Tutkimusraportti lyttää hallituksen ilmastopolitii

JokoAlkaaRaksuttamaan

19

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsä.vastaa

      Metsä vastaa kun siihen huutaa.
      Metsä kasvaa paremmin kun on hiiltä ilmassa, laatu toki kärsii hieman. Metsäsektoria ei saa päästää hunningolle antamalla puiden lahota, koska suuri osa meidän elintasostamme tulee metsästä.

    • niin.metsä.vastaa

      Tuo nyt taas kerran todistaa, että kun perusargumentit on väärät, niin tutkimustulon on nollan arvoinen tai jopa vahvasti miinuksella. Oikeilla argumenteilla tulee ilman tutkimustakin juuri nimimerkkin metsä.vastaa kertoma tulon.

      Kaikki ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus on nollatutukimusta. Aivan sama millaisia nimiä ja titteleitä on lutkimuksen alla.

    • JokoAlkaaRaksuttamaan

      "Kun maksat tankkauksen autoosi, samalla pitäisi pystyä osallistumaan vapaaehtoisesti tai tuotteen hinnassa myös metsän istuttamiseen".

      Sipilä yrittää maksattaa autoilijoilla metsien lisähakkuut. Kahdeksan miljardia vuodessa ei riitä! Tarpeeksi kun pelotellaan ja syyllistetään niin varmasti joku maksaa mielellään lisämaksua(kolehti) valtiolle, jotta saa puhtaan omantunnon. Sitä en tiedä auttaako puhdas omatunto ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta eipä sillä ole väliä kun ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole edes olemassa.

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257523-juha-sipila-autoilija-voisi-maksaa-hyvitysta-tankatessaan-suomesta-ilmastotaistelun

      • holhotaanko

        Sinä siis tiedät että ihminen on syytön ilmastonmuutokseen. Mutta onko sinulla myös perusteet. Jos ei ole, niin ne on löydettävissä viimeisen neljän kuukauden keskusteluista. Sitten voit lähipiirissäsi keskustella ja väitellä asiasta. Ratkaisu on H2OCO2O2N2.


    • urpo.tukiainen

      Eikö niitä ilmastomuutoksella perusteltuja veroja jo kerätä autoilijoilta ihan tarpeeksi. Mihin ne rahat menee ?

      • urpo.tukiainen

        Autoilijan keskimääräinen vuosipäästö on 3 tonia CO2. Teollisuuden päästöoikeuksien hinnalla se tekee noin 30 e. Katsastuksen pakollinen päästömittaus maksaa saman verran.

        Joku tolkku ksetukseenkin.


      • MTK_

        Kepu pyrkii tekemään ilmstomuutoksesta itselleen kolmannen tukiaisjalan. Kolmijalkainen lypsyjakkara seisoo jo tukevasti.


      • urpo.tukiainen kirjoitti:

        Autoilijan keskimääräinen vuosipäästö on 3 tonia CO2. Teollisuuden päästöoikeuksien hinnalla se tekee noin 30 e. Katsastuksen pakollinen päästömittaus maksaa saman verran.

        Joku tolkku ksetukseenkin.

        Ne päästöt on muutakin kun co2.


    • tosi.on

      Sipilänkin suosima haittamaahanmuutto lisää valtavasti päästöjä. Ällöttää nuo hallituksen tekopyhät jorinat.

    • Malli1942

      Minulla on kymmeniä erityyppisiä metsäkuvioita, joiden kasvua on seurattu noin 70 vuoden ajan. Metsässä, joka on 120 vuotta vanhaa, lahoaa(=palamista) puuta saman verran kuin kasvaa uutta. Istutuskuusikossa, joka on perustettu hakkuuaukiolle, on puun kasvu noin 10 kuutiota hehtaarilla vuodessa. Pitäisikö antaa kaikkien metsien lahota?

      • hakkaamiskypsä

        Pitäisi. Ajatellaan tilanne jossa ihmisiä ei olisi lainkaan Maailmassa. Metsät voisivat Suomen alueella( ja koko Maailmassa) paremmin kuin koskaan! "Hyvä" metsä tarkoittaa metsäammatilaisen kielessä puupeltoa. Siis vain teollisuuden tarpeen huomioon ottamista.
        Voisi tilanetta myös verrata siihen että joku laskisi kuinka paljon lihaa menee happanemaan hautausmaihin, vaikka tämä voitaisiin käyttää mm. Ravintona.
        Metsä ei lähtökohtaisesti kasva ihmistä varten ja laho kuuluu terveeseen metsään.


    • ilmoja.pitelee

      Juu, taas tuli kuin tilaustyönä "tutkimusraportti" ilmastonsuojelun nimissä.
      Arvon tutkimusraadista löytyy pätevöityneitä ilmastonpelastajia laaja kirjo eri ammateista, alan erikoistutkijat toki puuttuvat, mutta se ei vihervasemmistolaista tavoitehakuista ilmastopolitikointia haittaa.

      Ei tarvitse tulevaisuudessa ihmetellä jos ympäristön suojelun nimissä tehty härski vihervasuri politikointi romuttaa ihmisten luottamuksen ilmastonsuojeluun ja ylipäätään luonnonsuojeluun.

      • kaasuanalysaattori

        Sitä häärätään yhtä sun toista härskiä ilmastonsuojelun nimissä nykyään. Suuri joukko toimittajia esim. tienaa leipänsä sillä ilmasto-opilla. Suuri joukko ilmaston mallintajia tienaa leipämsä sillä. Onneksi kaikkien tutkijoiden leipä ei ole siitä kiinni.

        Meillä on siis vielä toivoa. että saamme tietää ison kuvan muutoksesta. Sehän on jo muuttunut mutta, sitä ei vaan tunnusteta. Menee mallintajilta leipä, mutta voihan sitä aina vaihtaa alaa. Hitsareista on pula. Oppisivat sitten tuntemaan kaasutkin.

        Yhtä hyvin se sopisi myös luonnonsuojelijoillekin. Saisivat kerrankin tehdä aivan oikeita töitä.
        Voipi kuitenkin olla niin, ettei kummastakaan ammattiryhmästä tule kelvollisia hitsareita. Se kun on oikeasti vaativaa työtä.

        Luokat on voimassa vain puopli vuotta. Sitten täytyy jonku valtuutetun todistaa pätevyys, ja kahden vuoden välein testataan rönkenillä sauma. Ei se ammatti ole mikään ikuisuusasia niinkuin jollakin humanistilla. Jatkuva kontrolli päällä.

        Humanisti luonnonsuojelija voi söhriä mitä sattuu, eikä kukaan puutu. Kyllä oikeasti vaativimpia on ne ammatit joissa on koko ajan kontrolli. Ei voli roiskia mitä sattuu niinkuin esim. toimittaja.


      • tutkittua.tietoa

        Luonnonsuojelu kaipaa monimuotoista metsäluontoa.
        Hiilinieluna puolestaan toimii parhaiten hyvässä kasvussa oleva talousmetsäksi kutsuttu keski-ikäinen metsä, eli luonnonsuojelu kaipaa myös tällaisia metsiä.
        Muinoin metsäpalot hoitivat tämän metsien nuorentamisen, nykyisin moottorisaha.


      • kmkmkmkmmk
        tutkittua.tietoa kirjoitti:

        Luonnonsuojelu kaipaa monimuotoista metsäluontoa.
        Hiilinieluna puolestaan toimii parhaiten hyvässä kasvussa oleva talousmetsäksi kutsuttu keski-ikäinen metsä, eli luonnonsuojelu kaipaa myös tällaisia metsiä.
        Muinoin metsäpalot hoitivat tämän metsien nuorentamisen, nykyisin moottorisaha.

        Metsäpalot ovat paljon muutakin eli lannoitusta uudelle metsälle ja hiiltä ilmaan jotta metsät kasvaisivat.


    • totuusyllättää

      Taas on joku ilmastorapoettiin rakastunut poistattamassa aloituksia. Ei siedä väitettä, että ei ilmastonmuutosta voi poistaa. Kuinka ihmeessä tämä maailma on mennyt niin sekaisin. Uskotaan että ilmastonmuutoksen voi poistaa. Se on mahdotonta.

      Olisi se nyt pitänyt ymmärtää 2013-2016 vuosien jyrkästä noususta. Nousu oli peräti 0,32 astetta. Eihän se korreloi lainkaan CO2 pitoisuuden muutoksen kanssa. Nyt on sitten tultu yhtä jyrkästi alas. Sekään ei korreloi CO2 tason kanssa.

      Tämä on sitä tieteellistä faktaa. Kysymys on mittaustuloksiata eikä ennusteesta. Jokaisesta noususta syntyy aina kauhea poru. Laskuja ei huomioida ollenkaan. Pöljät häärää. Ilmasto voittaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      322
      37091
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      89
      5975
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4984
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3538
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      63
      2842
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2372
    7. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2084
    8. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      478
      1860
    9. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      56
      1804
    10. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      1801
    Aihe