jos 28-vuotiaana ei osaa lisätä kuvaansa älypuhelimesta aijaa.com palveluun, tai siirtää kuvaa ensin koneelle ja lisätä koneella?
Kuitenkin kyseessä pitäisi olla ihan teknologian keskellä kasvanut ihminen, joko vuonna 1990 taikka loppuvuodesta 1989 syntynyt.
Kuitenkin kyseessä pitäisi olla ihan teknologian keskellä kasvanut ihminen, joko vuonna 1990 taikka loppuvuodesta 1989 syntynyt.
Vastaukset 20
Vanhimmat
miksi sen kuvansa sinne täytyy laittaa en osaa minäkään
Kuulostaa järkimieheltä jos ei osaa tuollaisia turhuuksia.
onneksi tällä ikää voi laittaa itsensä jälkeenjäänyksi enenen kuin muut ehtii,
Tarkoitatko sä nyt itteäs?
no kun tapletti oli vakea ensi kertalaiselle niin tumpelu palasi näppäin koneeseen,
sen verran fiksulle kaverille, ettei lämpiä ehdottelemillesi pöljyyksille.
Itse olen syntynyt -76 ja omasta mielestäni oma ikäluokkani on teknisin, koska olimme räpläämässä laitteita niiden tullessa ja kehittyessä. Eihän nykyään autojakaan moni osaa rassata samalla lailla kuin ennen koska ne ovat liian "kehittyneitä".
Niin miksi sitä edes tarvisi osata jotain tollaisia kuvien siirtoja puhelimesta koneille ja muita teknisiä juttuja, kun sitä pärjää elämässä oikein hyvin ilman niitäkin. Mulle riittää kun puhelimessa on kamera ja kuvat saa talteen puhelimeen.
Parhaita nuoruusvuosiaan viettävä mies on pudonnut teknologisen kehityksen kyydistä.
En ole koskaan ollut hyvä minkään tietokoneiden tai älylaitteiden parissa. Aivan hyvin sitä voi elää hieman nykyaikaisen teknologian ulkopuolellakin.
Darkkis on sasikalju nelikymppinen hc-ätmi, joka elää vielä telefax-aikaa.
DarkFearin ainoa osaaminen on kompata periksen mielikuvitusystäviä.
89-90 syntyneethän on juuri se sukupolvi, joka innokkaimmin käytti Irc-galleriaa aikoinaan. Aika jännä tosiaan, jos sen ikäluokan edustaja ei osaa kuvaa siirtää koneelle kännykästä tai edes digikamerasta.
Jep kymmenisen vuotta sitten oli Irc-Gallerian ja Kuvake-sivuston kulta-aikaa :)
Digikameralla piti ottaa selfieitä, joskaan koko termiä ei tunnettu silloin. Tai asettaa kamera sopivasti pöydälle tms. ja varsinkin tytöt ottivat ahkerasti peilin kautta kuvia.
Oivoi, aika mennyt ei koskaan palaa...
Joo muistan itsekin nämä sivustot joskus kymmenen vuotta sitten, vaikka en itse niistä innostunutkaan.
Oon itse käyttänyt puhelinta aina enemmän vaan soittamiseen ja vasta viime vuosina kuvien ottamiseen, kun sain kunnon kamerapuhelimen, jolla saa ihan hyviä kuvia.
No mä olen pari vuotta nuorempi, mutta toissapäivänä otin palstalaisten pyynnöstä selfien itsestäni mistä käy ilmi mun hiustyyli. Lähetin sen puhelimella omaan sähköpostiosoitteeseen, tallensin koneelle, peitin kasvot Paintilla ja latasin aijaa.com sivulle. https://aijaa.com/vHzNp3
Varmasti älypuhelimen nettiselaimellakin saa lisättyä kuvan tuonne, jos ei halua tehdä mitään muokkauksia, tai sitten ne pitää tehdä puhelimen kuvankäsittelysovelluksilla.
Mut eipä tällainen asia ole yksinomaan mikään kriteeri henkiselle jälkeenjääneisyydelle. Voihan sitä ihminen silti olla hyvässä duunissa ja kaikinpuolin yhteiskuntakelpoinen vaikka käyttäisikin puhelinta lähinnä soittamiseen.
Sun harrastama trollaaminen bicky, timppa ym fiktiohahmoilla osoittaa henkistä jälkeenjääneisyyttä.
LeMansissakaan ei teitä periksen mielikuvitusolentoja ollut, sen enempää kuin Indyssäkään ;))
https://assets.lemans.org/explorer/pdf/courses/2018/24-heures-du-mans/entry-list-24-heures-du-mans-2018.pdf
DarkFearin ikä on suhteellinen käsite ;)
Jos ei osaa = vajaa. Jos ei halua = normaali.