Musk: Marsiin asema 2028

planeetta_ei.kirj

---
Tarvitaan Falcon 9- raketti. ja tarvitaan myös kehitystä Falcon Heavy raketille, molemmat täytyy olla uudelleenkäytettäviä. Lisäksi tarvitaan internet- satelliittien asennus. Ensimmäisiä lentoja on suunnitteilla 2019 (ilmakehässä tai yläilmakehässä), ensimmäiset rahtilennot avaruuteen voisi olla mahdollisia niinkin aikaisin, kuin 2022. Sitä tulisi seuraamaan ensimmäiset lennot Marsiin noin 2024. Nettisaitilla asia ilmaistu seuraavalla tavalla;

"Ensimmäisen Mars- lennon tarkoitus on vahvistaa ja varmistaa paikalliset vesivarannot, löytää mahdollisia vaaroja, riskejä ja vaarallisia vikoja, sekä asettaa paikoilleen voimanlähteet, käynnistää kaivostoiminta ja pystyttää tilat, joissa muutama ihminen voi tilapäisesti majoittua. Seuraavat lennot, sekä rahti- että miehitetyt lennot, on suunniteltu tapahtuvan 2024, niiden päätavoitteena on rakentaa Marsiin polttoainevarastot ja valmistaa suuremmat tilat seuraavia miehitettyjä lentoja varten. Ensimmäisen vaiheen alukset muodostavat myös ensimmäistä tukikohtaa rakennuksina (niiden ei ole tarkoitus palata takaisin) ja tukikohdasta tulee kehittymään ajan kuluessa kaupunki ja omillaan toimeentuleva Marsin sivilisaatio."

( Lähde : https://www.universetoday.com/140071/musk-gives-an-update-on-when-a-mars-colony-could-be-built/#more-140071 )

Ensimmäisen kylän nimi tulee olemaan todnäk jotain tyyliin New Heaven tai Muskville :-)

Toivottavasti Muskin resurssit riittävät. Hänellä on ollut kova vääntö päällä ja hyvää pössistä tekemisessä.

( Lähde : https://www.youtube.com/watch?v=p9FzWPObsWA )

Pikkuvikoja on helppo korjata. Tavoitteet täytyy laittaa kohdilleen, saavutettavia mutta haastavia.

21

393

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tule onnistumaan.
      Ainoa lento minkä ihminen Marsiin asti ehkä tekee jää yksisuuntaiseksi.

      • planeetta_ei.kirj

        Minun mielestäni:

        Riippuu miten nuo ensimmäiset lennot alkavat sujumaan.

        Arvostan aika paljon Muskia, vaikka ristiriitainen kaveri onkin. Hän on tekijä eikä pelkästään puhuja. Hänellä on tuntunut olevan myös samanhenkisiä ihmisiä tarpeeksi ympärillään.

        Puheenlahjaakin visionäärillä täytyy olla, en tiedä onko hän siinä paras, mutta ei hän ole pelännyt esiintymistäkään.

        Tietyllä tavalla edelläkävijä. Sitä koskien olen varma, että monet hänen ideansa, jotka voivat epäonnistuakin surkeasti, vaikka koko Mars- missio, ovat pohjana seuraavaan yritykseen. Vaikka jonkun toisen toimesta, jos hän itse ei enää toista kierrosta jaksa.

        Hän on jo nyt esimerkki siitä, miten mahdottomasta voi tehdä mahdollista, kun tahtoa riittää.

        Ei mitenkään helppoa elämää valinnut, mutta on varmaan ainakin mielenkiintoista, jos rankkaakin voi olla.


    • Ensimmäiseksi Marsiin pitäisi rahdata sairaala henkilökuntineen, valmiina ottamaan vastaan pari vuotta painottomassa tilassa heikentyneet astronautit. Tässä tulee nyt tiettyjä ongelmia: kuinka saada sairaalan henkilökunta heikentymättömänä Marsiin?

    • buahhaaaaaaaa

      MITEN NIIN PARI VUOTTA?????????

      • planeetta_ei.kirj

        anteeksi mitä tarkoitit?



      • planeetta_ei.kirj
        kekek-kekek kirjoitti:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Miehitetty_Mars-lento#Mars-lennon_ongelmia

        Lentoajan pituus ja mahdollinen altistuminen aurinkomyrskyille käytännössä estää miehitetyt Mars-lennot nykytekniikalla, eikä kummempaa ole luvassa.

        Lentojen aikainen säteily lienee kuitenkin sieltä pienimmästä päästä olevia ongelmia, jos ongelmista pelkästään halutaan puhua. On hyvä, että niitäkin listaillaan, mutta pelkästään niistä puhuminen harvemmin vie mitään asiaa eteenpäin.


      • planeetta_ei.kirj kirjoitti:

        Lentojen aikainen säteily lienee kuitenkin sieltä pienimmästä päästä olevia ongelmia, jos ongelmista pelkästään halutaan puhua. On hyvä, että niitäkin listaillaan, mutta pelkästään niistä puhuminen harvemmin vie mitään asiaa eteenpäin.

        Aurinkomyrsky voi kivasti tuhota koko aluksen elektroniikan.


    • Kuu--Ukko

      Ei kovin uskottava aikataulu

      • planeetta_ei.kirj

        Asioita tulisi tapahtua liian nopeasti ollakseen realistinen, vai?


    • Jepu15

      Kyllä se musk siinä varmaan onnistuu.

      • planeetta_ei.kirj

        Millä perusteilla sinä pädyit tuohon ajatukseen?


    • "Jos tavoitteesi saavutit, sen liian alas asetit." :) // Kiva aloitus. Mukavaa varmaan lukea näitäkin kommentteja siinä vaiheessa, kun joku ihmisen tapainen on (hengissä) päässyt Marsiin.

      • planeetta_ei.kirj

        Nämä häviää täältä varmaan samalla, kun joku puhaltaa Suomi24 pelin poikki.

        2018 ilmapiiri näin syksyllä tuntuu olevan viipyilevän epäileväinen, mutta varovaisesti ehkä positiivista vivahdetta. Sellaista perinteistä kunnon suomalaista pessimisti ei pety- ja ei me osata- tyypillistä tutkimusmatkailijan otetta havaittavissa myös, jee hyvä me!

        Jos ensimmäiset Marsissa käyneet olis suomalaisia sisunautteja, vastaisivat varmaan henkeä uhmaavan Maahan paluun jälkeen toimittajille, että "Eipä ollut kovinkummonen reissu". Ja ensimmäiset sanat Marsista ei olis "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta iso ihmiskunnalle" vaan "ittu minkätakia tännekin piti lähteä täällä oo mitää".

        Sen takia suomalaiset pääsis Marsiin, jos haluais, mutta kun ei haluta.


    • Pitäisikö lennon Marsiin lähteä maasta vai kuusta? Kuussa voisi olla väliasema?

      • Toisi vain enemmän ongelmia rakentaa Kuuhun joku asema että muka voitaisiin lentää Marsiin.


    • hähähähähähääääh

      Space X Falcon on valetta:
      https://www.youtube.com/watch?v=Ql2uTR5CtKE

      Ei jatkoon.

    • Nuo Elon Muskin jutut menee vaan hullummaksi koko ajan. Hyperloopikin on aika hullu, ja nyt se aikoo tehdä aseman Marsiin vuosikymmenen sisällä, vaikka kuussa ei edes vielä ole asemaa. 50-luvulla oletettiin että kuuasemia olisi jo 2000-luvun alussa, mutta eipä niitä ole näkyny.

      • AivanSairasta

        NASAn ja Muskin valeet ovat jo niin paksuja että tunnen myötähäpeää niiden puolesta.


      • Eifalconvaanbfr
        AivanSairasta kirjoitti:

        NASAn ja Muskin valeet ovat jo niin paksuja että tunnen myötähäpeää niiden puolesta.

        Mitä tarkoitat valeella?


    • 10 v. päästä Mars-haihatttelussa ei olla yhtään sen pidemmällä kuin nytkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      686
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      508
      678
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      560
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe