Nuoret pojat seksifantasioiden kohteena

Aihetta vähän tältäkin kantilta

Tein eilen tuomitsevan aloituksen alaikäisiä jahtaavista puumista, ja yllätyin kuinka tuo ketju sai ainakin pari puumaa hikeentymään siitä kun kyseenalaistin kolmekymppisten naisten viehätysvoiman teinipoikien silmissä.

Puumailmiö ei ole mulle ihan vieras, sitähän on ollut ainakin niin kauan kun minä olen ravintoloissa pyörinyt. Epäilemättä kuitenkin paljon pidempään, ehkäpä ihan aikojen alusta asti. Ravintoloissa paljon pyörineenä tiedän, että minunkaltaiseni komea tavis saa varmimmin ja eniten ehdotuksia juuri vanhemmilta "ladyiltä". Olen saanut ehdotuksia paljon, ja ne ovat olleet hyvin suoria. Tämä siis nuorempana, nykyään "puumat" jotka katselisivat minua, alkavat olla jo eläkemummoja ja heillä on jo hiven realismia mukana haaveissaan.

Puumailmiö ei ole ehkä kovinkaan epätervettä silloin kun puhutaan aikuisia miehiä jahtaavista tätinaisista, aikuinen mies pystyy päättämään itse mihin haluaa työntää siitinluunsa. Rehellisyyden nimissä myönnän että ymmärrän puumien touhuja koska katselen itsekin nuorempia, ikäluokastani löytyy enää todella vähän mitat täyttäviä naisia.

Mutta itse asiaan. Parin puuman närkästyminen sai minut pohtimaan sitä, onko aikuisten naisten parissa paljonkin pedofiilisia ajatuksia. En tiedä onko ilmiö laaja, tai onko se lisääntymään päin, mutta ainakin siitä uutisoidaan nykyään aika paljon. Varsinkin jenkeissä ilmiö tuntuu kasvaneen räjähdysmäisesti.

Kiinnostaisi naisten näkökulma. Onko palstalla naisia joita kiinnostaa nuoremmmat miehet, ja jos kiinnostaa, niin kuinka nuorista pojista haaveilette?
1
Ilmianna
Jaa

40 Vastausta

Keskittyisit sinäkin nyt niiden 13-vuotaiden tyttöjen perään kuolaavien ätmien kiusaamiseen. Niitä on täällä pirun paljon enemmän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Voinko tulkita niin, että ensimmäinen 13-vuotiasta pojista fantasioiva täti ilmoittautui?

Minua ei kiinnosta yksikään palstalainen henkilönä, vaan ihan yleisesti pedofilian ja siihen liittyvien ajatusten yleisyys naisten keskuudessa.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
miehiä oikeastaan ollenkaan. Todella harvat miehet iskevät sillätavoin. Nuoret miehet ovat liian lapsellisia makuuni. Enemmin ottaisin itseäni hiukan vanhemman miehen, kuin itseäni nuoremman.
Ilmianna
Jaa
Heh, en kyllä haaveile yhdestäkään miehestä ihan niin kun oikeasti. Oma kumppani tietysti joskus nousee ajatuskuplana pääni päälle ja mietin hänestä kaikenlaista, mikä on ehkä ihan toivottavaakin hänen kannaltaan.

Mutta kyllä sinkkunakin oma raja on mennyt siinä, että miehen pitää olla täysi-ikäinen ja yleensä vielä itseni ikäinen tai vähän vanhempi. Muutama nuorempikin on ollut, mutta ei se ikä ole ollut se syy napata siitä mies, vaan se mies itsessään on ollut mielenkiintoinen. Numerot voi unohtua silloin, kun se vaan pysyy aikuinen aikuisen kanssa asteella.

Nyt jos edes leikilläni asiaa ajattelen, niin en kyllä taatusti ottaisi alle kolmekymppistä miestä. Tuntuu olevan tuo nuorien sukupolvi etääntynyt merkittävästi jo minun ikäryhmästä. Poikkeuksia tietysti aina löytyy, helmiä eli luonteeltaan ja persoonaltaan ihastuttavia nuoriakin miehiä. Mutta ei jotenkin silti...mä olen jo kumminkin vanha verrattuna 20-vuotiaaseen mieheen. Mitä se minussa näkisi? Isosiskon tai äidin? Eiköhän se oman ikäinen tyttö olisi onnen omiaan semmoiselle 20-vuotiaalle nuorelle miehelle. Perheen perustamiset yms. yhdessä elämässä kasvaminen...se on hieno matka sekin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
entä 31v miehen miksi sinua ei kiinnosta 40-46v miehet miksi täytyy olla yli 10v nuoremoi
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
niin.miksi kirjoitti:
entä 31v miehen miksi sinua ei kiinnosta 40-46v miehet miksi täytyy olla yli 10v nuoremoi
Mua nyt ei kiinnosta muut miehet muutenkaan kaveria kummempana. Mutta mä sanoin, että alle kolmekymppistä en ottaisi enää. Koska, olen itsekin jo näin "vanha". 30-50 ikähaarukkaan se menisi. Ei siis täydy olla, nyt vaan sattuu olemaan kolmekymppinen mies. Tai onhan se jo enemmän...kun 30.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Siitinluu 😂

Jaa.. kyllä yli 25v pitäis olla..tai oikeastaan yli 30v.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Sanot noin häveliäisyydestä. Oikeasti riittää kun on armeija suoritettu, vaikka vapaaehtoisena.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ananias.Palstamäki kirjoitti:

He..

No oon mä ton ennenkin sanonut..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Wwuwuw kirjoitti:
He..

No oon mä ton ennenkin sanonut..
Ai sen että riittää kun intti on käyty? En ole nähnyt, mutta eiköhän tuokin "keksimäni" juttu ole alunperin jonkun naisen toteamus.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ethän sinä Ananas edes oikeasti tiedä ketkä täällä todella ovat naisia, ja ketkä vain teeskentelevät sellaista trollatakseen. Vaikka olisivatkin naisia, trollaukseen voi olla syynä sekin että täällä miehet fantasioivat 13-vuotiaista tytöistä ja miehet vaan nyökyttelevät.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
On täällä pari kommentoijaa ottanut jo lämpöä siinä määrin, että uskon kyseessä olevan oikeastikin puumista joihin näkemykseni ovat sattuneet.

Ps: tulkitsen myös nimimerkkini vääntelyn närkästymiseksi
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
On täällä pari kommentoijaa ottanut jo lämpöä siinä määrin, että uskon kyseessä olevan oikeastikin puumista joihin näkemykseni ovat sattuneet.

Ps: tulkitsen myös nimimerkkini vääntelyn närkästymiseksi
Miksi esim. Wubbis, harmis, pikkukakkonen ynnä muut eivät KOSKAAN vedä hernettä nenään kun joku "vääntelee heidän nimimerkkiään"? Taidat olla aika herkkänahkainen tyyppi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ha_Haa kirjoitti:

En minä vedä hernettä nenään, minä satun vain pohtimaan mikä sanomani kolahti SINUUN niin paljon että närkästyksissäsi alat vääntelemään nikkiäni.

Minä olen vaihtanut nikkiä niin usein, ettei mikään niistä määrittele minua tai tunnu omalta identiteetiltä. En pysty lukemaan ilmeitäsi, eleitäsi tai äänenpainojasi, tulkitsen sinua tekstisi pohjalta.

Oletpas sinä herkkä nimimerkistäsi, Ananas. Edelleen vaan ihmettelen miksei kenellekään muulle pieni vääntely ei ole edes kommentoinnin arvoinen. Kovin heikko on itseluottamuksesi, kun pitää tarttua lillukanvarsiin.

Pohdin mikä tänä iltana kirjoittamani kommentti sai aikaan närkästyksesi...

Taidan tietää kuka olet, ja mistä kenkä puristaa. Ole ihan huoleti, lasken vain leikkiä...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Ajattelen poikia ja runkkaan.
Ilmianna
Jaa
Sun mielipiteet ja kokemukset eivät ole yleisiä faktoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
16 VASTAUSTA:
Piti tänne kommentoida, kun joku pahoitti mielensä. Puuma ja pedofiili ovat siltikin eri asioita, vaikka jotakuta kuinka harmittaisi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ohhoh, lähti kaikki viestit mitä oli sun kommenttisi alla. En käsitä mitä rikollista niissä oli.

Samaa mieltä siitä että pedofiili ja puuma eivät ole sama asia. Ihmettelen silti miksi joillekin naisille on tärkeää uskotella että kolmekymppiset täti-ihmiset ovat teinipoikien seksifantasioissa?

Normaalioloissa teinit (tytöt ja pojat) eivät pidä kolmekymppisiä itselleen potentiaalisina seksikumppaneina. Ne harvalukuiset tilanteet joissa noin voi olla, liittyy tiettyä auktoriteettiasemaa, mutta rikosoikeudellisesti sen hyväksikäyttöä käytetään tuomion koventamisperusteena.

Aikuinen ihminen joka saa mielihyvää ajatuksesta että lapsi pitää häntä seksuaalisesti viehättävänä, lienee ainakin jossakin määrin taipuvainen pedofiiliseen ajatteluun.

Saahan sitä ihmetellä. Tosiasia kuitenkin on, että jotkut yli kolmekymppisetkin naiset ovat joidenkin teini-ikäisten poikien kiinnostuksen kohteina.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
wanhaämmä kirjoitti:

Sulla oli joku kokemus asiasta joka jäi käsittelemättä.

Sain kuvan siitä, että kyse oli jostakin sisäpiirijutusta, eli sinuun lämmennyt poikalapsi ei ollut vain satunnaistuttavuus vaan jotakin kautta vaikutuspiiriäsi.

Nämä käräjäoikeuksissa käsiteltävät pedofiliajututhan ovat tätä sarjaa, joku lähipiiriin kuuluva setämies käyttää hyväkseen tyttölapsia joihin heillä on auktoriteettiasema.

On ehkä jossain määrin harmi että noita asioita ei avata ulkopuolisille edes hyväksikäyttöjen toimintamekanismien osalta, se avaisi ehkä enemmän ihmisten silmiä sen suhteen miten nuo jutut tapahtuvat. Joukossa on tapauksia joissa lapsia ei sanan varsinaisessa merkityksessä raiskata, mutta hyväksikäytetään auktoriteettiasemaa käyttäen. Useinhan syytteet ja tuomiot tulevat hyväksikäytöistä, ei raiskauksista.

On olemassa piirejä jotka ajavat pedofiliaan lievennyksiä, mutta psykologian näkökulmasta nykyinen auktoriteettiasemalla toteutetun hyväksikäytön kriminalisoiminen on perusteltua. Pelkkä raiskaukseen perustuva seksuaalinen rikosnormisto ei ole riittävä suoja alaikäisiin kohdistuvaa seksuaalista uhkaa vastaan.

Oli ehkä sinullekin hyvästä että hillitsit itsesi, sillä noistahan heilahtaa häkki.

Sulle on käynyt niin, että sait viekoteltua 16-vuotiaana 4-kymppisen ympärpäissään olleen naisen sänkyysi. Miksi me tätä nyt jauhetaan?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
wanhaämmä kirjoitti:
Sulle on käynyt niin, että sait viekoteltua 16-vuotiaana 4-kymppisen ympärpäissään olleen naisen sänkyysi. Miksi me tätä nyt jauhetaan?
onko jotain salattavaa ja pelättävää ja pelkäät että kerrot jotain ja poliisit tulee hakemaan sinua ja vankilaan joudut mitä olet tehnyt lapseen sekaantunutko kuvitteletko että matti 3v on rakastunut sinuun ja haluaa kanssasi seksiä matti oikein kysyy haluatko naida
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
wanhaämmä kirjoitti:
Sulle on käynyt niin, että sait viekoteltua 16-vuotiaana 4-kymppisen ympärpäissään olleen naisen sänkyysi. Miksi me tätä nyt jauhetaan?
Veikkauksesi meni väärin.

Minä tein aloituksen aiheesta joka alkoi kiinnostamaan edellisen ketjun vastausten johdosta, ja sinulla oli kerrottavanasi oma näkökulmasi asiaan. Siksi me keskustelemme tästä.

Haluan sanoa tässä sen, että alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus ovat eri asioita. Hyväksikäyttö ei poissulje sitä mahdollisuutta että rikoksen uhri olisi toiminnassa mukana itsekin aktiivisena osapuolena.

Kolmekymppiset naiset, jotka hekumoivat ajatuksella että teinipojat haaveilevat heistä seksiobjekteina, eivät taida ymmärtää sitä että moni käräjäoikeudessa tuomion saava pedofiilisetä on myös olettanut että nyt liikutaan turvallisilla vesillä.

Lapsi voi olla vailla ihan erilaista huomiota ja hyväksyntää, mutta ajautuu tilanteeseen jossa yrittää ansaita sitä kaipaamaansa hyväksyntää seksillä. Aikuisen tulisi ymmärtää olla käyttämättä tilannetta hyväkseen.

Me kaikki varmasti tiedetään tuo. Kiitos kuitenkin esitelmästä.

Laki on niinkuin se luetaan, eikä sen toimintalogiikkaan vaikuta tunneseikat.

Laissa on määritelty rikokset ja niiden tunnusmerkistö, sekä rangaistusasteikko. Rikoksen uhreilla ja heidän lähipiirillään voi olla mukana vaikka kuinka paljon inhimillistä tuskaa ja ahdistusta, joka ei kuitenkaan vaikuta tuomioon piiruakaan

Rikoslaki on kylmä työkalu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
wanhaämmä kirjoitti:
Me kaikki varmasti tiedetään tuo. Kiitos kuitenkin esitelmästä.
Ehkä nyt käsität myös sen, miksi en anna hirveästi sympatiaa keski-ikäiselle naiselle joka hekumoi sillä että joku tunne-elämältään järkkynyt poikalapsi haluaisi panna häntä.

On jopa mahdollista että sinua lähestynyt poikalapsi oli hyväksikäytön uhri.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Laki on niinkuin se luetaan, eikä sen toimintalogiikkaan vaikuta tunneseikat.

Laissa on määritelty rikokset ja niiden tunnusmerkistö, sekä rangaistusasteikko. Rikoksen uhreilla ja heidän lähipiirillään voi olla mukana vaikka kuinka paljon inhimillistä tuskaa ja ahdistusta, joka ei kuitenkaan vaikuta tuomioon piiruakaan

Rikoslaki on kylmä työkalu.
entä kosto ja omankäden oikeus
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
älä.armoa.anna kirjoitti:
entä kosto ja omankäden oikeus
Kosto ja omankäden oikeus ovat lähinnä tilanteita joissa tuo inhimillinen tuska ja ahdistus annetaan purkautua.

Nuokin teot käsitellään oikeussaleissa, ja edes siinä ei katsota tuota inhimillistä tuskaa ja ahdistusta tuomion alentamisperusteeksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Kosto ja omankäden oikeus ovat lähinnä tilanteita joissa tuo inhimillinen tuska ja ahdistus annetaan purkautua.

Nuokin teot käsitellään oikeussaleissa, ja edes siinä ei katsota tuota inhimillistä tuskaa ja ahdistusta tuomion alentamisperusteeksi.
Sä haet selvästi nyt itsellesi oikeutusta johonkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
wanhaämmä kirjoitti:
Sä haet selvästi nyt itsellesi oikeutusta johonkin.
En sentään, mulla ei ole tähän aihekokonaisuuteen liittyen mitään henkilökohtaisia vaikuttimia.

Minua oikeastaan hämmästyttää se, etteivät naiset, jotka yleensä tuomitsevat pedofilian, tunnista mekanismia joka tuohon pedofiliaan liittyy. Ei ole olemassa mitään eroa sillä, onko uhri tai rikoksentekijä kumpaa sukupuolta (tai nykyään pitäisi kai sanoa mitä sukupuolta). Hyväksikäyttö voi olla sellaista jossa rikoksen uhri on aktiivinen osapuoli, se on näköjään ollut naisille tuntematon tekijä tässä yhtälössä.

Tuolla toisessa ketjussa ne kylläkin olivat miehiä, joiden mielestä naisopettaja teki vain hyvän työn, hyväksikäyttäessään 12-15 vuotiaita poikia. Palstakirjoitusten perusteella näyttäisi olevan pikemminkin niin päin, että tuon selittämäsi mekanismin tunnistaminen on miehille vaikeaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hytfg kirjoitti:

Miesten kohdalla kyse lienee enemmänkin omasta seksifantasiasta ja kyvyttömyydestä tajuta ettei poikalapset ajattele asioista kuten puutteessa elävät vanhat pojat.

Joku nelikymppinen puutteessa elävä poikamies voi vilpittömästi pohtia että ei siinä ole mitään ongelmaa jos kolmekymppinen hänen kriteerinsä täyttävä "puuma" harrastaa seksiä poikapsen kanssa, mutta oikeastihan siinä on iso ongelma.

Naisilla on tunneälyä enemmän ainakin tyttölasten kohdalla, he tajuavat ettei se ole tervettä jos kolmekymppinen mies käyttää hyväkseen heitä. Jotenkin taas poikalasten kohdalla naisillakin tuntuu iskevän "vauhtisokeus", jokunen palstapuuma tuntui olevan otettuja kun jossakin kehityshäiriössä olevat poikalapset olivat osoittaneet epätervettä kiinnostusta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
eikö siitä ole nyt vaiettu mutta kun nuoria arabimiehiä tai poikia tuli suomeen niin akateemiset naiset osti ala ikäisiltä seksiä eli korkeastikoulutetut naiset yritti ostaa 1-15v pojilta seksiä kun taas normaalit naiset haluaa saman ikäisen tai vanhemman miehen eli puumaus on pedofiliaa vaikka olisi 60v nainen ja 40v mies niin ei heistä paria tule ja livessä katselee niin saman ikäiset on pareja niin puumilla veri vetää poikiin mutta täytyy tyytyä yli 18v ettei joudu vankilaan mutta ulkomailla lomamatkalla ollaan alle 15v lasten kanssa eli puumuus kertoo pedofiliasta ja puumat tulee heti toimeen toisen puuman kanssa eli yhteinen juttu on pedofilia
Ilmianna
Jaa
Muistin... Mun melkein 4-kymppisellä tutullani oli joskus 18-vuotias poikaystävä. Tais olla kysymyksessä enemmänkin seksisuhde. Ihan miehen kokoinen nuorimies, olisi mennyt vanhemmasta ja julmetun hyvän näköinen. Ja erittäin innostunut kaveristani. Mä olin silloin paaaljon nuorempi, niin nuorukaisen ikä ei sillä tavalla ottanut silmään kuin mitä nykyään ottaisi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Eihän tuossa ole mitään tuomittavaa, rikosoikeudellisesti asia kestää päivänvalon. Rikoksen tuosta kuviosta tekisi jos kolli olisi ottanut työstään rahaa niinkuin minä aikoinaan kauppiaan rouvalta joka halusi minulta seksiä.

Nyt puhutaan siitä onko palstan naisilla seksuaalisia himoja alaikäisiä poikalapsia kohtaan. Mitenkä wanhanämmän kohdalla? Vieläkö kostuu, ja miten poikalapset kiinnostaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
aluksi luulit että suljettu sivusto ja kaikki pedofiilejä ja oho tämä onkin sinkkupalsta niin 8v tulikin 18v joten älä enään ikinä vastaa minulle en halua kirjoitella kanssasi pedofiili
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tuskin valtaosaa puumista kiinnostaa teiniklopit, niinkuin ei meitä keski-ikäisiä miehiäkään kiinnosta teinipissikset. On aivan eri asia tykätä nuoremmista kuin lapsista.
Ilmianna
Jaa
Ei ole kohteena.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Nuoret pojat seksifantasioiden kohteena

Aihetta vähän tältäkin kantilta

Tein eilen tuomitsevan aloituksen alaikäisiä jahtaavista puumista, ja yllätyin kuinka tuo ketju sai ainakin pari puumaa hikeentymään siitä kun kyseenalaistin kolmekymppisten naisten viehätysvoiman teinipoikien silmissä.

Puumailmiö ei ole mulle ihan vieras, sitähän on ollut ainakin niin kauan kun minä olen ravintoloissa pyörinyt. Epäilemättä kuitenkin paljon pidempään, ehkäpä ihan aikojen alusta asti. Ravintoloissa paljon pyörineenä tiedän, että minunkaltaiseni komea tavis saa varmimmin ja eniten ehdotuksia juuri vanhemmilta "ladyiltä". Olen saanut ehdotuksia paljon, ja ne ovat olleet hyvin suoria. Tämä siis nuorempana, nykyään "puumat" jotka katselisivat minua, alkavat olla jo eläkemummoja ja heillä on jo hiven realismia mukana haaveissaan.

Puumailmiö ei ole ehkä kovinkaan epätervettä silloin kun puhutaan aikuisia miehiä jahtaavista tätinaisista, aikuinen mies pystyy päättämään itse mihin haluaa työntää siitinluunsa. Rehellisyyden nimissä myönnän että ymmärrän puumien touhuja koska katselen itsekin nuorempia, ikäluokastani löytyy enää todella vähän mitat täyttäviä naisia.

Mutta itse asiaan. Parin puuman närkästyminen sai minut pohtimaan sitä, onko aikuisten naisten parissa paljonkin pedofiilisia ajatuksia. En tiedä onko ilmiö laaja, tai onko se lisääntymään päin, mutta ainakin siitä uutisoidaan nykyään aika paljon. Varsinkin jenkeissä ilmiö tuntuu kasvaneen räjähdysmäisesti.

Kiinnostaisi naisten näkökulma. Onko palstalla naisia joita kiinnostaa nuoremmmat miehet, ja jos kiinnostaa, niin kuinka nuorista pojista haaveilette?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta