Olen huomannut, että osa naisista tuntee

tällaista_aprikoin

piilotettua syyllisyyttä siitä, että jotkut miehet ovat ätmejä. Koska naisille on keskimäärin miehiä suuremmassa määrin ominaista empatia, toisen tilanteen myötäeläminen ja toisista välittäminen, niin kohdatessaan ätmiyttä moni nainen kamppailee kahden vaiheilla: toisaalta seksi ja/tai parisuhde ätmin kanssa tuntuu vastenmieliseltä, peräti mahdottomalta ajatukselta, mutta toisaalta nainen säälii ätmiä ja tuntee omalta osaltaan syyllisyyttä siitä, ettei ätmi voi saada seksiä ja/tai parisuhdetta. Tämän paradoksin kanssa kamppaileminen voi jopa ahdistaa osaa naisista.

Yllättävän harva nainen on valmis myöntämään, että esimerkiksi miehen rumuus, köyhyys tai ujous olisi ensisijaisesti syynä sille, ettei ätmiä voi kelpuuttaa seksiin tai parisuhteeseen. Sensijaan moni nainen "järkeistää" valintansa demonisoimalla kaikki ätmit. Jos nainen päättää ajatella, että kaikki ätmit ovat esimerkiksi naisvihamielisiä, katkeria narsisteja, on hänellä tällöin ihan hyvät perusteet olla kelpuuttamatta ätmiä pariutumismielessä ja tällä tavoin voi tavallaan pyyhkiä oman syyllisyytensä pois. Vaikka osa naisettomista miehistä onkin tuollaisia vihaisia inceleitä, niin tuskin on kuitenkaan syytä uskoa, että sellaisia olisi enemmistö ätmeistä olisi sellaisia. Itseasiassa monet heistä vaikuttaisivat olevan ihan hyviä tyyppejä ja suurimmaksi osaksi aika normaaleja ihmisiä.

7

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omaluulos

      Miten olet huomannut syyllisyyden... se on vain oma tulkintasi.

    • taikkasitten

      Tai sitten nainen pelkää väkivallan uhkaa: "Tuo ruma ja kammottava hullu voi hyökätä päälle, enkä mahtaisi yhtäänmitään. Parempi kun hieman myötäilen niin, että pääsen tilanteesta karkuun."

    • lempeä_herätys

      Ihailen syvästi niinsanottujen ätmien äärimmäisen luovaa tapaa tulkita sinkkuutensa johtuvan yksiselitteisesti siitä, mistä he itse luulevat sen johtuvan.

      Niinhän se menee kaikissa asioissa. Jos päättänyt jonkin asian johtuvan tietystä jutusta, ei millään tavalla huomioi mitään todisteita muista perusteluista. Tai jos huomioi, selittää ne oman perspektiivinsä kautta ja taipuu kirjoituksesi kaltaiseen, äärimmäisen luovaan akrobatiaan.

      "Yllättävän harva nainen on valmis myöntämään, että esimerkiksi miehen rumuus, köyhyys tai ujous olisi ensisijaisesti syynä sille, ettei ätmiä voi kelpuuttaa seksiin tai parisuhteeseen."

      Tällä logiikalla kuka tahansa nainen, joka ihastuisi vaikkapa ujoon mieheen, ei missään tapauksessa voisi olla oikeasti ihastunut.

      Näin naisnäkökulmasta voin kertoa, että ei-vihamielisen miehen erottaa kilometrien päähän vihaisten miesten joukosta, myös netissä. Eikä erottuminen ole negatiivista. Sinä esimerkiksi et ole vihainen mies. En tiedä, pidätkö itseäsi incelinä, mutta vihainen et ole.

      • ubhknj

        No mun kohdalla ainakin se on ihan makuasia, mistä tämä yksin olo johtuu. Naiset varmaankin sanoisi, että itsetunnosta ja olisivat ihan oikeassa siinä. Se vaan, kun itsetuntoa ei voi parantaa ilman onnistumisen kokemuksia ja niitäpä ei mulle ole kohdalle sattunut. Ja ulkonäkö on iso tekijä siinä, koska sosiaaliset taidot ei ole ongelma. Nyttemmin on kyllä luottamuskin naisiin mennyt niin, etten anna itsestäni paljon mitään keskusteluissa.


      • Faktaaitsetunnosta
        ubhknj kirjoitti:

        No mun kohdalla ainakin se on ihan makuasia, mistä tämä yksin olo johtuu. Naiset varmaankin sanoisi, että itsetunnosta ja olisivat ihan oikeassa siinä. Se vaan, kun itsetuntoa ei voi parantaa ilman onnistumisen kokemuksia ja niitäpä ei mulle ole kohdalle sattunut. Ja ulkonäkö on iso tekijä siinä, koska sosiaaliset taidot ei ole ongelma. Nyttemmin on kyllä luottamuskin naisiin mennyt niin, etten anna itsestäni paljon mitään keskusteluissa.

        Nimenomaan. Naiset ensin syrjimällä rikkoo itsetunnon ja kun se on nujerrettu kääntävät vielä veistä haavassa että "en voi tykätä sinusta kun sulla on huono itsetunto" Tuo on pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa. Yksikään ihminen ei synny tänne huono itsetuntoisena. Huonon itsetunnon aiheuttaa aina toisten huono käytös henkilöä kohtaan. Huonon itsetunnon parantaa se että toiset ihmiset kohtelevat henkilöä suvaitsevammin ja näin positiiviset kokemukset kohottavat myös itsetuntoa. Naisille vaan "sulla on huono itsetunto" on helppo selite päästä rumasta miehestä eroon.


    • 68k756j454657k4j65h

      No eipä kauhean usein kuule naisilta perusteluja miksi joku mies ei kiinnosta, muuta kuin sen perinteisen "ei ole kemiaa". Mutta se on totta että esimerkiksi työttömästä miehestä nainen heti ajattelee että tuo on pummi joka eläisi hänen siivellään, toki työtön mies ei myöskään tyydytä sitä naisen haluamaa "tietää mitä tahtoo" tai määrätietoisen mielikuvaa.

    • Pillujen--asiantuntija

      Voitte testata teoriaanne siten että menette baariin ja alatte iskee naisia siellä. Jos ette saa pakkeja, rumuus ei ole syynä. Jos saatte pakit niin olette rumia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe