Tunteista puhuminen usein helpottaa ikäviä fiiliksiä, mutta voi käydä myös niin, että niitä "purkamalla" jäädäänkin kiinni siihen ikävistä tunteista jauhamiseen ja ne jäävt entistä pahemmin elämään. Ootteko hyviä tunnistamaan kumpi prosessi on kyseessä ja milloin hyvästä avautumisesta tulee huonoa vellomista?
Tunteista puhuminen
NainenRuudunTakaa
84786
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Kyllä asiat käydään moneen kertaa läpi varsinkin ne pahimmat kun niitä yritetään ymmärtää paremmin ja ratkaista, siitä syystä muistutan hyvien asioiden kirjoittamista ylös että tasapainotetaan muistamalla hyviä asioita.
Tätä solttua katsomalla aivot hetken lepää kyllästyessä se menettää hohtonsa.
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201807270094935_v0.shtml
Olen joskus törmännyt tilanteisiin jossa ongelmista puhumisesta on jäänyt maku siitä että ihminen selittää suruilla liikaa omia ongelmiaan. Tavallaan pyritään haihduttamaan omaa vastuuta elämästä yksittäisellä tapahtumalla.
yksittäinen asia voi koko elämän ajan vaikuttaa kuin esim sokeutuminen.
Sokeutuminenkaan ei estä elämistä, vasta jääminen kiinni sen aiheuttamiin negaatioihin voi estää hyvän elämän.
Asiathan pitää ensin hyväksyä ja oppia elämään asian kanssa mutta kun emme ole koneita.
Jatkuva epäonnistuminen tuottaa murhetta
Jotkut ihmiset eivät osaa käsitellä vastoinkäymisiä ja he jäävät niihin kiinni ja uskovat lopulta itsekin että alisuorittaminen johtuu ulkoisista tekijöistä.
"alisuorittaminen"
.. Sana Kallis.. OpportuNisti ManiPulaattoreiden.. ;D
Kyllä minulla taas alisuoriutuminen johtuu toiminnanohjauksen heikkoudesta ja siihen olen hakenut lääkäristä asti apua mutta erittäin vaikeasti saan aikuisena apua.
tämän asian etsiminen kesti noin 5vuotta itseään ymmärtää nyt pitää vaan itseni kohdalla selviytyä niin pitkään kun itse opin itseäni auttamaan ja ilman toivivaa toiminnanohjausta kestää tovin. Mutta ei se silti estänyt minua elämästä se on vain hidaste jatkuvaan kärsimykseen.
Siis se on hidaste ja jatkuvaa kärsimystä kokea pettymyksiä.
Kaikki on kiinni siitä kuka tuon käsitteen määrittelee.
Jos minä määrittelen että sinä alisuoritat kun et saavuta minun asettamiani tavoitteita, niin kyse on manipuloinnista.
Jos vastaavasti sinä et saavuta itse itsellesi asettamia vähimmäistavoitteita joihin sinulla olisi pitänyt olla realistiset mahdollisuudet, niin kyse on alisuorittamisesta ihan ilman manipulointia.
Ei minulla ole mitään käsitystä siitä oletko oikeasti rajoittunut siinä määrin että et pysty huolehtimaan itsestäsi, vai oletko mennyt jonkun rajoitteen taakse piiloon vain pakoillaksesi vastuuta.
Ehkä tällainen palsta ei ole edes oikea paikka pohtia tuota, sulla on varmasti ammattilaisia joiden kuuluu ymmärtää missä mennään ja mitä apua tarvitset oikeasti.
Oon yrittänyt itseäni huijata kun unohdan ajan niin laitan aikaisemman ajan ylös, olen kuitenkin myöhässä.
Aika on sellainen rasite mutta taas ainoa asia mitä vastaan joudun kilpailemaan koko elämän ajan.
Kaikki eivät opi koskaan olemaan missään ajoissa.
Kuulemma tauti kuuluu kielelliseen erityisvaikeuteen eli dysfasiaan, joten olen itse joutunut miettimään miksi aina epäonnistun ja oli syy siihen miksi minua ei kuntouteta koska koetaan että lapsena kuntoutettu.
Jos olisin nopeasti tämän ongelman saanut kuin kolarissa sitten minua olisi kuntoudettu.
En tunne dysfasiaa. Mitä rajoitteita se tuo elämääsi?
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/hoi/hoi50085.pdf
Tämä kertoo todella paljon
Onko kukaan kertonut sulle että sinun kannattaisi keskittyä ammatteihin joissa dysfasia ei heikennä mahdollisuuksiasi suoriutua työstä?
Etenet vahvuuksillasi, et heikkouksillasi.
Tämä kertoo myös syyn miksi minulla on visuaalinenpäättely kyky niin korkealla tasolla.
En halu vaan käyttää aivojani yhden ihmisen auttamiseen vaan kaikkia auttaa koska tiedän pystyväni siihen.
Onko sinulla mitään käryä mitä se auttaminen olisi ja miten toteutat sen?
Sitten vielä, onko unelmasi realistinen?
.. SeliSeli.. Tuo on Edelleen Vain Yksi lukuisista OpportuNisti NarsuMarsujen HallintaTermeistä.. ;P
Olethan itsekin huomannut että opit uutta ei se sairaus saa olla syy etten pystyisi toimimaan kuin muut onhan muillakin tukivälineitä jotka puunattu sopivaksi. Nykytekniikalla tämän on minullekin mahdollista.
Kyllä se on realistinen kunhan saan selätettyä toiminnanohjaus minulla on kaikki kyvyt kuin muillakin mutta hitaampi heikkouden puolella.
Minä kannan sanelukonetta mukana palvereissa että voin uudestaan keskustelut käydä läpi.
Nuuska, go to hell!
Takerrut yksittäisiin sanoihin ja ryhdyt arvostelemaan ihmisiä niiden käyttämisestä. Oletat pystyväsi profiloimaan ihmisiä sanojen perusteella.
Oikeasti tuo kertoo enemmän sinusta kuin meistä muista. Bonoboista puhuminen paljastaa sinut estyneeksi runkkariksi jota on perseraiskattu lapsena.
.. Olipas IkäIkävästi Sanottu.. Kyllä Minä nyt.. Niin MiäleniPahoitin.. ;(
.. VitsiVitsi.. Kuhan Juksasin.. ;D
.. Ja tuo Loppuhan oli Muutenkin.. Pelkkää NarsuBonoBoMarsun Ulostetta.. ;D
.. Ei PeilinTuojan Lahtaaminen mitään muuta.. Ei se PeiliKuva siitä Miksikään muutu.. ;D
En ota kantaa siihen mihin sulla on mahdollisuudet, sanon vain että me "normaalitkin" joudumme huomiomaan elämässämme kaikenlaisia rajoitteita.
Kaikki on teoriassa mahdollista, mutta reaalielämän tasolla näin ei olekaan.
Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää sellaisen ihmisen lapsellisuuden tason joka jauhaa vuodesta toiseen bonoboista, sinisilmäsyndroomasta ja siipiveikoista.
Ei ne isot alkukirjaimet sanojen alussa muuta vaikutelmaa älykkäämmäksi.
Tuon sanelu tajusin itse kukaan ei siitä puhunut kun yritin lukiossa,alusta ei tullut mitään ja keskeytin kaksi kertaa. Jatkuvien ongelmien vuoksi nyt haluan saada hoidettua kaikki arjessa.
Hassuilta oli että opin paljon vain muutamasta kirjasta sen vuoksi koen menettäväni paljon.
Mieti kuinka vaikeaa vuorovaikutus voi olla jos joudut tallentamaan kaikki keskustelut, kuuntelemaan, ja litteroimaan ne?
Jonkun tutkinnon voit tuolla opilla suorittaa, mutta et pysty tekemään työtä jota tuo dysfasia rajoittaa.
Ei se rajoita kun selätän toiminnan ohjauksen ja tutkimuksissa käydään peruspohjaisesti läpi isoihiin kokonaisuuksiin ja olen niissä hyvä.
Kuullun puhetta ymmärrän aikas hyvin nykyään johtuen sanakapeuden runsastumisesta vaikka se on edelleen todella heikkoa unohdan keskustelustelusta asioita, se on eri asia.
Millä toiminnan ohjauksella sivuutat sen, että et hahmota kuulemaasi muuta kuin tallentamalla puheet sanelukoneella ja purat sitten sen puhutun hitaasti omassa rauhassasi?
Et pysty olemaan mukana minkäänlaisessa toiminnassa jossa päätöksiä pitäisi tehdä kokousten ja palaverien aikana.
.. Voi Sua.. Juuri Tuollaista se sitten on, kun Kadottaa yhteyden Sisäiseen Leikkisään PikkuKamuun.. ;(
.. Sit on Leikit Leikitty.. ;(.. Ja Tukka Edessä (Sen verran tieteskin vain, kuin sitä on.. =)..) ja Elämä Takana.. ;D
Et sentään ole niin tyhmä että olisit ryhtynyt väittämään juttujasi vakavasti otettavaksi yhteiskunnalliseksi keskusteluksi, vaan myönsit suoraan kyseessä olevan pelleilyä. Ehkä trollailua?
Tapanasi on härkkiä ihmisiä leikkispäiten ja aiheuttaa konfliktejä. En arvosta tapaasi toimia.
.. En minä mitään Tuollaista ole Sanonut.. Olen Aina Sanonut, että Fiiliksen mukaan mennään.. ;P
.. Ja vaikka OlisinKinKin "joskus" Leikkisällä Tjmv. Tuulella, niin Tottuuden (ymv. asioiden Kans) En Leikittele.. ;P
.. Ei Asioita Tart Pukea Korrektisti Just TietynLaiseen Pukuun, että joku asia on "jotain" jne.. Että Tierä Sä(kin) Vuan Se!!!.. Senkin Tylsimys.. ;D
Mistä me muut tiedämme milloin härkit ihmisiä leikispäiten ja milloin luemme Nuuskan totuuksia?
Ehkä emme mistään, pääsääntöisesti sivuutamme vain aivopierusi kun kukaan ei tiedä missä mielentilassa ne on kirjoiteltu.
.. Tsori.. AivoPierut on Sun Kaltaisten Hommoo.. ;D.. Lopetetaas Taas tuo ItsensäProjiSointi.. ;P
.. Sulla Näyttää olevan muutenkin Ymmärtämisessä VikkaaVikkaa ja/tai Kova Tarve Vääristellä Toisen Sanomisia.. ;P
Palveri on siitä mukava ymmärrän itseasiassa puhetta ja voin kysyä uudestaan jos jokin jää mietityttää ja yhden palverin aikana ei tarvitse tehdä päätöksiä voi siirtää seuraavaan kertaan.
Luento on siitä ikävä ettei voi kysellä paljoakaan
Sinä aloitit vääristelyn, minä puutuin siihen ja oioin niitä.
Palaverit venyvät kyllä tarpeettomiin mittoihin jos niissä pyörii ihmisiä joille asiat pitää vääntää rautalangasta.
Ei ole myöskään mitään järkeä palaveerata, jos mukana on jengiä jotka eivät ole kärryllä asioista, vaan jokainen palaveri pitää tuplata koska osa osanottajista ei ollut eka palaverissa kartalla.
Kyllähän kielen ymmärtäminen kehittyy mutta hitaammin koska tarvitsee enemmän harjoitusta. Oppiakseni ei se siinä vaiheessa ole niin näkyvä ongelma.
Kehittyy varmasti, mutta kyllä kokouksissa pitäisi pärjätä ilman sanelukonetta.
Tuo ei ole ongelma minusta kun puhutaan vakavista asioista emme ole koneita.
Muutenkin niitä palavereita pidetään kahdesti vuodessa ja joskus kolmesti.
Ei kukaan pärjää ilman kynää ja paperia kyllä sillä nekin on mukana ihmisillä muispanoja minulla taas se on sanelukone
No, jäi käsittelemättä minkälaista työtä haluat tehdä. Jos työ ei vaadi kummoisia vuorovaikutustaitoja, niin kai sitä voi tehdä vaikka olisi dysfasia.
Kyllähä tutkimustyötä enempi mihin tähtään koska oon hyvä ratkomaan ja se on pohjautuu lapsiin koska jo minulla on pohja tieto heistä.
Alan nimeä en muista enää kyllä se katsottiin silloin kun lukion aloitin mutta kunhan nyt ensin selätän perusasian onhan sekin jo omansa tutkimustyö sit oon ainakin vahvempi, pyrkiä uudestaan katsomaan opinpolku mihin menen.
Olen joskus nähnyt Herttoniemen mäkkärissä duunissa sen kehitysvammaisen tytön jolla oli rooli Salatut elämät-draamasarjassa. Tyypin nimeä en muista eikä sen väliäkään, mutta hän teki mäkkärissä siivoamiseen liittyviä juttuja.
Kukin edellytystensä mukaan. Miksi kouluttaa maisteriksi ihmisiä joille siitä tutkinnosta ei olisi hyötyä?
.. Enpäs.. Ja VääristeletPäs.. =)
Eihän sitä tiedä onko kyseisestä opiskelusta hyötyä sinulle? Mutta minulle opiskelusta on hyötyä koska autan kaikkia menestyy että kaikki kehitämme nopeammin. Kehitysvammaisen laittaminen töihin on sama asia kuin pistäisi lapsen töihin minusta heidän kuuluu sairastaa ja meidän kuuluu hoitaa heidät jos saatetaan elämään.
Yleensä nämä tunnistetaan hyvin varhaisessa vaiheessa sikiövaiheessa enemmän olen huolissani ihmisistä jotka painostetaan pitämään vaikea vammainen lapsi.
Ihmisten kehittäminen on sama kuin pelastaisi maailman koska he tekevät sen puolestani.
Mitä enemmän ongelmia sitä enemmän tahdotaan pystyä vaikuttamaan.
Työn kuuluu olla helppoa ja olisi ollut minullekin jos minut osattu kasvattaa yhteiskunnan kautta oikein.
Nyt joudun kasvattaa itseni oikein
SInä olet kyllä ymmärtänyt monet asiat täysin väärin. Vaikutat hyvin kylmäkiskoiselta kaverilta ainakin joissain asioissa, vaikka on toki myös paljon hyviäkin keskusteluja enkä nyt halua rikkoa välejä palstan vakkareihin, mutta on olemassa joitakin vammoja, jotka vaan ovat vähän toisen tyyppisiä asioita elämässä. Ei voi ihan kaikkea kuitenkaan odottaa tietyn tyyppisiltä "huono-osaisilta".
Tarkennan siis, että tietyn tyyppiset vammat ovat aivan oma lukunsa, jota voi olla vähän tavallista vaikeampi ymmärtää tavallisen ihmisen. Sullakin on kokemusta parisuhteista, joten sä vaikuta nyt aivan erittäin "huono-osaiseltakaan" vaikuta.
Me nähdään asiat usein tahdonvoimaisempina kuin ne onkaan. Monet syyttää itseään laiskuudesta ja paskuudesta ja alisuoriutumisesta ja yrittää pärjätä ties millaisilla kikkakolmosilla, kunnes sitten saa adhd- tai masennuslääkkeet ja kas, toimintakyky nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin.
alisuoriutumista on jos ei pysty suorittaa mitä haluan viikon aikana.
Joten haluan toiminnanohjauksen kuntoon. Että teen niitä ikäviäkin vaikka ei olisi yhtään innostusta edes vähän.
Traumaattiset jutut ovat sellaisi, joita helposti lähdetään toistamaan, kun ei ole vielä niistä yli päästy. Harmillisia juttuja, mut kuulijalla voi olla oma sanottavansa tässä ja mahdollisuus päästä toistojen toistoista irti vaihtamalla aihetta positiivisempaan. Negatiiviset jutut syö mieltä ja ovat pitkän päälle raskaita. Siksi uusia tuulia joukkoon ja tilanne on korjattavissa? Olettamukseni.
Minusta asioihin jää helposti vellomaan, jos ei saa ikään kuin päässään asiaa käsiteltyä loppuun saakka. Jää jotakin osasia käsittelemättä ja sanoittamatta ja ennen kaikkea hyväksymättä, että se on nyt näin ja thats it. Sen kanssa on opittava elämään, että joku asia meni miten meni. Eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa ja takautuvasti korjata..tai siihen ei olisi koskaan luultavasti voinut sen enempää vaikuttaa.
Traumaattiset kokemukset on erityisesti niitä, joista kaikki ei pääse yli eikä ympäri, välttämättä vuosienkaan vatvomisella. Joku kaltoinkohteleva isä esimerkiksi, se voi kummitella haudan takaakin. Nostattaa katkeruuden ja inhon tunteita pintaan, aiheuttaa aikuisessa ihmisessä epävarmuutta ja ahdistusta. Tuota isää vaikka miettiessä aina nousee ne huonot fiilikset pintaan ja vaipuu sinne fiiliksiin, missä oli jo lapsena kenties. Se ahdistunut lapsi nostaa päätään vielä aikuisena ja pitelee otteessaan.
Kyllähän se hyvälle tuntuu, kun saa puhua tunteistaan. Mutta itse ainakin puhun siksi, että ne haluaa ulos tulla eikä jäädä kiertämään kehää. Jälkeenpäin kun asia on käyty ja puitu läpi, voi katsoa asiaa ikään kuin kauempaa ja todeta, että elettiin läpi ja siitä selvittiin. :)
Se on muistikuvissa, mutta ei kummittele.
Traumojjen käsittelykin voi olla yksilöllistä, joku aika sitten kuulin yhdeltä, että painajaiset jäi kun kuuli toisen ihmisen kuolleen? Korjaan vähän aiempaani, parempi sanoa minusta ohjata keskustelua positiivisempaan suuntaan parempi kuin vaihtamalla aihetta kokonaan toiseen, koska voi tuntua jopa tylyltä toisesta?
Asioiden käsittely on aikaa vievää ja löytääkö oikeanlaisen henkilön, kenen kanssa sitä helpompi purkaa ja käsitellä? Minusta kaikkein paras olisi ns. aivoriihi, jossa jokainen omalla tavallaan sidoksissa ongelmaan ja saisi sitä kautta erilaisia näkökulmia asiaan ja tärkeintä, että huomaisi sen, että onko syytä myös itsessä omassa käyttäytymisessä tilanteeseen vai oliko vain huono tsägä, että joutui tällaisen tilanteen kokemaan?
Arvostus ja toisen kunnioittaminen ovat tärkeitä, kun asioita läpikäydään, ei koskaan syyttelyn kautta. Syyt yleensä aiheuttavat seurauksia. Monet tekijät voinut saada alkunsa jo kaukaa menneisyydestä. Elämä opettaa, mutta myös ottaa samalla kuin antaakin jotain.
Työpaikoilla olen törmännyt tuohon aivoriiheen, konfliktien ratkomisessa apuna käytetty siis. Joskushan omien ajatusten kirjoittaminen paperille selkiyttää, miksipä ei siis usrammankin yhteinen riihi.
En ole tainnut koskaan elämässäni puhua tunteista varsinaisesti..ns. avautua ja ns. "lässyttää" niistä jollekkin kaverille..Tuntuu, että tuo on jotenkin sellaisten "homppeli miehien" ja naisten juttu.
Itse käsittelen omaa tunne-elämääni esim. urheilemalla. Kaiken voi jättää treeneihin hikenä ja aika korjaa lopun.
En tiedä homojen tapoja käsitellä tunteita joten en kommentoi sitä.
Mulle itselleni ainakin tunteiden ilmaiseminen on tullut tärkeäksi vasta sen jälkeen kun on tullut lapset, ne tarvii signaaleita siitä että niistä välitetään.
Sitten on tietenkin episodit jotka pysäyttää tunnetasolla, ne huomaa itsekin kun niitä tulee elämässä.
Eli mitä tämä sinun tunteista puhuminen tarkoittaa käytännössä?
Istutko kaverin kanssa kahden kahvipöytään ja sitten alat puimaan vaikkapa sitä, että miten paha sinulla on nyt olla ja että kun ahdistaa ja hieman kyynelkin voi siinä selittäessä poskelle vierähtää, vai mitä tämä tarkoittaa käytännössä, koska noinhan se naisilla menee. Selittelet kaverille ummet ja lammet yksityisasioistasi ja pohdit niitä..
-En mä ole koskaan kuullut kenenkään miehen moista tekevän:D
Lähimmäisten kohdallahan se on vain sen osoittamista että välittää niistä, ei siinä tarvi edes eritellä tunteita.
On tilanteita joissa (negatiivisista) tunteista voi puhua suoraankin jos on ystäviä. Itse olen ehkä huonompi puhumaan kun kuuntelemaan, mutta yleensä jo pelkästään toisen kuunteleminen ja empatian osoittaminen riittää lohduksi. Miehet puhuu tunteistaankin järkeistäen ne, ei miehet joudu liikutuksen valtaan edes kipeistä asioista puhuessaan.
Esim. erään Sillanpään olen nähnyt itkevän taman tästä mitä tv:ssä nähnyt..
Jostain syystä itse en edes kaipaa mitään olkapäätä ja empatiaa keneltäkään. Tuntuu, että en saisi siitä mitään, jos joku ns. myötäsuree..Minun surunihan se on. Käsittelen asiat omalla tavallani.
Sillanpää ei ehkä ole aina ihan vilpitön TV-kameroiden edessä, joskus hän lienee joutunut menemään sinne ihan vain oman maineensa takia. En laske julkisia esiintymisiä ihan normaaliksi tunteista puhumiseksi.
Sinun tapasi käsitellä tai olla käsittelemättä tunteitasi kertoo enemmän sinusta kuin siitä miten ihmiset yleensä toimivat. Sinun tapasi ei muuta muiden toimintamalleja.
En tiedä onko sinulla ystäviä, mutta jos on, niin ihmettelen mistä keskustelette jos ette käsittele elämää keskusteluissanne. Oikeastaan miehet eivät puhu asioista tunteita korostaen, vaan tapahtumia korostaen.
Tapaat ystävän vuosien tauon jälkeen ja kysyt kuulumisia. Ystäväsi kertoo sulle että vaimo lähti naapurissa käväisseen maatalouslomittajan mukaan ja vei lapset mennessään, ja vain velat jäi hänelle muistoksi. Ystäväsi ei itke (ja on ehkä juossut monet juoksukengät puhki), mutta hän purkaa sydäntään sulle vaikka ei olisikaan liikutuksen vallassa.
Ystäväsi saisi hivenen paremman mielen kun sanoisit hänelle vaikkapa "sehän kuulostaa ikävältä". Oikeastaan harva on niin juntti että sivuuttaisi koko vuodatuksen ja toteaisi lähtiessään "olipa pirun mukava tavata".
Itsestänihän minä puhuinkin, enkä yleistäen..
Ja siis tuo mitä kerroit esimerkin kautta, niin tuohan on juurikin sitä normaalia tapahtumista ja kuulumisista kertomista..En lue tuota tunne-elämästään avautumiseksi...Tottahan sitä jeesusteltais sitten porukalla jos akka on lähtenyt lomittajan matkaan:D
Mikäli tuo esimerkin kaltainen jutustelu elämän iloisista ja nurjista puolista kuuluu ihan normaaliin kanssakäymiseen ystäviesi kanssa, niin silloin te käsittelette tavallanne tunteita.
Te käsittelette tapahtumien kautta asioita jotka ovat aiheuttaneet niitä tunteita, ja vaikka te ette ajautuisikaan tunteiden vietäväksi, niin kyllä te kohtaatte ainakin pintapuolisesti ne tunteet. Sinä voit saada tai antaa empatiaa jos kuulet/kerrot jotakin mikä nostaa tunteita pintaan.
Ihminen on pohjimmiltaan aika yksinkertainen otus, se pystyy käsittelemään kipeitäkin kokemuksia puhumalla tapahtumista. Riittää kun puhuessaan niistä tapahtumista ihminen pystyy palauttamaan mieleensä edes pinnallisesti niitä tunteita, ja pystyy samalla ymmärtämään syyt tunteilleen.
Nykyään on muotia käydä psykiatrilla, mutta periaatteessa hyvä ystävä on paljon parempi psykiatri. Se ei ala päsmäröimään, se voi jopa tuntea toisen tunteita ja lohduttaa sitä kautta oikeasti enemmän.
Niin no tässä asiassa olen kyllä aikalailla samoilla linjoilla kuin camelboots tuossa yllä. saahan sitä läpättää, puhua ja purkaa, se ehkä sopii joillekin mutta ei ainakaan mulle ja koen vähän turhaksi, jopa ärsyttäväksi. Sanotaan nyt vaikkan niin että jos kumppanina olisi nainen jolle olisi hirveän tärkeää jatkuvasti puida suhteen tilaa, kuulla onko minulla kaikki hyvin ja mikä kaihertaa yms. se varmaan jonkin verran ahdistaisi tai ainakin vituttaisi kun jatkuvasti pitäisi olla tiliä tekemässä ja tutkimassa sisimpäänsä, se nainen varmaan sitten myös mielellään analysoisi ja tietenkin päin v..ua kaikkea kuulemaansa.
Me miehet vaan ollaan sellaisia että meille tunteista puhuminen sopii ehjkä joskus kännissä ja harvoin silloinkin. Naiset on sinä suhteeessa erilaisia ja niille se ehkä sopiikin, se voi olla ihan hyväkin jos jonkun toisen naisen kanssa saavat purkaa ja analysoida tuntojaan kunhan eivät sotke miehiä siihen hommaan.
Kyllä miehetkin purkaa sydäntään.
Miehet eivät myönnä puhuvansa tunteista, mutta joskus miehetkin avautuvat ystävilleen elämänsä kipupisteistä. Ne jutut voi tulla vaikka kahvikupin ääressä, ja miehet voivat tyynen oloisesti puhua rankoistakin kokemuksista.
On naurettavaa ajatella että miehen pitäisi kertoa tippa linssissä syöpädiagnoosistaan parhaalle ystävälleen. Ystäville asia kerrotaan, mutta tyynesti.
Joo mutta se on erilaista, juurikin niin kuin tuossa ylempänä kamelkengän mainitsemaa tavallista juttelemista, siinä voi toki tulla esille kipeitäkin asioita mutta ne tulee sen normikesksutelun lomassa tyyliin "vituttaa kun....." eikä niin kuin naisilla että "Miltä sinusta tuntuu?" jne. ja sitten sata erilaista analyysiä tilanteeseen. Mies sanoo kaverille joka sanoi "vituttaa kun..." että "kyllä se siitä" ja homma on analysoitu ja pakettiin laitettu. keskustelun päätteeksi naiset saattaa itkeä tirauttaa ja halata, miehet korkeintaan kopsauttaa rystysiä vastakkain ja sanoo että "jep, nähhään taas".
Niinpä, tosin tuo esimerkki miesten tavasta purkaa tunteitaan oli minun antamani ja camelkenkä myönsi että tämä on tuttua.
Mulla on ollut likipitäen aina elämässäni ystäviä joiden kanssa on voinut keskustella mieltä painavista asioista ja homma on ollut aina myös kaksisuuntaista. Ei siinä itketä eikä analysoida, toinen voi istua seurassa vaikka tuppisuuna väliin pitkiä toveja ja antaa puhujan kertoilla mitä on sydämellään.
Pääasia että kuuntelee.
Joo, no on mullakin ollut ja on mutta yleensä itse olen enempi se kuuntelija ja tsemppaaja tai oikeastaan aina, oma luonne kun semmoinen etten juurikaan avaudu tai valittele, ennemminkin niin että jos joku yrittää alkaa jauhamaan minun asioista sanon etten halua keskustella siitä asiasta, jos tahtoo että juttu jatkuu vaihtaa aihetta.
Puhuminen ei ole velvollisuus. Jos ei ole mitään sydämellä niin sitten voi puhua vaikka pillusta.
Niin, minä melkein jopa väittäisin että ihmiset tystävyyssuhteissakin profiloituu aina jollain tavalla, tässä asiassa vaikkapa niin että neuvojen & tuen tarvitsijiin ja neuvojen & tuen antajiin, itse olen jälkimmäistä tyyppiä varmaan siksi kun olen aina opetellut pärjäämään itse, harvemmin tarvitsee mitään neuvoja kysellä ja myöskään en mielelläni omista asioista juurikaan avaudu vaan käsittelen ne ihan itse mielessäni.
On niitä neuvojia joka yhteisössä, mutta ei niistä ole kenellekään ystäviksi. Oikeissa ystävyyssuhteissa ei ole rooleja eikä oletuksia kuinka käyttäydytään.
Joo ei mutta ne roolit muodostuu ihan itsestään, mulla nyt kuitenkin on muutamia sellaisia ystäviä jotka on olleet läpi elämän niin tiedän mistä "puhun". sinä nyt varmaan tuossa tarkoitat sellaista neuvojaa joka kärkkäästi tarjoaa neuvojaan pyytämättäkin? no teen minä sitäkin mutta ennenkaikkea olen hyvä kuuntelija ja tukija mutta itse en vastaavaa keltään kaipaa.
Oikeastaan puhun ystävyyssuhdetyypistä joka on naisille tyypillisempiä. Jostakin syystä tasa-arvoiset ystävyyssuhteet eivät ole naisille yhtä itsestäänselviä kuin miehille, heillä on enemmän taipumusta pitää esillä kanojen nokkimisjärjestystä.
Miesten keskenkin on olemassa sitä että joku on tasa-arvoisempi kuin muut, mutta miehet kutsuvat noita porukoita kaveriporukoiksi. Miehet kyllä hengailevat kavereiden kanssa, ehkä enemmän kuin ystävien kanssa, mutta kaveriporukka on aina vain kaveriporukka.
Ero voi kyllä selittyä myös naisten turhamaisuudella. Miehelle ei ole vaikea sanoa että on yksi tai kaksi ystävää, mutta useille naisille on tärkeää että on yli kymmenen ystävää. Jos ystäviä on liikaa, niin taso laskee.
Miesten väliset ystävyydet on tasa-arvoisia siksi kun niitä ei hankita statuksen vuoksi, ainakaan aitoja ystävyyksiä, ne vaan on eikä miesten tarvitse niissä vetää roolia niin kuin naisten omassaan. Miesten välillä ei myöskään sillä tavalla varmaan esiinny kilpailua kuin naisten kesken. Jos naisen ystävä 8 siis sen mies naisen painostuksesta) rakentaa uuden hienon talon naisen pitää saada vähän hienompi jotta voi fiilistellä somessa. Jos taas miehen kaveri ostaa bemarin mies toteaa sille sen uuden auton olevan ihan paska ja se siitä.
Tuohon ei lisättävää eikä korjattavaa muuta kuin sen verran että naisillakin ystävät 1 ja 2 ovat oikeita ystäviä.
Olen huomannut, että mitä enemmän suhteet nojaavat tiettyihin pysyviin rooleihin, esim. tuen saaja/antaja (tai korva/avautuja), sen huonommin ne kestävät. Jos ei ole tilaa olla koko persoonallaan mukana eikä tilaa kasvaa, ja jossain vaiheessa toinen osapuoli kyllästyy rooliinsa (oli se kumpi vain) ja ottaa etäisyyttä.
Näin käy myös, jos toisen elämä saa suhteessa jostain syystä enemmän tilaa. Esim. että mennään aina toisen ehdoilla, niin se jolla on vähemmän, lähtee etsimään elämää muualta.
"Olen huomannut, että mitä enemmän suhteet nojaavat tiettyihin pysyviin rooleihin, esim. tuen saaja/antaja (tai korva/avautuja), sen huonommin ne kestävät. Jos ei ole tilaa olla koko persoonallaan mukana eikä tilaa kasvaa, ja jossain vaiheessa toinen osapuoli kyllästyy rooliinsa (oli se kumpi vain) ja ottaa etäisyyttä."
Sinä kuvaat tuossa nyt ennemminkin jotain hyväksikäyttösuhdetta, vähän niin kuin nainen/kamumies. Ei miesten välisessä ystävyydessä ole tilaa tuollaiselle, se katkeaa jo orastavalla kaveriasteella jos mies huomaa että kamu toistuvasti yrittää käyttää hyväkseen.
"Näin käy myös, jos toisen elämä saa suhteessa jostain syystä enemmän tilaa. Esim. että mennään aina toisen ehdoilla, niin se jolla on vähemmän, lähtee etsimään elämää muualta."
Ei miehet lähde tuollaiseen, no ehkä jos on joku ihan peesaajaluonne toinen ja se hänelle sopii niin sitten toinen saattaa olla ikäänkuin se jonka ehdoilla mennään mutta noin yleensä miehillä ei kavereiden kesken ole tuollaisia rooleja vaan asioista sovitaan, jos ei voi sopia sitten jätetään menemiset toiseen kertaan.
Kerran eräs tuttu alkoi juovuksissa avautumaan eräästä tragediastaan. Noh, valitettavasti olin ainut siinä näköpiirissä, joten itkuvirsi kiikaroitui minuun. Lätinänsä jälkeen oli hänellä sitten aivan pakko kaverihalata meikäläistä ja voivan wittu että se halaus voi olla ärsyttävä ja tympäisevä ele. Naisen halaus ok. Naisen halaus, kun hän sitä todella tarkoittaa on vielä ok:mpi. Mutta se saatanan buddybuddy-halaus ärsyttää.