Mikä on körtti?

Oolofi-83

Uskovaisia haukutaan körteiksi. Mutta körttihän tarkoittaa oikeasti jotain kangas-suikaletta. Eikö näin ole?

9

975

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • körttitakki

      Muistaakseni körttiläiset käytti ja saattaa joskus käyttää vieläkin takkeja joissa on takana kolme halkiota ja niiden väliin jää tietysti suikaleet.

    • Kollimaattori

      Körttiläisyys on evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva herännäisliike, joka sai alkunsa jo 1700-luvulla.

      Körtti on/oli perinteinen erityisesti körttiläisten miesten käyttämä lievetakki ja körttiläisyys alunperin ulkopuolisten herännäisistä käyttämä haukkumasana, joka sittemmin omaksuttiin ihan puoliviralliseksi nimitykseksi körttiläisten itsensäkin keskuudessa. Körttiläisyys onkin nykyään suhteellisen maltillinen liike ja "asiallinen".

      Ei varsinaisesti hihhuleita. ; )

    • maltillisuusvalttia

      Nykyään ihan maltillinen , mutta vuonna -18 lappovat rumihita pinoon tampereella kuin kapakalaa konsaan.

    • A.Kivi-1870

      (...) ”Mutta tuostapa kohtauksesta Vehkalan kolkolla niitulla huomattiin aina jotain muutosta Juhanin luonnossa ja käytöksessä.

      Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki, hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn, sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset ”körtit”, niinkuin on heränneitten miesten vaatteenparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa.

      Käyskeli hän puettuna näin ja käyskeli kirkossa useammin kuin ennen. Peloittavan totisena istui hän aina määrätyllä sijallansa temppelissä totisen Härkämäen isännän rinnalla, tuolloin tällöin karautellen kurkkuansa niinkuin oli myös kumppaninsa tapa.” (...)

    • ajokörttiläinen

      Ajokörtti on körtti, jota tarvitaan äytön äjämiseen.

    • heviä

      Menee hevi-osastolle.

      Körtti on n K-Kaupassa myytävä yrttivalmiste, K-örtti.

      En ört (lat. Herba), yrtti.

    • Körttisakki

      Ei kai körtti ole mikään uskovaisten haukkumanimi, vaan eräs ev.lut. kirkon suuntautumisilmiö (en mainitse "lahko"-sanaa, koska yritän pysyä poliittisesti ja uskonnollisesti korrektissa kielenkäytössä). Minun muistaakseni miespuolisten körttien ulkonaisena tunnuksena oli pitkä, jakaukselle kammattu tukka.

    • körttitukkia

      Mikähän idea Eliel Saarisella oli laittaa kaksi totista körttiä vartioimaan Suomen pääkaupungin eli Helsingin rautatieasemaa valaisinlyhty kourissaan?

      Helsingissä oli 1900-luvun alussa jo parturipalvelua. Trendikkäämpiäkin hiustyylejä siis tunnettiin, joskin maaseudulla tukat taidettiin leikata vielä keritsimillä.

      • KörttiVsKarhu

        Odotellessamme historioitsija Keskijakauksen kommenttia tähän, toteamme, että körttiukkojen sijaan ehdolla oli kaksi karhuakin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1230
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1158
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1122
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      990
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      97
      961
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      805
    7. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      46
      761
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      751
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      696
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      669
    Aihe