiseen.Äheltäminen+ei+suoraan+kuluta+hirveän+paljoa+mutta+aktivoi+elimistön+yleistä+toimintaa.Puolessa+vuodessa+voi+jo+odottaa+hieman+tuloksiakin.Itselläni+vyötärön+6+-++7cm:n+ohenemista+tärkeämpi+asia+oli+terveyteni+koheneminen+pillerittömäksi.En+ole+välittänyt+vaakalukemasta+mutta+rasva%:n+lasku+on+ollut+tärkein+seurattava+kohde.Kehon+koostumus+muuttui.Kävin+salilla+alkuun+5krt/vko,+yht.+10h+ja+sittemmin+6krt/vko+käyttäen+saman+ajan.Syketaso+koko+ajan+yli+110.Lihakset+kuluttavat+energiaa+lepokulutuksenkin+muodossa.+Parhaimmillani+minulla+se+oli+2230kcal/vrk.Ikääntymisen+myötä+on+lihasta+kadonnut+ja16.11.2017+lepokulutus+oli+1937kcal/vrk.Siis+perusaineenvaihdunnan+kuluttama+energia+ilman+puuhastelua.Älä+odota+pikavoittoja.Yksi+mahdollisuus+on+usean+viikon+raju+dieettaaminen+ja+sen+jälkeen+järkevä+ruokavalio+kaloreja+laskematta.+Vaihtaminen+kooltaan+pienempään+ruokalautaseen+saattaisi+auttaa+projektissa.+Ainakin+minulla+tehosi+huomaamattani.

Äänestä
  • Raju dieettaminen ja sen jälkeen järkevä ruokavalio?

    Ei taida onnistua kun kaveri ei osaa järkevää ruokavaliota nytkään. Epäilen että tuo laukaisisi vain valtavan ahmimisen jonka seurauksena on 10kg mittarissa lisää.

    Äänestä

Täällä puhutaan karpaamisesta, hiilareista, kaloreista, jouleista ja muista hienon kuuloisista termeistä.

Keskity sen sijaan oleelliseen ja jätä sokeri ja iltasyöminen pois.

Äänestä
  • Ainakaan omalla kohdalla kokemus ei puolla kummankaan olevan mitenkään äärihaitallinen asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Motivoitunut_aloittelija kirjoitti:

Olen aloittanut syömään terveellisemmin sillä olen runsaasti ylipainoinen ja haluan muutenkin terveellisemmän elämäntavan. Olen aikaisemminkin kokeillut syödä terveellisesti, mutta retkahdin sillä en sallinut mitään herkkuja silloin itselleni. Muistan kuitenkin sen miten paljon pirteämpi olin ja sen ihanan kevyen olon kaikesta kevyestä ruuasta ja liikunnasta, joten päätin yrittää uudelleen. Nyt kysyn siis teiltä muilta laihduttajilta onko nykyinen ruokavalioni sopiva laihdutukseen. Olen 27v mies, 174cm pitkä ja painan nyt 110kg. Netin perusteella ruumiinrakenteeni olisi endomorph ja on totta, että aineenvaihduntani on aika hidasta ja lihon helposti. Siksi aloin juoda teetäkin. Myös epilepsialääkitykselläni saattaa olla osuutta asiaan sillä sivuvaikutuksina on todettu painonnousu ja ummetus mitkä ovat helpottuneet kun aloin juoda teetä ja syödä kuitupitoisemmin.

Aamupala: 250g kreikkalaista jogurttia tai purkki maitorahkaa. Laitan sekaan 2 ruokalusikallista pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä ja kauraleseitä. Samoin noin 4-5 saksanpähkinää, 6 mantelia, 8-12 cashewpähkinää ja 8-12 maapähkinää. Lopuksi yksi kiivi tai banaani sekä noin kourallinen mansikoita jos niitä on jäljellä pakkasessa. Saatan maustaa jogurttia vähän inkiväärillä.

Tässä välissä teen päivän askareita: siivoilen, istuksin koneella, käyn kaupassa, noin puolentunnin kävelylenkillä yms.

Seuraava ateria: täysjyväruisleipä jonka molemmilla puolikkailla siivu juustoa (Oltermannin alkuperäinen) ja yksi kananmuna minkä päälle pistän vähän suolaa. 2 kuppia vihreää teetä.

Rentoudun hetken.

Ruoka ennen treeniä: 250g kreikkalaista jogurttia tai purkki maitorahkaa: pähkinöitä vähemmän. Siemeniä suht saman verran ja kauraleseitä, mutta ei pellavansiemeniä. Yksi kiivi tai banaani ja kourallinen mansikoita. 2 kuppia vihreää teetä.

Treeni: 15 etunojapunnerrusta x3, ylä- ja alavatsoja 20 x3, suoranjalannostoja 20 x3, hauiksia 30 x3 (5 kilon käsipainot) ja kyykkyjä 30 x3. Sanottakoon, että vielä pari viikkoa sitten en saanut, kuin vaan 5 punnerrusta, 10 vatsaa x3 ja hauiksia 20 x2.

Treenin jälkeen (samalla päivän pääruoka): 8-10 siivua kurkkua, lähes puolikas kesäkurpitsa, 1 keltainen paprika, 2 porkkanaa raakana, keitettynä tai raastettuna, 2 kananmunaa, rasiallinen kirsikkatomaatteja ja noin 2-3 ruokalusikallista salaattijuustoa. Kerran viikossa syön maustamattomia kanasuikaleita mitkä maustan usein currylla ja cayennepippurilla. Kylkeen laitan keitettyä riisiä, tuoretta ananasta paloina ja joitain yllä mainittuja kasviksia. Joskus korvaan kanan uunilohella tai muulla kalalla. Kalan maustan usein pippurilla, sitruunamehulla ja tillillä. Kylkeen laitan riisiä tai vähän perunamuusia ja samoin yllä mainittuja kasviksia.

Iltapala: täysjyväruisleipä, siivu juustoa molemmille puolikkaille ja 1 kananmuna. Tai sitten 3 hedelmää (banaania tai kiiviä). Saatan juoda joskus kupillisen vihreää teetä, mutta en aina.

Vettä juon pitkin päivää ja yhteensä 2-3 litraa. Yöunet on yleensä 8-10 tuntia. Perjantaisin tai lauantaisin sallin itselleni 1-2 vanukasta ja joskus harvoin pienen limpparipullon (sprite) etten taas retkahda. Tätä ruokavaliota noudatan päivittäin paitsi jos käyn esim. vanhemmilla kylässä tai rahaa on niukemmin kuussa jolloin saatan syödä vaikka 4 päivää hernekeittoa, sosekeittoa tai perunavelliä pääruokana. Olen ajatellut lisätä liikuntaan mukaan uinnin sillä lähellä on uimaranta ja samoin pyöräilyä tai kävelyä, mutta en tiedä mikä on sopiva määrä päivässä ruokavalioon ja omaan painoon nähden. Tavoite olisi laihduttaa, mutta kerryttää myös sopivissa määrin lihasmassaa. En siis halua olla mitenkään iso, mutta ulkoisesti kuitenkin hyvässä kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu