7-vuotias poika syö herkkuja vaikka maha "täynnä"

MikäNeuvoksi

Meillä on ainakin mieheni vanhemmilla käydessämme sellainen ongelma, että 7-vuotias poikapuoleni sanoo ruokaa syötyään olevansa aivan täynnä. Mieheni yleensä sanoo pojalleen, että hänen ei tarvitse syödä enempää. Ongelma piilee siinä, että syötyään poikapuoli menee kinuamaan mummiltaan aina jäätelöä tai joitain muita herkkuja ja mummihan niitä yleensä antaakin. Jostain luin, että lapsen pitäisi itse saada päättää siitä, milloin hän lopettaa syömisen kun maha on täynnä, jotta hän oppisi säännöstelemään syömistään. Mutta entä jos oikean ruuan jälkeen mahtuu silti niitä herkkuja vaikka millä mitalla vaikka maha on jo muka "täynnä"? Miehenikin usein sanoo, että eihän hän voi jaksaa syödä herkkujakaan jos hän ei jaksa syödä oikeaa ruokaa, mutta silti hän vain aina syö herkkuja. Pitäisikö häntä kuitenkin käskeä syömään siihen asti, että se maha on oikeastikkin täynnä vai keksiä joku muu ratkaisu siihen, että hän lopettaisi valehtelemasta olevansa täynnä?

4

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuma

      No ette todellakaan pakota syömään väkisin niin että on ähkynä, turha rankaista lasta ongelmasta johon olette itse syyllisiä. Tietenkin lapsi syö koko ajan herkkuja jos niitä on koko ajan tarjolla, ottakaa herkut pois niin kyllä se ruoka alkaa sitten maittamaan, sanokaa mummille että herkutteluun tuli nyt stoppi.

      • MikäNeuvoksi

        Toinen ongelma on se, ettei mieheni äiti kuuntele sitä, että hän ei saisi koko ajan antaa herkkuja, vaikka oikea ruoka ei maistu. Välillä hän antaa lasten syödä herkkuja ennen oikeaa ruokaakin, mistä voi johtua se, etteivät lapset jaksa syödä ollenkaan.


    • tuttutilanne

      Tällaisesta tavasta voi kehittyä isompikin noidankehä. Lasta ei saa pakottaa syömään, mutta suostutella toki voi (suostuttelun ja lahjonnan välillä on iso ero). Asetatte selvät rajat myös miehesi äidille, että lapsella on karkkipäivä tiettynä päivänä viikosta. Toki silloin tällöin voi poiketa, että joskus saa vaikka jäätelön jälkiruoaksi, mutta ei aina. Lapset sanovat pöydästä noustuaan, että vatsa on täynnä, jotta saisivat jälkiruokaa, vaikka todellisuudessa ei ole malttanut syödä ruokaa paljoakaan. Kiinnittäkää huomiota paljonko lapsi oikeasti syö ruokaa.

    • MikäNeuvoksi

      Joskus poikapuoli saattaa syödä vain muutaman lusikallisen. Mieheni ja minä mietimme, että miten hän aikoo muka pärjätä sillä koko päivän, mutta kyllä hän alkaa joskus kyselemään, että milloin seuraava ruoka on. Mieheni on kyllä sanonut hänelle, että sitä ruokaa pitäisi syödä silloin, kun sitä on tarjolla ettei hänen tarvitsisi olla nälissään monta tuntia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe