Miten se että avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen laajenevalla näkyvällä maailmankaikkeuden on ollut alku, olisi loogisesti ajateltuna väärä ajatus?!?
Sehän on äärimmäisen looginen oletus!!!
Sinäkin Olli.S olet syntynyt jo olemassa olevasta asiasta jo olemassa olevaan avaruuteen.
Ja sinäkin Olli olet laajentunut avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.
Ja sinunkin sisälle on työntynyt energiaa / työntävää voimaa / ruokaa joka on saanut sinut laajenemaan / kasvamaan avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.
Onko sinun olemassaolo epäloogista?!?
Avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen laajenevalla näkyvällä maailmankaikkeudella on loogisesti ajateltuna tietysti ollut oma alkunsa eli se on syntynyt ja se tulee kuolemaan pois kun se asia josta se koostuu, hajaantuu miljoonien miljardien vuosien aikana tasaisesti äärettömään avaruuteen.
Toki siinä oleva työntävä voima aina lopulta työntyy alueelle jossa siihen kohdistuu taas kerran äärimmäinen paine / työntävä voima joka puristaa sen taas kerran äärimmäisen tiheäksi työntäväksi voimaksi eli uudeksi uusien sisältä ulos päin syntyvien laajenevien galaksien raaka-aineeksi.
Siten että näissä laajenevissa galakseissa olevan laajenevan työntävän voiman vauhti kiihtyy taas miljoonia miljardeja vuosia kunnes se taas kerran työntyy alueelle jossa se puristuu äärimmäisessä paineessa äärimmäisen tiheäksi työntäväksi voimaksi.
Ikuista ikuisen fyysisen konkreettisesti olemassa olevan työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka on itsessään ei yhtään mitään.
😃
Myös Olli.S syntyi ja on kasvanut avaruudessa
EtimespaceYoutubesta8888
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502034- 67823
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11793Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut58759Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me108748Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9722Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49699Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt39684vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22673Salaisuus rakas.
Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!47640