Kokaiinifaaraot

zrofoh

Joitain vuosia sitten tuli tv:stä dokumentti jossa kerrottiin että egyptiläisistä muumioista oli löydetty kokaiinin jämiä, ja kokapensashan kasvaa vain E-Amerikassa. Onko tähän asiaan löytynyt selvyyttä?

18

645

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juumikäettei

      Kun faaraon kuivattaa ja jauhaa, siitä saa 2300 annosta hyvää pulveria, katukaupassa 1 annos maksaa 23 euroa.

      • mummy.brown

        Hassussa komentissasi on muuten pieni totuuden siemen. Aikoinaan, 1600-luvulta aina 1800-luvulle saakka, Euroopassa myytiin taiteilijoille öljyvärejä, joiden yksi ainesosa oli nimeltään "mummy brown", eli muumionruskea.

        Tätä väripigmenttiä saatiin, kun jauhettiin muumiot, sekä kissat että ihmiset, ja liuotettiin ne osaksi sidosaineita. Tämä väri muistutti umbraa ja on yksi syy sille, miksi monet tuon ajan maalaukset ovat sellaisia ruskehtavan keltaisia. Väri oli kuulemma suosiossa, koska sillä saatiin aikaiseksi hyvä ihonsävy.


    • Tiedän perulaisista muumioista löydetyn kokaiinijäämiä, jotka todistavat kokaiinin olleen käytössä mahdollisesti jo tuhansia vuosia sitten.

      Sotketkohan näihin perulaisiin muumioihin, eli muistat väärin?

      • zrofoh

        Kyse oli nimenomaan egyptiläisistä muumioista, nimenomaan tuota pitkää välimatkaa ihmeteltiin ko. ohjelmassa. Ja ei ollut mikään Ancient Aliens kyseessä joten oletan että väite ei ole aivan tuulestatemmattu.


    • kuukkeli_soi

      Parin minutin googluksella löysin tiedon, "Erythroxylaceae-kasvit kasvavat tropiikissa, erityisesti Etelä-Amerikassa". Ilmeisest kokapensaita (tai sukulaisia) kasvaa myös Afrikassa.

    • teotihuacan

      Pureskelu kokaiini ei varmasti löydy egyptiläisistä muumioista.

    • In a one-page article appearing in Naturwissenschaften, German scientist Svetla Balabanova (1992) and two of her colleagues reported findings of cocaine, hashish and nicotine in Egyptian mummies. The findings were immediately identified as improbable on the grounds that two of the substances were known to be derived only from American plants - cocaine from Erythroxylon coca, and nicotine from Nicotiana tabacum. The suggestion that such compounds could have found their way to Egypt before Columbus' discovery of America seemed patently impossible.

      Tähän se tiede, tuntuu tökkäävän. Selväjärkisyys on kadonnut luonnonvara.
      Kolumbus löysi Amerikan ja sillä selvä. Tyhjän maanosan, kuten sen tästä voi päätellä.

      Yksisivuisessa Naturwissenschaften lehden artikkelissa, saksalainen tiedenainen Svetla Balabanova (1992) ja kaksi kollegaa kertoivat kokaiinin, hasiksen ja nikotiinin löydöksistä Egyptin muumioissa. Tulokset esitettiin välittömästi epätodennäköisiksi sillä perusteella, että kahden aineen tiedettiin olevan peräisin vain amerikkalaisista kasveista - Kokaiini Erythroxylon coca ja nikotiini Nicotiana tabacum kasvista. Ehdotus, jonka mukaan tällaiset yhdisteet olisivat matkanneet Egyptiin, ennen kuin Kolumbus löysi Amerikan, näytti olevan täysin mahdotonta.

      • Olisiko joku avustajakuntaan kuulunut tai peräti rouva tohtori itse vähän pössytellyt ja vetänyt viivaa avatun muumion läheisyydessä? ; )

        Pieniä kokaiinijäämiä on löytynyt useiden suurkaupunkien jätevesistä ja huomattavan suuriakin seteleistä Yhdysvalloissa.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        Olisiko joku avustajakuntaan kuulunut tai peräti rouva tohtori itse vähän pössytellyt ja vetänyt viivaa avatun muumion läheisyydessä? ; )

        Pieniä kokaiinijäämiä on löytynyt useiden suurkaupunkien jätevesistä ja huomattavan suuriakin seteleistä Yhdysvalloissa.

        Kokaiinin viihdekäyttö on ollut hyvin suosittua ylhäisöpiireissä jotka myös viihteellisesti järjestivät muumioiden ruumiinavauksia Englannissa 1800-l. lopulla.

        Eli jos on kyse jo n. 1800-l. lopulla 1900-l. alussa kertaalleen avatusta muumiosta, niin kokaiinin jäämillä muumiossa saattaa hyvinkin olla viihteellinen selitys.


    • Kollimaattorin valittua polun pössyttelystä, jatkamme sillä. Seuraavakin on osoitus, nykyisten tiedemiesten osaamattomuudesta.

      An examination in the 1970s of the mummy of Ramesses II revealed fragments of tobacco leaves in its abdomen.

      Ramesses II muumiotutkimuksen yhteydessä 1970-luvulla, paljastui tupakanlehtien kappaleet tämän vatsasta.

      Mahtoivat silloinkin pössytellä ja tupakoida analyysiä tehdessään?
      Voisin hyvin kuvitella, teidän pystyvän parempaan. Toistettavia ja monella tapaa varmistettaviahan, nämä testaukset ovat olleet.

    • gwrt

      On se totta. Muinaiset egyptiläiset, erityisesti yläluokka ja faaraoiden suvut perustivat Etelä-Amerikkaan siirtokuntia. Vedoissa on mainittu tupakan tuonti ja "punaiset ihmiset". Joillain suomalaisilla, etelästä kuten muinaisesta Egyptistä tulleilla on noin 1-1,5% Amazonian aboriginaalien geenejä, kuin myös itselläni. E-ja Keski-Amerikan paikannimistö on myös aika lailla finno-arjalaista, samoin aymara ja tupi. Näitä todisteita on paljon, jopa geneettisiä, muinaisten arjalaisten matkoista, mutta virallinen, luokaton apinahistoria tuntee vain Kolumbuksen.

    • Anonyymi

      Todella mielenkiintoinen juttu. Iitsekin muistan lukeneeni asiasta muutamia artikkeleja. Onhan nuo pyremiditkin melko päräyttäviä kummallakin puolella atlanttia.

      Historia on aina kirjoitettava uudestaan.

    • Tässä nyt sellainen ongelma ettei muin. Egyptillä ollut laivoja joilla olisi voinut ylittää Atlantin. Tiettävästi Amerikan intiaanitkaan ei harrastaneet valtameripurjehdusta.

      Punaisella merellä ja Afrikan itärannikolla egyptiläisten tiedetään seilanneen muttei edempänä.

      Jos taas väitetään että foinikialaiset olisi tuoneet Amerikasta tavaraa laivoilla niin tästä todisteet puuttuu kokonaan.

      Miksi ne olisi tyytyneet tuomaan vain joitain kasvinlehtiä? Älykkäinä olisivat varmaan tuoneet myös näiden kasvien siemeniä, ja vaikka perunan mukuloitakin, ja alkaneet viljellä näitä.

      Muutakin Amerikan tavaraa olisivat varmaan tuoneet.

    • Australian rajalla -dokumentti-TV-sarjassa on useaan kertaan kerrottu että jotkut shampoot yms. ihonhoitotuotteet saattavat antaa positiivisen tuloksen pikaisessa kokaiiinitestissä. Kysymys ei ole siitä, että em. tuotteissa olisi kokaiinia itseään, vaan vain jotain kemikaalia mihin huumetutkintavekottimet reagoi.

      Saattaisikohan faaraoidenkin kohdalla olla ainakin osittain tästä kysymys.

    • Anonyymi

      MOIT!
      juutuupista löytyy tämä "kokaiinia faaraoissa" dokumentti kun haeskelette. Kokaiinin jäänteitä - merkkejä on ollut myös hius ja kynsi näytteissä, joten he ovat kulkeneet Atlantin yli.
      Atlantin yli länteenpäin on varsin helppo matkata, tiettyyn aikaan vuodesta onnistuu jopa ajelehtimalla.. ; ) Kuten vast'ikään ranskalainen teki.
      Punaisen meren rannalta on löydetty "faaraoiden aikainen" valtameriä , kyntämään sopiva alus, vielä muistaakseni luolasta. Aluksista löytyy etsivälle dokkari,

    • Anonyymi

      Yksi niistä muumioista, joista vuonna 1992 väitettiin löytyneen jäämiä kokaiinista, hashiksesta ja nikotiinista, oli naispuolinen Henut Taui. Papitar ja laulajatar, joka oli laulanut paikallisessa temppelissä.

      Kaksi myöhempää tutkimusryhmää ei kuitenkaan tullut samaan tulokseen kuin v. 1992 tutkijat. Eli eivät löytäneet ko. aineiden jäämiä.

      Tutkijoiden mukaan lisäksi mahdollisen nikotiinin suhteen positiivisen tuloksen voivat antaa myös muut kasvit, jotka tunnettiin ja joita käytettiin muinaisessa Egyptissä. Näitä ovat rohtokoiso (Intian ginseng) ja selleri.

      Siten laulajatar ei näytä käyttäneen ”miestä väkevämpää”, eikä ole pistänyt tupakiksikaan temppelin nurkan takana, vaan saattoi olla ihan vihanneslinjalla, vaikka nikotiinin kaltaisia jäämiä olisi löytynyt.

      • Anonyymi

        Korjaus edelliseen: rohtokoisio, eikä ”rohtokoiso”.


      • Anonyymi

        Tuo oli uskottavin selitys asiaan . kiitos siitä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1084
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      930
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      59
      819
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      403
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe