Saako aikuinen päättää karkkipäivästään?

Television mainoksesta, jossa neuvotellaan karkkipäivästä, saako aikuinen päättää milloin sen pitää, tulee mieleen SAK:n kiukuttelu hallitukselle. Lastenkamaritouhua.
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä sinun mielestäsi oikea aikuinen tekee kun saa tarpeekseen hallituksen aiheuttamasta työntekijän tukistamisesta ja kiristämisestä?

Onko se vaan aikuisesti hiljaa ja epätyytyväinen ja kun työnantajaa tukeva hallitus keinottelee kilpailukyvyn että työllisyyden nimissä kaikenlaista "kehitystä" ajaaksen ammattiliitot ja etujärjestöt alas ja karkkipäivät ainoastaan itselleen.

Huhtasaari oli huolissaan aivopesusta koulussa mutta kun pitäisi olla huolissaan koko yhteiskunnasta ja varsinkin kun työntekijää roolitetaan ja syyllistetään kaikkeen niin Sdp ;n vaalivankkureiksi kuin ay-toimijoiden uhreiksi, Sak;takin syyllistetään vaikka mukana on muutkin etujärjestöt vaikka koulujen opettajat ja muut pikkaisen "paremmilla ansioilla" toimeentulevat menivät äänestämään oikeiston ja oikeistopopulistit päättämään tavallisten työtä tekevien puolesta pistämään ainakin työnantajan asiat kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ammattiyhdistysonjonähty kirjoitti:

Television mainoksesta, jossa neuvotellaan karkkipäivästä, saako aikuinen päättää milloin sen pitää, tulee mieleen SAK:n kiukuttelu hallitukselle. Lastenkamaritouhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu