Kun tämän ymmärtää pääsee huomattavasti helpommall

y15

Tärkein asia on huolehtia myös omasta hyvinvoinnista, on epärehellistä vuosien jälkeen kertoa ettei ole saanut elää kuin olisi halunnut. Kyse on yleensä omasta virheestä jos ei ole kyennyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnista, koska kukaan ihminen ei kykene näkemään toisen ihmisen ajatuksia. Sa ketä kokee tulleensa väärinymmäretyksi on velvollinen ottamaan asian esiin ja tarvittaessa toimimaan siten ettei kärsi. Naisten on ymmärrettävä vastuu omasta elämästä, on väärin syytellä exää omista tekemättäjättämistä asioista. Puoliso ei ole isä tai äiti, jokainen on vastuussa itsestään, lapsella on oikeus kiukutella ja huutaa mitä sattuu kun tuntuu pahalta, mutta vanhempien tulisi kyetä hillitsemään tunteensa, tässä on monelle tunne ihmiselle miettimistä.

On melko yleistä että nainen kasaa sisäänsä negatiivisiä kokemuksia, eikä osaa keskustella ja ajaa omaa etuaan avioliitossa. Pienistä asioista tulee isoja jos kommunikaatio ei toimi, kaikista asioista on kyettävä keskustelemaan, on väärin mennä tunteen taakse ja olettaa että toisen pitäisy ymmärtää, ilman sanoja miltä tuntuu.

Miksi nainen kuvittelee että puoliso on hänen holhooja, kyllä jokaisen tulisi ihan itse huolehtia omasta hyvinvoinnista. Kun tulee lapsia on molempien vanhempien huolehdittava yhdessä lasten hyvinvoinnista. Jos koet että sinun oikeuksia loukataan on sinun itse tehtävä asioille jotakin, koska muut eivät sinun tunteesta tiedä mitään.

Miksi naiset eivät kykene ottamaan vastuuta omasta elämästä, vaan syyllistävät ongelmista usein puolisoa ja näissä tilanteissa syntyy suuria riitoja joihin jopa eronjälkeen lapset sekoittuvat mukaan, täysin omaa syytä.

Onneksi kysymys ei ole kaikista naisista, mutta huolestuttavaa on ettei yksikään nainen korjaa näitä täällä kirjoitettuja epäkohtia.

Jos nainen kirjoittaa että on onnellinen kun poikkaisi välit miehen kanssa kokonaan ja on onnellinen lasten kanssa. Onko tilanne lasten kannalta oikea, entä isän. Tilanteessa nainen ajattelee pelkästään itseään ja todellisuudessa miksi tilanteeseen on ajauduttu, jossa keskusteluyhteys on kadonnut kokonaan, yleensä kysymys on tunteesta ei järjestä.

Miehenä joudun kirjoittamaan naisista, mutta vastaan varmasti vääriin ajatuksiini kun tulee kysymyksiä, selityksiä on tullut yllinkyllin olisi kiva kuulla kysymys asiasta, siis mistä olen väärässä

39

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajootralalaa

      Aloitus, jossa sinä syytät taas naisia. Lopeta. Mene hoitoon.

      • y15

        Miehenä joudun kirjoittamaan naisista, mutta vastaan varmasti vääriin ajatuksiini kun tulee kysymyksiä, selityksiä on tullut yllinkyllin olisi kiva kuulla kysymys asiasta, siis mistä olen väärässä

        Kommenttisi ainoastaa vahvistaa kirjoitustani

      • MiesMiesmies
        y15 kirjoitti:

        Jospa kirjoittaisit välillä miehistä, alkaa jo kyllästyttyään ainainen ruikutus akoista.

    • "Tärkein asia on huolehtia myös omasta hyvinvoinnista, on epärehellistä vuosien jälkeen kertoa ettei ole saanut elää kuin olisi halunnut. Kyse on yleensä omasta virheestä jos ei ole kyennyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnista"

      Aika lailla samaa mieltä

      " Naisten on ymmärrettävä vastuu omasta elämästä, on väärin syytellä exää omista tekemättäjättämistä asioista. Puoliso ei ole isä tai äiti, jokainen on vastuussa itsestään, lapsella on oikeus kiukutella ja huutaa mitä sattuu kun tuntuu pahalta,"

      Täysin samaa mieltä

      "On melko yleistä että nainen kasaa sisäänsä negatiivisiä kokemuksia, eikä osaa keskustella ja ajaa omaa etuaan avioliitossa"

      Täysin erimieltä. Yleensä naiset kyllä nalkuttavat pahan olonsa esille ja miehet kasaavat pahaa oloaan.

      "Miksi naiset eivät kykene ottamaan vastuuta omasta elämästä, vaan syyllistävät ongelmista usein puolisoa ja näissä tilanteissa syntyy suuria riitoja joihin jopa eronjälkeen lapset sekoittuvat mukaan, täysin omaa syytä."

      Niin, samaa minäkin ihmettelen. Tuossa edellä yksi nainen valitti, että mies oli kaksi vuotta jahkaillut eroa jasärkenyt hänen sydämensä. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

    • Vähänennenkyyneleitä

      ...älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät...

    • trtr

      Blaa blaa. Minä en tiedä ketään, joka eron jälkeen syyttelisi exäänsä. Paitsi nyt tietysti julkkiksia, joilla on ollut pahoinpitelysyyte ja riitaisa avioero yms. Kuten esim. tämä tuore otsikko:

      Eppu-muusikko Pantse Syrjä sai vankeutta – "Väkivalta sävytti suhdetta 10 vuotta", syyttää ex-vaimo

      Onneksi sentään lopulta haki eroa, alkoi huolehtia hyvinvoinnistaan.

      Elämä on paljon mutkikkaampaa kuin kuvittelet. Yleensäkin pareja yhdistää traumat ja vääristynyt suhde, esim. alistaja/alistettu -suhde enemmän kuin rakkaus. On luonnollista, että kun alistettu herää huolehtimaan hyvinvoinnistaan, kumppani ei siitä pidä. Voi jopa heittäytyä väkivaltaiseksi.

      Älä yhtään kuvittele, että kuvaamasi "syyttelijän" ex olisi syytön kumppaninsa pahoinvointiin. On erittäin epärehellistä syyttää pahoinvoinnista vain toista.

      • y15

        Et kykene ymmärtämään mistä kirjoitan, tunteesi estävät sen.

        Korjoitat selkeästi epänormaalista parisuhteesta, et normaalista parisuhteesta ei ole normaalia
        puhua alistaja/alistettu. Jos homma ei toimi, miksi ei voi suhdetta lopettaa sivistyneesti, miksi et voi hyväksyä että molemmissa on vikaa kun erotaan, ei koskaan ainoastaan toisessa, on olemassa kaksi totuutta, miehen ja naisen totuus.

      • Frt

        Ihan hyvä kirjoitus aloittajalta. Minäkin haluaisin päästä tästä suhteestani ja alkaa elämään uutta elämää , mutta lyhyesti sanotakseni mies uhkaa kaikella mahdollisella jos lähden , että se siitä sivistyneestä keskustelusta hänen kanssaan.

      • 87978yi

        Torjutut tunteesi estävät sinua ymmärtämästä, ettet tunnista yksinkertaista asiaa. Ihminen joka kertoo ehkäpä vasta vuosien päästä, ettei saanut olla ex suhteessa sellainen kuin oli eikä elää kuten halusi, on ollut hyvin haavoittunut ex-liitossaan. Hän ei ole uskaltanut pitää puoliaan. Avautuakin tästä mieltä painavasti asiasta uskalsi vasta vuosien päästä. Monet eivät avaudu silloinkaan. Pelko ja viha ovat ihmisen yleisimpiä tunteita. Kuten tuossa edellä sanottiin " lyhyesti sanotakseni mies uhkaa kaikella mahdollisella jos lähden". Pelko pitää kirjoittajaa liitossaan. Valitettavan yleistä. Vaakakupin toisessa päässä on ero, joka ymmärrettävästi pelottaa myös miehen uhkailujen vuoksi.

        "Jos homma ei toimi, miksi ei voi suhdetta lopettaa sivistyneesti, miksi et voi hyväksyä että molemmissa on vikaa kun erotaan, ei koskaan ainoastaan toisessa, on olemassa kaksi totuutta, miehen ja naisen totuus. "

        Miten erota sivistyneesti, jos toinen uhkailee, ettei toinen vain hakisi eroa?

        Erossa on miehen ja naisen totuus, mutta sinulle vain miehen. Lisäksi naisen totuudessa on paljon sellaista, josta miehen ei tarvitse ikinä kärsiä, koska valta on fyysisesti voimakkaammalla. Naisen on varottava sanojaan useinkin välttääkseen väkivaltaa. Jos miehet pystyisivät tulemaan raiskatuksi vaimonsa taholta, niin aivan varmasti oppisit sinäkin paremmin ymmärtämään mistä ristiriidoissa on loppu viimein kyse: vallasta ja sen väärinkäytöstä. Jos vuosien päästä palataan kertomaan mitä on kokenut ex-liitossaan, niin se on, tässä tapauksessa, naisen kanta ja kokemus. Eikä ole vain naisen "vika" että hän sellaisen kokemuksen on ex-liitossaan saanut. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Ei kukaan kerro pahaa ja kärsimyksestään ihan ilman syytä. On pöyristyttävää, että pidät tällaista kokemusta normaalina ja vähättelet sitä.

      • y15
        Frt kirjoitti:

        Ei ole kysymys normaalista tilanteesta, kannattaa hakea apua ja tehdä päätöksiä, oman hyvinvoinnin takaamiseksi.

      • y15
        87978yi kirjoitti:

        Torjutut tunteesi estävät sinua ymmärtämästä, ettet tunnista yksinkertaista asiaa. Ihminen joka kertoo ehkäpä vasta vuosien päästä, ettei saanut olla ex suhteessa sellainen kuin oli eikä elää kuten halusi, on ollut hyvin haavoittunut ex-liitossaan. Hän ei ole uskaltanut pitää puoliaan. Avautuakin tästä mieltä painavasti asiasta uskalsi vasta vuosien päästä. Monet eivät avaudu silloinkaan.
        JOS ET OLE KYENNYT TAI YMMÄRTÄNYT HUOLEHTIMAAN OMASTA HYVINVOINNISTA, ET TOSIAANKAAN VOI SYYTTÄÄ MUITA SIITÄ. KUN 18 VUOTIAANA PÄÄSET HOLHOUSKSESTA ALKAA AIKA JOSSA IHMISEN ON KYETTÄVÄ ITSE HUOLEHTIMAAN OMASTA HYVINVOINNISTA, MIKSI TÄTÄ YRITETÄÄN KIISTÄÄ

        Pelko ja viha ovat ihmisen yleisimpiä tunteita. Kuten tuossa edellä sanottiin " lyhyesti sanotakseni mies uhkaa kaikella mahdollisella jos lähden". Pelko pitää kirjoittajaa liitossaan. Valitettavan yleistä. Vaakakupin toisessa päässä on ero, joka ymmärrettävästi pelottaa myös miehen uhkailujen vuoksi. JOS NAINEN EI KYKENE HUOLEHTIMAAN ITSESTÄÄN VAAN ALISTUU SAIRAAN IHMISEN MANIPULOINTIIN, ON HÄNEN HAETTAVA APUA ULKOPUOLELTA MYÖS OMIIN ONGELMIIN. KYLLÄ IHMISEN PERUSVALMIUKSIIN PITÄÄ KUULUA OMAN HYVINVOINNIN VAALIMINEN

        "Jos homma ei toimi, miksi ei voi suhdetta lopettaa sivistyneesti, miksi et voi hyväksyä että molemmissa on vikaa kun erotaan, ei koskaan ainoastaan toisessa, on olemassa kaksi totuutta, miehen ja naisen totuus. "

        Miten erota sivistyneesti, jos toinen uhkailee, ettei toinen vain hakisi eroa?
        JOS UHKAILU ON RIKOLLISTA, SIIHEN ON SAATAVISSA APUA

        Erossa on miehen ja naisen totuus, mutta sinulle vain miehen.ÄLÄ VÄÄRISTELE ASIOITA Lisäksi naisen totuudessa on paljon sellaista, josta miehen ei tarvitse ikinä kärsiä, koska valta on fyysisesti voimakkaammalla. KYSYMYS ON VÄKIVALLASTA JA TÄMÄ ON RIKOLLISTA, JOHON LÖYTYY APUA, ON KYETTÄVÄ HOITAMAAN OMAA HYVINVOINTIA, ON TURHA SYYTELLÄ MUITA JOS EI JOS EI ITSE KYKENE HUOLEHTIMAAN ITSESTÄÄN. Naisen on varottava sanojaan useinkin välttääkseen väkivaltaa. KOITA YMMÄRTÄÄ ETTÄ PUHUT RIKOLLISESTA TOIMINNASTA Jos miehet pystyisivät tulemaan raiskatuksi vaimonsa taholta, niin aivan varmasti oppisit sinäkin paremmin ymmärtämään mistä ristiriidoissa on loppu viimein kyse: vallasta ja sen väärinkäytöstä. OLET YMMÄRTÄNYT PARISUHTEEN VÄÄRIN, SINÄ PUKUT RIKOLLISESTA TOIMINNASTA, ÄLÄ SEKOITA SITÄ NORMAALEIHIN EROIHIN Jos vuosien päästä palataan kertomaan mitä on kokenut ex-liitossaan, niin se on, tässä tapauksessa, naisen kanta ja kokemus. Eikä ole vain naisen "vika" että hän sellaisen kokemuksen on ex-liitossaan saanut. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Ei kukaan kerro pahaa ja kärsimyksestään ihan ilman syytä. On pöyristyttävää, että pidät tällaista kokemusta normaalina ja vähättelet sitä.
        EN KOSKAAN OLE PITÄNYT KYSEISÄ TILANTEITA NORMAALEINA, ÄLÄ VÄÄRISTELE MUITTEN KIRJOITUKSIA. MIETI ENEMMÄN MITEN ITSE VOIT VAIKUTTAA OMAAN HYVINVOINTIIN, SE EI OLE MUIDEN SYY JOS OLET KYKENEMÄTÖN HUOLEHTIMAAN OMASTA HYVINVOINNISTA. ET KOSKAAN PÄÄSE ELÄMÄSSÄ TASAPAINOON ELLET SAA ELÄMÄN HALLINTAA OMIIN KÄSIIN, APUA ON SAATAVILLA.

    • 10560

      Ei ne ole aina naisia jotka kerää pelimerkkejä taskuun ja kun sitten tasku täyttyy huutaa ja meuhaa niin vanhoista asioista ettei kukaan muu edes muista asiaa.

      • y15

        Nyt kysymys on naisista

    • geena

      Ihan tärähtänyt tämäkin aloitus.

      PS Oman hyvinvoinnin opettelu alkaa jo syntymästä. Silloin syntyy perusturvallisuus, varhaiset kiintymyssuhteet, joilla on perustavanlaatuinen vaikutus ihmisen tulevaan hyvinvointiin. Koko elämä on tunnetaitojen opettelua, mutta etenkin sen alkupuoliskosta 20v.

      Mistäköhän olet repäissyt tuon 18v ikärajan. "Hyvinvointi - K18"

      Etenkin parisuhde on oiva paikka kadottaa oma hyvinvointi. Näin etenkin naisilla. Miehen dominointi siihen syynä.

        ETTEI VAAN OLISI KYSYMYS NAISEN KYVYTTÖMYYDESTÄ HOITAA OMAA HYVINVOINTIA
        Miehen dominointi siihen syynä. ONKO SE MIEHEN SYY JOS NAINEN EI KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIAA, NAISEN PITÄÄ OLLA TÄYSVALTAINEN PUOLISO, EI HOLHOUKSEN ALLA OLEVA.

        OLET TÄYSIN SEKAISIN TAI TROLLI

      • Hyvinvoivatnuoret

        Siksi on niin paljon sinkkuja, koska kaikki haluaa vaan hoitaa sitä omaa hyvinvointiaan, etenkin nuoret aikuiset.

      • Erkki65
        y15 kirjoitti:

        Etenkin parisuhde on oiva paikka kadottaa oma hyvinvointi. Näin etenkin naisilla. Miehen dominointi siihen syynä.

        ETTEI VAAN OLISI KYSYMYS NAISEN KYVYTTÖMYYDESTÄ HOITAA OMAA HYVINVOINTIA
        Miehen dominointi siihen syynä. ONKO SE MIEHEN SYY JOS NAINEN EI KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIAA, NAISEN PITÄÄ OLLA TÄYSVALTAINEN PUOLISO, EI HOLHOUKSEN ALLA OLEVA.

        OLET TÄYSIN SEKAISIN TAI TROLLI

        Sinä valopää voisit alkaa kouluttamaan ja auttamaan näitä surkeita akkoja pitämään huoli omasta hyvinvoinnistaan jo nuorille teinitytöille pidät kursseja yläkouluissa , sieltä se pitää alkaa, näin ennaltaehkäiset tulevia aviovaimoja pitämään huolta itsestään.
        Ei se auta ketään, ei akkoja eikä kakaroita jankuttamalla tällaisilla paskasivustoilla.
        Mahtaako olla kasvatuksessa vikaa ,ettei ämmät osaa pitää huolta itsestään , mutta äijät osaa.
        Ainakin ennenvanhaan akat vaiennettiin seurakunnassa, ja vielä 1900 vuoden alussa akat oli miehensä tai isänsä holhouksesa, äänioikeuskin tuli akoille vasta ennen Suomen itsenäistymistä.
        Monissa maissa etenkin muslimimaissa akoilla ei ole mitään valtaa, pelkkiä synnyttäjiä.

      • Sivustaseuraaja
        y15 kirjoitti:

        Etenkin parisuhde on oiva paikka kadottaa oma hyvinvointi. Näin etenkin naisilla. Miehen dominointi siihen syynä.

        ETTEI VAAN OLISI KYSYMYS NAISEN KYVYTTÖMYYDESTÄ HOITAA OMAA HYVINVOINTIA
        Miehen dominointi siihen syynä. ONKO SE MIEHEN SYY JOS NAINEN EI KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIAA, NAISEN PITÄÄ OLLA TÄYSVALTAINEN PUOLISO, EI HOLHOUKSEN ALLA OLEVA.

        OLET TÄYSIN SEKAISIN TAI TROLLI

        Mistä se kyvyttömyys sitten johtuu?
        Kasvatuksesta vai kulttuurista?
        Jos mies on ottanut aran ja hiljaisen vaimon , niin pitääkö sitten vielä käyttää hyväkseen aran ihmisen luonnetta, jyrätä siltä loputkin itsetunto.
        Sama pätee myös toisinpäin myös mies voi olla arka ja huonolla itsetunnolla varustettu.

      • Woman-66
        Sivustaseuraaja kirjoitti:

        Kyvyttömyys hoitaa hyvinvointiaan johtuu ko. ihmisen pahoinvoinnista. Miksi tällainen ihminen voi pahoin, sitä ei voi tietää. Usein kasvatus, ympäristö ja etenkin se puoliso siinä samassa kämpässä ei tee hyvää ihmisen hyvinvoinnille. Myös persoonakohtainen reagointi eri ihmisiin, heidän sanoihin, tekemisiin, ja etenkin tunteisiin, ympäristöön ym. on kovinkin erilainen.

        En voisi olla edes samassa huoneessa y15:n kanssa. Vältän myös hänen kirjoitusten lukemista. n 15% riittää. Hänellä on juuri sellainen tyyli ja taipumus esittää asioita ottamatta huomioon kenenkään tunteita ja ajatuksia. Pääasia, että saa arvostella muita tai siis naisia. Y15 ei tiedä mitä hyvinvointi on. Jos näkee puolisonsa voivan huonosti, niin puoliso voi vieläkin huonommin, jos hänelle jankuttaa "miksi olet kykenemätön hoitamaan hyvinvointiasi". Ruoskaa y15 kykenee antamaan toisille, ei mitään muuta, positiivista. Sellainen on kaikkea muuta kuin rakentavaa.

      • y15
        Woman-66 kirjoitti:

        Kyvyttömyys hoitaa hyvinvointiaan johtuu ko. ihmisen pahoinvoinnista. Miksi tällainen ihminen voi pahoin, sitä ei voi tietää. Usein kasvatus, ympäristö ja etenkin se puoliso siinä samassa kämpässä ei tee hyvää ihmisen hyvinvoinnille. Myös persoonakohtainen reagointi eri ihmisiin, heidän sanoihin, tekemisiin, ja etenkin tunteisiin, ympäristöön ym. on kovinkin erilainen. HUOMAATKO YHDEN TÄRKEIMMÄN SEIKAN KIRJOITUKSESSASI OLET UNOHTANUT ITSESI, KAIKKI SELITTELYSI KOHDISTUVAT MUIHIN MUTTA UNOHDAT ITSEKKÄÄSTI SEN ETTÄ SINÄ KYKENET AINOASTAAN ITSE HUOLEHTIMAAN OMASTA HYVINVOINNISTASI, ET VOI SYYTELLÄ OMASTA KOHTALOSTA AINA MUITA.

        En voisi olla edes samassa huoneessa y15:n kanssa. Vältän myös hänen kirjoitusten lukemista. n 15% riittää. Hänellä on juuri sellainen tyyli ja taipumus esittää asioita ottamatta huomioon kenenkään tunteita ja ajatuksia. TAAS UNOHDIT JÄRJEN JOKA KUULUU NORMAALIN IHMISEN PÄÄTÖKSENTEKOON Pääasia, että saa arvostella muita tai siis naisia. Y15 ei tiedä mitä hyvinvointi on. JOS SINUN KIRJOITUKSIA LUKEE ELÄT TÄYSIN ITSEKKÄÄSSÄ PRINSESSA MAAILMASSA JOSSA VOI KAIKISTA EPÄKOHDISTA SYYTELLÄ MUITA JA KUVITELLA ETTEI ITSELLÄ OLE MITÄÄN OSUUTTA ASIAAN Jos näkee puolisonsa voivan huonosti, niin puoliso voi vieläkin huonommin, jos hänelle jankuttaa "miksi olet kykenemätön hoitamaan hyvinvointiasi". Ruoskaa y15 kykenee antamaan toisille, ei mitään muuta, positiivista. Sellainen on kaikkea muuta kuin rakentavaa. SINUN ON HARJOITELTAVA AJATTELEMISTA, MUUTEN ET KYKENE TOIMIMAAN JÄRKEVÄSTI, KOSKA JÄRKI ON TUNTEIDEN PAKOLLIN KAVERI

    • Woman-66

      Arvostelet naisia kyvyttömäksi. Tämä kertoo ainoastaan sinusta itsestäsi.

      “Itseriittoiset arvostelun huudot muita kohtaan peittääkseen omissa kaapeissaan tanssivat luurangot.”
      -John Mark Green-
      ..
      “Sinä tiedät minun nimeni, mutta et minun tarinaani. Sinä olet kuullut mitä minä olen tehnyt, mutta et ole ollut missä minä olen ollut. Sinä tiedät missä minä olen, mutta et tiedä minne minä olen menossa. Sinä näet minun nauravan, mutta et tiedä mitä minä olen kärsinyt. Älä tuomitse minua.”
      -Tuntematon-
      ..
      Jos usein kritiseeraa, arvostelee muita, niin hänen sanat kertoo kaikkein eniten hänestä itsestään. Hänet tullaan tunnistamaan hänen sanoistaan, jotka on muita arvostelevia.
      ..
      Muita kritiseeraava, arvosteleva, yrittää peittää arvostelevien sanojensa taakse itsensä ja yrittää olla rohkea ja "viisas". Mutta sanojen taakse ei voi piiloutua, sanat kertoo mitä ajattelet ja millainen olet. Ainainen arvostelu, siitä näkyy kuinka paljon olet tyytymätön itseesi ja heittelet tyytymättömyyttäsi muille, syyttäen muita.
      ..
      Herää, herää muita arvostelevasta "unestasi", päiväunestasi. Tutki sisäistä oloasi, opi tuntemaan itsesi. Jätä muut rauhaan."

      Jätä naiset rauhaan.

        ONKO SINULLA JOKU SUUREMPI ONGELMA KUN TULISTUT NOIN VOIMAKKAASTI NIMETTÄMÄSSÄ KESKUSTELUPALSTASSA, ME EMME TIEDÄ KUKA ON MINKÄKIN NIMIMERKIN TAKANA. TÄÄLÄ KOMMUNIKOIDAAN NIMETTÖMINÄ, MITEN KUKAAN VOI LOUKKAANTUA KIRJOITTAJA VOI OLLA 90 MUMMU TAI 15 VUOTIAS POIKA.

        JOS OIKEASTI HALUAT KESKUSTELLA ON SINUN OSALLISTUTTAVA KIRJOITUKSEN SISÄLTÖÖN EIKÄ KIRJOITTAJAAN, NAURETTAVAA y15 MOLLAAMISTA IHAN KUIN TUNTISIMME EMME TUNNE.

        LOPETA IHMEESSÄ NAISTEN ALA-ARVOSTAMINEN, SINÄ TEET ASIASTA ONGELMAN KUN ET KYKENE YKSINKERTAISEENKAAN ASIAAN VASTAAMAAN, SAMOJA LAUSEENPÄTKIÄ TARKOITUSHAKUISESTI ESITETTYNÄ, SIIS IRROITETTUNA KOKONSISESTA KIRJOITUKSESTA.

        On todella sairas ja omituinen ajatusmaailma jos alkutekstistä saa näin negatiivisen tunteen itselle. Minä kirjoitan kokemuksesta olen elänyt pitkään ja kohdannut haasteita aivan riittävästi, sinä selvästi kirjoitat miten haluaisit että sinua kohdellaan, etkä itse ole antamassa mitään.

        Ymmärrätkö tätä ja kykenetkö vastaamaan pelkästään tähän lauseeseen:

        Tärkein asia on huolehtia myös omasta hyvinvoinnista, on epärehellistä vuosien jälkeen kertoa ettei ole saanut elää kuin olisi halunnut.

      • totot

        Tottakai on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus tai ehkä useinkaan siihen ei vain ole ollut exän kanssa mahdollisuuksia. Se on voi voi, kovin surullista. Epärehellistä se ei ole. Mikäli sinulle tai jollekulle näin surullisesti on käynyt, niin kannattaisi miettiä itseään ja kysyä, miksi exän oli niin vaikea avautua minulle liiton aikana? Olenko helposti lähestyttävä? Jos näin, niin miksi ja olenko sitä vain omasta mielestäni? Useinhan ihminen tuppaa ajattelemaan olevansa sellainen kuin haluaisi olla (ja paljon parempi) - totuus voi olla ihan toisenlainen. Kannattaa myös miettiä miten on reagoinut exänsä sanomisiin. Miten reagoi yleensä muihin ihmisiin, ristiriitoihin, miten herkkä on itse, miten herkkiä ystävät ym ovat. Herkkyydellä on suuri merkitys ihmissuhteissa. Erityisherkät kokevat kaiken voimakkaammin. Se on synnynnäinen ominaisuus, joka on n. 20%:lla ihmisistä.

        Olen erityisherkkä ja erityisherkkien on erityisen vaikeaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan - ei muuten, mutta parisuhteessa ja lasten kanssa. Vaikka tarvitsi paljon omaa aikaa ja päivittäistä rauhoittumista ja lepoa, sitä ei voi saada tarpeeksi, jos toinen ei ymmärrä ja loistaa esim. poissaolollaan. Näin kävi minulle. Ei pitänyt käydä. Piti huolehtia kodista ja lapsista yhdessä. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa siihen(kään). Etenkin kun tiesi oikein hyvin miksi exän piti olla aina poissa. Tässä tuli vain se selväksi, ettei aina käy kuten suunnittelee. Ja on mahdotonta pitää huolta omasta ja lasten hyvinvoinnista, ellei saa kumppanilta siihen yhtään tukea. Ero oli siten hyvä ratkaisu. Vaikka ex ei tietysti sitä halunnut, eipä tietenkään. Hänen oli alettava huolehtia monenmoista asioista eron jälkeen, jotka hän oli tottunut saamaan ns. valmiilta pöydältä.

        Liitto tai yhteiselo perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Jos toinen ei "automaattisesti" osaa ottaa kumppaniaan (myönteisesti) huomioon, kaikenlainen ponnistelu ja sinnittely liiton ylläpitämiseksi on turhaa ajanhukkaa ja omien voimavarojen tuhlaamista.

      • y15
        totot kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus nyt tiedämme miksi kirjoitat kyseisellä tavalla, tilanteesi ei ole normaali ja kuulut siihen 10 % ns.. errityisherkkien ryhmään. EI OLE OIKEEN KIRJOITTAA ONGELMASTA YLEISELLÄTASOLLA, KUIN TILANNE OLISI NORMAALI SE ON VÄÄRÄNLAISTA YLEISTYSTÄ.

        Oliko sinun ongelma puolisosi syytä, ainakin syyllistät häntä kaikesta, mutta et huomioi omaa osuutta asioden kulussa mitenkään. Yrität väkisin siirtää oman hyvinvoinnin hoitamista puolisollesi. On itsestään selvää että toimivassa liitossa vaalitaan puolisonkin hyvinvointia, se on vaan mahdoton ilman että on itse kyennyt hoitamaan omaa hyvinvointia. Jos hoidat pelkästään puolison hvinvointia, joudut alistujan rooliin ja se ei kanna pitkälle. Tällöin usein kaikki syy on muissa, vaikka oikeasti peiliin katsominen auttaisi.

        Parisuhde vaatii toimiakseen neuvottelutaitoja ja rehellisyyttä, siis samoja elementtejä kun toimivassa elämässä .

    • kauansitten

      Niinhän se on ja siksi ei kannata ruveta ystäväksi kenelle tahansa! Kyllä sen sisimmässään tietää kuka voi olla se yksi ja ainoa. Ehdottamasti niin että mieluummin aina yksin jos yksi tietty ihminen ei halua kuulua elämääsi.

    • totot

      Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Näin se menee.

      Liitossa pitää huolehtia niin omasta kuin kumppanin hyvinvoinnista. Sitähän se vuorovaikutus on. Mitä herkempi ihminen, sitä enemmän haitallista vaikutusta, ellei toinen piittaa tuon vertaa kumppaninsa hyvinvoinnista, vaan toitottaa "kyllä se sinun itse pitää hoitaa". Terveessä suhteessa otetaan paitsi itsensä myös toinen huomioon, ihan aina ja jatkuvasti.

      • y15

        Jatkat yleistämista TILANTEESI OLI POIKKEUKSELLINEN ERITYISHERKKYYDEN JOHDOSTA ei kannata antaa yleispäteviä neuvoja yleisellä tasolla, koska vääristät asioita

      • eiole

        Sinä vääristät asioita puhumalla asioista yleisellä tasolla. Yleistä tasoa ei ole olemassa paitsi ehkä sinun pääkopassasi. Jokaisen parin/liiton tilanne on erilainen, omanlaisensa, omakohtainen. Ei koskaan yleisellä tasolla. Kaikkein vähiten sinä päätät kenen tilanne on poikkeuksellinen, kenen ei.

        Tuossa puhuttiin erityisherkkyydestä. Vaikkei olisi erityisherkkä, niin jokainen kokee silti asiat eritavoin. On itsestään selvää, että ihminen lakkaa puhumasta tunteistaan kumppanilleen, jos tämä tyrmää ne, siitä on vain enemmän haittaa hänen hyvinvoinnilleen (toisen tunteiden tyrmääminen on etenkin sitä mitä viljelet, kehotat unohtamaan tunteet, ajattelemaan järjellä. Se on tuhoisaa). Olet todella hyvä esimerkki ihmisestä kenen jutut vain kuormittavat lukijaansa, puhumattakaan jos ne tapahtuisivat live tilanteessa.

        Älä jaksa jauhaa yleisellä tasolla. Sellaista ei ole. Kuuluu samaan sarjaan kuin käsite "kaikki muutkin". Jos kirjoitat, kerro, avaudu itsestäsi, omista kokemuksista, tunteista, ajatuksista, teoista - ei muiden. Kerro, älä arvioi, käytä niukasti adjektiiveja. Vain näin pääset todelliseen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa.

        Kun oikein pinnistelet, niin ymmärrät varmasti että sinun pitämäsi "yleinen taso" ei liity mitenkään muihin ihmisiin. Yleinen tasosi on vain kaava omassa päässäsi, juuri sinun ajatuksiasi tukeva.

      • Syövänselättänut

        Sairastuin syöpään, se oli puolisolleni liikaa, ei kestänyt sitä vaan lähti, näin meistä kumpikin hoiti vain oman hyvinvointinsa.

      • y15
        eiole kirjoitti:

        Sinä vääristät asioita puhumalla asioista yleisellä tasolla. Yleistä tasoa ei ole olemassa paitsi ehkä sinun pääkopassasi. MIKSI ET HYVÄKSY ETTÄ SINÄ OLET ITSE VASTUUSSA HYVINVOINNISTASI Jokaisen parin/liiton tilanne on erilainen, omanlaisensa, omakohtainen. MIKSI SITTEN OTAT KANTAA JOS AJATTELET NOIN, KOMMENTISSASI KUMOAT OMAN AJATUKSERSI Ei koskaan yleisellä tasolla. Kaikkein vähiten sinä päätät kenen tilanne on poikkeuksellinen, kenen ei. ÄLÄ OLE HÖLMÖ, JOS JOKU KERTOO OLEVANSA ERITYISHERKKÄ NIIN HÄN ON ERITYISHERKKÄ, MINÄ SITÄ EN OLE PÄÄTTÄNYT.

        Tuossa puhuttiin erityisherkkyydestä. Vaikkei olisi erityisherkkä, niin jokainen kokee silti asiat eritavoin. On itsestään selvää, että ihminen lakkaa puhumasta tunteistaan kumppanilleen, jos tämä tyrmää ne,JÄLLEEN SYYTÄT PUOLISOA JA TODELLISUUDESSA ET ITSE KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIASI. KYSEISESSÄ TILANTEESSA TYRMÄTYN TULEE TEHDÄ ASIALLE JOTAKIN, JOS MIKÄÄN MUU EI ONNISTU ON EROTTAVA OMAN HYVINVOINNIN VUOKSI. siitä on vain enemmän haittaa hänen hyvinvoinnilleen (toisen tunteiden tyrmääminen on etenkin sitä mitä viljelet, kehotat unohtamaan tunteet, ajattelemaan järjellä. Se on tuhoisaa). JATKAT SYYLLISTÄMISTÄ, PEILI ON HYVÄ APUVÄLINE MONEEN ASIAAN Olet todella hyvä esimerkki ihmisestä kenen jutut vain kuormittavat lukijaansa, puhumattakaan jos ne tapahtuisivat live tilanteessa. OLET HYVÄ ESIMERKKI IHMISESTÄ JOKA EI YMMÄRRÄ OMAA VASTUUTA OMASSA ELÄMÄSSÄ, KAIKKI HAASTEET ON JONKUN MUUN AIHEUTTAMIA, PEILI OLISI TÄSSÄKIN HYVÄ APUVÄLINE JA TIETENKIN JÄRKI.

        Älä jaksa jauhaa yleisellä tasolla. Sellaista ei ole. Kuuluu samaan sarjaan kuin käsite "kaikki muutkin". Jos kirjoitat, kerro, avaudu itsestäsi, omista kokemuksista, tunteista, ajatuksista, teoista - ei muiden. Kerro, älä arvioi, käytä niukasti adjektiiveja. Vain näin pääset todelliseen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. ON OLEMASSA AUTTAJIA, SUOSITTELEN. KUN YMMÄRRÄT OMAN OSUUDEN OMASSA ELÄMÄSSÄ NIIN SINULLE AVAUTUU MYÖS POSITIIVINEN PUOLI ELÄMÄSSÄ.

        Kun oikein pinnistelet, niin ymmärrät varmasti että sinun pitämäsi "yleinen taso" ei liity mitenkään muihin ihmisiin. Yleinen tasosi on vain kaava omassa päässäsi, juuri sinun ajatuksiasi tukeva. MITEN JAKSAT SELITELLÄ NÄIN PALJON, VAIKKA ONGELMASI ON SINUN OMIA. JOKAINEN IHMINEN JOUTUU TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSIÄ OMAN HYVINVOINNIN, MIKSI SE EI SINULTA ONNISTU, VAAN EPÄTOIVOISESTI SIIRRÄT VASTUUN MUILLE.

      • yjyxx

        On itsestään selvää, että ihminen lakkaa puhumasta tunteistaan kumppanilleen, jos tämä tyrmää ne,JÄLLEEN SYYTÄT PUOLISOA JA TODELLISUUDESSA ET ITSE KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIASI.

        Ei ole kumppanin syyttämistä tuo. Ainoastaan toteamus, oma kokemus. Se sinun on hyväksyttävä eikä syytellä toisia päättömästi syyttelystä.

        Olet itse pahimman laatuinen kiusaaja, ellet ymmärrä parisuhteessa vastavuoroisuutta ja kykene ottamaan vastuuta MYÖS kumppanisi hyvinvoinnista (omasi lisäksi). Yksikään parisuhde ei ole toimiva, ellei molemmat ajattele MYÖS toistensa hyvinvointia. Ota tosissaan, hyväksy ja ymmärrä jouhevasti sitä mitä kumppani kertoo. Parisuhteessa tärkeintä on yhteispeli, se että ollaan samalla puolella, ei toinen toista vastaan. Huutaessasi että toisen täytyy pitää yksin huolta omasta hyvinvoinnistaan, tarkoittaa vastakkainasettelua, jossa molempien hyvinvointi asetetaan vastakkaisille puolille ja kummankin on taisteltava hyvinvointinsa puolesta omalla puolellaan, toista vastaan. Tällainen on epätervettä. Tervettä on juuri se, että molemmat kantavat vastuuta ja huolta myös toisen hyvinvoinnista, ollaan samalla puolella. Selvääkin selvempää on, ettei kumpikaan voi parisuhteessa hyvin, jos toinen voi huonosti.

      • Eiomaishoitajaksi
        Syövänselättänut kirjoitti:

        Sairastuin syöpään, se oli puolisolleni liikaa, ei kestänyt sitä vaan lähti, näin meistä kumpikin hoiti vain oman hyvinvointinsa.

        Just jokaisen pitää hoitaa ite hyvinvointinsa ,ei se ole kumppanin vika jos sairastuit syöpään hän hoiti vain oman hyvinvointinsa, hänellä oli oikeus lähteä.

      • y15
        yjyxx kirjoitti:

        On itsestään selvää, että ihminen lakkaa puhumasta tunteistaan kumppanilleen, jos tämä tyrmää ne,JÄLLEEN SYYTÄT PUOLISOA JA TODELLISUUDESSA ET ITSE KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIASI.

        Ei ole kumppanin syyttämistä tuo. Ainoastaan toteamus, oma kokemus. Se sinun on hyväksyttävä eikä syytellä toisia päättömästi syyttelystä.

        Olet itse pahimman laatuinen kiusaaja, ellet ymmärrä parisuhteessa vastavuoroisuutta ja kykene ottamaan vastuuta MYÖS kumppanisi hyvinvoinnista (omasi lisäksi). Yksikään parisuhde ei ole toimiva, ellei molemmat ajattele MYÖS toistensa hyvinvointia. Ota tosissaan, hyväksy ja ymmärrä jouhevasti sitä mitä kumppani kertoo. Parisuhteessa tärkeintä on yhteispeli, se että ollaan samalla puolella, ei toinen toista vastaan. Huutaessasi että toisen täytyy pitää yksin huolta omasta hyvinvoinnistaan, tarkoittaa vastakkainasettelua, jossa molempien hyvinvointi asetetaan vastakkaisille puolille ja kummankin on taisteltava hyvinvointinsa puolesta omalla puolellaan, toista vastaan. Tällainen on epätervettä. Tervettä on juuri se, että molemmat kantavat vastuuta ja huolta myös toisen hyvinvoinnista, ollaan samalla puolella. Selvääkin selvempää on, ettei kumpikaan voi parisuhteessa hyvin, jos toinen voi huonosti.

        On itsestään selvää, että ihminen lakkaa puhumasta tunteistaan kumppanilleen, jos tämä tyrmää ne,JÄLLEEN SYYTÄT PUOLISOA JA TODELLISUUDESSA ET ITSE KYKENE HOITAMAAN HYVINVOINTIASI.

        Ei ole kumppanin syyttämistä tuo. Ainoastaan toteamus, oma kokemus. Se sinun on hyväksyttävä eikä syytellä toisia päättömästi syyttelystä. SIIS HALUAT MÖYRIÄ TUSKISSASI JA JATKAA SYYTTELYÄ, JOS IHMINEN HALUAA PÄÄSTÄ ETEENPÄIN ON ASIOILLE TEHTÄVÄ JOTAKIN. ON TÄYSIN TURHAA AJANTUHLAUSTA MIETTIÄ MITEN JOKU MUU KÄYTTÄYTYI, AINUT KEINO ON KATSOA TULEVAISUUTEEN JA HOITAA ITSE OMA HYVINV OINTI, TÄMÄNJÄLKEEN VOI OIKEASTI HUOLEHTIA MYÖS MUIDEN HYVINVOINNISTA

        Olet itse pahimman laatuinen kiusaaja, ellet ymmärrä parisuhteessa vastavuoroisuutta ja kykene ottamaan vastuuta MYÖS kumppanisi hyvinvoinnista (omasi lisäksi). SINULLA ON SELKEÄSTI TUNTEET NIIN PINNASSA ETTET KYKENE YMMÄRTÄMÄÄN MITÄ KIRJOITAN Yksikään parisuhde ei ole toimiva, ellei molemmat ajattele MYÖS toistensa hyvinvointia. Ota tosissaan, hyväksy ja ymmärrä jouhevasti sitä mitä kumppani kertoo. Parisuhteessa tärkeintä on yhteispeli, se että ollaan samalla puolella, ei toinen toista vastaan.

        Huutaessasi että toisen täytyy pitää yksin huolta omasta hyvinvoinnistaan, tarkoittaa vastakkainasettelua, jossa molempien hyvinvointi asetetaan vastakkaisille puolille ja kummankin on taisteltava hyvinvointinsa puolesta omalla puolellaan, toista vastaan. Tällainen on epätervettä. EN OLE NÄIN KIRJOITTANUT/TARKOITTANUT TÄMÄ ON SINUN OMA ASENTEELLINEN JA TUNNE VAMMAINEN VÄITE KIRJOITUKSISTANI Tervettä on juuri se, että molemmat kantavat vastuuta ja huolta myös toisen hyvinvoinnista, ollaan samalla puolella. Selvääkin selvempää on, ettei kumpikaan voi parisuhteessa hyvin, jos toinen voi huonosti. KIRJOITAMME SAMASTA ASIASTA MUTTA SINÄ HALUAT KAIVAA VÄKISIN RISTIRIITOJA KIRJOITUKSISTANI, VAIKKA PUHUMME SAMASTA ASIASTA

        Ei kukaan ihminen kykene hoitamaan toisen hyvinvointia jos ei ole huolehtinut omasta hyvinvoinnista, sillä muuten joudut myöntymään toisen tahtoon oman hyvinvoinnin kustannuksella. Nämä ovat asioita jotka muistetaan kun erotaan, mitenkä puoliso olisi voinut tietää mikä sinun hyvinvoinnin kannalta olisi ollut oikeen, ellet sitä itsekkään ole tietänyt/hoitanut, nämä ovat niitä jälkiviisaita selittelyitä joista tulee täysin turhia riitoja ja lapset ovat suurimmat kärsiät. MIHIN ON KADONNUT JÄRKI JOS OMAN HYVINVOINNIN HOITOON TARVITAAN ULKOPUOLIVEN TAHO, HYVÄ ETTEI YHTEISKUNTAA HUUDETA APUUN. Ei voi olla noin ymmärrystävailla olevia ihmisiä ettei ymmärrä että parisuhteen toiminta edellyttää yhteispeliä ja toisenkin hyvinvoinnin vaalimista.

        Täysin käsittämätöntä selittelyä ja vastuun pakoilua

      • y15
        Eiomaishoitajaksi kirjoitti:

        Just jokaisen pitää hoitaa ite hyvinvointinsa ,ei se ole kumppanin vika jos sairastuit syöpään hän hoiti vain oman hyvinvointinsa, hänellä oli oikeus lähteä.

        Just jokaisen pitää hoitaa ite hyvinvointinsa ,ei se ole kumppanin vika jos sairastuit syöpään TÄMÄ ON TOTTA hän hoiti vain oman hyvinvointinsa, TÄSSÄ UHRIUDUT TÄYSIN TURHAAN hänellä oli oikeus lähteä. TÄMÄ EI OLE OIKEEN TEHTY JA KERTOOKIN LÄHTIÄSTÄ PALJON.

        Jos kirjoitus on todellinen, olet joutunut todella epäasiallisen kohtelun uhriksi.
        Voimia sinulle

      • 45553

        Ihme paasaaja olet. Et ymmärrä elämästä ja ihmistä mitään.

        Sairaus, oma tai kumppanin on aina kriisi. Jos puoliso ei kestä toisen sairastumista, on parempi lähteä kuin jäädä riesaksi. Kaverini sairastui myös syöpään. Hänellä ei ollut kumppania. Ei ollut tukea, mutta ei taakkaakaan, kuten hoidossa todettiin. Kaikella on aina puolensa.

      • 45553
        y15 kirjoitti:

        Just jokaisen pitää hoitaa ite hyvinvointinsa ,ei se ole kumppanin vika jos sairastuit syöpään TÄMÄ ON TOTTA hän hoiti vain oman hyvinvointinsa, TÄSSÄ UHRIUDUT TÄYSIN TURHAAN hänellä oli oikeus lähteä. TÄMÄ EI OLE OIKEEN TEHTY JA KERTOOKIN LÄHTIÄSTÄ PALJON.

        Jos kirjoitus on todellinen, olet joutunut todella epäasiallisen kohtelun uhriksi.
        Voimia sinulle

        TÄMÄ EI OLE OIKEEN TEHTY

        Väärin. On jokaisen omassa harkinnassa milloin lähtee, milloin jää. Ei ole kenenkään hyvinvoinnin kannalta parasta jäädä, ellei tee sitä sydämestään.

      • y15
        45553 kirjoitti:

        ( Just jokaisen pitää hoitaa ite hyvinvointinsa ,ei se ole kumppanin vika jos sairastuit syöpään hän hoiti vain oman hyvinvointinsa, hänellä oli oikeus lähteä. )

        Jos tilanne on todellinen, kyllä päätös lähteä juuri tuolloin on hiukan ajattelematonta minun mielestä, ihmisilä on myös onneksi inhimillisyyttä.

      • y15
        45553 kirjoitti:

        Ihme paasaaja olet. Et ymmärrä elämästä ja ihmistä mitään.

        Mitä selittelet, kerro mitä en ymmärrä elämästä.

        Mikä ihme teitä naisia vaivaa, vastustatte lasten hyvinvointia, ette hyväksy riidatonta eroa, haluatte olla yksin oikeassa, ettekä ymmärrä että parisuhteessa on kaksi ihmistä ja kaksi ajatusta, ymmärrys oman hyvinvoinnin hoitamisesta puuttuu, kaikki asiat mitä tapahtuu on aina ehdottomasti muiden syytä, eikä itsellä ole mihinkään mitään vastuuta. Nainen elää kuin satumaailmassa jolloin ei itsellä ole mitään vastuuta.

        On aivan sama mitä kirjoittaa naisilta ei tule yhtään vastausta, mutta selittelyä sitäkin enemmän.
        Miehelle on paras olla mahdollisimman vähän kotona, ei kannata puhua kuin perusasia, kannattaa vastata aina kyllä ja toimia oman pään mukaan MIKSI NAISET EIVÄT YMMÄRRÄ SYY SEURAUS YHTEYTTÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe