Levin yhteistyökumppanit

Yhteiskuntavastuuta

Otin tällä viikolla henkivakuutuksen. Loppusuoralla Mandatum Life ja Fennia.
Päädyin Fenniaan, koska Mandatum Levin kumppaneita ja siellä vähän outoa menoa.

Arvelin, että Fennialla enemmän yhteiskuntavastuuta.

22

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämäonlaiffii

      Mukana rakenteellisessa korruptiossa?

    • Härskimeininkitarttuu

      Täällä myös ruvettu välttämään yrityksiä joilla yhteyksiä Leville.

    • vagkusetus

      Audin sponsorointi ei yllätä, Eikös Audilla ollut se markkinointijohtaja, jolla oli vähän vanhakantaisia näkemyksiä muutenkin?

    • jotkutosaa

      Ootteko muuten huomanneet, että Levillä oli aiemmin enemmän partnereita? Sieltä on lähtenyt Telia, DNA yms. Jäljellä vain kolme. Pisteet niille, jota eivät tuollaisen mahdollisen rakenteellisen korruption kanssa puuhastele!

    • Mainesenkunkasvaa

      Kittilän ja Levin maine on mennyttä. Viisi vuotta tätä älyttömyyttä ja eiku jatkuu vain . Kuntapäätökset jatkavat samalla sotkemismenetelmällä koko ajan. Nyt nostettiin tikun nokkaan sivitystoimenjohtaja. Enemmän tuo prosessi haavoittaa kuntaa kuin tätä virkamiestä. Jos hallintojohtajaksi tai taas uudelleen vs. kunnanjohtajaksi valitaan tämä nykyinen SY, selvää on, että tämä kuntasekoilu ei tule päättymään. Jos sivistystoimenjohtajaksi nosteteen SY:n puoliso tai biologian opettaja Kurula (voihan olla, että koetaan Kittilässä päteväksi siihenkin), Hölmölän homma on valmis. Tai jos Kurula nostetaan vs. kunnanjohtajaksi. Saattaa olla, että jo nyt tai tulevaisuudessa ei ainakaan kukaan oikeasti pätevä henkilö hakisi Kittilästä töitä. Kuntasekoilun lisäksi ruvettiin sekoilemaan Levin Matkailussa. Jos on tosi, että valtuutettu yt on nostettu toimitusjohtajaksi, ei voi kuin nauraa. Sotketaan vain enemmän Leviä ja vahvistetaan tuota käsitystä siitä, että pieni piiri pyörii. Ei nykyihmiset tuota kauan katso, matkailijat kaikkoaa. Ja eikö yhteistyökumppaneita ole jo ruvennut kaikkoamaan. Jos paikalliset kannattaa näitä juttuja kerran vuodessa tapahtuvan ilmaisen alkoholi- ja ruokatarjoilun takia, ei pidä luulla, että oikea maksava asiakas olisi tuota mieltä. Kohta ihmistä leimaa Suomessa se, että aikoo lomailla Levillä tai hakee töihin sinne tai Kittilään.

    • kaikkeasitänäkeekin

      Mites se Mattilan valitus on vieläkin ratkaisematta.? Sieltä napsahtaa taas maksettavaa kunnalle ja sen päätöksen tehneille. Kyllä alkaa olla naurettavaa hommaa koko Kittilän touhu. Kuvastaa sitä jääräpäisyyttä kun ei selvää suomea haluta ymmärtää. On se hyvä että Suomessa on demokratia. Jossakin muussa valtiossa tuo porukka olisi uudelleenkoulutusleirillä vuosikausia.

    • Hallitusammattilainen

      Kittilässä ei toimittu yhtiön parhaaksi maineriskin hallinnassa eikä kriisi viestinnässä.
      Levin maine meni jo eikä Levin matkailun asiat ainakaan paranna kuvaa luotettavana kumppanina.
      Kun katsoo matkailun hallitusta, tulee henkilöhistoriasta mielleyhtymiä jatkuvaan käräjöintiin!
      Maineriski ja-yhteistyö kumppanuus ei ole helppo myytävä.
      Mielikuva Kittilästä ja Levistä ei ole hyvä, syyttäjän mainitsema rakenteellinen korruptio on lievä ilmaisu. Alueen veturiyrityksissä ja niiden hallituksissa istuu henkilöitä jotka osallistuvat ristiin-rastiin päätöksiin ja se ei kuulosta, eikä näytä hyvältä.
      Poliittinen valinta tehtäviin ei kestä päivänvaloa, pätevät pihalle ja sopivat tilalle. Mitä se sitten tarkoittaa, pätevyyden puuttuessa tehdään tyhmyyksiä. Ja se ei edes ole uutinen, uutinen on se että taas yli kymmenen luottamusmiestä/virkamiestä sai uudet syytteet. Ja tämä vain jatkuu...
      Yhteistyökumppanien haku ei varmasti ole helppoa, varsinkin kun valinta tehtävään oli kovasti erikoinen. Hallituksen ainaisjäset tekivät valinnan, ja ensimmäisenä töppäsi asian tiedotus. Ei ollut hyvä alku.

    • Valintaariittää

      Kuluttajista fiksuimmat osaavat ajatella mihin latoon rahansa kantavat.

      • Julkishallinnosta

        Näinhän se kai on, mutta kun niitä fiksuja on vain murto-osa turisteista, niin eiköhän niitä turisteja ja PP:n kukkaron täyttäjiä riitä jatkossakin vaikka kuinka tällä palstalla toisin yritetään toivoa.
        Toivottavasti julkishallinto ei käytä enää Levin palveluita vaikkakin Kittilän verotulot siitä voivat hieman kärsiä.


    • Meteorologi

      Se ruukaa tuo takatalvi yllättää ja tulla kovana. Ei kannata koskaan aliarvioida asiakkaita.

    • Sinne-ei-mennä

      Omassa viiteryhmässä on täysi boikotti, emme siitä edes keskustele.
      Se on selvää ja sillä hyvä.

      • Kaikellaonhintansa

        Niin täälläkin.


    • Että...silleen

      Onhan täälä paljon muitakin yrityksiä kuin PP:n , niitä on kyllä hieman liikaa ;).
      Levillä on useita pienyrittäjiä jotka tekevät kovaa työtä ja työllistävät aika monta henkilöä siinä sivussa.
      Onneksemme tänä päivänä maksavat asiakkaat on yli 80 % ulkomaalaisia. Heitä ei kiinnosta kunnallispolitiikka vaan palvelut mitä he saavat.

      • AfrikanMalli

        Onnea vaan ulkomaalaisten kanssa. Suhdanne herkkää toimintaa. Ei mene kauaa kun kiinalaiset omistavat Levin.


      • maolaisia

        Kiinalaisilla taitaa olla omat eväät mukana, tai avaavat heti/kohta omat
        ravintolansa, jolloin paikalliset yrittäjät saavat vierestä katsella pitkin-
        naamaansa !


      • Nähty-on

        Näin kiinalaiset ovat menetelleet mm. Pietarissa, johon on noussut
        kiinalaisravintoloita kuin sieniä sateella, asiakkaina tietysti kiinalaiset
        turistit !


    • Lampaatkaikkoaa

      Se on tuo markkinoinnin ja liike-elämän maailma niin kimurantti, että harvemmin siinä venkoilija kauan pärjää. Aluksi ehkä, mutta se on niinkuin se kuuluisa neste housuissa. Hetken lämmittää, mutta sitten tulee kylmä. Jos Levillä joku kuvittelee, että yksin pyörittää kaikkea miten haluaa, on erehtynyt raskaasti. Ja sehän on jo näkynytkin.

    • Hävetys

      Ei enää viitsi leviä mainostaa ja mainoksia jakaa.

    • Valitseoikein

      Eniten olen harmissani niiden yrittäjien puolesta, jotka ovat täysin syyttömiä tähän sekoiluun ja yrittävät tehdä oman toimeentulonsa tuon kaiken keskellä. Eli Leviä ei ehkä kannata boikotoida, mutta siellä käydessään voi valita palveluntarjoajan jonkun riippumattoman (pien)yrittäjän joukosta.

    • Muitakinon

      Selvisi tuolta kunnan nettisivuilta kunnanhallituksen esityslistasta että Levin Matkailun kanssa ei kannata olla tekemisissä.

    • Lieassaonhän

      Kukahan se on strategi, joka näitä valintoja ohjaa. Ei ole pelisilmää ollenkaan. Jos edellisen Laasosen kanssa meni sukset ristiin, nyt olisi pitänyt hakea paikkaaan niin pätevä ja tahraton henkilö, mitä rahalla saa. Se olisi ollut ainoa keino. Nyt valittiin jo reilun vuoden kuntapäättäijissä suhmuroinut henkilö. Yhdyskuntainsinöörin valinta näkyy vieläkin pöytäkirjoissa. Sokea Reettakin ymmärtää kokouksen tarkoituksen ja puheenjohtajan toiminnan siinä. Kaikkia pösilöjä esityksiä on sitten muualla kannattanut.

    • Että...silleen

      Valitettavasti PP ja JP on onnistuneet tuhoamaan hyvän Levin yhteistyön.
      Ei ole enään monta yritystä MM:n lappiareenalla eikä taida olla Levin avaijaisissakan talkoilemassa.
      Alueella on n. 70 ohjelmapalvelu yritystä , tämä heidän toimintansa kurittaa niitä yrityksiä joilla on enemmistö suomalaisia asiakkaita. Onneksi suurimmalla osalla on liikevaihdosta yli 50 % ulkomaalaisia asiakkaita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1897
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1518
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1479
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1467
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      149
      1398
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      101
      1318
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1127
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1098
    Aihe