Tuolla toisessa jo pitkäki venyneesssä ketjussa palstalainen kirjoitti:
"Harmis ja Xxxxx hyökkäsivät kimppuuni mielipiteeni vuoksi, Harmis teki vieläpä avauksen yrittäen häpäistä minut sen mielipiteeni tähden.
Minä aloitan AINA rähinän jos minun kimppuuni käydään. Mulla on siihen perustuslaillinen oikeus."
Heh, itse en kokenut ainakaan "hyökkääväni" vaan kommentoin pölöjä kommentteja ja uuden avauksen tein ainoastaan siksi kun se ensimmäinen ketju oli jo venähtänyt pitkäksi (hankala lukea kännykällä) ja sen otsikko ei oikeastaan liittynyt siihen käsillä olevaan asiaan. Minusta oli hyvä hieman selvittää miten ihmiset toivoisivat itseään kohdeltavan vanhoina ja tein siis uuden avauksen, nyt sitten näen että vastapuoli oli kokenut sen häpäisy-yritykseksi ja ilmeisesti jonkinlaiseksi sodankäynniksi vaikka itse pidin sitä normaalina palstakeskusteluna.
Komentoikaapa nyt tähän sitten että miten täällä pitäisi sitten toimia ettei kukaan pahoittaisi mieltään jos kommentoija ei olekaan samaa mieltä vaan ilmaisee erilaisen mielipiteen? Minusta hirveän hankalaa kun ei sitä sillä tavalla osaa eläytyä toisen keskustelijan pään sisälle ja jos olen eri mieltä sen kyllä kirjoitan mutta ikävää jos se koetaan heti henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Pitäisikö herkkänahkaisempien kirjoittajien kohdalla olla aina että joo joo, aivan niin aivan niin, noinhan se menee niin he saisivat kaipaamansa arvostuksen omille kommenteilleen?
Toki voi olla että pitkään jatkuneet helteet vaikuttavat niin että joillakin on pinna hieman kireämmällä ihan liian lämmön vaikutuksesta, siihen vaivaan suosittelen hankkkimaan jäähdytyslaitteen. Ei mitään itse viriteltyjä kylmäkalle/styroxlaaatikko/puhallin -kötöstyksiä vaan tuollaisen ihan oikean koneen niin voi palstailla leppoisasti viileän ilman hyväilevässä vaikutuspiirissä, ei ahdista eikä vituta:
https://www.trotec24.fi/koneet/ilmastointi/siirrettava-ilmastointilaite-pac-2610-e.html
Koetteko palstakirjoitukset kovinkin voimakkaasti?
35
331
Vastaukset 35
Huomenta Harmis, miten menee?
Huomenta tai päivähän se kai alkaa jo olla. Imastointilaite mukavasti tuossa viilentää niin mikäs tässä naputellessa.
Harmaaritari kirjoitti:
Huomenta tai päivähän se kai alkaa jo olla. Imastointilaite mukavasti tuossa viilentää niin mikäs tässä naputellessa.
Onko teilläpäin vielä helteitä?
Täällä taitaa olla vain vähän reilu 20 graadia ja ilman suhteellinen kosteus alle 50 prosenttia. Ristiveto asunnossa ja ilma on todella raikas. Ihan jees.Ananias kirjoitti:
Onko teilläpäin vielä helteitä?
Täällä taitaa olla vain vähän reilu 20 graadia ja ilman suhteellinen kosteus alle 50 prosenttia. Ristiveto asunnossa ja ilma on todella raikas. Ihan jees.Kyllä tuolla aurinko nöyttää paistavan ja vaikka lämmintä ei nyt varmaan vielä kovin paljon yli kahdenkymmenen ole niin on tämä vanha rakennus imenyt itsensä niin lämpimäksi että viilennin saa töhistä heti aamusta alkaen. Eipä sillä, ei uusissakaan rakennuksissa taida missään olla täällä ilmastointeja vaan nekin melkein yhtä kuumia, itse odottoaisin että jos bränikän asunnon laittais siellä olis hoidettu asiat niin ettei tarvitsis hikoilla.
Harmaaritari kirjoitti:
Kyllä tuolla aurinko nöyttää paistavan ja vaikka lämmintä ei nyt varmaan vielä kovin paljon yli kahdenkymmenen ole niin on tämä vanha rakennus imenyt itsensä niin lämpimäksi että viilennin saa töhistä heti aamusta alkaen. Eipä sillä, ei uusissakaan rakennuksissa taida missään olla täällä ilmastointeja vaan nekin melkein yhtä kuumia, itse odottoaisin että jos bränikän asunnon laittais siellä olis hoidettu asiat niin ettei tarvitsis hikoilla.
Nyt on silleen hyvä ilma ulkona, että ilman suhteellinen kosteus on matala. Voi pitää ristivetoa ja se raikastaa huoneilman.
Ananias kirjoitti:
Nyt on silleen hyvä ilma ulkona, että ilman suhteellinen kosteus on matala. Voi pitää ristivetoa ja se raikastaa huoneilman.
Joo, no täällä ei ole kyllä juuri tuuleskellut varmaan kuukauteen niin siksikin hyvä tuo pöhistin kun pumppaa kuumaa ilmaa ulos huoneista ja poistaa kosteutta samalla.
Harmaaritari kirjoitti:
Joo, no täällä ei ole kyllä juuri tuuleskellut varmaan kuukauteen niin siksikin hyvä tuo pöhistin kun pumppaa kuumaa ilmaa ulos huoneista ja poistaa kosteutta samalla.
Kosteutta ei tarvitse pumpata ulos, se menee ilman osapaineen mukana ulos kun avaat räppänän.
Fysiikkaa, kosteus siirtyy aina sinnepäin missä sitä vähemmän.Ananias kirjoitti:
Kosteutta ei tarvitse pumpata ulos, se menee ilman osapaineen mukana ulos kun avaat räppänän.
Fysiikkaa, kosteus siirtyy aina sinnepäin missä sitä vähemmän.Niin no jos ulkona on kostea ilma niin sittenhän se kosteus siirtyy sisälle päin?
Harmaaritari kirjoitti:
Niin no jos ulkona on kostea ilma niin sittenhän se kosteus siirtyy sisälle päin?
Juuri näin.
Ananias kirjoitti:
Juuri näin.
Ennen ikkunoiden avaamista minä katson lämpötilan lisäksi ulkoilman suhteellisen kosteuden. Jos se alkaa huitelemaan pitkälti yli 60 prosentissa, niin ikkunat pysyy kiinni.
Ananias kirjoitti:
Ennen ikkunoiden avaamista minä katson lämpötilan lisäksi ulkoilman suhteellisen kosteuden. Jos se alkaa huitelemaan pitkälti yli 60 prosentissa, niin ikkunat pysyy kiinni.
No joo, noin kannattaa varmaankin toimia jos ei ole ilmastointilaitetta, se kun kuivaa samalla ilmaa, Tuossa omassa koneessa vaan en ihan varma ole miten hyvin kun poikkeuksellisen vähän tullut tuosta poistovettä tänä kesänä vaikkä pyörinyt melkein jatkuvasti.
Harmaaritari kirjoitti:
No joo, noin kannattaa varmaankin toimia jos ei ole ilmastointilaitetta, se kun kuivaa samalla ilmaa, Tuossa omassa koneessa vaan en ihan varma ole miten hyvin kun poikkeuksellisen vähän tullut tuosta poistovettä tänä kesänä vaikkä pyörinyt melkein jatkuvasti.
Jos sulla on räppänät kiinni koko ajan, niin ei sitä kosteutta hirveästi tule.
Nyt on ollut kosteita öitä, niin se kyllä on tuonut sitä kosteutta sisälle niille jotka ovat tuulettaneet öisin.Ananias kirjoitti:
Jos sulla on räppänät kiinni koko ajan, niin ei sitä kosteutta hirveästi tule.
Nyt on ollut kosteita öitä, niin se kyllä on tuonut sitä kosteutta sisälle niille jotka ovat tuulettaneet öisin.Juu, kiinni olen pääsänntöisesti pitänyt sekä kaihtimet että ikkunat lukuunottamatta poistoputken ulosvientiräppänää. No nyt kokeilin avata olkkarista yhden ikkunan niin näkee vaikuttaako veden kertymiseen tuossa koneesta.
Harmaaritari kirjoitti:
Juu, kiinni olen pääsänntöisesti pitänyt sekä kaihtimet että ikkunat lukuunottamatta poistoputken ulosvientiräppänää. No nyt kokeilin avata olkkarista yhden ikkunan niin näkee vaikuttaako veden kertymiseen tuossa koneesta.
Jos sulla on hyvä ilmastointilaite joka pitää ilman kosteuden alhaisena, niin sinuna tuulettelisin ikkunoiden kautta vasta syksymmällä.
Ananias kirjoitti:
Jos sulla on hyvä ilmastointilaite joka pitää ilman kosteuden alhaisena, niin sinuna tuulettelisin ikkunoiden kautta vasta syksymmällä.
Ju, niin varmaan teenkin, nyt tänään vaan kokeilen kertyykö kosteutta enemmän kun pitää tuota yhtä ikkunaa avoinna.
Harmaaritari kirjoitti:
Ju, niin varmaan teenkin, nyt tänään vaan kokeilen kertyykö kosteutta enemmän kun pitää tuota yhtä ikkunaa avoinna.
Veikkaan että tulee enemmän kosteutta.
Ei nyt jaksettas aina loukkaantua. Hempeillään välillä...lällyjä.
https://youtu.be/aSKqKzojfzg
Orkesterimusaa...Ananias kirjoitti:
Pienet tunteen nostatukset lisäävät kirjoitusaktiivisuutta.
Syklejä syklien perään.
Ananias kirjoitti:
Orkesteri soitti kauniisti, mutta tuo solisti pilasi nautinnon.
Totta, oli vähän epäselvää laulantaa. Orkesteri kyllä kuulosti hyvälle.
LadyZorro kirjoitti:
Syklejä syklien perään.
Kritiikitön keskustelu diipadaapautuu nopeasti, siitä tulee ällömakeaa siirappia ja lopulta kommentoijat eivät raski huomauttaa edes keskustelukumppanien selvistä asiavirheistä.
Parempi yksi kunnon tunteikas keskustelu kuin sata kritiikitöntä diipadaapaketjua.Ananias kirjoitti:
Kritiikitön keskustelu diipadaapautuu nopeasti, siitä tulee ällömakeaa siirappia ja lopulta kommentoijat eivät raski huomauttaa edes keskustelukumppanien selvistä asiavirheistä.
Parempi yksi kunnon tunteikas keskustelu kuin sata kritiikitöntä diipadaapaketjua.Vaikka noin. Arvaappa onko mälsää, kun on viimeinen lomapäivä ennen syyslomaa?
Mites sinun lomat? Etkös säkin ole koululainen nykyään?LadyZorro kirjoitti:
Vaikka noin. Arvaappa onko mälsää, kun on viimeinen lomapäivä ennen syyslomaa?
Mites sinun lomat? Etkös säkin ole koululainen nykyään?Mulla on viimeinen lomaviikko ennen koulua.
Pakko sanoa että koulu jännittää enemmän kuin mikään duuni mitä olen aiemmin tehnyt.Ananias kirjoitti:
Mulla on viimeinen lomaviikko ennen koulua.
Pakko sanoa että koulu jännittää enemmän kuin mikään duuni mitä olen aiemmin tehnyt.Tarviiko tuota hirveästi jännittää kun eihän siinä ole oikeastaan kuin itselleen tulosvastuussa? Menee varmaan ihan hyvin kuitenkin kun alkuun pääsee. Kauanko se sitten kestää?
Harmaaritari kirjoitti:
Tarviiko tuota hirveästi jännittää kun eihän siinä ole oikeastaan kuin itselleen tulosvastuussa? Menee varmaan ihan hyvin kuitenkin kun alkuun pääsee. Kauanko se sitten kestää?
Tämä vie kaksi vuotta, mutta se ei vielä riitä siihen mihin tähtään.
Todennäköisesti yritän tämän jälkeen vielä oppisopimuskoulutukseen, joka ei toki olisi kestoltaan minun kohdallani enää kuin muutaman kuukauden.Ananias kirjoitti:
Tämä vie kaksi vuotta, mutta se ei vielä riitä siihen mihin tähtään.
Todennäköisesti yritän tämän jälkeen vielä oppisopimuskoulutukseen, joka ei toki olisi kestoltaan minun kohdallani enää kuin muutaman kuukauden.No eihän tuo mitenkään valtava aika ole ja sulla kun kuitenkin työelämätaustaa veikkaan että suurin haaste tulee olemaan turhautuminen siihen että asiat etenee ennemminkin liian hitaasti kuin nopeasti ja varmaan myös se että tulee paljon "turhaa" asiaa jolla ei oikeastaan sitten ole kuitenkaan työssä tarvetta.
Harmaaritari kirjoitti:
No eihän tuo mitenkään valtava aika ole ja sulla kun kuitenkin työelämätaustaa veikkaan että suurin haaste tulee olemaan turhautuminen siihen että asiat etenee ennemminkin liian hitaasti kuin nopeasti ja varmaan myös se että tulee paljon "turhaa" asiaa jolla ei oikeastaan sitten ole kuitenkaan työssä tarvetta.
Minä olisin voinut yrittää kouluttautua myös eri kautta tavoittelemalleni alalle, mutta koen että tämä on parempi kun tässä mennään syvemmälle sillä osa-alueella joka on mulle alaa miettien heikoin.
Ananias kirjoitti:
Minä olisin voinut yrittää kouluttautua myös eri kautta tavoittelemalleni alalle, mutta koen että tämä on parempi kun tässä mennään syvemmälle sillä osa-alueella joka on mulle alaa miettien heikoin.
Juu, onhan niitä varmaan moniaita reittejä, tuo varmaan sulle oikea jos koet että tuo osa-alue kaipaa enemmän syventämistä.
Harmaaritari kirjoitti:
Juu, onhan niitä varmaan moniaita reittejä, tuo varmaan sulle oikea jos koet että tuo osa-alue kaipaa enemmän syventämistä.
Tämä koulutus on iso askel eteenpäin. Oikeastaan tämän koulutuksen jälkeen minun tarvitsee perehtyä enää alakohtaiseen lainsäädäntöön, mutta se on aika suppea osa-alue.
- ristoräppääjä
Harmaaritari kirjoitti:
Juu, onhan niitä varmaan moniaita reittejä, tuo varmaan sulle oikea jos koet että tuo osa-alue kaipaa enemmän syventämistä.
Kaivinkoneen kuljettajana pääsee kyllä usein aika syvälle, anakin tulee sitten huomaamaan sen ellei sitten öljynporauskentille ole kouluttautumassa.
- voivitsi
Puujalkavitsi ;)
tällaiselle voi kai nauraa oivalluksesta, kohteliaisuudesta, jostain muusta vapaasti valittavasta näkökulmasta...
ehkä silleen hallitusti vähän noista kaikistakin
Ja vielä itselle :D :D
En lukenut koko keskusteluketjua, mutta vastaan tähän aloitukseen.
Itsellä on ihan samanlaisia ongelmia. Puhun toki välillä aika hankalistakin aiheista, joihin liittyy plajon tabuja. Lienee varmaan selvä, että "paskakasojen" oikeudet on yksi hankalimmista keskustelun aiheista. Olen kuitenkin pyrkinyt mahdollisimman hyvin perustelee, miksi itse en lähtisi seuraamaan kansan "sokeaa" oikeustajua.Täällä on aika hankala tietää, kuinka herkkänahkainen ihminen on. Jos on kokenut jossain asiassa pahaa vääryyttä ja jäänyt pahoja traumoja, sen ymmärtää, että voi olla vhän hankala keskustella joisakin asioista.
.. AlkuAikoina koin, kun ei ollut muutenkaan kauheasti kokemusta Sometteluista jne.. Saati Tälläisistä paikoista.. ;D
.. Paikan Miinojen&Ansojen jne. Oppiminen, SiniSilmäSyndrooman Väheneminen ja TosiAsioiden Tunnistaminen/Tunnustaminen ja prosessin päätteeksi Oikeasti niiden Hyväksyminen jne. On Vähentänyt Radikaalisti tuollaisten juttujen esiintymistä.. ;P
.. Itsekkyys ja/tai ItsePetostelu AivoPierut jne. kyllä aiheuttaa toisinaan (monesti.. ;D) KaikenLaisia Tuntemuksia yms.. ;D.. Erityisesti KaikenSorttinen NarsuMarsustelu.. ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561
