Kunnanhallitus käsitteli 9.1.2018 salaisena asiana vahingonkorvausten hakemista syytteessä olevilta luottamushenkilöiltä.
Salainen kunnanhallituksen käsittely tuli julki kunnanhallituksen käsitellessä lausuntoa korkeimmalle hallinto-oikeudelle 26.9.2018 kokouksessa. Kunnanhallitus päätti, että kunta ei esitä vahingonkorvausvaatimuksia rikosoikeudenkäynnissä vaan mahdollisesti erillisessä oikeudenkäynnissä rikosasiassa annetun tuomion jälkeen.
Asianosaiset (syytteessä olevat) kunnanhallituksen jäsenet poistuivat asian käsittelyn ajaksi mutta asian esitteli ja päätösesityksen teki vt. kunnanjohtaja, joka ei pitänyt itseään esteellisenä mutta jos on totta, että hänkin on rikostutkinnassa rikoksista työnantajaansa Kittilän kuntaa vastaan on hänkin ollut asiassa jäävi.
Linkki päätöksen liitteenä olevaan pdf-tiedostoon:
Kunnanhallitus Pöytäkirja 26.09.2018/Pykälä 310
http://dynasty.kittila.fi/kokous/20181669-2-4.PDF

Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika paljon maksaa hävinnyt osapuoli https://yle.fi/uutiset/3-10429327 Tuosta voi vähän laskeskella omaa osuttaan ilman vahingonkorvauksia. Kannattiko?
Hävitä ei kannata. Kympitonnien lasku tulee per sutki, jos ja kun sutkit häviää. Pöljistä päätöksistään on suuri riski joutua vahingonkorvaus vastuuseen. Myös oman juristi laskutaa ja matkakulujakin syntyy kun vierailee muutaman kerran Rovaniemellä. Satatonnia per sutki on helposti lystin hintalappu. On siinä maksamista alveineen ja korkoineen. Kannatikohan?
Nyt ei riidasta irti enää pääse millään. Ei taida sutkeilla enää kovin kovaa uhoa olla päällä. Tulette näkemään, oikeus voitaa, ja sille mitäänette voi. Voi voi!!!!!
Asiat jotka eivät kestä päivänvaloa, on parasta kokoustaa iltaisin ja yönseutuna !
Yleensä joka rikoksesta tuomitaan,niin rikoksensa kärsii ja korvaa aiheutuneet kulut.
Miten tässä muka kuntalaiset maksaisi rikoksen tekijän aiheuttaneet kulut.
Asia toisinpäin
.rikoksen tekijä saanut tuhansia euroja turhista järjestetyistä kokouksista,istunnoista,lautakunnista yms.ei rikoksen tekijä niitä jaa kuntalaisten kesken.pitää visusti ittellä ja hymmyilee kun kuntalaiset joutuu maksamaan.
Tästä on ollut juttua jo viime vuden ketjuissa. On järjestetty kaikenlaisia turhia ja laittomia kokouksia palkkioitten takia, kun on ollut tiedossa että heidät siirretään päätöksenteon ulkopuolelle.
Syytetyt ja tuomitut maksakoon .omistaan omat törttöilynsä kulut.