Nyt ei kannata. Voi loikata tämä bakteeri, ja sitten on pusukohdekin kipeänä :(
0Äänestä
Ananias.Palstamäki
Suudellessa sekoittuu bakteerikanta, ja se parantaa vastustuskykyä. Tietenkin on olemassa myös mielihyväaspekti, mieluisan suutelukumppanin kanssa pääsee hipaisemaan taivasta.
Toivottavasti paranet pian, että ei ole jostain keuhkokuumeen jälkitilasta pussaamiselle esteitä. Itse en ole pusssanut koko vuonna. Kaksi kertaa on tehnyt mieli pussata: yhden kerran kirkossa yhtä nuorta naista helmikuussa ja maaliskuussa naistenpäivänä 8.3. teki mieli pussata yhtä toista nuorta naista. En ole kertonut kummallekaan naiselle pussaamishaluistani. Sen ensimmäisen puhelinnumero minulla on ja hän on käynyt kerran luonani. En kyllä voi sanoa itseäni oikein naistenmieheksi. Oletko sinä suudellut tänä vuonna?

Voi siitä saada pusutaudinkin, siis kunnon kurkkutulehduksen. Mielihyvästä voi mennä hammas rikki...ikuinen muisto etuhampaassa, lohkesi pala. Oma vika.

Yritäpäs nyt päästä pussaamaan jotain pikku maatuskaa, kyllä siitä kiva olo tulee.
Saanko jättää vastaamatta kysymykseen? :)
0Äänestä
sitä.odotellessa
misspönttöuuni kirjoitti:
Voi siitä saada pusutaudinkin, siis kunnon kurkkutulehduksen. Mielihyvästä voi mennä hammas rikki...ikuinen muisto etuhampaassa, lohkesi pala. Oma vika.
(naurua)
Voivoi, kyllä suudelmista saa positiivisiakin fiilareita.
Yritäpäs nyt päästä pussaamaan jotain pikku maatuskaa, kyllä siitä kiva olo tulee.
Saanko jättää vastaamatta kysymykseen? :)
misspönttöuuni: "Yritäpäs nyt päästä pussaamaan jotain pikku maatuskaa, kyllä siitä kiva olo tulee. Saanko jättää vastaamatta kysymykseen? :) "
Saat jättää vastaamatta. Minä en maatuskoita pussaa, sillä se tarkoittaa vähän vanhempaa naista. Nuoremmista naisista olen kiinnostunut. Viime vuonna minua lähestyi venäläinen lukiolainen. Maaliskuussa 2017 hän tarjosi ihastuneena puhelinnumeroaan, mutta en ottanut sitä vastaan. Kenties olisi viime vuonna muuten saattanut pussata lukion kolmasluokkalaista, joka oli jo 18-vuotias, mutta kaikkea muuta kuin maatuska. Kyllä minä joskus olen pussannut jotakin naista, mutta tarkoitus ei ole niin hakea niitä suudelmia miltään maatuskoilta. Mitä sillä maatuskalla tarkoitat?

No ihan vaan mukavaa naista, en mitään mummelia heh...Se oli vain sellainen kielikuva, johan mie tiedän, että sinä nuorista tykkäät... : )
Maatuska on meillä päin vähän sellainen hellittelysana.

"Maatuska on meillä päin vähän sellainen hellittelysana."
Yksi opettaja kertoi joskus koulussa, että hän käytti tuttavansa vaimosta tuota sanaa Venäjällä. Tuttava loukkaantui siitä, että hänen vaimoaan sanottiin vanhaksi naiseksi tai jonkinlaiseksi äidiksi. Semmoista sisäistä puunukkea se myös tarkoittaa. Maatuska (ven. матрёшка, matrjoška) on matkamuistona tunnettu venäläinen sisäkkäisten hahmojen muodostama puunukke. Suomen sana maatuska perustuu venäjän kielen äiti-sanan hellittelymuotoon, joka kuitenkin Venäjällä ymmärretään kirjaimellisesti, eikä siis tarkoita siellä puunukkea. Joten et täysin ole väärässä hellittelysanan käytön suhteen, mutta en kyllä puhuisi äitihenkilön pussaamisesta, jos ei ole kyse omasta äidistä??
0Äänestä
aitoriitta
En ole, koska mies on matkalla. Miten on mies, pärjäätköhän sinä siellä? Olen huolissani, minä myös, sinusta. Onko sinulla kaveria, jolle soittaa? Vaikutat vähän apealta. mutta enhän yhtään tiedä, minkälaista elämäsi on. Toivottavasti pärjäät ja sinulla on verkostoa. Uskon, että sinulla on mutta olet ehkä huono pitämään yhteyttä. En pysty auttamaan sinua mutta ajattelen lähinnä sinun olotilaasi välillä. Välitän sinusta lähimmäisenä. Osaathan pitää huolta itsestäsi?
Poskipusu ois mukava, ei tarvis hinkata huulia yhteen
0Äänestä
Ky__i
En .. likainen homma 🤢
0Äänestä
minäpoikapussaan
Olen viikonloppuna, viikolla, arkena ja pyhänä...lisäksi olen suudellut tai pussannut, autossa, mökillä, pihalla, kellarissa, saunassa, veneessä, vedessä, keittiössä, hikisenä, unisena, aamulla, illalla, yöllä, toisten nähden, pimeässä, salaa, humalassa, selvinpäin, töissä, vapaalla, ravintolassa, ravintolan takapihalla, etupihalla, yläkerrassa, parvekkeella.....
0Äänestä
RumaÄtmi
En ole koskaan pussannut ketään, enkä koskaan tule ketään pussaamaan. Sitäpaitsi ei yksikään nainen nyt rumaa miestä pussaa. Ajatelkaapa komeaa miestä, kun nainen huulet törröllään tuppaa komean miehen naamalle pussaamis tarkoituksessa. Ajatelkaapa, että tämän naisen suu ei ole ihan parhaassa hapessa ja hirveä löyhkä leijuu naisen uloshengityksessä. Nainen vaatii saada suudella komeaa miestä, mutta kuka nyt haluaisi suudella naista, jonka suu haisee järkyttävän pahalle.
0Äänestä
Itsasticker
Pussasin kättäni muistaessani Jeesuksen. Ja kuinka ihme olenkaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt ei kannata. Voi loikata tämä bakteeri, ja sitten on pusukohdekin kipeänä :(
Suudellessa sekoittuu bakteerikanta, ja se parantaa vastustuskykyä. Tietenkin on olemassa myös mielihyväaspekti, mieluisan suutelukumppanin kanssa pääsee hipaisemaan taivasta.
Toivottavasti paranet pian, että ei ole jostain keuhkokuumeen jälkitilasta pussaamiselle esteitä. Itse en ole pusssanut koko vuonna. Kaksi kertaa on tehnyt mieli pussata: yhden kerran kirkossa yhtä nuorta naista helmikuussa ja maaliskuussa naistenpäivänä 8.3. teki mieli pussata yhtä toista nuorta naista. En ole kertonut kummallekaan naiselle pussaamishaluistani. Sen ensimmäisen puhelinnumero minulla on ja hän on käynyt kerran luonani. En kyllä voi sanoa itseäni oikein naistenmieheksi. Oletko sinä suudellut tänä vuonna?
Voi siitä saada pusutaudinkin, siis kunnon kurkkutulehduksen.
Mielihyvästä voi mennä hammas rikki...ikuinen muisto etuhampaassa, lohkesi pala. Oma vika.
(naurua)
Yritäpäs nyt päästä pussaamaan jotain pikku maatuskaa, kyllä siitä kiva olo tulee.
Saanko jättää vastaamatta kysymykseen? :)
Voivoi, kyllä suudelmista saa positiivisiakin fiilareita.
misspönttöuuni: "Yritäpäs nyt päästä pussaamaan jotain pikku maatuskaa, kyllä siitä kiva olo tulee. Saanko jättää vastaamatta kysymykseen? :) "
Saat jättää vastaamatta. Minä en maatuskoita pussaa, sillä se tarkoittaa vähän vanhempaa naista. Nuoremmista naisista olen kiinnostunut. Viime vuonna minua lähestyi venäläinen lukiolainen. Maaliskuussa 2017 hän tarjosi ihastuneena puhelinnumeroaan, mutta en ottanut sitä vastaan. Kenties olisi viime vuonna muuten saattanut pussata lukion kolmasluokkalaista, joka oli jo 18-vuotias, mutta kaikkea muuta kuin maatuska. Kyllä minä joskus olen pussannut jotakin naista, mutta tarkoitus ei ole niin hakea niitä suudelmia miltään maatuskoilta. Mitä sillä maatuskalla tarkoitat?
No ihan vaan mukavaa naista, en mitään mummelia heh...Se oli vain sellainen kielikuva, johan mie tiedän, että sinä nuorista tykkäät... : )
Maatuska on meillä päin vähän sellainen hellittelysana.
Mutta ei niin kovaa saa, että joutuu ottamaan tekarit sen jälkeen :)
pitää silleen vähän hillitä...heh.
"Maatuska on meillä päin vähän sellainen hellittelysana."
Yksi opettaja kertoi joskus koulussa, että hän käytti tuttavansa vaimosta tuota sanaa Venäjällä. Tuttava loukkaantui siitä, että hänen vaimoaan sanottiin vanhaksi naiseksi tai jonkinlaiseksi äidiksi. Semmoista sisäistä puunukkea se myös tarkoittaa. Maatuska (ven. матрёшка, matrjoška) on matkamuistona tunnettu venäläinen sisäkkäisten hahmojen muodostama puunukke. Suomen sana maatuska perustuu venäjän kielen äiti-sanan hellittelymuotoon, joka kuitenkin Venäjällä ymmärretään kirjaimellisesti, eikä siis tarkoita siellä puunukkea. Joten et täysin ole väärässä hellittelysanan käytön suhteen, mutta en kyllä puhuisi äitihenkilön pussaamisesta, jos ei ole kyse omasta äidistä??
En ole, koska mies on matkalla. Miten on mies, pärjäätköhän sinä siellä? Olen huolissani, minä myös, sinusta. Onko sinulla kaveria, jolle soittaa? Vaikutat vähän apealta. mutta enhän yhtään tiedä, minkälaista elämäsi on. Toivottavasti pärjäät ja sinulla on verkostoa. Uskon, että sinulla on mutta olet ehkä huono pitämään yhteyttä. En pysty auttamaan sinua mutta ajattelen lähinnä sinun olotilaasi välillä. Välitän sinusta lähimmäisenä. Osaathan pitää huolta itsestäsi?
En. Enkä myöskään yli kuutensataan viime viikonloppuun.
Ei ole ollut tarvis pussata ketää hetkeen :D
Poskipusu ois mukava, ei tarvis hinkata huulia yhteen
En .. likainen homma 🤢
Olen viikonloppuna, viikolla, arkena ja pyhänä...lisäksi olen suudellut tai pussannut, autossa, mökillä, pihalla, kellarissa, saunassa, veneessä, vedessä, keittiössä, hikisenä, unisena, aamulla, illalla, yöllä, toisten nähden, pimeässä, salaa, humalassa, selvinpäin, töissä, vapaalla, ravintolassa, ravintolan takapihalla, etupihalla, yläkerrassa, parvekkeella.....
En ole koskaan pussannut ketään, enkä koskaan tule ketään pussaamaan.
Sitäpaitsi ei yksikään nainen nyt rumaa miestä pussaa.
Ajatelkaapa komeaa miestä, kun nainen huulet törröllään tuppaa komean miehen naamalle pussaamis tarkoituksessa.
Ajatelkaapa, että tämän naisen suu ei ole ihan parhaassa hapessa ja hirveä löyhkä leijuu naisen uloshengityksessä.
Nainen vaatii saada suudella komeaa miestä, mutta kuka nyt haluaisi suudella naista, jonka suu haisee järkyttävän pahalle.