Tai sitten ei. Miten kätevimmin saan selville, onko kallion kahta puolen olevat tunnelin suuaukot yhteydessä toisiinsa?
Kumpikin suuaukko on maan pinnan alapuolella ja täynnä vettä. Suuaukot sijaitsevat noin 200 metrin päässä toisistaan.
Ja kyseessä on siis kauan sitten lakkautetun kaivoksen tapauksesta. Sukeltaminen ei ole käyttökelpoinen vaihtoehto.
Kumpikin suuaukko on maan pinnan alapuolella ja täynnä vettä. Suuaukot sijaitsevat noin 200 metrin päässä toisistaan.
Ja kyseessä on siis kauan sitten lakkautetun kaivoksen tapauksesta. Sukeltaminen ei ole käyttökelpoinen vaihtoehto.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos kyse on saman tunnelin kahdesta päästä, niin pitäisi ensin määritellä mitä tarkoitat yhteydellä. Jos on sortunut keskeltä, voi olla ihan hyvä yhteys vedelle, mutta este ihmiselle.
Jos saat alennettua ämpärillä toisen pään pintaa 10 cm, niin mitä tapahtuu toisessa päässä? Jos laiskottaa, hanki jostain polttomoottorikäyttöinen puutarhapumppu tms.
Yhteydellä tarkoitan sitä, että jatkuuko tunneli yhtenäisenä suuaukosta A suuaukkoon B.
Hmm.... tuo veden pumppaaminen toisi lisätietoa, mutta mahdollinen kuiva tunnelinpätkä tekisi "ei ole yhteyttä"- tuloksesta epävarman.
Hanki jostain eläviä uintitaitosia nälkäisiä pieniä kaloja. Kalat toiseen päähään ja ruokaa toiseen päähän. Jos on yhteys, kalat löytävät sen. Sitten vaan pikkuhiljaa kasvatat kalojen kokoa.
Ujuttamalla tunneliin mahdollisimman pitkälle räjähdyspanoksen, ja sitten seuraamalla tapahtuuko jotain toisessa tunnelissa kun panos räjäytetään.
Kohta paljastuu, että molemmissa päissä on 100 m syvä ja iso kaivoskuilu. Ja se tunneli on siellä pohjalla ja vedenpintaan on maasta matkaa 25 m. Ja Mainari liikkuu rollaattorilla eikä avustajia ole eikä tule. Tai jotain vastaavaa. Hauskaa!
Ei ole olemassa mitään aloittajan budjettiin mahtuvaa keinoa selvittää asiaa. Valolla tai radioaalloilla se ei onnistu. Ääniaalto voisi teoriassa toimia, mutta jokainen ilma-vesi ja vesi-ilma - rajapinta vaimentaisi aallon käytännössä olemattomiin. Räjähdyksen aalto pääsee läpi sellaisista koloista joista ihminen ei mahdu.
Kauko-ohjattu kameralla varustettu robotti toimii mutta maksaa liikaa.
Jos kyseessä on amatööri luolasukellus - juttu niin jättäkää suosiolla väliin. Noissa leikeissä osaamattomat oikeasti kuolevat ja kysymyksen perusteella olette osaamattomia.
Onhan tuo jo yleisessä tiedossa. Mikset voi kysyä? Esim. Suomi24 väki tietää kaiken.
Markkinoille on tullut viime vuosina toinen toistaan parempia ja halvempia toimivia (kaapelillisia) sukellusrobotteja. Kehitys menee samaa vauhtia kuin kameralennokeissa. Noitahan ei olisi voitu edes kuvitella reilu 10 vuotta sitten.
Harrastajat lainaavat noita pikku summista ja tulevat itse mukaan ohjaamaan niitä ihan mielenkiinnosta. Lähialueen kohteet on jo tutkittu monen kertaa, joten ...
Kuinka maan alla kahdesta vastakkaisesta suunnasta toisiaan kohti kaivettavat metrojunatunnelit saadaan kohdistettua osumaan tarkalleen yhteen?
Tuo nyt on onnistunut 1800-luvulta saakka, jolloin rakennettiin junatunneleit mm. Alppien alitse. Teodoliitit ja takymetrit ovat tunnelin suuntauksessa käytettäviä laitteita.
Jo aiemmillakin laitteilla saatiin lyhemmät tunnelit louhituksi kummastakin päästä, niin että osat kohtasivat toisensa.
Tuskin alppien alle tunneleita veden alla kaivettiin :D Pikkuisen ero kuiva ja uppotyön välillä
Yleensä metrotunnelit pyritään pitämään kuivina. Ainakaan minä en ole kuullut veden alla kulkevista metrojunista.
Reilusti tuli vettä monenkin Alppien läpi kaivetun tunnelin katosta. Ja tulee edelleen.
Väitätkö, että Alppien junatunneleissa kulkee veden alla liikkuvia junia?
Itse olen olettanut, että pumpuilla ja viemäreillä tunnelit pidetään kuivina, kun ensin mm. betoniruiskutuksella on pyritty tukahduttamaan isoimmat vesivirrat.
On tuolla kymmeniä metrejä paksuja jäätiköitä ja vuorissa on halkeamia, joista tulee vettä. Kyllä tuo vesi tunneliin ylhäältä tulee joten tunnelit ja junat on veden alla.
Joskus sata vuotta sitten Simplon-tunnelia rakennettaessa vettä tuli niin lujaa, että piti tulpata koko tunnelin pää monen sadan metrin matkalta ja ruveta tekemään tunnelia toiseen suuntaan.
Tuolla logiikalla kaikki tapahtuu veden alla, kun pilvet tuolla taivaalla sisältävät vettä...
Vesianalyysi molemmista saattaisi antaa tietoa siitä onko molemmissa päissä saman "kaivon" vettä.
Kustannuksista en tiedä, todennäköisesti analyysejä on monen eri tasoisia, mutta kysymällä sekin varmaan selviää.
Tuohon tarvitaan itsenäisesti toimivaa oppimiskykyistä neoroverkkoon perustuvaa laitteistoa. Mitenkäs tuollaisen saisi toimimaan pienessä koossa ja olemaan vesitiivis ja riittävän halpa? Ehdotuksia?
Tynametti on halpaa ja helppoa.
Ei saisi maksaa yli 10 euroa ja pitäisi olla helppokäyttöinen.
Varmaan kympillä saa ihan pienen palan tynamenttia. Se laitetaan alasimelle ja sitten lyödään lekalla oikein kunnolla.
Kyllä kympillä saa jopa 3 kg dynamiitta, sähkönalli maksaa pari kolme euroa.
Pitäisi pystyä käyttämään useamman kerran eikä saisi tuhota mitään edes vahingossa. Eikä mitään kallita lupia ja apureita. Eli ei huuhaa-neuvoja.
Meinaat että nämä olisivat viimeiset tynamentit maailmassa...
Kympin setelit saattaa loppua joskus kesken tynamentin oston.
Harmi että tynametti on kertakäyttöistä...
kuten kympin setelitkin.
Miten olisi tehokas ultraäänilähetin ja -vastaanotin? Jos kuiluilla on vedenalainen yhteys, niin ultraääni kulkeutuu kuilusta toiseen.
Tietysti, jos räjähdyspulssi siirtyy vedessä kuilusta toiseen, on yhteys olemassa. Eli dynamiitti ykköskuiluun ja hydrofoni toiseen. Jos kuuluu, niin vedenalaisyhteys on olemassa.
Ja jos yhteys vain hiukan tukossa, niin ääni kulkeuttu silloinkin. Eli ei kerro mitään, sillä kukaan ei tiedä miten "tuloksia" tulkitaan. Saako noita edes jostain kympillä?
Pitänee lainata naapurin katiskasta muutama roskakala.
Aloituksessa tosin kysyttiin, miten saa selville yhteyden, ei sitä, miten hyvä yhteys on.
Kalatestilläkin saa selville vain sen, että kala sopii liikkumaan yhdyskuilun kautta, ei muuta.
Halvin tapa lienee etsiä arkistoista kaivoskartta, joka ainakin kertoo, mikä oli tilanne joskus muinoin. Se ei maksa edes sitä kymppiä.
Höpö höpö. Sieltä naapurin katiskasta löytyy tarvittaessa myös isoja kaloja. Ja kun niille syöttää paljon pikkukaloja, alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan yhdyskäytävän koko. Aina löytyy jostain vielä isompia kaloja, joille voi syöttää ne edelliset isot kalat.
Joo, ja kun kalan koko loppuu, laitetaan kuiluun krokotiileja.