Serena pilasi Naomi Osakan juhlat.

Toisessa erässä Serena sai ensin varoituksen valmentajan neuvoista katsomosta. Seuraavaksi Serena löi mailansa säpäleiksi ja tuomittiin pistemenetykseen. Tästäkään ei vielä viisastunut vaan alkoi sättimään tuomaria valehtelusta ja vaati anteeksipyyntöä. Siitä tietenkin tuomitaan hävinneeksi pelin. Raivoaminen jatkui ja paikalle tuli tuomarineuvoston jäseniä joita ei Serena kuitenkaan uskonut, mutta onneksi peli kuitenkin jatkui ja Naomi voitti lopulta selkeästi 2-0 (6-2 6-4).
Tuomaria ei voi syyttää mitenkään, hän toimi täysin oikein.
Voittoseremoniat menivät sitten itkuiksi molemmilta. Harmi Naomin kannalta, sillä hän oli todella hyvä.
Häpeällisesti jenkkikatsomo vielä buuasi Naomille, vaikka tämä oli täysin syytön tähän pelleilyyn ja ansaitsi voiton selvällä paremmuudellaan.
Serena pitää itseään niin isona, että voi käyttäytyä omasta mielestään miten haluaa. Olisiko aika jo lopettaa?
15489
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Räyhänekrulla petti kantti kun huomasi että on häviämässä japanilaiselle.

Äänestä

Tunsin myötähäpeää jenkki_yleisöä kohtaan, että mennään buuaamaan tytölle joka voitti elämänsä ottelun, saisivat hävetä.

1Äänestä
  • Juurikin tuota myötähäpeää amerikkalaisen yleisön puolesta. Naomi pelasi upeasti ja käyttäytyi arvokkaasti Serenan kiukuttelusta huolimatta. Kurjaa, että joutui pyytämään anteeksi ansaittua voittoaan.

    Äänestä

Serena vaatii tasa-arvoa tennikseen, niin minäkin, laitetaan naisetkin pelaamaan viittä erää, miltäs sellanen tasa-arvo tuntuis?

Äänestä
  • Siellä on jo tasa-arvo. Siksi Serenakin saa pelata naisten sarjassa.

    Äänestä

Kammotuksella kasetti hajos. Varmaan hormonit ym. doubbi pienentää kynnystä. Onneksi tuon rämehirviön ura loppuu pian. Ei lapset näe painajaisia siitä enempää (tai aikuiset).

Äänestä

Oli kiva katsoa noita muutamia turnauksia joissa Serena ei ollut mukana lapsen saannin johdosta. Luulikohan olevansa sievä moisessa prinsessa hamosessa, kertakaikkiaan kauhistuttava näky. Eikä ollut varautunut ollenkaan siihen, että hän ei olekkaan voittamaton. Kiitos ja onnittelut Naomille kun tiputti pulleron maanpinnalle.

1Äänestä

Naomi on pitänyt Serenaa suurena idolinaan. Mahtaako pitää enää? Hyvin hillitsi itsensä aasialaisella tyyneydellä, vaikka itkuksi purkautuikin lopulta. Eikä ensimmäisen Grand Slamin voitto paljoa hymyillyttänyt.
Puolen vuoden pelikielto tekisi hyvää Serenalle, oppisiko käyttäytymään soveliaammin?

Äänestä

USA:n tennisliitto (USTA) on rangaissut tähtipelaaja Serena Williamsia yhteensä 17 000 dollarin (nykykurssilla 14 700 euroa) sakoilla, uutistoimisto Reuters kertoo.

Äänestä

Serena Williamsia kohdeltu rasistisesti. Nostaa oikeusjutun tuomarointia vastaan.
https://imgur.com/a/ZCjmcBB

Japani ei ansaitse tuota mitalia, vaan se kuuluu rasistisesti tuomaroidulle Serenalle.

Äänestä

On ollut OK piirtää USAN presidentti vaipoissa, mutta tämä tähti olisi ehdottomasti pitänyt piirtää Naomi Campbellmaiseksi, näinkö on?
Hän ei itse ilmeisesti ole valittanut, vaan nämä aktivisti daamit jotka meetookampanja mm on emansipoinut.

Äänestä

Naomi pelasi uskomattoman pelin ja ansaitsi voittonsa. Nuoresta iästään huolimatta, Naomi osoitti uskomatonta kypsyyttä ja piti hermonsa kasassa kaikesta huolimatta.

Äänestä

Serena Williams on onneksi jättäytynyt pois Aasian turnauksista tänä vuonna. Vastaanotto kentillä olisi varmasti jäänyt mieleen. Oletan, että hän jää pois myös tammikuussa Australian avoimista sekä kaikista muistakin ensi vuoden kisoista.

Näin itse omin silmin Eurosportin lähetyksestä, miten valmentaja antoi käsillään merkkejä Williamsille kesken pelin. Kaikki muutkin katsojat näkivät saman. Valmentaja myönsi asian, sillä hänhän olisi vaikuttanut idiootilta, jos ei olisi myöntänyt.

Naisten tennikseen pitäisi ehdottomasti saada viisieräiset ottelut. Naisten juoksemat 10 000 metrin juoksutkin ovat 10 000 metriä pitkiä. Samoin mietsen ja naisten maraton on yhtä pitkä. Mikä ihmeen poikkeus tennis muka on? Jos otteluista ei saada pidempiä, palkkioita pitää laskea.

Äänestä

Ja tänään sitten woke aktivisti Naomi pilasi Tšekin Marketan juhlat? Tsekki pelasi upeasti, mutta kaikki puhuvat vain Osakasta ja hänen surkeasta pelistään.

Naomin täydellistä epäonnistumista varmaan kuitenkin pehmentää uusi tosi-TV sarja, Osakan mukaan muotoiltu barbi-nukke ja rahakas diili tissilehden kansikuvaan.

Toivottavasti leikkaa kuitenkin ne rastat pois, varmaan kaikkien aikojen epäkäytännöllisimmät hiukset voitollista tenniksen peluuta ajatellen.

Äänestä

Ei ole näkynyt Serena Williamsia tennisturnauksissa tänä vuonna. Ura taitaa olla ohi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ErilainenPeli kirjoitti:

Toisessa erässä Serena sai ensin varoituksen valmentajan neuvoista katsomosta. Seuraavaksi Serena löi mailansa säpäleiksi ja tuomittiin pistemenetykseen. Tästäkään ei vielä viisastunut vaan alkoi sättimään tuomaria valehtelusta ja vaati anteeksipyyntöä. Siitä tietenkin tuomitaan hävinneeksi pelin. Raivoaminen jatkui ja paikalle tuli tuomarineuvoston jäseniä joita ei Serena kuitenkaan uskonut, mutta onneksi peli kuitenkin jatkui ja Naomi voitti lopulta selkeästi 2-0 (6-2 6-4).
Tuomaria ei voi syyttää mitenkään, hän toimi täysin oikein.
Voittoseremoniat menivät sitten itkuiksi molemmilta. Harmi Naomin kannalta, sillä hän oli todella hyvä.
Häpeällisesti jenkkikatsomo vielä buuasi Naomille, vaikka tämä oli täysin syytön tähän pelleilyyn ja ansaitsi voiton selvällä paremmuudellaan.
Serena pitää itseään niin isona, että voi käyttäytyä omasta mielestään miten haluaa. Olisiko aika jo lopettaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu