Saisikohan listan Kemissä olevista rakennuksista joissa ei ole sisäilmaongelmaa. Olisi helponmpi hahmotella kokonaisuus.
Onko Kemissä terveitä rakennuksia?
peruskemiläinen
25472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hyvä huomio eikä ongelmarakennuksiin ole rahaa korjauksiin. Ihmisten terveys on toissijaista ja raha ensisijaista näin karkeasti sanottuna.
Mitä sinä sillä listalla tekisit?
Olisihan hyvä tietä, mihin panee lapsensa hoitoon ja opiskeleen ja, mihin työhön menee. Ja mihin harrastuspaikkoihin.
Ainoa terve paikka tais olla Syväkankaan terveysasema?
Entä Kivikon uusi päiväkoti?
On se järkyttävän huonosti että vain yksi rakennus on kunnossa.
Muutama lainattu lause:
- "Syväkankaan terveysasema on tiettävästi ainoa Kemin kaupungin sote-rakennus, jossa ei ole sisäilmaongelmaa."
- "Myös Oklaholman ja Iltaruskon palvelukodeissa työskentelevät työntekijät ovat raportoineet kärsivänsä sisäilmaongelmista. Lisäksi tilat eivät ole tarkoituksenmukaisia toiminnalle."
- "Niirasen tiedossa ei ole, että palvelukotien asukkaille olisi tehty oirekyselyä tai että heidän oireiluaan olisi selvitetty. Palvelukodeissa asuvat vanhukset altistuvat rakennusten sisäilmalle vielä henkilökuntaa enemmän, sillä monet vanhukset oleskelevat tiloissa ympärivuorokautisesti."
No ei ole ihme jos vanhukset voi laitoksissa huonosti, kun hoitohenkilökuntakin kärsii huonosta sisäilmasta? Kyllä on Kemissä päästetty asiast retuperälle ja vieläpä pahemman kerran.
Syylliset on helppo löytää. Suurin osa istuu valtuustoissa joiden vastuulla asiat ovat olleet jo vuosikausia. Voi kun joku viisas haastaisi heidät oikeuteen virkevelvollisuuden käyttämättä jättämisestä ja ehkäpä mahdollisista kuolemantuottamuksista.
Asiaan liittyvä linkki unohtui.🤦♂️ https://yle.fi/uutiset/3-10421962
Siltä voi lukea.
Kuka sen listan tekisi, miten tiedot kerättäisiin, mitä tietoa laitettaisiin ja kuinka sitä ylläpidettäisiin kenen toimesta. Sitten pitäisi päättää mihin tietoa käytetään ja missä se julkaistaan. Maksaja tälle pitäisi löytyä.
Kohta ei ole sitäkään kun yöksi pysäytetään ilmanvaihto. Kallista säästöä kun rakennukst homehtuu
"Voi kun joku viisas haastaisi heidät oikeuteen virkevelvollisuuden käyttämättä jättämisestä ja ehkäpä mahdollisista kuolemantuottamuksista"
No mikset itse haasta jos asia vaivaa? Käy tekemässä poliisille rikosilmoitus kuolemantuottamuksesta. Poliisi kyllä tutkii asian ja asia menee syyttäjällä automaattisesti jos on aihetta.
Miksi aina "jonkun muun viisaan" pitäisi tehdä ns. likainen työ?
Siksi, kun en ole viisas. 😂
Harmi, kun se kurtti valitti nyt ne, niin mielensäpahoitti, kun sikla voitti kilpailun uudesta pajarinrannan päiväkodista. Täytys vaa kurtille soittaa ja kertoo, että meän lapsi on tällä hetkellä kaivolinnas välillä hoidossa, niin vaatteet ja tukka tuoksuu aika ulolle. Et terveppä terve vaan kurtti, jos tätä lueskelet.
Eikös Kurtilla ole tyhjiä tontteja, rakentaisi nyt niitä tässä välissä.
Mitenkä Kaivolinnassa voi olla vikaa? Siellähän tehtiin pari vuotta sitten perusteellinen remontti, lapsi oli vuoden pari siellä hoidossa remontin keskellä. Siis kai se remontti on valmis?
Kemin kirkko ja hautausmaa. Suojalanpolku jossa tarjolla homeen sijaa happoa
Kun on syytä valittaa, silloin valitetaan . Perehtykää asioihin ennenkuin täällä huutelette ja mollaatte ihmisiä.
Osta multa saat halavalla
Mullakin varmaan jokin "luulosairaus" sisäilmasta kun vähän nuha...
Jos on tunkkainen ilma niin voi tuulettaa ja isontaa tarvittaessa ilmanvaihtoa.
Alkaa menemään jo hysterian puolelle koko sisäilman helma kuten meni punkkihysteriakin.
Mikä ihmeen punkkihysteria?
Ihoon/ihokarvoitukseen tarttuneiden punkkien nopea poistaminen on asiallista, samoin kaikki keinot joilla voidaan vähentää punkkeja, esimerkiksi se että ei houkutella kauriita ruokailemaan asutusalueille, ovat asiallisia. Toivottavasti tulee parempia rokotteita, joilla saataisiin immuniteetti punkkien levittämiä eri tauteja vastaan.
Punkit ovat oikeasti vaarallisia.
On luonnollista ja normaalia, että vanhempaa ja isovanhempaa ahdistaa, jos lapsi joutuu käymään koulua rakennuksessa, joka tuhoaa lapsen terveyden.
Entistä Kimaraa Ritikassa on tuuletettu jo vuosia. Uskoisin että sisäilma alakaa olla jo meleko puhasta.
Tilanteeseen yhtäläisyys paikalliseen rakennusfirmaan. Aatteleppa ite?
Kyllähän se M(ulkku) Kurtti lobbaa hommia itselleen.
Jopasjopos keulii. Miten se niitä itselleen lobbaa? Kysäseppä kaupungin viisailta kukas sen umpimätäkuntoisen kulttuurikeskuksen rakensikaan? Ja monta muuta kaupungin omistamaa kunto-ongelmaista rakennusta?
Rakennusten rapakunto johtuu kemin päättäjistä. Rahaa on hassattu kahmalokaupalla poliittisella ohjauksella mihin lieneekään ja nyt on laskun maksun aika.
Millaisella polittisella ohjauksella Rytikariin saataisiin terve postilaatikko jottei ikäihmisteni tarvi tuulessa ja tuiskeessa rollaattorilla viedä kirjeitään kilometrin päähän Hepolahteen? Olikohan entisessä laatikossa sisäilmaongelma?