Ratsastus vie itsetunnon

Hankala tilanne. Aikuisena aloitettu ratsastus, nyt kymmenisen vuotta harrastanut (samalla tallilla), enkä vieläkään osaa ratsastaa. Tunti tunnilta opettaja suhtautuu vihamielisemmin, huutaa ja karjuu aina samoista asioista - epäilemättä aiheesta, mutta tuntuu silti ikävältä. Juuri positiivista hän ei ratsastuksestani löydä. Hän ei huomioi suoranaista ratsastuspelkoani ja vähät välittää siitä, jos kerron, että minulla on tiettyjä fysiologisia rajoitteita, jotka _hankaloittavat_ joidenkin asioiden tekoa hänen vaatimallaan tavalla. Esimerkiksi voimakkaasti sisäänpäin kääntyvät jalkateräni ovat tällainen rajoite. Opettaja käskee vääntää jalat ulospäin ja pitämään ne rentoina. Ei onnistu, ei näillä koivilla. Vaihtoehdot ovat rennot jalat ja jalkaterät sisäänpäin, tai jäykät, epärennot jalat ja jalkaterät ulospäin. (Tiedän, että ratsastuksessa pitäisi olla jalkaterät ulospäin, eli opettaja sanoo aiheesta. Mutta kun olen selittänyt ja selittänyt jo vuosia, että se ei minun kintuillani tule toteutumaan, ei ainakaan rennosti. Jalkojen vääntäminen väkisin ulospäin jäykistää koko vartaloni ja vaatii niin suurta tietoista keskittymistä, etten pysty oikein keskittymään mihinkään muuhun osaan kropastani.)

Opettaja huutaa joka tunti minun tekevän pahaa hevosille. Olenkin varmasti liian kovakourainen ohjasotteen kanssa, mutta tällekin on selityksiä. Joka tunti saan ristiriitaisia ohjeita: alkajaisiksi opettaja käskee lyhentää, lyhentää ja lyhentää ohjaa. Kun olen kerännyt hänen haluamansa määrän, hän sanoo "pidä tuo". Hetken päästä hän alkaa huutaa, että minun täytyykin päästää paaaaaaljon pidempi ohja, jotta hevonen pystyy liikkumaan. Stressaan aina, mitä seuraavaksi teen väärin, vaikka pyrin tekemään kaiken hänen ohjeidensa mukaan. Välillä hän käskee "lyödä kunnolla" hevosta raipalla. Kun annan selkeän, mutta silti napakan merkin, hän sanoo, ettei saa "kutitella" sillä tavalla. Seuraavalla kerralla kun annan samanlaisen napakan merkin hänen käskystään, hän suuttuukin siitä: "Ei saa lyödä sitä, sille ei tarvitse kuin näyttää raippaa!" (eli heilauttaa koskematta lainkaan hevoseen).

Koska en osaa ratsastaa, hevoset myös villiintyvät käsissäni usein. Ne saattavat lähteä yhtäkkiä hallitsemattomaan laukkaan. Itse panikoin tästä ja pyrin lähinnä pysymään kyydissä ja vetämään ohjista hevosta ympyrälle - kuten opettaja on neuvonut. Kun vihdoin pysähdymme, opettaja alkaa huutaa, mitä kaikkea tein väärin ja tämä kaikki johti siihen, että hevonen villiintyi. Sen lisäksi hän kertoo kyllä, minkä kaiken tein täysin väärin jopa laukan aikana. Vaikka olen jo valmiiksi shokissa ja paniikissa, jälkimauksi jää myös häpeä ja syyllisyys.

Joka tunnilla päätän, että tänään lopetan. Tämän tunnin jälkeen sanon, etten tule enää ratsastamaan. Opettajamme on kuitenkin niin pelottava, etten uskalla lopettaakaan, koska asiaa pitäisi perustella hänelle jotenkin. Kerran jo sanoin, että minusta tuntuu, ettei ratsastus oikein ole minun lajini sittenkään. Opettaja hermostui ja sanoi "minä en kuuntele tuollaista puhetta!" Toisesta oppilaastaan, joka lopetti yhtäkkiä, hän puhui pitkään selän takana muille asiakkaille, päivitellen, kuinka kyseinen tyyppi "ei kestä lajiin kuuluvia asioita" (säntäileviä, epävarmoja hevosia sekä opettajan kritiikkiä); "Sitä olisi pitänyt koko ajan vain kehua kaikesta."

Olen tässä ratsastusaikanani oppinut vain sen, että ratsastaa pitää verenmaku suussa ja hevosen selässä ei saa pelätä yhtään. Jos pelkää vähänkin, ei sovi hevosten pariin. Ratsastuksen ei kuulu olla kivaa, vaan totista suorittamista. (Eikä tässä puhuta edes mistään kilpaurasta, vaan tavallisesta omaksi iloksi harrastamisesta!)

Onko muita, jotka vain ratsastavat, vaikkei ensinkään pitäisi?