En tiedä mitä tekisin, pää räjähtää kohta!

ihanrikki

Meillä on todella pitkä suhde takana ja lapsia joista ensimmäinen jo täysikäinen ja nuorimmainen pääsi juuri vaipoista. Suhteemme on ollut hirveää vuoristorataa. Kaksi vuotta sitten mieheni ilmoitti haluavansa erota ja vihaavansa minua koko loppuelämän. Olin silloin valmis lähtemään, etsin asuntoa ja otin yhteyttä lakimieheen. No, homma jäi sillensä kun miehelläni todettiin vakava masennus ja siitä alkoi hänen lääkitykset ja terapiat. Rakastan häntä ja jäin hänen tuekseen ja eroasia jäi.

Mutta meillä on perustavan laatuinen ongelma, mies arvostelee koko ajan minun toimintaa, ulkonäköä ja sanomisiani. Levittelee meidän perheen sisäisiä asioita puolituntemattomillekin ja saattaa julkisesti tehdä pilaa minusta. Mieheni on erittäin hyvännäköinen ja osaa käyttäytyä tosi hurmaavasti ja on niin empaattinen muita kohtaan paitsi lähimmäisiään kohtaan. Hän flirttailee avoimesti kaikille ja saa välillä jopa viestejä vierailta naisilta ja kehuskelee niillä minulle!!!! Hän saa minut tuntemaan itseni niin mitättömäksi ja surkeaksi. En tajua miten hän on saanut terapeutin siihen uskoon, että minä pidän häntä tossun alla ja olen käyttänyt häntä hyväksi vuosia!?! Itse olen joutunut luopumaan kaikesta, kaverit on jääneet koska olen ollut sidottuna kotiin vuosikymmeniä! En raski tuhlata rahaa itseeni ollenkaan, kahden vuoden välein olen käynyt kampaajalla. Kaikki rahat olen antanut hänen yritykseensä. En saa huomionosoituksia häneltä, mutta häntä pitää muistaa aina!

Erohan tässä olisi järkevä, mutta olen niin rikki etten pysty jäämään yksin. Talouskin hirvittää, koska takaan perheyrityksen lainoja, tosin itsellä on hyvä työpaikka muualla. En kestä sitä häpeää, etten pärjännyt vaimona. Pelkään etten löydä koskaan ketään muuta. Mieheni on himoittava ja en voi sille mitään mutta kuola tulvahtaa suuhun heti kun ajattelen hänen vartaloaan, tuoksuaan ja kosketusta. 28 vuotta olen imenyt ja nuollut tuota enkä ole kyllästynyt. 28 vuotta villiä estotonta seksiä. Seksiasioissa ollaan voitu sentään puhua asioista toisillemme ja toteuttaa fantasioita ja hän suostuu siihen että otan ohjat käsiini sängyssä. No sen hän on sanonut että ajattelee minua vähän väliä ja toivoo aina iltaisin, että pääsisin livahtamaan lapsilta hänen viereensä. Tosin hän valittaa seksissä sitä, että se kestää liian vähän aikaa. Alle tunti on kuulemma ällöttävä pikapano (ja mulle kun kelpaisi 5min pano aamua iltaa!!! Miehelle taas sellanen 3-6 tuntia seksiä putkeen on tyydyttävää?!? Hoida siinä sitten lapsia seuraavana päivänä tai ole töissä.. juu ei onnistu kuin satunnaisesti) Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin velat, lapset ja seksi. (nuorempana olen ollut melkein seksiaddikti ja juottamalla tarpeeksi viiniä miehelle ja näyttämällä pornoa olen saanut hänestä kuoritumaan kivan pikkupervon leikkikaverin. Sillon teininä kun tämän urheilijanuorukaisen nappasin koulun diskosta ja ensisuudelmasta sain melkein orkut tiesin että tältä pojalta otetaan kohta vaatteet pois vaikka vähän vastustelikin..)

Pelkään etten löydä toista miestä jota sietäisin (ja joka sietäisi mua). Mutta oikeasti en tunne, että hän rakastaisi tai välittäisi minusta. Lähinnä tuntuu että olen hänelle hyödyke. Tiedän myös, että jos ero tulee, ei mene viikkoakaan kun hänellä on jo toinen nainen. Jopa parikymppiset naiset näyttävät kiinnostuneen hänestä. Vituttaa! Kadun sitä että koskaan törmäsinkään tuohon tyyppiin, kadun sitä että muutin hänen luokseen ja vasta silloin tajusin mikä hän oikeasti on, miksi en silloin nuorena lähtenyt ja ottanut oikeaa miestä joka rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan? Nyt on jo liian myöhäistä, olen vanha rupsahtanut akka, jonka vartalo on tehnyt tehtävänsä noita pentuja maailmaan pukkiessa. (minä kun olen tullut raskaaksi ihan joka ikisestä lipsautuksesta, jopa näin yli nelikymppisenäkin)

9

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ierika

      Hyvinhän teillä asiat on. Kadehdin. Hoida itsetunto kuntoon ja lakkaa synkistelemästä.

      • hyvätavaton

        höpöhöpö


    • hyvätavaton

      Sinun täytyy erota ja hakea apua itsellesi. Kenen tahansa ihmisen pää räjähtäisi, jos olisi noin karmeassa tilanteessa. Parisuhde on jo räjäyttäynyt itsetuntosi rippeet. Kokoa ne lähde. Pelasta itsesi.

    • Gym

      Ala huolehtimaan itsestäsi ,luovuta ja hanki uusi elämä.

    • Kaikesta_selviaa
    • Rakkausvoittaa

      Just. On muillakin ongelmia.

    • bluu

      Vaikuttaa siltä, että miehesi himoitsee sinua vähemmän kuin sinä häntä. Epäsuhtaa..olisi helpompaa kun olisi sellainen kumppani, jolla yhtä paljon himoa sinua kohtaan kuin sinulla häntä kohtaan. Kasvojen ja kropan vähättely ja muiden naisten viestit ja niillä kehuskelu on usean muunkin miehen ( mulla paljon kamuja) tapa ( omituinen sellainen) pitää nainen kiihkeänä itseään kohtaan. Näin mies kuvittelee.

    • bluu

      LIsäksi mies sattaa ehkä tässä tapauksessa muuttua kiihkeämmäksi, jos itse flirttailet tai pussailet jotain muuta miestä hänen nähtensä.

      • OotDorka

        Kiihkeämmäksipä hyvinkin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe