Olen käynyt nyt 6 kertaa psykologilla ja käyn siellä kesäkuulle asti. Menin sinne alunperin unettomuuden takia, tosin nyt se unettomuus alkaa hellittää. Aika paljon käydään läpi menneisyyden asioita/traumaa, mutta mietin, että mitä järkeä on vatvoa menneisyyttä? Ja onko psykoterapiasta todella ollut hyötyä teille? Voiko ihmisen suhtautumista omaan elämään ja maailmaan todellakin muuttaa "juttelemalla"?
psykoterapiasta
opiskelija
71001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ainakin minulle on omasta terapiastani ollut apua paljonkin... Ja luinpa tuossa erästä matemaatikko Wamboldin teosta, jossa hän oli summannut yhteen satojen psykoterapiatutkimusten tuloksia. Kaikki sadat tutkimukset olivat antaneet hyvin johdonmukaisesti samanlaisia tuloksia: psykoterapia näyttäisi olevan eräs perusterveydenhuollon tuloksellisimmista hoitomuodoista... Että kai siitä on joku muukin kuin vain minä hyötynyt. :)
Eräät ystävistäni ovat kehuneet terapeuttejaan "ihaniksi" ja kokeneet hyötyneensä niin paljon, että ovat toivuttuaan päättäneet hakea itse opiskelemaan psykologiaa. Toisaalta tunnen niitäkin, jotka eivät koe hyötyneensä terapiastaan...
Tämäkin on niin paljon kiinni henkilökemioista... Itselläni oli onni löytää heti terapeutti, jonka kanssa synkkaa, mutta eräät ystävistäni ovat joutuneet "kokeilemaan" useampaakin ennen kuin löysivät itselleen sopivan.
Itse myös ajattelisin, että eri ihmisille sopivat eri terapiasuuntaukset. Jos sinulle ei tuo menneisyyden kaivelu sovi (terapeuttisi taitaa olla psykodynaamisesti orientoitunut) kokeile vaikka kognitiivista tai ratkaisukeskeistä psykoterapiaa - ne ovat enemmän kiinni nykyhetkessä. Tosin jos pääkaupunkiseudulla asut, taitaa suurin osa sikäläisistä terapeuteista edelleenkin olla psykodynaamisesti suuntautuneita..... Mutta etsivä löytää!
> Voiko ihmisen suhtautumista omaan elämään ja
> maailmaan todellakin muuttaa "juttelemalla"?
Tietysti voi! :) Tapahtuuhan sitä muutenkin koko ajan, kaikissa ihmissuhteissasi. Kun istut luennolla, luennoitsija muuttaa suhtautumistasi maailmaan. Kun juttelet ystäväsi tai rakkaasi kanssa, saattaa silloinkin muuttua suhteesi itseesi ja maailmaan! Voisin itsekin nimetä lukuisia kirjoja, jotka ovat saaneet minut oivaltamaan jotain uutta ja osaltaan muuttaneet maailmankuvaani...
Itse asiassa aivojen ihmeellinen juttu on, että ne muovautuvat ympäristöstä tulevien kokemusten perusteella jatkuvasti. Kaikki oppimasi, näkemäsi, kuulemasi ym. aiheuttaa aivoissasi jonkin pienen muutoksen. Jokainen muistikuvasi löytyy aivoistasi. Ja kun on aivokuvauksella verrattu esimerkiksi pakko-oireisen häiriön lääkehoitoa ja psykoterapiaa, on todettu, että ne ilmeisesti vaikuttavat aivoissakin samalla tavalla.
Kai sitä vaan jotenkin on helpompaa mieltää hoidoksi tablettien poskeen pistäminen kuin jutteleminen... Se tuntuu jotenkin konkreettisemmalta, kouriintuntuvammalta... Ainakin itse valitsen mieluummin kyllä terapian.
> Ja kun on aivokuvauksella verrattu esimerkiksi
> pakko-oireisen häiriön lääkehoitoa ja
> psykoterapiaa, on todettu, että ne ilmeisesti
> vaikuttavat aivoissakin samalla tavalla.
Heh, lienee varmaan syytä vielä tähdentää, että nimenomaan hoitavat vaikutukset ovat samankaltaisia... ;) Terapialla ei taida olla niin paljoa negatiivisia sivuvaikutuksia kuin elimistössä epäspesifimmin vaikuttavilla lääkeaineilla... :)
Aivot toimivat mangneetin lailla. taltioivat kaiken mitä päivin ja öin sinne rekisterimmeröimme. Suurin osa on meille niin sanottua tiedostamatonta. Esim. sydämmen toiminta. Mielemme on mitä. Aivot luovat sen mitä et ehkä itsekkään usko. Ilman ympäristöä aivosi eivät voi toimia. Montako ihmistä tiedät eläneen ilman ympäristöä. Kuinka tulkitset omaa ympäristöäsi tiedostamattosi kautta. Kaikki oppimasi on sinulle tiedottomatonta. miksi pukeudut kuin pukeudut. sinut on luonut sinun tiedostamaton. Oletko kohdannut pelkosi. Pelännyt olematonta. Löydä omasi ja löydä pimeä puolesi ja kävelet seiniä pitkin.
EI,pahemmaksi vain menee, tutustu L.Ron Hubbardin tutkimuksiin mielen toiminnasta,joka jo 50-luvulla toidisti psykologian ajastaan jälkeen jääneeksi menetelmäksi.
Voit lukea Hubbardin kirjoja tai saada suoraan kohennusta mielen alueellla scientologia-keskuksissa.
Scientologia on maailman nopeimmin laajeneva uskonnollinen filosofia.
skientolgiasta kehoittaisin pysymään kaukana. Yksi uskomattoman suosion saanut huijaus, johon monet ovat retkahtaneet menettäen omaisuutensa, mielenterveytensä ja läheisensä. Taustalla aivan
pelkkää mielikuvitusta oleva teoria, joka muistuttaa enemmän Teräsmiehen seikkailuja kuin vakavaa yritystä ymmärtää ihmismieltä.
Itse kävin vaikean depression takia psykologin luona terapiassa kolme vuotta, ensimmäinen vuosi 3 x vko, toisena 2 x vko ja viimeisen vuoden kerran viikossa.
Kyllä minun koko elämäni muuttui tämän hoidon ansiosta. Löysin oman itseni kaiken sen paskan alta, jonka peittoon olin jäänyt jo lapsuudesta asti. Tärkein oppimani oli tunnistaa ne tunteet ja ajatukset, jotka todella olivat ominta itseäni ja toisaalta ne, jotka karu elämä oli mieleeni istuttanut.
Psykoterapian tie on pitkä mutta antoisa. Alkuun pääseminen kestää - mielestäni ekan puoli vuotta ainakin olin aika pihalla ("Milloin minua aletaan oikein hoitaa?") kunnes tajusin että OMAN oivalluksen tie on se, jota terapia minulle avaa.
Mielestäni psykoterapia on ainoa keino koko elämää koskevaan syvälliseen muutokseen. Se vaatii kärsivällisyyttä, mutta palkinto on huimaava.
on,että sain avun juuri terapian kautta ja lääkkeet olivat myös välttämättömiä.Näin minun kohdalla ja voin vielä kertoa ettei tapaukseni ole ollut helpompia,koska traumat vaikeita.Nyt vuosien jälkeen olen kiitollinen saamastani avusta,ihanasta terapeutista,joka jaksoi kuunnella ja tukea minua.Yksin en olisi pystynyt enkä osannut jaksamisesta puhumattakaan käsitellä asioita,joita vuosikymmenet olin sisälläni pitänyt ja kärsinyt.Enää ei tarvitse ja se on ihmeellistä.Nyt ehkä pääsen lääkkeistäkin ainakin vähentyneet ovat.Osaan nauttia elämästä paremmin ja se tuntuu elämisen arvoiselta.Suosittelen sinullekin,et varmasti ainakaan menetä mitään,päinvastoin.Tuntuu niin pahalta lukea kovia arvosteluja,tämä on minun kantani.