Ovatko ydinvoimalamme tuhonneet meremme?

Muistatteko vielä aikoja jolloin Suomenlahdelta nostettiin yksisilmäisiä- ja silmättömiä silakoita?
Silakoista kerrottiin että niitä voi syödä aivan turvallisesti kerran- pari viikossa.
Geneettisten muutoksien syistä en muista uutisointeja nähneeni.

Menen vielä kauemmas. Pienenä nassikkana minut lähetettiin usein Hakaniemen torille ostamaan tuoreita silakoita. Ne hyppelivät myyjien laatikoissa ja käärittiin sanomalehteen.
Mamma niitä sitten pannulla paisteli ja kissakin sai osansa. Haju ei ollut kovin miellyttävä mutta silakat suoraan pannulta olivat taivaallisia. Silakoilla oli silloin kaikilla molemmat silmät.

Onko toreillamme enää tuoreita silakoita? Eipä ole.

Onneksi tuomme Norjasta kalapuikkoja. Ne ovat aivan tuoreita.
38660
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Harmi, että tuoreita yksisilmäisiä silakoita ei enää saa mistään. Ehkä tuulimyllyjen melu on karkoittanut ne Suomemme rannoilta.

Äänestä
  • Venäjän lannoitetehdas niitä aiheutti ja suomalainen tutkija paljasti syyllisen. Joutui tosi itsekin poseen sinne, mutta konsulaatti Pietarissa sai aikaan nopean vapauttamisen.

    Äänestä

  • TotuusEsille kirjoitti:

    Venäjän lannoitetehdas niitä aiheutti ja suomalainen tutkija paljasti syyllisen. Joutui tosi itsekin poseen sinne, mutta konsulaatti Pietarissa sai aikaan nopean vapauttamisen.

    Muistan tilanteen. Todellinen syyllinen saastumiseen paljastui ja koppiauto vei tutkijan. Häntä muuten haastateltiin kesällä jossain tv-ohjelmassa, mutta henkilön nimeä en muita. En tiennyt että vielä näin myöhään todellinen sankari kiinnostaisi tässä aiheessa.

    Äänestä

Mielenkiintoni heräsi että josko kalastusrajoituksia olisi ydinvoimaloidemme ympärillä, kuinka laajalti ja mistä syystä.

Menin Maa- ja Metsätalousministeriön sivuille. Siellä on Kalastusrajoitukset.fi- niminen palvelu.
Tämä sivu kertoo että:
- Suojatun yhteyden muodostaminen epäonnistui.
- Yhteys palvelimeen alustettiin kesken latauksen.
- Avattavaa sivua ei voida näyttää koska vastaanotetun datan alkuperää ei kyetty varmentamaan?

Siis eivät tunnista tietokonettani ja siksi en saa tietoa kalastusrajoituksista merillämme? Mitä ihmettä?

2Äänestä
  • Varmaan on sääntömafian tekosia :)

    Äänestä

  • Lähetin asiasta sähköpostikyselyn johtavalle kalastusasiantuntijalle (?) Markku Marttiselle ELY- keskukseen.
    Ehkä saan vastauksen joskus. Kerron siitä sitten.

    2Äänestä

  • Miten ihmeessä onnistuit saamaan väärän osoitteen selaimeesi, kun Maa- ja metsätaousministeriön sivuilla on sekä linkki että nimi selkeästi kirjoitettuna.

    Oikea osoite etsiä rajoitusalueita on kalastusrajoitus.fi

    Äänestä

Onkos tää nakki Stuxnetin veroinen seko vai sama henkilö?

Äänestä
  • Juu...., en ole Suxnet....D
    Tiedonhalu ei nähdäkseni ole sekoilua.
    Jos hra Noinkohanilla on tietoa kalastusrajoituksista ydinvoimaloimme ympärillä niin kerro ihmeessä.

    1Äänestä

  • Kalastusrajoituksia on siksi, että virtaus on voimakasta sekä jäähdytysveden sisäänotto- että purkausalueessa. Voi vene kaatua. Olisiko muutama neliökm.

    Äänestä

  • Sama tyyppi yrittää nyt vaan toisella nikillä. Vakuuttelut että ei ole stuxnet ovat aika ontuvat

    Äänestä

Onko tietoa, kuinka monta tuulivoimalaa Suomessa on ranta--alueella (alle 2km vesirajasta) ?

Tuulivoimaloiden aiheuttama melu tunnetusti karkottaa paitsi ihmiset, myös kalat.

Äänestä

Nimimerkille Siitoskulli, tiedätkö, että väite ilman tietolähdettä on vain arvotonta mutinaa.

Joten ole hyvä ja kerro lähdelinkki väitteellesi: "Ydinvoima taasen tuhoaa koko ihmiskunnan."

Äänestä
  • Jotain tuon tyyppistä sanoi eräs herra Einstein, mutta mielipide ei tarvitse perusteluja.

    2Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Jotain tuon tyyppistä sanoi eräs herra Einstein, mutta mielipide ei tarvitse perusteluja.

    Kerrankin olet oikeassa ja vihdoin tajunnut asian.

    Äänestä

Nyt tuli ilmoitus viestistäni johtavalle kalastusasiantuntijalle (?) Markku Marttiselle ELY- keskukseen:

Viestiäsi ei toimitettu osoitteeseen [email protected] koska sitä ei löytynyt tai siihen ei voi lähettää viestejä.

Mielenkiintoista.

2Äänestä

  • Heh heh....
    Kiitän yhteystiedoista jotka ovatkin tosi mielenkiintoisia.

    Puhelimella saa soittaa mutta se ei kiinnosta maksullisuuden eikä niistä jää kunnollisia todisteita mitä joku urpo höpöttelee virkansa puolesta.

    Ainoastaan esim. sähköpostiviestit ovat kelvollisia.
    Höpöttelen tästä ketjun loppuun....

    1Äänestä

Jahas.
Ylläpito on valjastettu ydinvoimamme suojelemiseksi.

Poistettiin viestejäni joissa mainitsin mm. että kaikki tiedot merikalastuksen ammattimaisesta toiminnasta on poistettu....D
- Kalastusluvat - www.metsä.fi -Metsähallitus.., puuttuu merikalastus.., tiedot poistettu.
- WWW.kalakortti.com/opastus..etc, puuttuu merikalastus.., tiedot poistettu.

Nämä tiedot olivat Googlelta mutta ylläpitomme katsoi ne liian arkaluontoisiksi.
Jatkan asian käsittelyä laajemmin muualla koska minut on suututettu.

2Äänestä
  • Tervemenoa sinne muualle.

    Äänestä

kalastusrajoitus.fi sivusto näyttää esimerkiksi Loviisan ympäristössä merialueilla olevat rajoitukset. Onhan siellä esimerkiksi Hästholmenin luonnonsuojelualue.

2Äänestä
  • Ei ole hästholmenin alueella tuon sivun mukaan rajoituksia/kieltoja.

    Hamnholmenissa on mutta se on eri paikka

    2Äänestä

Ei tiettävästi ole rajoituksia myöskään Olkiluodon ympäristössä. Siellä tosin kalastuskunnat saavat TVO:lta korvauksia menetyistä kalansaalista. Kaloja ei ole tappanut säteily, mutta pyydykset limoittuvat nopeasti lämpimän veden vuoksi.

Lämmin vesi tuo muitakin haittoja, mm vieraslajit jotka nauttivat siitä noin 2 gigawatin lämpimästä kylpyvedestä, joka Ollkiluodon kummastakin voimalasta valuu mereen. Haitat ovat kuitenkin paikallisia, eivätkä koske isoja alueita. >>Myös muutkin vesijäähdytkseen perustavat voimalat lämmittävät vettä.

2Äänestä
  • Nimimerkki K.Laten vastaus myötäilee järkevää ajattelua.

    TVO maksaa korvauksia kalastajille ja myöntää täten aiheuttaneensa suurta haittaa.
    Kalastajien suut on saatu rahalla tukittua.

    Ydinvoimaloidemme lauhdevedet jotka meriimme lasketaan ovat paitsi lämpimiä myös taatusti säteileviä.
    Mistä johtuisivat yksisilmäisten silakoiden esiintyminen ja jatkossa täydellinen katoaminen?

    Mitkä ovat muut vesijäähdytykseen perustuvat voimalat?

    Jäähdytystorni - Wikipedia; puuttuu vesijäähdytys.....DD

    2Äänestä

  • NakkiKurkkaaKattilasta kirjoitti:

    Nimimerkki K.Laten vastaus myötäilee järkevää ajattelua.

    TVO maksaa korvauksia kalastajille ja myöntää täten aiheuttaneensa suurta haittaa.
    Kalastajien suut on saatu rahalla tukittua.

    Ydinvoimaloidemme lauhdevedet jotka meriimme lasketaan ovat paitsi lämpimiä myös taatusti säteileviä.
    Mistä johtuisivat yksisilmäisten silakoiden esiintyminen ja jatkossa täydellinen katoaminen?

    Mitkä ovat muut vesijäähdytykseen perustuvat voimalat?

    Jäähdytystorni - Wikipedia; puuttuu vesijäähdytys.....DD

    Knoppitieto 10 vuoden takaa: Suomen ydinvoimalat tappavat kaloja suuruusluokkaa 10tn/reaktorri/vuosi. Tarkka lukumäärä luonnollisesti vaihtelee.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/8082078/yv-tappaa-kaloja-ja-lintuja

    1Äänestä

Juu, kiitoksia vihjeestä. Menin sitten uudistetuille ELYn sivulle.

Sieltä näpyttelin että asioi verkossa.

Ympäristö - Sähköinen asiointi ja lomakkeet:
- Luonnonsuojelu / Lupa lajien rauhoitussäännöksistä poikkeamiseen (ympäristö.fi)

SIVUA TAI DOKUMENTTIA EI LÖYDY!!!!!!!!!!!!

1Äänestä

Ydinvoimalasta mereen palaava jäähdytysvesi ei ole erityisen radioaktiivistam, mutta se siäsältää kuitenkin mm tritiumia. Minulle ei ole koskaan selvinnyt se, miksi tritium olisi jotenkin vaaraton aine. Joissakin maissa, joissa on erillaisia voimaloita, mm Kanadassa, on tritumin päästörajat kymmenkertaistettu. Yhdysvaltain pohjoisilla rajoilla mm tritium-pitoisuuden sallitut rajat voivat olla kymmenen kertaa pienemmät, kun samassa vesistössä Kanadan puolella.

Tritium on vedyn yksi muodoista, joka pääsee elimistössä DNA-molekyylin läheisyyteen tai osaksi sitä.

1Äänestä
  • Kanadan tritiumraja juomavedessä on kuitenkin alempi kuin WHOn suositus ja alempi kuin Suomen raja, tai ydinvoimattoman Autralian.
    Triium on heikko säteilijä ja ympäristössä esiintyy pääasiassa veden muodossa. Siksi se ei rikastu ja laimenee tehokkaasti. Ihmiskehossa läpimenoaika on viikon luokkaa.
    Ylivoimaisesti suurin tritiumlähde on ollut ydinkokeet, 240 EBq (2,4*10^20 Bq).
    Ydinvoimalaitosten päästöissä oleva tritium ei aiheuta merkittävää säteilyaltistusta edes paikallisesti.

    Äänestä

  • K.Late, "Minulle ei ole koskaan selvinnyt se, miksi tritium olisi jotenkin vaaraton aine. "

    Säteilyfysiikan alkeiden opiskelu saattaisi lisätä ymmärrystä.

    Äänestä

Kiitän hra K.Latea tiedoista.
Wikipedian tiedot tritiumista ovat aika puutteelliset:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tritium

Uskon että tutkimusmäärärahoja tritiumin vaikutuksiin eläviin organismeihin ei myönnetä. Lienen oikeassa?

1Äänestä
  • Saipahan Stuxnet siitä taas uuden pelon aiheen ydinvoimafobialleen.
    "Tritiumin hajoamisessa syntyvät elektronit voivat virittää muiden aineiden elektroneja, joten sitä käytetään itsevalaisevana aineena rannekellojen näytöissä ja poistumistiekylteissä."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vety

    Äänestä

Minä muistan itsesäteilevät silakat takavuosilta.
Se oli hauskaa.

1Äänestä
  • Onhan se hauskaa, että jotkut löytävät hauskuutta erilaisista olemattomista asioista.

    Äänestä

"Säteilyfysiikan alkeiden opiskelu saattaisi lisätä ymmärrystä. "

Nakki, voistko osoittaa minulle joitakin hyviä lähteitä, joista löytysi lisää tietoa. Ydinfysiikan alkeet olen jo opiskellut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JäätynytNakki kirjoitti:

Muistatteko vielä aikoja jolloin Suomenlahdelta nostettiin yksisilmäisiä- ja silmättömiä silakoita?
Silakoista kerrottiin että niitä voi syödä aivan turvallisesti kerran- pari viikossa.
Geneettisten muutoksien syistä en muista uutisointeja nähneeni.

Menen vielä kauemmas. Pienenä nassikkana minut lähetettiin usein Hakaniemen torille ostamaan tuoreita silakoita. Ne hyppelivät myyjien laatikoissa ja käärittiin sanomalehteen.
Mamma niitä sitten pannulla paisteli ja kissakin sai osansa. Haju ei ollut kovin miellyttävä mutta silakat suoraan pannulta olivat taivaallisia. Silakoilla oli silloin kaikilla molemmat silmät.

Onko toreillamme enää tuoreita silakoita? Eipä ole.

Onneksi tuomme Norjasta kalapuikkoja. Ne ovat aivan tuoreita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu