Kaasu on paras polttoaine ympäristön suojeluun

Hyötypyöräilijä

Aktiivisena (hyöty)pyöräilijänä tulee tuijotettua vilkkaiden risteysten valoissa suomalaista autokantaa. Tilastot kertovat, että Suomessa auton keski-ikä on 12 vuotta. Silmät vahvistavat tämän.

Uudemmissa autoissa on paljon halpamerkkejä. Lisäksi on joitain harvoja kalliita autoja. Suuri massa on kuitenkin runsaasti vuosia nähneitä pienimoottorisia perusautoja.

Tällä hetkellä ainoa edes siedettävän toimintamatkan tarjoava sähköauto on Tesla. Senkin toimintamatka on monille niukka, ja se maksaa sata tonnia tai yli. Jotta suuri ja painava akusto mahtuisi autoon, autosta on jouduttu rakentamaan valtava laiva. Silti sisätilat ovat pienet.

Ongelma on siis kallis hinta ja akkujen heikko energiatiheys. Lisäksi käytetyn ostaja joutuu kantamaan huolta myös akuston kunnosta ja kapasiteetin laskusta.

Akut sopivat hyvin kevyisiin kulkuneuvoihin kuten sähköpyöriin, joihin ne ovat omiaan, mutta niistä ei ole kuljettamaan järkevällä tavalla puolitoistatonnista kulkinetta, ei etenkään, kun lataaminen on hidasta ja hankalaa.

Siksi ainoa tämän hetken realistinen vaihtoehto ympäristön suojeluun on kaasu. Kaasuauto maksaa karkeasti saman kuin bensa-autokin. Se kestää ikää niin kuin bensa-auto. Tarvittaessa kaasutankin voi vaihtaa.

Sähköautosta ympäristön pelastajana voidaan haihatella, mutta haihatteluksi homma jää, koska hinta on liian korkea ja ominaisuudet vajavaiset. Sen jälkeen kun kaupunkien ylempi keskiluokka on hankkinut sähköauton kakkosautoksi, myynti hiipuu. Peruspenan on ostettava tarpeeseen. Hän ei voi ostaa kivaa lelua.

Ympäristön hyväksi olisi toimittava nyt. Kaasu on koeteltu tekniikka. Vain tankkauspaikat puuttuvat. Kaasun lisäämisen sivussa kannattaa tietenkin satsata sähkön mahdollisuuksien tutkimiseen ja kehittämiseen, mutta usko siihen, että sähkö löisi läpi koko kansalle toimivana vaihtoehtona, on naiivi ja todellisuudelle vieras.

Menkää seisomaan johonkin eri kaupunginosiin johtavan risteyksen pieleen. Katsokaa autokantaa. Uskotteko, että ohi kulkeviin autoihin satsatulla rahalla ostetaan heti kohta sähköautoja, joilla pääsee ajamaan yli 500 kilometriä talvellakin. Ei varmasti osteta. Kyllä autoihin liittyvän ympäristönsuojelun täytyy lähteä siitä, että siihen on varaa myös ihmisillä, jotka ostavat 5-10 tuhannen autoja.

51

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suosielläjatäällä

      -Maakaasua käytettäessä on päästöt vain 25% pienemmät kuin bensalla.
      -Kaasuauto käynnistetään aina bensalla, varsinkin pakkasella päästöt ovat tuolloin hurjat.
      -Biokaasua (jätettä) ei riitä kaasuautojen yleistyessä reilusti. Puista ym. kasveista tehty biokaasu on tuhoisaa luonnon kannalta.
      -Kaasun tankkauspisteitä vähän jolloin tulee ajeltua bensalla tai kaasu haettava (turhaa ajoa) parinkymmenen kilometrin päästä.

      Tuossa nyt ensialkuun pohdittavaa.

      • suosielläjatäällä

        http://www.biokaasuauto.fi/biokaasun-valmistus
        "Molemmilla tuotantopaikoilla biokaasu jalostetaan ja puhdistetaan liikennekäyttöön soveltuvaksi ja pumpataan maakaasun jakeluverkkoon."
        Eli aina kun tankkaat kaasua voit maksaa biokaasusta mutta saat pääasiassa maakaasua?
        Jos noin on, niin ei kaasuautoilla ympäristönsuojelusta voi puhua.

      • Puhdasta.palamista

        Ei kaasuautot ratkaise kaikkia ongelmia, mutta ovat kuitenkin joka suhteessa parempia kuin bensa, diesel tai tojon mukahybridit.
        Millä tavalla mikään noista vaihtoehdoista olisi parempi ympäristön kannalta kuin kaasu?

      • A3gtron
        Puhdasta.palamista kirjoitti:

        Ennenkaikkea kaasuautolla ajaminen on pirun halpaa. Meidän talouden Toyota hybridillä polttoainekulut noin 7 €/100km, kaasuautollamme toistaiseksi noin 2,50€/100km.

      • suosiellä.eitäällä

        "Millä tavalla mikään noista vaihtoehdoista olisi parempi ympäristön kannalta kuin kaasu? "
        Ei mikään, siksi järkevintä ajella sähköllä joka on täysin puhdasta kun käytät aurinko, tuuli, tai vesivoimaa ja ydinsähköä varauksin.

      • afd2

        Sähköön liittyy käytännön ongelmia. Lisäksi maailmaan ei pitäisi perustaa enää yhtään uutta kaivosta, koska ne ovat valtavia ympäristöhaittoja.

        Ei ihmisille voi tarjota mallia, joka ei käytännössä toimi. On säilytettävä järki päässä. Sähkö on vauraiden ihmisten hupia, mutta keskivertokansalle siitä ei ole.

      • AkutPäästävät

        "Ei mikään, siksi järkevintä ajella sähköllä joka on täysin puhdasta kun käytät aurinko, tuuli, tai vesivoimaa ja ydinsähköä varauksin. "

        Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan sähköauton akun valmistaminen tuottaa päästöjä150 - 200 kg / kWh riipuen akun kapasiteetistä.
        Teslan akun valmistaminen tuottaa suurinpiirtein keskikokoisen polttomoottorin 100000 km päästöt.
        Tämä vasta akkuujen valmistusvaiheessa ilman, että on ajettu metiriäkään.

      • suosielläjatäällä
        AkutPäästävät kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15293791/akkutekniikka-polkee-paikallaan
        Tuolla näköjään on asia jo tyhjentävästi kanssasi keskusteltu, turha aloittaa uudestaan.
        Eli netistä löytyy kaikenlaisia "tutkimuksia" tutkijan intresseistä riippuen.

      • suosielläjatäällä
        A3gtron kirjoitti:

        Ennenkaikkea kaasuautolla ajaminen on pirun halpaa. Meidän talouden Toyota hybridillä polttoainekulut noin 7 €/100km, kaasuautollamme toistaiseksi noin 2,50€/100km.

        Kiinnostuin että mihin perustuu laskelmasi 2,5€/100km?
        Autobildin mukaanSseat Leon kaasuauto kuluttaa 4,1Kg/100km.
        Casumin hinta maakaasulle on 1,28€7Kg.
        Minun laskuopilla se tekee 5.24€/100 km.
        Tuon Casumin tarjouksen mukaan Sinun pitäisi ajaa yli 110 km jokaisena viikonpäivänä?

        Eli paljonajavalle nyt tuolla tarjouksella on etua mutta se ei ole yleispätevä kaikille autoilijoille koska normaalit autojen päivittäiset ajomatkat eivät ole tuollaisia. Myös kannattaa muistaa että tuo on tarjous joka voi häipyä milloin vain.

    • afsd4132

      Kaasulla ei tule lähipäästöjä lainkaan ja biokaasu on hiilineutraalia.

      Terveydelle juuri lähipäästöt ovat haitallisia.

      • suosilläjatäällä

        Laittaisitko lapsesi suljettuun autotalliin missä kaasuauto käy?

      • Hyötypyöräilijä

        En uskaltaisi kokeilla, mutta sinänsä keskustelu absoluuttisesta puhtaudesta on typerää. Puhtaus näet unohtuu saman tien, kun kuluttaa mittavan määrän kerosiinia Thaimaan lomalla tai ostelee tavaroita, joiden ympäristökuormitus on korkea.

        Kun nelihenkinen perhe käy Thaimaassa, kerosiinia kuluu perhettä kohti vähintään 3000 litraa, usein enemmän. Tuolla määrällä ajelisi pikkubensaturbolla matka-ajoa yli 50 000 kilometriä. Kaikki on siis suhteellista.

        Koko talousjärjestelmämme perustuu luonnonvarojen ylikäyttöön ja ympäristön tuhoamiseen. Jos tuhoamista tahtoo yrittää edes hidastaa, on varsin turha käydä akateemista keskustelua desimaaleista. Tärkeintä on löytää käytännöllisiä ratkaisuja tässä ja nyt ihmisille, joilla ei ole rajattomia resursseja.

        Kaasuhybridien ongelmat ovat liian pienet kaasutankkien koot ja harvassa olevat tankkausasemat. Muuten tuollainen uudehko 20 tonnin kaasufarkku on keskiluokkaiselle perusperheelle mahdollinen ratkaisu. Eihän sillä ajaminen ole samanlaista juhlaa kuin hienolla sähköautolla, mutta se on todellinen ratkaisu todelliseen tarpeeseen eikä tunteiden nostatukseen.

        Kaasuauton ongelmat ovat merkittävästi helpommin ratkaistavissa kuin sähköauton.

        https://www.nettiauto.com/skoda/kaasu?id_car_type=4&yfrom=2014&yto=2016

    • Kaasu.on.valmis.ratkaisu

      "Kaasuauton ongelmat ovat merkittävästi helpommin ratkaistavissa kuin sähköauton."
      Mitkä ongelmat? Kaasuauton hankintahinta on alhainen, polttoainekulut todella pienet, nopea tankkaus ja markkinoiden suurin toimintasäde. Päästöt pienet ja jakeluinfra olemassa. Missä se ongelma on?

    • Typerys.ei.tiedä

      "Laittaisitko lapsesi suljettuun autotalliin missä kaasuauto käy?"
      Nyt mennään taas tunteilla ja pelottelulinjalla. Mikset ottanut mukaan myös koiranpentua? LOL

      Miettikääpä sitä että tuota samaa maakasua poltetaan monessa taloudessa keittiössä kaasuliedessä joka päivä. Siellä samassa tilassa on niin lapset, koirat kuin vaarit ja mummutkin.
      Täydelliseen ymmärtämättömyyteen perustuvia kommentteja. Ei maailma ole tyhmä vaikka sinä olet.

    • Tyhjänhöpöttäjä
      • suosielläjatäällä

        No et sitten sinäkään tiedä voitko sen lapsesi sinne talliin laittaa, vastaa nyt rehellisesti laittaisitko?
        Vastata ei voi, mutta haukkuminen on helppoa.
        Polttomoottorissa polttaminen ei ole sama asia kuin liedellä polttaminen.

    • suosielläjatäällä
      • afsd1342

        Biokaasu on hiilineutraalia ja kaasulla saa hävitettyä kokonaan haitallisimmat päästöt eli lähipäästöt.

        Kaasuun siirtyminen on erittäin hyödyllistä. Eikä tarvitse käyttää edes biokaasua, koska taistelu ilmastonmuutosta vastaan on jo joka tapauksessa hävitty. Ongelma ovat lähipäästöt.

        Ilmastonmuutoshöpinästä voitaisiin ihan hyvin luopua, koska on satavarmaa, että nousevat taloudet kuten Kiina siitä vähät välittävät. Kiinan ja Intian päästöt kasvavat huikeaa tahtia, eikä loppua näy.

        Ilmasto muuttuu minkä muuttuu, koska ainoa keino muutosta vastaan taistelemiseksi on luopua markkinataloudesta, eikä sitä tahdo kukaan.

      • suosielläjatäällä
        afsd1342 kirjoitti:

        "Eikä tarvitse käyttää edes biokaasua, koska taistelu ilmastonmuutosta vastaan on jo joka tapauksessa hävitty."
        Tuolla ajatustavallahan ihmiset ikävä kyllä elävät, eli ei mun tarvii säästää luontoa kun ei kiinalaisetkaan säästä. Tuon asenteen takia ollaan hävitty.

    • kaasu.onpuhdasta.polttaa

      "No et sitten sinäkään tiedä voitko sen lapsesi sinne talliin laittaa, vastaa nyt rehellisesti laittaisitko?
      Vastata ei voi, mutta haukkuminen on helppoa."

      Asun taloudessa jossa on kaasuliesi. Olen laittanut itseni, lapseni ja paljon muitakin ihmisiä tilaan jossa poltetaan kaasua monta kertaa päivittäin. Aika selkeä vastaus mielestäni.
      Bensaa tai dieseliä en tiedä kenenkään polttavan kotonaan.

    • elämästä.vieraantunut

      "Polttomoottorissa polttaminen ei ole sama asia kuin liedellä polttaminen."

      Ja taas tulee niin höpöhöpöä ettei mitään rajaa. Olet pelkkä arvailija jolla ei ole mitään faktaa tai ymmärrystä asiasta. Heittelet kaikenlaista ja toivot ettei paikalla ole ketään joka osaisi ajatella.
      Minäpä kerron hyvin yksikertaisesti sinulle asioita käytännön elämästä. Maailma on väärällään sisätiloja joissa ajetaan kaasukäyttöisillä trukeilla. Samassa tilassa työskentelee samaan aikaan aivan tavallisia ihmisiä ilman kaasunaamareita.
      Olet tietämätön tollo.

      • Suosielläjatäällä

        Et siis pysty vastaamaan kysymykseeni.
        Joka toista haukkuu on ite.

      • usko.jo.tollo
        Suosielläjatäällä kirjoitti:

        Et siis pysty vastaamaan kysymykseeni.
        Joka toista haukkuu on ite.

        Kysymykseesi on vastattu jo monta kertaa tollo.
        Kyllä. Olen itsekin päivittäin tiloissa joissa poltetan kaasuliettä ja joissa ajellan kaasukäyttöisellä trukilla. En koe mitään ongelmaa tuoda lapsiani näihin tiloihin.

      • suosielläjatäällä
        usko.jo.tollo kirjoitti:

        Kysymykseesi on vastattu jo monta kertaa tollo.
        Kyllä. Olen itsekin päivittäin tiloissa joissa poltetan kaasuliettä ja joissa ajellan kaasukäyttöisellä trukilla. En koe mitään ongelmaa tuoda lapsiani näihin tiloihin.

        Vastauksiesi sävystä päättelen että olet altistunut pakokaasuille liikaa.
        No kokeile. Aja se kaasuautosi pieneen autotalliin ja sulje ilmastointi, ovet ja ikkunat. Laita autosi käyntiin. Pystytkö olemaan tallissa edes kymmentä minuuttia? Epäilen.

    • kaikki.voittaa

      "Eipä maakaasun käyttö paljoa vähennä liikenteen päästöjä."

      Mutta vähentää joka tapauksessa. Kaasulla ajaminen on ympäristöteko.
      Kaasulla ajaminen ei poista syöpää maailmasta tai tuo maailmanrauhaa. Kaasu on kuitenkin vähiten ympäristöä rasittava vaihtoehto.
      Ja lisäksi helvetin halpaa.

    • Ajetaanensinöljy.loppuun

      Poltetaan nyt ensin nuo öljyvarannot vaan loppuun, ennenkuin aletan tuhlaamaan kaasua. Molemmat ovat ns. uusiutumattomia energianlähteitä. Tai kyllähän molempia syntyy jonkin verran maankuoressa, muttei niin nopeasti kuin ihminen niitä kuluttaa.

    • typerys.nillittää

      "No kokeile. Aja se kaasuautosi pieneen autotalliin ja sulje ilmastointi, ovet ja ikkunat. Laita autosi käyntiin. Pystytkö olemaan tallissa edes kymmentä minuuttia? Epäilen."

      Sinä olet surkea pälli. Jos pieneen autotalliin laittaa 20 ihmistä ja sulkee kaikki ilmanvaihdon niin kaikki kuolevat aika nopeasti. Ei siihen tarvita minkäänlaista autoa.
      Olet niin väsynyt paskanpuhuja ettei mitään rajaa.

      • suosielläjatäällä

        Nonii! Tiedätkö mitä? Sähköauton voit laittaa käyntiin tuossa autotallissa ja voit viedä sinne lapsesi.
        Sitäpaitsi tulet sieltä kaasuautotallista ulos muusta syystä kuin hapen puutteesta, polttomoottori synnyttää aina jonkin verran häkää ja maakaasukaan ei täysin puhdasta ole, senkin surkea tollo pälli.

      • mikä.herne.on.nokassa
        suosielläjatäällä kirjoitti:

        Diipadaapa diipadaapa. Koko pienen autotallin case on sun kehittelemä ja täysin epärelevantti mihinkään.
        Olet ottanut siinä kuokkaan isosti koska kaasuauto on päästötön. Sähkö-autokin on päästötön mutta miksi sulla on antipatioita kaasu-autoja kohtaan? Molemmat ovat askelia parempaan tulevaisuuteen.

      • Suosielläjatäällä
        mikä.herne.on.nokassa kirjoitti:

        Ei se kaasuauto ole päästötön vaan lähes päästötön, juuri todistin sen.
        Myönnä nyt vaan tappiosi kuin mies!
        Oion vaan vääriä väittämiä, ei ole kaasuatoille antipatioita, pidän kyllä sähköautoja järkevämpänä ja parempana vaihtoehtona varsinkin tulevaisuudessa.. suuria etuja on hyötysuhde, huoltojen vähyys, ja ajomukavuus. Hintakin tulee putoamaan normiautojen tasolle pian.

      • tulevaisuus.nyt

        Kaasuautot ovat jo nyt paljon halvempia kuin sähköautot . Ei tarvitse odottaa yhtään mitään.

      • iso.ero

        Sähköauto on kiva juttu teoreettisella tasolla mutta kaasuauto toimii myös käytännössä. Siinä se iso ero.

      • suosielläjatäällä
        iso.ero kirjoitti:

        Sähköauto on kiva juttu teoreettisella tasolla mutta kaasuauto toimii myös käytännössä. Siinä se iso ero.

        On todettu että sähköauto jo nyt toimii 90 %.lle autoilijoista jos latauspiste (sukopistoke) löytyy kotona tai työpaikalla. Näitä autoilijoita on satojatuhansia. Taloyhtiöt pitäisi velvoittaa muuttamaan lämpötolppapaikat lataukseen sopiviksi, usein se tapahtuisi muutamalla satasella per tolppa mutta tahtoa ei ole.

      • kaikki.toimii.jo.nyt

        Kaasuauto on jo nyt valmis tuote. Ei tarvitse mitään tukiaisia tai taloyhtiön toimenpiteitä.

      • suosielläjatäällä
        tulevaisuus.nyt kirjoitti:

        Kaasuautot ovat jo nyt paljon halvempia kuin sähköautot . Ei tarvitse odottaa yhtään mitään.

        Kyllä, mutta kaasuauto on tulevaisuudessa väistämättä häviäjän roolissa kuten muutkin polttomoottoriautot.

    • sivistä.itseäsi

      "Poltetaan nyt ensin nuo öljyvarannot vaan loppuun, ennenkuin aletan tuhlaamaan kaasua. Molemmat ovat ns. uusiutumattomia energianlähteitä. "
      Et taida ymmärtää hevon vittua öljynporauksesta. Maakaasu on öljynporauksen sivutuote.

      • sivisty-ite

        Sinä et taida ymmärtää maakaasun, etkä öljyn porauksesta hevon witun passkakaaan !! Suurin osa maakaasuvarannoista tulee poraamalla sitä suoraan maasta. Ehkä promille maakaasusta saadaan öljynporauksen sivutuotteena. Suurin osa maakaasusta menee öljynporauksen yhteydessä (soihdutuksessa) "harakoille" . Harva öljy-yhtiö ottaa kaasua talteen.

      • typeryyden.juhlaa
        sivisty-ite kirjoitti:

        Sinä et taida ymmärtää maakaasun, etkä öljyn porauksesta hevon witun passkakaaan !! Suurin osa maakaasuvarannoista tulee poraamalla sitä suoraan maasta. Ehkä promille maakaasusta saadaan öljynporauksen sivutuotteena. Suurin osa maakaasusta menee öljynporauksen yhteydessä (soihdutuksessa) "harakoille" . Harva öljy-yhtiö ottaa kaasua talteen.

        Pelkkää paskaa taas. Et tiedä mistään mitään.

    • Eko

      Propaani on erinomainen polttoaine ja puhdas.

    • pikku.pölvästi

      "Ei se kaasuauto ole päästötön vaan lähes päästötön, juuri todistin sen.
      Myönnä nyt vaan tappiosi kuin mies!"

      Tuo sinun skenariosi pienestä autotallista on jo lähtökohtaisesti täysin älytön. Autoilun tulevaisuus on aivan muuallakuin sinun pienessä mielessäsi tai pienessä autotallissa. Sen ymmärtää jo hyvin pienellä ajattelulla.
      Olet pienimielinen ajattelija.

      • suosielläjatäällä

        Pieniä ilman koneellista ilmastointia olevia autotalleja on suomessa tuhansia ja siellä voi sähköauto olla käynnissä.
        Taitaa trukkikuskilla ottaa koville hölmöytensä.

      • tollo.juuttuu.talliin
        suosielläjatäällä kirjoitti:

        Pieniä ilman koneellista ilmastointia olevia autotalleja on suomessa tuhansia ja siellä voi sähköauto olla käynnissä.
        Taitaa trukkikuskilla ottaa koville hölmöytensä.

        Mikä mittari autolle on se että sitä pitäisi pitää käynnissä pienessä autotallissa? Eihän tuollaisessa ole mitään järkeä. Autolla siirrytään paikasta A paikkaan B.
        Tollolainen on juuttunut pieneen autotalliinsa.

      • suosielläjatäällä
        tollo.juuttuu.talliin kirjoitti:

        Mikä mittari autolle on se että sitä pitäisi pitää käynnissä pienessä autotallissa? Eihän tuollaisessa ole mitään järkeä. Autolla siirrytään paikasta A paikkaan B.
        Tollolainen on juuttunut pieneen autotalliinsa.

        Trukkikuskilla alkaa muisti olla huono, kyse oli autojen päästöistä ja väitit kaasuautoa päästöttömäksi jota se ei ole.

      • kaasutrukkikuski

        Joku muu väitti, en minä. Kaikenkaikkiaan kaasuauton päästöt ovat niin pieniä että niistä on täysin turha jankata. Kuten sanottu, kaasukäyttöisillä trukeilla ja jääkoneilla voi huoletta ajaa sisätiloissa ilman mitään ongelmia. Kertoo oleellisen asiasta.
        En edelleenkään ymmärrä miksi haluat ängetä auton ja lapsen pieneen autotalliin. täysin typerää käyttöä sekä autolle että lapselle.

    • luontokiittää

      Ongelmaan on ratkaisu: autoveron poisto.

    • suosielläjatäällä

      Uudessa Autobild 9/2018 on vertailu neljän eri merkin kaasuautosta vs. bensa-autosta.
      Keskivertaisen 4 vuoden 60 000km.n ajolla kaasuauto ei kannata vastaavaan bensaversioon nähden, jopa kalliimpi. kaasu ja bensa on laskettu saksan hinnoilla mutta suhdeluku suomen hinnoissa jokseenkin sama.
      Kaasuautolla "saa" huonomman suorituskyvyn ja pienen mielihyvän hiukan pienemmistä päästöistä.
      Gasumin tarjouksella 89€/kk täytyy ajaa n. 55km / päivä jotta tarjouksesta hyötyy.

      • JaskaLööf

        Eli ei mitään järkeä ajaa saastuttavalla bensa-autolla, kun voi ajaa edullisella kotimaisella polttoaineella. Käytännön suorituskyky sama.

      • Suosielläjatäällä
        JaskaLööf kirjoitti:

        Eli ei mitään järkeä ajaa saastuttavalla bensa-autolla, kun voi ajaa edullisella kotimaisella polttoaineella. Käytännön suorituskyky sama.

        Maakaasu jota tankkauksessa saat ei ole suomalainen tuote, maksaa voit biokaasusta mutta tankissasi on pääasiassa saastuttavampaa maakaasua.

      • MaakaasuOnMetaania

        "... mutta tankissasi on pääasiassa saastuttavampaa maakaasua. "

        Väärin, tankattava maakasu on aivan samanlaista kaasua kuin biokaasu. Siitän on poistettu mukana olevat pienetmäärät etaania, propaania, butaania, pentaania ja jäljelle puhdasta metaania kuiten biokaasussa. On aivan yhtä ympäristöystävällistä kuin biokaasu.

      • suosielläjatäällä
        MaakaasuOnMetaania kirjoitti:

        "... mutta tankissasi on pääasiassa saastuttavampaa maakaasua. "

        Väärin, tankattava maakasu on aivan samanlaista kaasua kuin biokaasu. Siitän on poistettu mukana olevat pienetmäärät etaania, propaania, butaania, pentaania ja jäljelle puhdasta metaania kuiten biokaasussa. On aivan yhtä ympäristöystävällistä kuin biokaasu.

        "On aivan yhtä ympäristöystävällistä kuin biokaasu."

        https://www.tuomasvanhanen.fi/blogi/kaasu-liikenne-ja-metaanin-haitat/

        Tuon linkin mukaan asia ei ole niin.
        Toisekseen biokaasu on uusiutuva luonnonvara, maakaasu ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe