Nykyfysiikan ja kosmologian typeryyksiä

EtimespaceYoutubesta8888

Tähän aiheeseen kaikki nykyfysiikan ja kosmologian typeryydet joihin ei itse usko.

Aloitan Pistemäisillä hiukkasilla joilla ei ole tilavuutta.

Eipä ihme ettei ole vielä fysiikan kaiken teoriaa.

Eipä ihme ettei kvanttiteorioita saada yhdistettyä suhteellisuusteorian kanssa.

😃

28

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EtimespaceYoutubesta8888

      Sitten on tämä ns. kvanttihyppytyperyys jossa elektroni hyppää paikasta toiseen, liikkumatta noiden paikkojen välisessä avaruudesss.

      Kertoo siitä miten typerä nykyinen atomimalli on.

      😃

      • fysiikkaalukenut

        Kvanttihyppy sellaisena kuin se tavallisesti käsitetään kuuluu lähinnä Bohrin atomimalliin, joka ei enää aikoihin ole ollut tieteen viimeisin sana. Kouluopetuksessa sitä yhä käytetään tietyssä vaiheessa, koska se on sentään vielä helppotajuisempi kuin myöhemmät, kvanttimekaaniset atomimallit. Niiden mukaan elektronin käyttäytymistä kuvaa ns. aaltofunktio, joka on jonkinlainen todennäköisyysjakauma sille, missä elektroni todennäköisimmin on. Missä se kullakin hetkellä todella on, sitä ei voida jäljittää; sille voidaan vain laskea todennäköisyyksiä. Kun elektroni siirtyy orbitaalilta toiselle, tämä todennäköisyysjakauma muuttuu ilman, että elektronin kuitenkaan tarvitsee välittömästi siirtyä paikasta toiseen, sillä ne alueet, joille eri orbitaalit ulottuvat, ovat osittain päällekkäisiä.
        (Vai olenko ymmärtänyt oikein?)

        Oma selityksesi ettei atomissa normaalisti olekaan elektroneja, negatiivisesti sähköisiä hiukkasia, on sen sijaan typerä ja täysin mahdoton, koska se on täysin ristiriidassa sen tunnetun tosiasian kanssa, että protonilla ja sen vuoksi atomin ytimelläkin on aina positiivinen sähkövaraus, mutta atomilla kokonaisuudessaan ei ole (ellei se ole ionisoitunut). Tämä on mahdollista siksi ja vain siksi, koska atomissa on myös niitä negatiivissähköisiä elektroneja, jolloin sen kokonaisvaraus summautuu nollaksi.
        Olet useita kertoja yrittänyt kumota tämän todistelun kysymällä, MIKSI protonilla ja elektronilla on sellainen varaus kuin on, ja keksimällä siihen jokin vastauksen. Ei auta. Hyvä kysymys sinänsä, mutta valitettavasti siinä kohdassa tulevat ainakin minun tietoni rajat vastaan. Tiedän vain, että protonilla varmasti on positiivinen ja elektronilla negatiivinen varaus, mutta en tiedä, miksi.
        Mutta jos keksit siihen jonkin sellaisen vastauksen, joka on ristiriidassa näiden tosiasioiden kanssa, että joka tapauksessa protonilla on positiivinen ja elektronilla negatiivinen varaus, niin vastauksesi on ainakin varmasti väärä.
        Ja sitä paitsi olipa vastaus tähän kysymykseen mikä tahansa, se ei vaikuta tuohon todisteluun mitenkään. Siihen riittää tieto, että niillä on sellainen varaus kuin on (ja se sentään tiedetään), johtuipa se sitten mistä tahansa.


    • EtimespaceYoutubesta8888

      No joo,

      Laajeneva avaruus

      Kaareutuva avaruus

      Aaltoileva avaruus

      Ja mitä kaikkia ominaisuuksia ne nyt ikinä ovatkaan temponeet hatustaan tälle hokkus pokkus avaruudelle.

      😃

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Ylimääräiset tilaulottuvuudet

      Typerää!!!

      😃

      • fysiikkaalukenut

        Ei typerää, mutta ainakaan vielä toistaiseksi mikään edes kutakuinkin varmalla pohjalla oleva teoria ei sellaisia oletakaan. Ei erityinen eikä yleinenkään suhteellisuusteoria eikä myöskään kvanttimekaniikka.
        On kylläkin pohdittu sitä, voisiko sellaisia olla olemassa, ja jos on, niin miksi sitten emme havaitse niitä. Ja miksi minkään kappaleen ei ainakaan luotettavasti ole havaittu hävinneen tuntemastamme kolmiulotteisesta avaruudesta neljänteen ulottuvuuteen.
        Muun muassa säieteoriassa sellaisia kyllä oletetaan. Mutta se onkin vielä alustavan pohdiskelun ja hypoteesin asteella. Sitä ei kukaan pidäkään todistettuna. Mutta todisteeksi sitä VASTAAN ei ainakaan riitä tokaisu, että ylimääräiset tilaulottuvuudet olisivat ajatuksenakin typerää.


    • BosonillaEiKokoa

      Kirjoita vain lisää siitä, mikä on sinulle liian vaikea ymmärtää. Saat minulta ykolme pölhöyspistettä jokaisesta selvästi tieteenvastaisesta väittämästä ja pisteen jokaisesta väärinkäsityksestäsi.
      Sinulla on nyt seitsemäntoista pölhöyspistettä kasassa. Jatka samaan malliin.

      • PaljonBojojaKasassa

        Jumalista rätkähti viisi bonuspistettä. Täytyy olla tyhmä kuin sinkkiämpäri, jos kutsuu empiirisesti todennettuja luonnontieteellisiä faktoja jumaliksi.


    • EtimespaceYoutubesta8888

      Niin, sitten on näitä hatusta tempaistuja pimeitä jumalia joilla pidetään jalustalla mm. jumalaa nimeltä kaareutuva avaruus / vetävä voima.

      Toisella pimeällä jumalalla tuetaan jumalaa nimeltä laajeneva avaruus.

      😃

      • TyönnäJumalasiAhteeriisi

        Jumalia on vain sairaassa ajukuupassasi. Fysiikka on eksakti tiede, joka perustuu empiirisiin havaintoihin ja niistä muodostettuihin matemaattisiin kuvauksiin eli teorioihin. Kyseisten teorioiden voimaa osoittaa se, että ne kykenevät tekemään ennusteita ilmiöistä, joita ei ole vielä teoriaa luodessa edes havaittu.


      • EtimespaceYoutubesta8888
        TyönnäJumalasiAhteeriisi kirjoitti:

        Jumalia on vain sairaassa ajukuupassasi. Fysiikka on eksakti tiede, joka perustuu empiirisiin havaintoihin ja niistä muodostettuihin matemaattisiin kuvauksiin eli teorioihin. Kyseisten teorioiden voimaa osoittaa se, että ne kykenevät tekemään ennusteita ilmiöistä, joita ei ole vielä teoriaa luodessa edes havaittu.

        Laajeneva avaruus ei säteile infoa.

        Jumala ei säteile infoa

        Mitä eroa niillä on?

        Ei mitään.

        Niiden olemassa oloon voi vain uskoa.

        Niitä ei voi tutkia tieteellisesti.

        Niitä ei voi manipuloida jne.

        Ainetta ja valoa voidaan tutkia tieteellisesti.

        Siksi väite laajenevasta aineesta ja laajenevasta valosta on tieteellinen väite!!!

        😃


      • OSP.On.Kumottu
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Laajeneva avaruus ei säteile infoa.

        Jumala ei säteile infoa

        Mitä eroa niillä on?

        Ei mitään.

        Niiden olemassa oloon voi vain uskoa.

        Niitä ei voi tutkia tieteellisesti.

        Niitä ei voi manipuloida jne.

        Ainetta ja valoa voidaan tutkia tieteellisesti.

        Siksi väite laajenevasta aineesta ja laajenevasta valosta on tieteellinen väite!!!

        😃

        Tilan laajeneminen voidaan havaita varsin helposti. Sen laajenemista voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka avaruus onkin liian suuri manipuloitavaksi. Yähtieäkin voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka ei voida manipuloida.

        Väite laajenevasta avaruudesta on tieteellinen väite, koska se perustuu empiirisiin havaintoihin, joita matemaattisen tarkasti formaloitu teoria tukee.

        Väite laajenevista atomeista, kvarkeista, fotoneista jne. ei ole tieteellinen väite, sellaisesta ei ole mitään havaintoa, eikä mikään teoria tue sellaista. Päin vastoin alkeishiukkasten laajeneminen on fysiikan mukaan mahdotonta.


      • EtimespaceYoutubesta8888
        OSP.On.Kumottu kirjoitti:

        Tilan laajeneminen voidaan havaita varsin helposti. Sen laajenemista voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka avaruus onkin liian suuri manipuloitavaksi. Yähtieäkin voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka ei voida manipuloida.

        Väite laajenevasta avaruudesta on tieteellinen väite, koska se perustuu empiirisiin havaintoihin, joita matemaattisen tarkasti formaloitu teoria tukee.

        Väite laajenevista atomeista, kvarkeista, fotoneista jne. ei ole tieteellinen väite, sellaisesta ei ole mitään havaintoa, eikä mikään teoria tue sellaista. Päin vastoin alkeishiukkasten laajeneminen on fysiikan mukaan mahdotonta.

        "Sen laajenemista voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka avaruus onkin liian suuri manipuloitavaksi."

        Avaruuttahan on joka kohdassa.

        Yritä nyt vaikka kaivaa kuoppa siihen teidän avaruuteen.

        😂😂😂

        😃


      • TaasKusitMuroihisi
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        "Sen laajenemista voidaan tutkia tieteellisesti, vaikka avaruus onkin liian suuri manipuloitavaksi."

        Avaruuttahan on joka kohdassa.

        Yritä nyt vaikka kaivaa kuoppa siihen teidän avaruuteen.

        😂😂😂

        😃

        Minä kaivan jo omalla massallani "kuopan" siihen avaruuteen. Se vääristymä saataisi olla jopa erittäin herkillä mittareilla mitattavissa.

        Yritä sinä olla kaivamatta kuoppaa avaruuteen. Se on paljon vaikeampaa.

        On kuin karkin veisi pikkulapselta. Et kykene edes tarjoamaan minkäänlaista vastusta.


      • EtimespaceYoutubesta8888
        TaasKusitMuroihisi kirjoitti:

        Minä kaivan jo omalla massallani "kuopan" siihen avaruuteen. Se vääristymä saataisi olla jopa erittäin herkillä mittareilla mitattavissa.

        Yritä sinä olla kaivamatta kuoppaa avaruuteen. Se on paljon vaikeampaa.

        On kuin karkin veisi pikkulapselta. Et kykene edes tarjoamaan minkäänlaista vastusta.

        😂😂😂

        "Kuopan"

        Kuvailehan sitä sinun kuoppaa sanoin.

        Et pysty.

        Sama kuin sanoisit että suojelusenkeli suojaa sinua suojeluskuplalla.

        Tuota suojeluskuplaa olisi yhtä turhaa yrittää kuvailla sanoin tai visuaalisesti kuin tuota sinun "kuoppaasi".

        😂😂😂

        😀


    • EtimespaceYoutubesta8888

      Plancin hatustaan tempaisema lyhyin mahdollinen pituus.

      Ei ole matkaa jota ei voisi jakaa puoliksi.

      Ihan oikeasti ja myös matemasttisesti.

      Panckin pituus / 2 = puoli Plancin pituutta

      😂😂😂

      😃


      Wikipedia

      "Planckin pituudesta lähtien gravitaatiovoima alkaa kvantittua. Kvantittumisen vaikutuksista ei ole pystytty muodostamaan toimivaa teoriaa."

      Näin, mutta kyllähän matkan kuin matkan voi jakaa puoliksi.

      Zuumataan ja jaetaan, zuumataan ja jaetaan jne.

      😃

      • KvantittunutAvaruus

        Ei voi jos ja kun avaruus on kvantittunut. Aivan kuten aineen pienin yksikkö on atomi, jota pienemmäksi ainetta ei voi jakaa, Planckin pituus on lyhin etäisyys, jota voidaan käyttää fysiikan laskuissa. Sen jälkeen gravitaatiovoima alkaa kvantittua, eikä sille ole vielä teoriaa.

        Tyhmyyksissäsi et tietenkään tajua edes tuota.


      • fysiikkaalukenut

        Puhtaan matemaattisesti Planckin pituudenkin voi tietysti jakaa puoliksi tai vaikka kuinka moneen osaan. Mutta jos kvanttigravitaatioteoriat ovat oikeassa, sitä pienemmillä pituuksilla ja etäisyyksillä ei ole mitään fysikaalista merkitystä.


      • EtimespaceYoutubesta8888
        fysiikkaalukenut kirjoitti:

        Puhtaan matemaattisesti Planckin pituudenkin voi tietysti jakaa puoliksi tai vaikka kuinka moneen osaan. Mutta jos kvanttigravitaatioteoriat ovat oikeassa, sitä pienemmillä pituuksilla ja etäisyyksillä ei ole mitään fysikaalista merkitystä.

        Vetävee voimoo ei oo.

        Eikä sellaista mihinkään tarvita.

        😀


      • VetääVetää
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Vetävee voimoo ei oo.

        Eikä sellaista mihinkään tarvita.

        😀

        Piti sinunkin mölistä mölinäsi, vaikka et asiasta mitään ymmärräkään.
        Kyllä vetäviä voimia on.


    • planeetta_ei.kirj

      Lisäys naurettavuuksien listalle: Laajenevat atomien ytimet.

      btw. Minne se sun osp-foottoni- ketju katosi?

      Näin sen vilaukselta, mutta en harmikseni ehtinyt lukemaan. Mulla on edelleen se kysymys vetämässä koskien ospin foottoni- kuulia. Jos toimittaisit joskus.

      • TämäOnKivaa

        Lisää:
        Toisiaan tuuppivat ja kiihdyttävät zotonit.
        Näkyvän avaruuden siirtyminen hetkessä kokonaan eri paikkaan.
        Valtavan voimakkaasti vaikuttavat tonttutihentymät, joita ei kuitenkaan voida millään mittalaitteilla havaita. Siis vahva vuorovaikutus, jota ei kyetä havaitsemaan.
        Mustan valon aiheuttamat interferenssikuviot kaksoirakokokeessa.
        Galaksien synty sisältä ulos, eli mustasta aukosta tulevista tihentymistä, joilla on tähtien ja galaksien luonne.


    • MaEiUmmarra

      Tämä taitaa olla omaa typeryyttäni, mutta pidä uskomattomana ajan hidastumista nopeuden kasvaessa. Ymmärrän, että aika näyttää lähtöpisteessä hidastuvan tai pysähtyvän kun etääntyy jostain kohteesta riittävän nopeasti. Mutta ilmeisesti tieteen väite on se, että aika oikeasti etenee eri nopeudella jos nopeutta kasvatetaan. Ongelma on vain se, että ketä liikkuu suhteessa kehen. Kuun suhteellinen nopeus maahan nähden on ollut vuosimiljoonien ajan maahan nähden suurempi, lenteleehän kuu maan ympäri aika huimaa vauhtia, kun se kiertää maan monta kertaa vuodessa. onko siis kuu ikääntynyt syntymänsä jälkeen hitaammin kuin maa? Kertoimina pienelle aikaerolle on kuitenkin melkoinen määrä vuosimiljoonia. Ilmeisesti jossain kokeessa atomikellot lentokoneessakin saivat aikaan havaittavan eron, entä kuu vuosimiljoonien aikana? Vai tapahtuuko vain atomikellon värähtelyssä muutos nopeuden kasvaessa, ei todellisessa ajassa?

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Toisaalta Maapallon oma aika tiheämpänä ja massiivisempana on hitaampi?

        Eli jos työnnyt suoraan ylös päin, aika etenee nopeammin ylhäällä?

        Mutta jos lähdet kiertämään Maapalloa ja kiihdytät vauhtia, aika hidastuu?

        😀


      • Matka-Aika-Taipuvat

        Kyllä muutos tapahtuu todellisessa ajassa.
        Avaruudesta ilmakehään tulevat protonit synnyttävät pioneja ja nämä myoneja. Myonien nopeus ja syntykorkeus tunnetaan, kuten myös puoliutumisaika lepokoordinaatistossa.
        Maan koordinaatistosta katsoen myonien elinaika kaksinkertaistuu.
        Myonien koordinaatistosta katsottuna etäisyys maahan lyhenee.
        Molemmilla laskutavoilla Maahan pääsee paljon enemmän myoneja kuin niiden lepokoordinaatiston puoliintumisaika antaisi olettaa. Mittaukset osoittavat aika- tai matkadilataation pitävän paikkaansa.

        Lähde: Maalampi, Perko : Lyhyt modernin fysiikan johdatus (s. 28 - 29.)


      • jhkhjkhjk
        Matka-Aika-Taipuvat kirjoitti:

        Kyllä muutos tapahtuu todellisessa ajassa.
        Avaruudesta ilmakehään tulevat protonit synnyttävät pioneja ja nämä myoneja. Myonien nopeus ja syntykorkeus tunnetaan, kuten myös puoliutumisaika lepokoordinaatistossa.
        Maan koordinaatistosta katsoen myonien elinaika kaksinkertaistuu.
        Myonien koordinaatistosta katsottuna etäisyys maahan lyhenee.
        Molemmilla laskutavoilla Maahan pääsee paljon enemmän myoneja kuin niiden lepokoordinaatiston puoliintumisaika antaisi olettaa. Mittaukset osoittavat aika- tai matkadilataation pitävän paikkaansa.

        Lähde: Maalampi, Perko : Lyhyt modernin fysiikan johdatus (s. 28 - 29.)

        Korjaan, myonien enemmän kuin kaksinkertaistuu.


    • EiköMukaMitäänEroa

      "Laajeneva avaruus ei säteile infoa.
      Jumala ei säteile infoa
      Mitä eroa niillä on?
      Ei mitään."

      Onhan niillä toki yksi yhtäläisyyksiäkin: Sinä et usko kumpaankaan.
      Mutta on myös suuria eroja.
      Yksi hyvin oleellinen ero on ainakin tämä:
      Avaruus, vaikka se laajeneekin, ei ole persoonallinen olento, jolla olisi tahto ja tunteita, ja tuskin sitä kukaan sellaiseksi kuvittelekaan. Kukaan ei varmaankaan kuvittele, että itse avaruus saattaisi esimerkiksi suuttua ihmisille, kun nämä eivät osoita sille asianmukaista kunnioitusta. Ja tuskinpa kukaan myöskään osoittaa avaruudelle rukouksia.
      Ja tämä on niin suuri ero, että rinnastuksesi on vähintäänkin omituinen, varmaankin sekä uskovaisten että ateistien mielestä, ja myös kaikenlaisten agnostikkojen, jotka ovat jotakin siltä väliltä. Paitsi tietenkin omasta mielestäsi.
      Eikö Jumala "säteile" infoa? Kukaan ei tässä yhteydessä käytä tuota sanaa, mutta miljoonat kristityt ja muidenkin uskontojen tunnustajat uskovat, että joskus Hän kutenkin ilmestyy joillekuille ihmisille ja ilmoittaa jotakin. Tai ellei sellaista enää nykyisin tapahdu, kristillisen käsityksen mukaan Hän kyllä on joskus pari-kolmetuhatta vuotta sitten tehnyt niin useitakin kertoja. Varmoja todisteita asiasta ei ole, mutta niin kyllä hyvinkin monet uskovat. Sen sijaan laajenevakaan avaruus ei niin tee, eikä ole koskaan tehnyt eikä kukaan niin väitäkään.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Uskonvaraisia käsitteitä molemmat.

        Niihin uskovat uskovat niiden tekevän sitä sun tätä, mutta kukaan ei pysty kertomaan miten.

        😀


    • xtjnxf

      Kyllä ainoa nykyfysiikan varsinainen typeryys on tuo kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta. Noin huuhaahuuruista ideaa en voisi uskoa oikean tiedemiehen ehdottamaksi, ellen paremmin tietäisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe