Lähtökohta ymmärrykselle. Luovu vetävästä voimasta

EtimespaceYoutubesta8888

Olet antanut aivopestä itsesi uskomaan sellaisen voiman olemassa oloon jota ei oikeasti ole olemassa!

"Fysiikkaa mystifioidaan usein turhan päiten, mutta kvanttimekaniikan ytimessä on syvä mysteeri, jonka äärellä kaikkien ymmärrys on toistaiseksi osoittautunut vajavaiseksi."

https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/maarattyina_yhteen

Turha tehdä maailmankaikkeudesta monimutkaista!!!

Maailmankaikkeus on äärimmäisen yksinkertainen!!!

Lähtökohta sen ymmärtämiseen on siinä että on munaa luopua vetävän voiman olemassa olosta.

Kaikki ongelmat sen ymmärtämisessä ovat lähtöisin siitä ettei kellään ole ollut munaa luopua vetävän voiman olemassa olosta!!!

Nekin jotka yrittivät kehittää teorioita ilman vetävää voimaa, eivät kyenneet luopumaan siitä illuusiosta että aineessa oleva asia muka pysyy saman kokoisella avaruuden alueella.

Eihän se voi pysyä saman kokoisella alueella kun ei ole mitään mikä pitäisi sen saman kokoisella avaruuden alueella.

Päinvastoin, on vain sellaista mikä saa sen hajaantumaan avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Toki laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella on alueita jonne työntyessään nyt laajeneva työntävä voima tulee puristumaan taaz kerran äärimmäisen tiheäksi voimaksi koska äärimmäisen suuri ulkoinen paine / työntävä voima.

😀

21

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LapsenTieto

      Lähtökohta fysiikan ymmärtämiselle on lukea edes fysiikan perusteet. Jokainen asiaa vähänkin ymmärtävä näkee, että olet täysin metsässä. Et ole saanut ainuttakaan ihmistä vakuuttuneeksi OSP jutuistasi, vaikka olet jankuttanut niitä toistakymmentä vuotta kai kymmenillä eri palstoilla.

      Eikö senkin pitäisi kertoa sinulle jotain?

    • Yksinkertaiselle

      Tokihan teet tästä vielä 15 avausta lisää tälle palstalle, olethan sentään idiootti!!!

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Kukaan ei ottanut vakavasti Kopernikuksen Aurinkokeskeistä mallia 60 vuoteen.

      Kun Galileo Galilei yritti työntää sitä esiin, hänen oman kotikaupunkinsa yliopisto irtisanoi hänet työstään.

      Tyyppi opetti maakeskistä mallia oppilailleen Venetsiassa yli kymmenen vuotta vaikka tiesi sen virheelliseksi.

      😂😂😂

      😀

    • KunhanSanon

      "Tyyppi opetti maakeskistä mallia oppilailleen Venetsiassa yli kymmenen vuotta vaikka tiesi sen virheelliseksi."

      Esikuvasi on nyt selvillä, mutta eihän vääryyden toistaminen tee siitä vielä oikeaa tekoa - ja oletko varma että MYÖS Galillein oppilaat olivat mielikuvituksen tuotteita? Ei kai silloin ollut nettiä ja somea. Ne oppilaat olivat melko varmaan olemassa ja ainakin joskus paikalla petoksen/opetuksen kestäessä.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Niin, siis heppu joka mullisti maailmankuvan ajatuksillaan, oli Kopernikus.

        Tosin johan Aurinkokeskistä mallia oli työnnetty esille antiikin kreikassa.

        Mutta, juu Galileo oli vasta tyyppi joka työnsi Kopernikuksen maailmankuvaa mullistavia ajatuksia esille todisteiden kera.

        Joten uutta Galileo Galileita odotellessa.

        😀


      • jhgjhgjgjg
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Niin, siis heppu joka mullisti maailmankuvan ajatuksillaan, oli Kopernikus.

        Tosin johan Aurinkokeskistä mallia oli työnnetty esille antiikin kreikassa.

        Mutta, juu Galileo oli vasta tyyppi joka työnsi Kopernikuksen maailmankuvaa mullistavia ajatuksia esille todisteiden kera.

        Joten uutta Galileo Galileita odotellessa.

        😀

        Itse asiassa matemaattiset todisteet esitti Kepler.

        Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut henkisesti lapsen tasolle jäänyt vähäpoika.


    • Vetävän voiman olemassaolon todisti mekaanisilla koejärjestelyillä toinen koulupudokas, Henry Cavendish jo 1700-luvun lopulla.

      Tätä et ole pystynyt kiistämään, koska todettu on fakta ja koe pienin ponnistuksin ja investoinnein kenen tahansa toistettavissa. Koe on myös toistettu satoja kertoja vuosisatojen varrella, jolloin on saatu tulokseksi Cavendishin olleen erittäin tarkan jampan.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Ei noin naurettavaa "todistetta" viitsi edes kiistää.

        😂😂😂

        😀


      • EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Ei noin naurettavaa "todistetta" viitsi edes kiistää.

        😂😂😂

        😀

        Et kyllä pystyisikään...


      • EtimespaceYoutubesta8888
        Kollimaattori kirjoitti:

        Et kyllä pystyisikään...

        Helppo nakki.

        Cavendishin koe ja valon taipuminen perustuu entropiaan.

        Eli enemmän aktivoituneeseen työntävään voimaan.


        Cavendishin koe todistaa omalla tavallaan sen että miljardeja vuosia vanha laajeneva valo sisältää sellaista työntävää voimaa joka työntää esim. Auringon ohi työntyviä laajenevia fotoneita kohti Aurinkoa.

        Eli kyse on entropiasta!!!

        Kun työntävä voima on tiheinä erillisinä tihentyminä joihin entropia ei ole ehtinyt vaikuttaa, ei niiden välisellä alueella vielä liiku niin paljoa sitä laajenevaa työntävää voimaa jota ne keskenään kierrättävät.

        Aurinkoa kohti työntyy fotoneita joiden välisellä alueella liikkuu sellaista työntävää voimaa joka on peräisin sellaisista valon aaltojen tihentymistä jotka itse ovat työntymässä kaukaa Auringon ohi.

        Eli paljon enemmän sellaista työntävää voimaa kohti Aurinkoa joita osuu Auringon ohi työntyviin fotoneihin kuin samanlaista pois päin Auringosta.

        Sama Cavendishin kokeessa.

        Metallikuulista ulos sellaista työntävää voimaa johon entropia ei ole ehtinyt vaikuttaa niin paljon kuin avoimelta puolelta kohti laajenevia metallikuulia kohti työntyvään työntävään voimaan ja näin metallikuulia kohti enemmän aktivoitunutta työntävää voimaa.

        Helppo nakki oli tämä

        😂😂😂

        😀


    • Ohrimovitsch

      Valonnopeus on ääretön. Alkeisvarausta ei voi mitata. Kaikki aine koostuu protoneista ja neutroneista ja elektroneista. Sähkö- ja magneettikenttiä on. Kosmologisia mustia aukkoja eikä alkuräjähdystä ei ole. Suhteellisuusteoria sievenee triviaaliyhtälöihin ja yhtyy klassiseen fysiikkaan. Kaikki mikäperustuu alkeisvarauksen millikan-arvoon , on epätotta: elektronin , protonin ja neutronin massa atomimassayksikkö ja avogadron luku, atomien ja alkeishiukkasten säteet. Painovoima on niin kuin Newton sanoi.Maailmankaikkeus ei erityisemmin laajene.
      Yleinen suhteellisuusteoria ei pidä paikkaansa. Positronia eikä antimateriaa ylipäänsä ei ole olemassa.

      • kjhkhkhkjh

        Jos valonnopeus on ääretön, eivät valvontatutkat tai VHF suuntimot voi toimia. Myöskään GPS tai siirtolinjojen vektorianalysaattori eivät toimisi. Olen työskennellyt kaikkien näiden kanssa ja tiedän tasan tarkkaan, ettei valonnopeus ole ääretön

        Muukin juttusi on uskomuksellista huuhaata. Einsteinin yleinen suhtis ei sievene kymmenestä Riimanin tensorista mihinkään eivätkä Newtonin liikelait toimi relativistisilla nopeuksilla. Suhtis on vahvasti todennettu teoria, jota ei yksikään täysipäinen fyysikko enää nykyään epäile. Positronit löydettiin muutama vuosi sen jälkeen , kun Dirac ennusti ne teorian pohjalta ja antimaterian muodostuminen on Cernissä rutiinia.

        Miksi kirjoittelet täyttä sontaa palstalle. Saatko siitä jotain kiksejä?


      • Ohrimovitsch

        Ei ollut sontaa ,Einstein & kumppanit olivat itse.


      • AlustaAlkaenVäärin
        Ohrimovitsch kirjoitti:

        Ei ollut sontaa ,Einstein & kumppanit olivat itse.

        Kerro ensin, miten pulssitutka toimii, jos valonnopeus on ääretön. Kun olet vastannut siihe, voimme ehkä jatkaa seuraavilla väitteilläsi.


      • Ohrimovitsch

        Tutkassa on käämi, johon on kytketty korkeataajuuksinen vaihtojännite. Kun tutka osoittaa kohti lentokonetta, käämin impedanssi on erilainen, ja laite havaitsee "kaiun". Sama periaate, jos seurataan laivoja.


      • MyösItseAlaaOpettanut
        Ohrimovitsch kirjoitti:

        Tutkassa on käämi, johon on kytketty korkeataajuuksinen vaihtojännite. Kun tutka osoittaa kohti lentokonetta, käämin impedanssi on erilainen, ja laite havaitsee "kaiun". Sama periaate, jos seurataan laivoja.

        Höpö höpö.
        Valvontatutka lähettää voimakkaan mikroaaltotaajuisen suunnatun RF-pulssin ja mittaa kohteesta heijastuvan kaijun. Lähetyspulssin ja paluupulssin aikaväli kertoo kohteen etäisyyden ( 150 m / us = tutkamiehen valonnopeus) ja antennin suunta kohteen suunnan.

        Käämin impedanssi ei muutu pierun varjon vertaa, jos sohotat sitä 200 km:n päässä olevaa lentokonetta kohti, eikä edes 2 km:n päässä olevaa. Lisäksi "Tutkasi" ei kykene mittaamaan etäisyyksiä.

        Heikki E Heinosen nyrkkisääntö valvontatutkalle:
        Taajuus 1 GHz.
        Pulssin pituus 1 us.
        Toistoväli 1 ms.
        Huipputeho 1 MW.
        Keskimääräinen teho 1 kW.

        Muistan Heikin opit vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin.


      • palstaaseurannut
        kjhkhkhkjh kirjoitti:

        Jos valonnopeus on ääretön, eivät valvontatutkat tai VHF suuntimot voi toimia. Myöskään GPS tai siirtolinjojen vektorianalysaattori eivät toimisi. Olen työskennellyt kaikkien näiden kanssa ja tiedän tasan tarkkaan, ettei valonnopeus ole ääretön

        Muukin juttusi on uskomuksellista huuhaata. Einsteinin yleinen suhtis ei sievene kymmenestä Riimanin tensorista mihinkään eivätkä Newtonin liikelait toimi relativistisilla nopeuksilla. Suhtis on vahvasti todennettu teoria, jota ei yksikään täysipäinen fyysikko enää nykyään epäile. Positronit löydettiin muutama vuosi sen jälkeen , kun Dirac ennusti ne teorian pohjalta ja antimaterian muodostuminen on Cernissä rutiinia.

        Miksi kirjoittelet täyttä sontaa palstalle. Saatko siitä jotain kiksejä?

        Ohrimovitsch 'in kirjoitus oli todennäköisesti täysin tietoisesti puppua, lähinnä jonkinlaista parodiaa Savorisen kirjoituksista. Hän vain kokeili, voisiko hän itse kirjoittaa jotakin, mikä on edes suunnilleen yhtä lailla vastoin tunnettua fysiikkaa.
        Vai arvasinko oikein?


    • eikömuka

      Aika vaikea uskoa, ettei maan vetovoimaa ole olemassakaan, kun se kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan suorastaan joka hetki.
      Vai eikö?
      Nosta ylös mikä tahansa esine ja päästä irti. Mitä tapahtuu?
      Tosin, onhan tästä olemassa poikkeuskin. Nimittäin vedyllä tai nykyisin tavallisimmin heliumilla täytetyt ilmapallot. Jos sellaisen päästää irti, sille käy täysin päinvastoin kuin kaikille muille esineille. Se lentää "karkuun". Mutta kyllä sillekin on olemassa selitys: vety ja helium ovat ilmaa kevyempiä kaasuja.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Niin, ei se laajeneva ilma jaksa työntää laajenevaa omenaa edellään ja näin laajenevan Maapallon pinta saavuttaa laajenevan omenan.

        Sama ilmiö avaruusaluksessa joka kiihdyttää vauhtiansa.

        Eikä se auton penkkikään sinua vedä puoleenss, vaikka painaudut sitä vasten kun kiihdytät vauhtiasi.

        😀


    • eikömuka

      "Tosin, onhan tästä olemassa poikkeuskin. Nimittäin vedyllä tai nykyisin tavallisimmin heliumilla täytetyt ilmapallot. "
      Tähän voisi vielä lisätä:
      Silloin tällöin sellaisia myydään katujen varsillakin. Joskus sellaisia jaetaan jopa ilmaiseksi, kun niitä käytetään mainostarkoituksiin. Mutta kaikkein varmimmin niitä on saatavissa vappuna, toisin sanoen joka vuosi huhtikuun viimeisenä ja toukokuun ensimmäisenä päivänä,. Niin ainakin Helsingissä, jossa ilmapallokauppiaita on silloin liikkeellä paljonkin. Mutta eiköhän heitä ole sentään jonkin verran samaan aikaan siellä Kuopiossakin? Olet kai joskus nähnyt ja kenties kiinnittänyt huomiotakin siihen, että ne näyttävät käyttäytyvän täysin toisin kuin kaikki muut esineet?

    • Ohrimovitsch

      Tee-itse tutka:
      Tarvikkeet
      Signaaligeneraattori
      Kaiutin
      Yleismittari
      Johtoa

      Pura kaiutin ja ota sieltä käämi. Vedä Signaaligeneraattori sta johto yleismittarin kautta käämiin ja sieltä takaisin signaaligeneraattoriin. Pane yleismittari ampeeriasentoon ja pane signaaligeneraattori jollekin korkealle taajuudelle. Sitten virrat päälle, ja kun kääntelet käämiä eri suuntiin, huomaat ampeerilukeman muuttuvan ,riippuen mitä kohti käämi osoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe