Yksi mukava, ujo insinöörismies, viihdyin hänen seurassaan tosi hyvin ja meillä oli aina mukavaa, mutta ei minkäänlaista kipinää. Kerran tultiin baarista mun luo ja mun kävi jotenkin se niin sääliksi, kun ei sillä ollut naiskontakteja juurikaan, niin "annoin säälistä". No, kavereita ollaan edelleen eikä tuo ole toistunut! :D
Oletteko harrastaneet seksiä säälistä? Minä olen
kaverityttö
551701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
miehenä olin vastaavassa pitkässä suhteessa joka alkoi ja loppui kaverina,tälläiset suhteet eivät ainakaan ole suoritus keskeisiä paineineen,
En anna säälistä, mutta kerran törmäsin niin seinähulluun muijaan että otin sen luokseni yöksi ihan juttujensa takia.
Alkoa oli nautittu, ja molemmat oltiin hilpeällä tuulella. Otettiin asunnollani lasit viiniä ennen seksiä, ja yö oli kiva. Naitiin ja naurettiin.
En tiedä mitä muija oli napannut, mutta heräsin aamulla siihen kun hän veti jotakin aariaa saatanan kovaa ja korkealta. Kiitin kohteliaasti esityksestä, tilasin taksin ja annoin muutaman kympin matkarahaa käteen.
Suosittelen Posliinipojalle vähentämään elokuvien katselua. Sitä pian alkaa itsekin elämään elokuvia päässään.
Mistähän elokuvasta tuo kohtaus oli?
Mulle kanssa!
Myötätunnosta joo, en ehkä sanoiksi sääliksi. :D
Se oli ihanaa <3
Sä et ole se epäonnekas. Oli ihan eri sukunimi äijällä. :D
Semmosta sanotaan myötätuntoseksiksi, kun itellä ei tee mieli mutta ukolla tekee. Siis parisuhteessa. Sitten sen mieliksi harrastat seksiä, että ressukka pääsee paineistaan.
Tuo on sitä tosirakkautta.. :D
Sanokko miehelle että tässä sitä nyt on kun niin tekkee mieli.. :D
Ei, mutta oon kyllä sanonut suoraan että mun ei tee yhtään mieli. Eikö pystys varttuu, että taas tekis, niin ei aina pysty. Voitko ees vähän paijailla. ☺️
Onhan se sitten joskus pakko heltyä, kun ihan sydämetönkään ole.
Yleensä se on sitten itestäkin kivaa, vaikka yhtään eintehnyt ensin mieli. Jotenkin käynnistyy matkalla.
Noinhan se menee..
Sen takia met miehet hipelöidään ja puhutaan hävyttömyyksiä. :D
Se on lämmittelyä.
Ittellä on sellanen tapa että hieron ja suukottelen aina..
Keinuttelen lantiota naisen pyllyä vasten... Kourin rintoja, suukottelen niskaan ja tohon korvan alapuolelle.
Kaippa se menee esileikistä.
Ei salata yhteistä onneamme! <3
Kuule se oikea Kumpulainen jota esität, ei minusta tykkää tipan tippaa. Sarkastinen huumorisi on huvittavaa, mutta jottei totuus unohtuisi ajattelin muistuttaa. 😊
He hates me...
Jaaha, kohta tulee seksimaanikot sun kimppuusi ja repii neljäntuulen lakkis ja poronnahkatossut riekaleiksi. 😉
Ei kaikki puhu, ne vaan kuolaa...
;D
Sitä ei näemmä sitten muut miehet harrasta. :D
Kyllähän se luo jännitystä miehellekki.
No mie kuolaan kans mutta samalla sanon mitä kaikkea mulla on mielessä ja suunnitelmissa. :D
Ei sitten jää mitään epäselväksi. :D
Mää oon aina luullu, että lappilaiset vaan murisee ko ne aikoo astua. 😆
Se on sillon kun ollaan astunta etäisyydellä..
Murisen, suukottelen ja puren niskaa. :D
Valtikkaaaa!!!!! Täällä kaivataan sua, tuu pelastamaan!!!! 😅
Kohta kattelet jo lippujen hintoja lappiin. :D
Äääää, tällä palstalla on miehet seonneet!!😲
Karkuun ja äkkiä!...........🕳️💨
Nyt on ne kuuluisat panoviikot?
Miehet ovat sekaisin.
Jumankauta...
Ettet sie nyt vaan ois sotkenu riekonmehtuukautta, alakhaa olla jutut aika lämpösenä :D
Piiskaa sulle ois annettava.
Onneks on nukkumaan meno justiinsa käsillä, niin pääsee pakoon. Taino sängyssä on yks kaheli lisää. 🤣
Hyvät yöt!😀
"Keinuttelen lantiota.."
Lapin Shakira.
(pyyhkii vettä silmistä)
Nyt he ovat juoneet vissyä vahvempaa, tai soidinkausi tai jotain muuta fantastista. Äläs sano, tuo tulloo vielä perässä...Juokse!
Lantiot ne ei vuan valehtele, ei ainakaan Lapin mailla.
(itkunaurua)
Älä mee!
Pusi pusi!
:D
Mitä sinä nyt yrität. Näitä ei kärsi lukea (kädet silmillä). Teet tahallas. Näytätkö muillekin mallia vai mistäpäin siellä tuntureilla tuulee?
Sie niinku halluut kertoo, että tuommosta on luvassa. Että etelän naiset tietää. Pittää olla miehellä himot. Oot nyt ainakin tasan viikon jo hokenut, että panettaa. Millon se rauhottuu?
Mouruava ukko!
Just kun saatiin Lapin markkinointi kuntoon, niin eikö tule tämä yks.
Varmaan se rauhottuu sitten kun oon haudassa. :D
Japanilaiset eivät tule enää sinne eikä David Beckham eikä Hasselhoff, poroajelut on ajeltu. Tiiät sie, miten kova työ met ollaan tehty, ja ukko mouruvvaapi lasi-igluloihen ovilla. Net pelkää sinnuu. Himot haltuun nyt.
Mie tulen syksyllä metälle sinne ja paan sinut kurriin. Kuvataan samalla turistiesite, etkä muuten munasillas jänkhällä sillo hypi, se on varma. Paa mielehes.
Matkailussa pyöris isot rahat, mutta.
Pääasia että annoit.
Oppaiden seksuaalinen häirintä on ihan normipäivää..
Ne turistinaiset juttelee hävyttömyyksiä. :D
Anna nyt sitä seksiä. Ei se käytössö kulu? Oon säälittävä ätmi joten seksiä nyt tänne.
Montas kiloa sais herralle seksiä olla ja laitetaanko pakettiin?
Hahah Wuu :'D, tuli ihan mieleen kyläkaupan muinainen, siniessuinen hiippalakkinen kauppias; läiskäytti käsiä yhteen, hieroi niitä siinä hetken ja tuumas, "mitä laitetaan, paljonko pannaan?" Hih.
(naurua)
Kyllä se kuluu, jos kuivana kihnää...auts.
Mies oli varmaan onnessaan, kun joku hiv-huora antoi hänelle pillua.
Tuskin ap. paljaalla antoi
Insinööri on varmaan ainoa koulutusnimike joka tällaisessa yhteydessä ansaitsee tulla mainituksi. Tuskin olisit kertonut jos hän olisi ollut fysioterapeutti tai ilmalämpöpumppuasentaja?
Ehkä mainittavan arvoinen ois ollu myös gigolo tai presidentti?
tai no, ne ei taia olla koulutusnimikkeitä
Ilppiasentaja on duunarina todennäköisesti tosi- ja panomies ja fysioterapeutti taas osaisi kosketella oikein, joten kumpikaan noista ei menisi säälipanona läpi. Kaikki taas tietävät että insinööri on epäseksikkyyden huippu joten kukaan ei kyseenalaista AP:ta siitä että häntä ei itseään kiinnostanut seksi insinöörin kanssa lainkaan.
En, en pysty sellaiseen.
Kai sitä on lasten äitin kanssa säälistäkin tullut niin tehtyä. Mutta ei se toimi, toi alapään pikkudissi silloin. Ei auta mielikuvat, eikä mitkään.
Elämäni pisimmiltä piinoilta tuntuvia kokemuksia ever! Huhhuh... en varmalla suostu enää ikinä samaan. En ikinä...
Toisaalta jos en ois yrittänyt, en tietäis miltä sekin tuntuis...
Sääliseksiä ei ole olemassakaan. Aina kun seksiä harrastaa , sitä harrastaa sen takia että seksi tuntuu hyvältä, sen toisen ihmisen kosketus tuntuu hyvältä, seksi rentouttaa, seksi on kivaa, seksin harrastus on normaalia elämässä. Seksiä harrastetaan koska tykkää siitä toisesta ihmisestä, ei säälin takia siksi ettei toinen ole saanut seksiä.
Ennen niin herkkä ja hyvä
Nyt vain qullin himo pohjattoman syvä
Kun monet qullit pimpsaa qaivoi tuhosi se sielua ja aivoi
Kun qullihaukan silmät sä näät se kyllä kääntää pois pään
Kun qullin kiilto silmissä helottaa se kyllä kunnollista miestä pelottaa.
Aika moni av(i)ovaimo antaa miehelleen ihan sen takia että pääsisi siitä vonkaamisesta edes vähäksi aikaa ja saisi olla rauhassa. En tiedä voiko sitä sanoa säälipanoksi, mutta ei ainakaan siksi että se tuntuisi hyvältä.