Nimeä palstan miesoletetuista suosikkisi? Perusteluja saa laittaa.
Palstan naiset
munkkitopi
1981973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 198
Vanhimmat
Hmm, en mä tiedä kaikkien nimimerkkejä. Kun ei ole mitään vakio nimimerkkiä välttämättä. Niitä on tuolla puskissa, miehiä. :D
No on tietysti rekattujakin joiden juttuja tykkään lueskella säännöllisesti. Harmaaritarin ja Ananiaan juttuja tulee luettua säännöllisesti, niillä on aina sanansäilää ja näkemystä mukana. Pujiksen lällyt ja herkkuostokset kiinnostaa, M184 fiksun hillitty ja samalla huumorisävyinen ulosanti täytyy aina lukea, kun osuu silmään. Dissidentti meni puskiin, sitä ei enää pääse lukemaan kun sillon kun sattuu osumaan silmään. Konnaketun lennokkaat jutut tulee usein luettua ja naurettua mielikuvia joita niistä herää. :D
Pikkukakkosta luen lähinnä silloin, kun haluan ärsyttää itseäni. :D
Helmiä.sioille jutut osuu silmään aina, kun ne on niin itseriittoisia ja tahallaan provosoivia. Ihan tavallista Geniota, mutta tuttuuden vuoksi kotoisaa. Siinä nyt jotakin...ja Nuuskun linkit pitää tiettykin kuunnella läpi. On niin samansorttinen musamaku kumminkin, että se useinmiten kolisee hyvin.
Joku varmaan unohtui...varmaan...
Jonkun sinkkunaisen kannattaisi poimia M184 parempaan talteen pois kuljeksimasta.
Mikset sinä tekisi sitä? Niinpä.
On helppo yllyttää muita tekoihin joita ei itse silti tekisi.
Mjoo, niin kannattaiskin. Oisin jo kysellyt kahville, jos olisin sinkku ja näyttänyt kuinka saadaan julkirukkaset. Kun en ole niin yllytän jotain muuta sinun kanssa kuorossa. 🤘
Ennen oli varmaan 10.
Nyt, kun olen vuosien myötä paremmin tutustunut heidän ajatusmaailmaansa, niin saldo on 0.
Tarkemmin ajatellen..
FHL:n juttuja luen mielelläni.
MJTK:n jutuista saan myös paljon.
Ikisuosikit Nainen 39v ja NainenRuudunTakaa pitävät myös palstalla.
Peppupupulla huimaa parisuhteisiin liittyvää viisautta.
Muut skippaan. Turhaa hölinää. Netti on sitä täynnä.
nb76hfhg: "Tarkemmin ajatellen.. FHL:n juttuja luen mielelläni. MJTK:n jutuista saan myös paljon.
Ikisuosikit Nainen 39v ja NainenRuudunTakaa pitävät myös palstalla. Peppupupulla huimaa parisuhteisiin liittyvää viisautta. Muut skippaan. Turhaa hölinää. Netti on sitä täynnä."
Kiitos tästä FHL:n maininnasta. Tuli näin hyvälle mielelle yliopistojuttujen työstämisen keskellä. Nyt oli päivän luento mielessä ja huomenna menee kirjoitellassa yliopistojuttuja, mutta tänään oli ilo täällä vierailla ja lukea tuo.
Toivottavasti nuo muutkin mainitut ovat mielissään viestistäsi. :)
"Kiitos tästä FHL:n maininnasta. Tuli näin hyvälle mielelle yliopistojuttujen työstämisen keskellä."
Tarkoitit varmaan yliopistohomojen työstämisen keskellä.
"Nyt oli päivän luento mielessä"
Tarkoitit varmaan persereikä mielessä.
" ja huomenna menee kirjoitellassa"
Tarkoitit varmaan homoillessa.
Minä en ole mikään miehistä kiinnostunut vaan aivan tavallinen hetero, miksi saisit lopettaa asiattomien tekstien kirjoittelun. Teen kahden mieshenkilön kanssa yhteistyötä yhtä opintojuttuja varten. Illalla huomenna on kello 18 minulla deadline, jota varten teen aamusta lähtien töitä. Luen ja otan selvää tänään aloitetusta luennosta. Otin tehtäväksi aloittaa meidän yhteistyöprojektimme, kun tiistai oli ainut päivä jolloin minulla ei tällä viikolla ollut menoa.
Voisitko lopettaa herjaamisen, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa? Itse en jaksa tuollaisia sinun kaltaisia hölmöyksien kirjoittelijaa jaksa ylläpitoon ilmoittaa. Sinulla aika taitaa mennä turhien kirjoitteluun?
Enemmähän nuo homostelut näyttää sinulla mielessä olevan.
En tiedä mikä siinä on, mutta sun juttuja lukiessa tulee aina jotenkin levollinen olo. Samaa olen huomannut, kun olen ollut muiden kristittyjen kanssa tekemisissä. (Ikävä kyllä olen itse ateisti. En anna sen haitata. )
Ehkä se johtuu siitä, että naivisti joka ilta rukoilen kaikkien miesten ja naisten puolesta. Yritän se takia olla kaikille ystävällinen tai jopa siunaukseksi, sillä juuri kaikkien puolesta tulee joka ilta rukoiltua. Rukoilen siis kaikkien ateistien puolesta ja ihan kaikkien ihmisten sen jälkeen, kun iltaisin olen aloittanut Isä meidän -rukouksella. Tulipa kuka tahansa vastaan niin hän on joko mies tai nainen - niin hänen puolestaan olen joka ilta rukoillut. Rajatapaukset saattavat kuulla molempiin kategorioihin ja olla samalla kertaa osin miehiä sekä naisia.
Lisäksi ateisteihin suhtaudun positiivisesti, sillä joskus olen ollut ehdoton ateisti ja kieltänyt Jumalan olemassa olon selvästi ääneen. Ajatukset voivat siis muuttua. Lisäksi joskus olen ollut avioliittoon halukas seuraavana kesänä, mutta joskus toisten ikusinkkuudesta elämänuraa suunnitteleva. Nyt olen sinkku, joten ymmärrän myös yksinäisiä?
Hyvää alkavaa viikkoa - palstan kaikille kirjoittajille! :)
Hyvää alkavaa viikkoa myös Sinulle! Kiitos, että rukoilet puolestani.
Kuulutko sinä tämän palstan naisiin?
Itselläni on huomenna työntäyteinen päivä edessä. Yliopistolle menen vasta kymmenen maissa, mutta olen siellä tarpeen tullen töitä tehden kello 21:een eli melkein kellon ympäri. Syön kaksi kertaa opistolla ja käyn yhdellä luennolla kaksi tuntia opiskelemassa. Muun ajan kirjoitan yhtä projektia, josta pitäsi saada kuusi opintopistettä. Ajallisesti sen vastaa noin kolme viikon työpanosta. Ensiksi luen kaikki ohjeet tarkkaan ja sitten aloitan huomenna kirjoittamaan. Milläs sinä päiväsi täytät? Mihinkä sinulla aikasi menee - työhön, opiskeluun vai lomaan?
Naisasialooser11 on paras!!! Se nii tykkää meistä kypsemmistä naisista... 😍
Kyl, tykkää hyvin riiputettuna ja kypsäksi keitettynä.😌
Nalli on oikeesti lutunen runopoika, sellainen äidin pikku kultamussukka. Se vaan yrittää piilottaa herkän puolensa rähinöintinsä taakse... 💋💞
Heh...😆
Pujis ja M184.
Fiksuja ja sympaattisia tyyppejä, erityisesti Pujis.
Eikös sen Pujiksenkin vois joku sinkku neiti korjata parempaan talteen? Kuunnella poski vasten poskea lällyjä syysiltojen hämärässä filtin alla. 😊
Haukata viinerit ja kaffet väliin ja jatkaa taas vaikka silmiin killittämistä ja poskivillan rapsuttelua.
Ja torua sitä, kun lätkämailalla alkaa lämimään rottia. 😂
No sekin!😏
Onhan se nyt harmi jos ja kun hyvät ja hyviksi oletetut miesoletetut menee haaskuun täällä hapantuessaan. Oishan niille parempaakin käyttöä.🤣
Pankaas nyt rohkaistuen sinkku daamit ja korjatkaa pois noi hempeet hemmot. Ne oottaa sydän dyrjällään, että joku kiva nainen kietoo kädet kaulalle ja sanoo, että ai sä oot mun ihana mussukkani. Muiskis.☺️
Järkipuhetta mazyltä.
Aina kun näitä ihqulistauksia tehdään, niin nämä herrasmiespalstailijat ovat kärjessä. Silti naiset eivät lähesty heitä...
Ainakin Pujis, ja uskoakseni myös M184, ovat ihan valmiita sitoutumaan jos vain joku puskanainen laittelisi viestiä.
Laittakaa vaix oma emailosoite ja sanokaa että voi kirjoitella mikäli itse ette tohdi tehdä kirjallista avausta.
No se on palstan Amori taas ottanunna hommat haltuunsa! :oD
Vieläkö se flunssa vaivaa? Mulla on tässä ympärillä porukkaa ollut flunssassa, mutta en meinannut suostua itse sitä tautia vaan taaskaan ottamaan, mä skippaan pöpöläiset vaan ja sillä siisti...paljon kivempi. hih... ;oD
Ois vaan kyllä hitokseen kaikenlaista hommanpa.kaa tässä. Pitäis piha laittaa talvikuntoon. Pestä kesärytkyt jne...kaudenvaihdoshommaa...ei siksikään huvittais kipeeks äityä... Siskokin muuttaa kaupungista toiseen ja lupauduin muuttoavuksi. :o/
Komppaan! 😃👍
Nyt rohkeesti nappaamaan oma kulta näistä vapaista mainioista miehistä. Ainakin ees tutustumaan ja katsomaan mimmonen mies sieltä löytyy...se voi hyvinkin löytyä rakas ja kunnon kumppani sieltä rivien takaa.
Otatte vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen suomi24:selta.
Etunimi: Tissi
Sukunimi: Liisa
Postinumaro: 34567
Ja ei muuta kuin viestiä menemään.
Ps: nimen ja postinumeron voitte itse keksiä, yllä oli vain esimerkki.
No heippa kamuseni! Näkeehän sinuakin kun tarpeeksi malttaa ootella. 😝
Juu, kun ei tässä itsekään muuta voi niin onhan se yllytettävä edes. 😇
Antibiootti vei flunssan, hyvä niin. Ootko sinä taas alkannu rehkimään? Elä nyt polta ittees loppuun, pihamaalle tekee hyvää jättää joskus lehtikasat ravinteeksi ja ei ne romutkaan karkuun juokse.
Siskon muuttoapuna oleminen varmaan on siskolle kiva ele sinulta. Pyyä siskon laittaa kunnon eväät kuormakamelille palkaksi.😊
Joo, täällä tulee joskus jonnekin vaan tiputeltua joku kommentti sinnetänne, mutta joskus on aikaa pysähtyä lukemaan tarkempaan kirjoituksia. :o)
No se on sun luonne selkeästi. Amorin hommat sopii sulle kuin nenä päähän, vaikka tuntuuhan toi Anakin kunnostautuvan tuossa... :oD
No väkisillä se menee rehkimiseks välillä, kun tekee viikossa 48 tuntia töitä ja nekin 4,5 päivään kaikki... Sitten pitäis kiireellä saada kaikki normipyykinpesut ja ruuanlaitot, mutta myös speciaalikausihommatkin pois jaloksista.... Ja kun ei näitä oikein kaikkia vaan voi skippailla myöhemmäksikään, kun sitten ne tulevat vastaan tuplana äkkiä...nyttenkin on sattumusten summana sellainen pyykkivuori odottamassa, että hieman jo hirvittää...Tosin mä taidan pestä koneellisen tänään illalla kun pääsen töistä ja sit lataan huomenillaks toisen tulemaan, kun olen päässyt taas töistä, sit vielä voi huruutella kolmannen... Polttopuita pitäis hakea kärrillinen, mutta sitten ne taitaakin jo riittää...haen sitten vaikka keväällä lisää, jos meinaa antaa jälkeä....tai kyllä ne riittää jo talven yli... Lumilinko pitäis huoltaa, rännit tyhjentää lehdistä, pensasaita pitäis katkaista 20 cm korkeudelta ja viedä mäkeen. Mutta kyllä mä nää vielä silleen rennoks ja urakoimattomaks mietin...ajallaan ja sopivasti kaikkea... :o)
No sisko ei mikään erikoisempi kurmeekokki ole ja taitaa olla joku pyhäinpäivä, että tokko on apsitkaan auki...eiköhän sitä silti jotain mahantäytettä saa. :o)
Huh huh mulle tuli hiki jo lukiessa tota sun työlistaa!😌
Mä olen laiskana syyslomalla, no pari päivää meinaan vaan lorvia ja sitten pitää tarttua toimeen taas. On kouluhommia mitä pitää näpytellä tietokoneella valmiiks ja lähettää opettajalle. Hirmu homma, mutta kun on hyvin levännyt ts. lorvinut jaksaa taas rehkiä.☺️
Nyt kun on puskittunut, niin jää huomioimatta monta vastaustakin ketjuissa. Kun ei enää ole inboxia joka kertoisi jonkun kommentoineen...
Täytyy vähän muistella missäs mä kävinkään lörpöttämässä tai näin jonkun kiinnostavan dialogin.
Kiva kun käyt täällä vielä, sä oot semmonen duracell pupu, että tarttuu toi sun energia.😋
No mä mietin välillä kanssa, että miten noita sais vähennettyä, mutta en oo vielä keksinyt...tosin pikkuhiljalleen kaikkea parannusta olen tehnyt kaikkeen. Sen pitkän pensasaidan jo kaadoin viime syksynä, ei tarvinnut parturoida sitä tänä kesänä...helpotti jo päivän ainakin, jos ei toistakin... Sitten nytten huomas, ettei ole niin paljoa lehtiä, kun hävitin sen vaahterankin pihasta. Sitten nikkaroin vanhasta pakastimen kompurasta paineilmavehkeen ja putkitin sen kattilaan sisälle, että se hönkäisee pellettipolttimen kupin puhtaaksi untuvamaisesta tuhkasta aina ennen polttoa, mikä taas vähentää kattilan kanssa käytävää puhdistelua puoleen...
Jotain organisointia ja muksuja pitää alkaa nakittamaan enemmän kotihommille, niin varmaan tästä vielä saa ihan rennonkin elämän aikaiseksi. Nytten tietenkin se naisen kanssa riijustelukin tuo sitä ajanpuutetta. Mutta ollaan naisen kanssa tuumittu, että kun saadaan organisoitua näitä omia elämiä vahän paremmin, jää siihen kahdessaoloonkin enempi aikaa ja se ois sitä navantutkintaa ja muuta kivaa aina, että katkaisee kivasti aina tälläisen arkitouhuilun. :o)
Joo, tää puskailu on kivaa, mutta taas opettelua juurikin tuon inboxin puuttumisen takia...varmaan on jonnekin jäänyt vastaamatta ja keskustelut unohtuu, mutta ehkä tää onkin siitä puolin parempi...sopii tälläselle hupsheijarille paremmin...Ei ole mitään vastausvastuuta...ei edes itse koe sitä. ;oD
No sais sitä virtaa olla oikeasti enempi....Nää syksyt osaa viedä mehut innokkaimmastakin pupusta... Mutta joskos se tästä vielä pirteämmäksi muuttuisi...vaikka eipä sitä aina tarttekaan olla se skarpein kaikista...joskus voi olla vöhnäke ja vaan maata... :oD
"Aina kun näitä ihqulistauksia tehdään, niin nämä herrasmiespalstailijat ovat kärjessä. Silti naiset eivät lähesty heitä...
Ainakin Pujis, ja uskoakseni myös M184, ovat ihan valmiita sitoutumaan jos vain joku puskanainen laittelisi viestiä."
Vähän kyllä veikkaan että herrasmiespalstailijat toki saa pisteitä näissä mutta sitten kun pitäisi tosissaan lähestyä/ajatella sitoutuvansa suurin osa naisista ajatteleekin että se herrasmiespalstailija sopii paremmin jollekin muulle, raadollinen "kyllä sinä naisen löydät" ilmiö pätenee täälläkin kun jokainen nainen kuitenkin loppupelissä haluaisi oman jännämiehen.
Sitten on vielä sekin että näillä herrasmiespalstailijoilla on kehut nousseet sen verran hattuun että niiden hyypoergamia estää etenemisen, ainakin pujis muistaakseni on saanut lähestymisiä naisilta mutta on niin ronkeli ettei sille kelpaa, veikkaan että samaa vaivaa on m184:ssa.
Ei naiset oikeasti halua jännämiehiä, kiva kumppani niilläkin on vain mielessä. Näin oletan.
Olisiko nuo herrasmiespalstailijat niin vaateliaita? Eihä nuokaan enää poikalapsia ole, joten tuskin parikymppisiä katselevatkaan.
Palstanaiset on palstalla niin paljon lukeneet jännittävistä jännämiehistä että en usko niiden enää tyytyvän kunnolliseen tavismieheen jollaiseksi pujis ja m184 on profiloituneet. Minusta heidänkin kannattais hoitaa puskahuutelut omalla nikillä niin eivät näyttäytyisi liian kiltteinä naisten silmään.
On ne, nekin kun on lueskelleet palstaa niin ovat niin vaateliaita naisen käyttöasteen suhteen että hankala siitä seulasta on naisen livahtaa lävitse.
Vai puskailua...en oikein kyllä nyt usko. Vilpittömiltähän nuo vaikuttavat...
Rakkauttahan nuo ovat vailla eivätkä kyllä ole nähdäkseni käyttöasteita kyselleet.
Kaikkein vilpittömimmiltä vaikuttavat on varmaan pahimpia puskailijoita, perustan tämän väitteen pelkkään kylmään logiikkaan. Sinäkin brutukseni olet tehnyt sen virheen että syytät allekirjoittanutta aina kun sinuun kohdistuu joku puskailu mutta et hoksaa että mitä minä muka siitä' puskailusta hyötyisin? en yhtään mitään kun minut syylliseksi väitetään kuitenkaan niin samahan mun on sitten rekattuna sanoa sanottavani jos asiaa on. Sensijaan ns. hyvän jätkän imagon omaava haluaa sen imagonsa säilyttää ja kyllä heillekin varmaan toisinaan tulee mielihalu heittää joku mielestään hyvä läppä mutta ei sitä oikein varmaan sillä omalla nikillä viitsi kun on "hyvä jätkä", sitten pitää puskailla. Näin oletan ja ilmanmuuta jos itse lähtisin puhtaalta pöydältä jonkun "hyvä jätkä" imagon luomaan pitäisin huolen että jyrkimmät jutut heittäisin puskista. Taidan kuitenkin olla liiian laiska sillä tavalla tekemään, helpointa kun kuitenkin kun avaa selaimen ja sitten kirjautuneena sanoo sanottavansa, näin anonyyminä kun ei oikeastaan ole mitään mitä tarvitsisi vältellä ja varoa sanomisissaan.
Eikö rekisteröidyt saa laittaa viestiä, vaikkapa Pönttis?
En ole pohtinut asiaa tuolta kantilta. Sinä olet kyllä ihan avoimestikin hyökkäillyt minun kimppuuni, ja monet puskahuudot olen saanut näiden tilanteiden jälkipeleissä.
Ainakaan Pujiksella ja M184:lla ei pitäisi olla syitä hyökkäillä kimppuuni, kun meillähän ei ole riitoja.
Miksi sitä Pönttistä pitää tunkea joka kommenttiin? Väliin tuo kyllästyttää jo minuakin.
"ja monet puskahuudot olen saanut näiden tilanteiden jälkipeleissä."
Niinpä ja voin vakuuttaa että minä en ole niiden puskien takana, usko tai ole uskomatta mutta niin se on.
"Ainakaan Pujiksella ja M184:lla ei pitäisi olla syitä hyökkäillä kimppuuni, kun meillähän ei ole riitoja."
Eikä niitä tulekaan kun tekee kuittailukommentit puskista. En nyt väitä että sulle huuteluiden takana em. herrat olisi olleet, voi olla ketä vaan mutta on se mahdollista, veikkaan että myös aina asialliset elisakettu, n39 ja mazy ovat vallan mahdottomia rääväsuita puskaillessaan :D
En jaksa uskoa että naiset puskailisivat.
Ei, se ei ole mahdollista.
Sä olet vielä niin sinisilmäinen naisten suhteen :D Niin kauan kun trolli on puskassa etkä varmuudella tiedä kuka se on kaikki ovat mahdollisia syyllisiä. Olisi väärin ja melkin jopa naisia halventavaa rajoittaa epäily pelkästään miespuolisiin palstalaisiin. Jos miespulisten on mieli tehnyt esiintyä naisena, ainakin FHL ja disse ovat sitä kokeilleet, miksei sitten muka olisi nahdollista että joku palstanainen kokeilisi ikäänkuin miehenä esiintyä puskista?
Mä olen puskassa nytkin, enkä kyllä oikeesti ole rääväsuulluit muille kun vaahtikselle. Sillon kun poltin siihin käämini.
Ei mulla ole tarvetta esiintyä mukavana tällä ja ilkeänä tolla, mä voin olla ilkeä näinkin jos haluan olla ilkeä. Ei mulla vaan ole syytä olla teille ilkeä. 😬
Minä taidan olla puskan suosituin kohde...darkkista ja liljalaaksolaisia en laske kun epäilen että sieltä huudellaan itsellekin.
En käsitä miksi joku naisnikkeilijä huutelisi mulle?
"Ei mulla ole tarvetta esiintyä mukavana tällä ja ilkeänä tolla, mä voin olla ilkeä näinkin jos haluan olla ilkeä. Ei mulla vaan ole syytä olla teille ilkeä. 😬 "
Tuota yritän tässä selittää Harmiksellekin.
No joo, vähän harkitsinkin laitanko sut siihen kun osaathan sä itsenäskin karahtaa, laitoin sitten ihan vaan kun oot melkeen kaikille melkeen aina niin mukava ja jottei ellun ja n39:n tarvii siinä kahestaan olla, ne nyt ainakin on kyllä vähän epäilyttäviä :D
"Minä taidan olla puskan suosituin kohde..."
No niinpä. Oliskohan jotain tekemistä asiassa sillä kun sä sitten lähdet niihin mukaaan, trollilla on varmaan yberhauskaa kun luulet sitä harmikseks ja tykittelet takaisin sen huuteluihin.
"En käsitä miksi joku naisnikkeilijä huutelisi mulle?"
Ei kai siihen varmaan tarvitse muuta syytä kuin että on tylsää ja voihan naisnikelläkin olla tylsää, tylsyyttä tappaakseen voi sitten alkaa huutelun.
Äää, äläs nyt osaa nekin karahtaa. Ellukkakin osaa sanoa näpäkästi, jos tarttee. Mä en jotenkin usko, että näilläkään olisi tarvetta vinkua tunnistamattomina.
Se on niin helppoa sanoa mitä aattelee reilustikin. 🙃
Mä en ainakaan koe menettäväni mitään, vaikka oon rehellisesti itteni. Tyhmä missä olen ja pölvästi missä olen. 😝 Ja ennakkoluuloinen juntturakin osaan olla...omiin uriini jämähtänyt jne.
Minä, rekattu nainen taas myönnän ihan rehellisesti puskailevani paljon. Ananias ei ole pääkohde, mutta hänellekin tulee joskus puskista terävää kommenttia heitettyä. Ja totta kai esiinnyn välillä miehenä. Silloin saan kommenttini paremmin huomioiduksi. En kuitenkaan laita tällaisia: "minusta vanhemmat naiset ovat ihania eikä kurppia"-itsestäänselvyyksiä tai vastaavia. En mitään naistenpuolusteluja. Ne voin kirjoittaa ihan rekattuna.
Valtaosan huuteluista jätän huomioitta, ihan yksittäisissä tapauksissa olen vastannut huuteluihin.
Naisnikeillä tuskin on tylsää, kun niillä on p.llu.
Olet selvästikin katkera miesnikki.
Niin no ei nyt liikaa takerruta henkilöihin. En minäkään heistä uskoisi että trollaavat mutta on se mahdollista ja kun otetaan huomioon että onnistunein trollaus on sellainen jota kukaan ei uskoisi mahdolliseksi niin siksi oikeastaan juuri he (ja sinä) tulivat mainituiksi. Itseasiassa jos mulle puskista huutelusta nuo em. jäisi "kiinni" en varmaan olis edes vihainen, olis niin hyvin vedätetty minunkin mielestä :D
Arvasin kommenttisi. En silti paljasta kuka rekattu nainen olen:D Ei tuo niin ovelaa ollut, etten tajunnut mitä yrität. Mutta älä pelkää, en ole pönttis. (joka takuulla puskailee hänkin)
Älä huijaa.
Ei naisilla ole syytä heitellä mulle kitkeriä kommentteja.
Liner, Trolli, Yksinkertainen Blondi......listaanko lisää?
:D :D :D :D :D Hauskin kommentti aikoihin! Alanpa taas trollata sua, kun on luppoaikaa. Ainakin Pönttiksellä on aika paljonkin aihetta puskailemiseen ja sulle kuittailemiseen. Olethan ajanut hänet pois palstalta useaan otteeseen. Hän tietysti esittää rekattuna anteeksiantavaa, niin minäkin tekisin. Pysyy mukava maine. Mutta ei me naiset anneta anteeksi :) Oikeasti. Kaikki jää mieleen.
Naisen on paljon helpompi lyödä naisena miehelle jauhot kurkkuun.
Esimerkkinä nyt vaikka Pönttöneiti joka tukki jännämiesketjussa helmiä.sioille suun. Ei siinä ole miehellä mitään mahdollisuutta puolustautua.
Pönttöneitihän voisi tehdä mulle saman kuin hän teki helmiä.sioille jännämiesketjussa, ei hänen tarvitsisi huudella mulle katkerana puskista kuten palstapojat.
No tähän väliin voin sanoa että epäilenpä vähän tuota. Itsehän olet misspönttistä aikoinaan epäillyt trolliksi henkilönä, ja jos otetaanj huomioon mitä "milloin kukakin" tuossa mainitsi, siis että naiset ei unohda, minkä kyllä hyvin voin uskoa niin siinä valossahan misspönttikseltä olisi melkeinpä mainio tai ainakin liki sallittu veto kostaa ne aikaisemmat trolliepäilyt trollaamalla sulle puskista. en väitä että niin olisi tapahtunut mutta olisi sekin mahdollista ihan niin kuin mitä tahansa muutkin skenaariot.
Molempia keinoja voi käyttää ja molempia keinoja käyttää lähes kaikki rekatut, sukupuoleen katsomatta.Sinulla ei taida olla kovin montaa naispuolista ystävää, kun et ymmärrä, että naiset ovat vähintään yhtä ovelia kuin miehetkin ( oikeasti ovelimpia).
No minusta on kyllä kiva nykyään olla puska. Rekattuna ei tosiaan voinut sanoa kaikkea oman profiloinninkin takia, jotenkin koin oman Dissident-profiilin kuitenkin korrektiksi asialliseksi kaiffariksi, enkä päässyt siitä ajatuksesta pois. Jotenkin kai halusinkin pitää Dissin siistinä. Puskailu nyt tuottaa vapautta selkeästi. Mutta tuo puskailu, että olisin nimimerkin aikaan vaikka omia kirjoituksia tukenut, tai erimieltä olevia alkanut jahtaamaan puskista, ei sopinut mun ajatuksiin. Nytten on kyllä kiva tuikkia kaikkia täältä, mutta toisaalta huomaan täällä monta samanlaista kirjoittajaa nyt... Dissikin nähdään vaikka missä aina, vaikka kyllä mä tiedän minne olen mitäkin kirjoittanut. :oD
Mutta tärkeinhän olisi kai täälläkin se asiasisältö? Senhän pitäis vaikuttaa, eikä se, kenen tuottama se on?
Jos Pönttöneidillä olisi syytä katkeruuteen, niin miksi hän kirjoittelisi kanssani satoja ja taas satoja kommentteja? Ei tuossa ole mitään logiikkaa.
Tämä touhu on täysin vapaaehtoista, ja kyllä minä olen hyvin vakuuttunut siitä ettei hänellä olisi mitään syytä roikkua yökausia kanssani palstalla jos olisi kaunaa.
Mitäköhän ketjua tarkoitat? Ei ainakaan elisaketun jännämies-ketjussa näkynyt helmiä.sioille-nikkiä.
Niin paitti että sinä oot vähän huono puska kun sut tunnistaa aina heti, jos ei ekasta niin tokasta kommentista :D No ethähjn sitä hirveesti yritäkään peitellä eikä sun puskailu oo sellasta pahanilkkistä puskailua kuin mistä tässä enempi puhetta. Niin, no, se on sitten varmaan jatkuvan vaihtuvalla nikillä kirjoittelun nurja puoli että sitten toisinaan jonkun muunkin juttuja voidaan pitää sun juttuina mutta toisaalta sun juttuja jonkun muun juttuina, jospa se menis sitten aika tasna loppupelissä vaikka ite kyllä tykkään enemp ijo toiset jollain varmasti tunnistettavalla kirjoittaa.
No joo, tavallaan mutta toisaalta taas sitten jos sulla on "historia" sun juttuja voi ymmärtää laajemmin ja sen mitä siinä selität. jos ihan tunnistamttomana laitat asiasisältöö vähän vaikee voi olla yhdistää mihinkään, joudut vääntään rauitalangasta enempi.
Mikä motiivi Pönttöneidillä olisi käytökselleen?
Me kirjoitellaan paljon toisillemme ja täysin ilman mitään kitkaa. Ihan selkeästi viihdymme toistemme seurassa.
Miksi hän kirjoittelisi kanssani niin paljon ja lämpimään sävyyn jos hänellä olisi katkeruutta?
Ei sinun väitteissäsi ole mitään logiikkaa.
Taisi ollakin gentsun oma ketju, se missä kyseltiin milloin palstalaiset ovat saaneet viimeksi hellyyttä.
Jos on joku tunneside (esim.. viha-rakkaus-) johonkin näillä palstoilla, sitä enemmän sitä huomiota antaa, myös puskista. Ne naiset jotka trollaavat sinua, heillä on jotain tunteita sinua kohtaan, tosin ei välttämättä myönteisiä, ainakaan pelkästään.
Nioion enhän minä väittänytkään että olisi, sanoin vaan että se olisi mahdollista, mahdollisempaa kuin se mistä aikoinaan misspönttistä epäilit eli siis se ettei olis nainen ensinkään, se oli kyllä ihan tuulesta temmattua.
Puhut viha-rakkaussuhteesta motiivina olla mielinkielin ja sitten mölytä puskasta. Epäilet silti että naisilla ei ole minua kohtaan positiivisia tunteita...
Mikä sitten olisi se positiivinen tunne?
Pönttöneidin kohdalla viha-rakkaussuhde on ihan järjetön ajatuskin. Viha-rakkaussuhde edellyttäisi kyllä oikeaa kontaktia livessä, ei muuten voi syntyä olotilaa jossa vihaa muttei voi olla ilman.
Niinpä. Jos nyt ajatellaan ihan yleisesti niin joku nainenhan voisi jopa huivikseen "testata" jotain palstamiestä veetuilemalla, kokeilla miten pitkä pinna sillä noin yleensä on. Tai sitten koettaa houkutella sieltä puolustavaa sankaria esiin, trollinaan veetuilee itselleen ja oletetulle sankarille ja katsoo laittaako sankari trollin ojennukseen ja tietenkin toki myös ihan huvitellakseen, mahdollisuuksia on monia.
Muista nyt säästellä itteäs, se tyttöpupukin tarttee sun energiaas.😊
Juu, onhan kaikki aina mahdollista. Olen minäkin joskus ollut pelleily mielellä mies ja millon mitäkin, mutta en oikeen ole enää niin leikkisä.
Vähän ykstoikkoseksi ryhtynyt.🙄
Minusta tuli pirun varovainen näiden palstalirkuttelijoiden suhteen kun minä jouduin treffipalstalla palstapojan pilan kohteeksi.
Pönttis on hirveän flirtti, ja mulla oli pitkään pelkona että hän olisi oikeasti mies ja minua vain vedätetään.
Nyt tuota kirjoittelua on jatkunut jo niin pitkään ja niin intensiivisesti, että mikäli tuo olisi miehen tekemää, niin tyyppi voitaisiin nimittää vuosisadan homoksi.
En jaksa uskoa että kukaan oikeasti ryhtyisi tekemään tuollaista vedätystä, se olisi jo sairasta. Jos tuo paljastuisi pilaksi, niin tuohon puuttuisi ylläpitokin kun tekisin ilmiannon.
Niin ei jaksakaan, siksi sen tässä mainitsin kun minusta on ilmiselvää ettei niin työlääseen juttuun kukaan lähtisi mutta sitä taas en täysin poissulkisi etteikö ihan kuka tahansa palstanainen joskus voisi puskakommenttia heittää.
Ihan on oma kokemus asiasta, toiselta palstalta. Puskasta sataa niskaan paskaa, kun on kyse voimakkaista tunteita, vaihtelevista sellaisista. Tälläkin palstalla selvästi näkee PRM ja Mylmyri kuvion. He jos ketkä ovat toistensa kimpussa olleet aina ja edelleen, kaikista eniten juuri puskista. Luulevat kai jopa oikeasti, että muut tai vastapuoli ei tunnista.
Minuun kohdistuva puskailu on luonteeltaan kateellista/mustasukkaista.
Se ei ole jotenkin vain loogisesti selitettävissä että nainen lähtisi siihen. Ei naisilla ole tuollaiseen tarvetta, kyllä se on mies tai pari jotka ovat häiriintyneet minun palstailustani.
Itseni kohdalla oli juurikin näin, emme edes koskaan tavanneet, mutta aivan samanlaista flirttiä oli kuin sinulla ja pönttiksellä. ja yhtä paljon sitten paskaa tuli niskaan puskista, kunnes asia paljastui. Joskus kun unohtuu rekkautua ulos..
Minulla ei ole mitään tietoa Mylmyristä ja PRM:stä, en edes tiedä onko noiden nikkien takana oikeita ihmisiä tai tuntisivatko nuo kirjoittajat toisiaan. Jos joku katkera palstasuhde olisi totta, niin OTAN OSAA.
Minulla ei ole kenenkään palstanaisen kanssa mitään säätöä, en ole koskaan vaihtanut viestäkään muiden kanssa kuin N34 kanssa, mutta se loppui siihen ettei mulle syntynyt tunnetta että kyseessä olisi varmuudella nainen. Saattoi ollakin nainen, mutta en ollut asiaan hirveän luottavainen.
Minä en näe mitään syytä miksi joku naisnikki huutelisi mulle puskasta, ja kaikkein vähiten Pönttöneiti.
Voihan ne tunteet olla ihan vaan negatiivisiakin sitä kohtaan, jota pommittaa puskista? On muakin vuosien varrella pommitettu vaikka mitenpäin, vittuiltu ja viisasteltu.
Mutta oon ottanut ne niin, että joku kokee mun mölinät tympeinä, tyhminä ja turhauttavina. Ei ole kyllä koskaan tullut mieleen, että joku oikeasti tykkäisi minsta ja sen takia sekoilisi vihan ja välittämisen ristiriidasta...
Kaikkeen myös tottuu. Paatuu kun paskaa sataa niskaan...mäkin olin ujo, arka, huomaavainen, hillitty kun aloitin palstailun aikoinaan, mutta kokemus on koulinut kallon kovaksi. Ja ei kyllä liikuta paskan heittely.
Enemmän ärsyttää itsesääli ruikutus, kun on itse aikansa sooloillut ja sitten saa nokilleen ja aletaan itkeä pillittämään...minua kiusataan ja kohdellaan kaltoin.
Nimenomaan voi olla mustasukkaista tai vaikka jos joku palstanainen huvituksekseen haluaa houkutella vahva-anan esiin joka pistää trollit ojennukseen niin mitenkäpä se muuten helpompaa olisi kuin heittää puskasta pari trollia?
Itseasiassa tästähän kehkeytyi ihan mielenkiintoinen ketju tämän kysymyksen myötä että trollaako naisetkin kun lähtökohtaisesti oletus on että aina ne on miehiä. Pitäisköhän laittaa ihan kysymysavaus aiheesta?
Miksi Pönttöneiti tuhlaisi elämästään tuntikausia, tai ehkäpä jo kymmeniä tunteja keskustellakseen kanssani ystävälliseen sävyyn ja sitten huutelisi puskista?
Tee vain avaus, kiinnostaa.
Mitkä ovat naisten motiivit trollata palstalla?
Eikös toi ole jo aika kieroutunutta?
Onko se niin kivaa, jos joku palstamies hakkaa nyrkeillä rintaansa ja häätää kuvitteellisen uhkan tieltä pois, voi ristus. 🤣
Jos noin on niin uffaffaa...on aika teatraalista sakkia! Master of puppets...
Luin juuri tätä ketjua ja kysymys kuuluu, että kenellä on nyt jotakin minua vastaan? Kenellä?
Ilmoittautuu tuohon alle ja h.lvetin nopeasti.
Puhukaa vaan omasta puolestanne.
Alan olla kohta äärimmäisen v.ttuuntunut. Täysin selvästi täällä luodaan kuvaa, että minä puskailisin ja kostaisin jotakin mennyttä.
Toisin sanoen, joku täällä tällä aiheella Ananiastakin huudattaa.
Tulkitsen tämän ketjun niin, että taas on vihamies lahkeensuussa kiinni.
Sanon tasan yhden kerran enkä toista: Kirjoitan AINOASTAAN nimimerkillä ja suoraan kohteeseen. En mahda sille mitään jos toisilta persoonoilta puuttuu kanttia sanoa asia "omana" itsenään, mutta Palstamäenkään kanssa minulla ei ole mitään tarvetta varoa yhtikäs missään.
Sanoa täräytän niin hyvät kuin huonot aiheet suoraan henkilöille itselleen. Kuin myös Diutsin kanssa linja on ollut sama.
Mutta puskailusta ette tule minua syyttämään tai siihen vetämään ja härnimään ketään. Hävetkää.
Tein. Kohta nähdään alkaako tulemaan vastauksia, toki on mahdollista että miestrrollit siellä sitten väittää olevansa naisia :D
"Nimenomaan voi olla mustasukkaista tai vaikka jos joku palstanainen huvituksekseen haluaa houkutella vahva-anan esiin joka pistää trollit ojennukseen niin mitenkäpä se muuten helpompaa olisi kuin heittää puskasta pari trollia?"
Mitä joku trollaava nainen saisi siitä että minä haukkuisin hänet puskiin?
Luuletko että pikkarit kostuisivat? Epäilen ettei tuossa(kaan) ole logiikkaa.
Joo on mutta itse olen avoin mahdollisuudelle että kaikki on mahdollista :D
No äläpä muuta kysy.
Minua vastaan on alkanut masinointi tai jokin muu esimerkkinä käyttö. Suksikoot stna hevon v.ttuun luulottelemasta.
Rentoutuspäivä meni spassa niin prkleen hyvin, ja nyt olen taas vihainen!!
Eiköhän tässä ollut halu vain saada minut epäilemään sinun motiivejasi.
Ei mulla ole enää syitä epäillä sinua mistään.
Kuka sinä olet? Kuulostat kovin tutulta?
Ei kellään ole mitään sinua vastaan mitään ja se on itseasiassa ana joka tässä takertui misspönttikseen oletettuna trollaajana, minä kun yritin tuoda esiin sitä että kuka tahansa voi trollata.
Niin, ja sinä nyt hikeenyit tässä vissiin mulle? no ihan tämän perusteella (missä minä olen sanonut että en väitä misspönttiksen puskailevan) niin voit sitten kuvitella miten kivaa minusta on ainaiset epäilyt "harmis trollaa" vaikka minäkin "Kirjoitan AINOASTAAN nimimerkillä ja suoraan kohteeseen.", se vaan tuntuu joillekin olevan vaikeaa uskoa.
Niin. Hoksaat helkutin hyvin kaikki näkökulmat koliseva kamunen. Tosin sulla on tätä historiaakin palstalta paljon.
No tuo tunnistettu historia varmaan selittää jotain seuraajille, mutta ei randomlukijoille. Se taas pistää haastetta tiivistykseen. Mikä taas palvelee oman kuupan sisällön tulkkaamista.
Eiköhän tässä ole taaskin joku häiriintynyt meidän hyvistä keskusteluväleistä ja oli yritystä vihjata että sinä vain vedätät.
En vain näe mitään vedätettävää. Me jutellaan toisinaan niin paljon keskenämme, että se olisi molemmille jo valtava tappio tuhlata aikaansa siinä mittakaavassa ihmiseen jota vihaa tai inhoaa.
Katsotaan mitä tästä tulee. Joku meni nyt liian pitkälle ryhtyessään kylvämään epäilyksen siementä Pönttöneidin motiiveista.
No niin varmasti siitä on kysymys, kun keskinäinen palstailu on nyt jotakin alkanut ärsyttämään niin pitää kylvää epäilyksen ja rienaantumisen siementä. Olisihan se heistä hauskaa kun saisivat sinut hyökkäämään minun kimppuuni lopulta.
En minä tyhmä ole. Näen, millä tähän pyritään.
Ärsyttää vaan paskan puhuminen. Kun joku asia on hyvin, se halutaan hajottaa.
Oikea tieto tulee vain tästä nimimerkki-osoitteesta, ja luotankin, että sinulla on omat aivot. Niin kuin nyt näkyy olevan, mikä on hyvä.
Minun ei tarvitse käyttää mustaa huutelunimimerkkiä.
Älä valehtele mulkero.
Minä olen puolustanut Pönttöneitiä sinun ja puskan ilkeitä vihjauksia vastaan.
En tiedä enää kenelle hikeennyin, mutta voi painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, joka suoltaa tuommoista p.skaa toisten kustannuksella.
Kyllä meni.
Ja tämä ei jää tähän kunhan saan sen korvallisesta kiinni.
Kaveri kuulosti äärettömän tutulta, taisin jopa tunnistaa,
Kaikki on ihan ookoo, ei tarvitse käyttää mustaa huutelunikkiäsi.
Äläs ala valkoritaroimaan. Minä ihan vahingossa tässä löysin vaietun aiheen josta ei muistaakseni ole koskaan keskusteltu ja nyt siitä sitten vedetään mulle herneitä nokkaan, no minua on syytelty trolliksi ja vaikka miksi aihka hyvän aikaa niin ei kai siinä jos muillekin vähän vihjaillaan, siinähän sitten näette miten kivoja ne aiheettomat syytökset ovat.
Hyvä jos sulla on asiasta käsityksesi, niin minun ei tarvitse yrittää sokkona arvailla.
Nyt juma.kauta vähän rajaa jutuillesi.
Sinä syytät minua siitä että olisin esittänyt uskovani että Pönttöneiti trollaa.
Näytä se kommentti tästä ketjusta?
Jos minä puolustaudun sinun valheiltasi, se ei ole valkoritarointia.
En voi muuta tähän lisätä.
Johan meistä jompi kumpi olisi typerä. Jos minä en pidä ihmisestä, en myöskään tunge hänen seuraansa.
Järjetön ketju.
Ehkä pitäisi jättää omaan arvoonsa.
Pahaa mieltä vain haluavat.
Anteeksi rumat sanat, mutta v.ttu, että rupesi tämmöinen loanheitto ärsyttämään.
(Ja terkkuja sille hämmentäjälle, joka vääntää 'rautalangasta'; tunnistin sinut jo naiskirjoittajaksi. Samoin kuin henkilön, joka hyökkäsi toisessa ketjussa minua vastaan kutsuen "s..tanan tampioksi". Sinutkin on tunnistettu lauseista ja ko.sanoista aivan tutuksi palstamieheksi.).
Joo. No tässä pitääkin alkaa suunnittelemaan elämää yhden... korjaan kahden lisäihmisen mukaan. Se tekee monta muuttujaa lisää, mutta rajallinen on ihminen ja aikakin, tietyt velvoitteet jne. Pihan voi jättää lakaisematta kyllä, mutta puut pitää löytyä liiteristä, lämmityksen toimia ja tietty puhtaat vaatteet ja ruoka. Kyllä siihen mahtuu puputyttönenkin sekaan...ja parasta aikaa on, kun ruksii vaan aikaa yksin hänen kanssaan. Sitähän sitä pitäis tehdä, vaikka asuis samassa töllissä. 😊❤️👌
Minulla on jo kaksi nimeä tiedossa. Onnettomat käyttävät niin lapsellisen tunnistettavia sanoja ja sanontoja ja lauserakennelmia, että vastaus tuli vartin sisään, ketkä ne siinä.
Eikä ollut yllätys.
Ei vaan sinä jatkuvasti takerruit siihen että tässä väitettäisiin misspönttiksen puskailevan kun ihan vaan juteltiin että onko mahdollista että naisetkin voisivat toisinaan puskailla. ei tässä ole syytä kenenkään kiihtyä vaikka toisaalta ihan hyvä että misspönttiksen reaktiosta sinäkin ehkä ymmärrät miten vittumaisia ne sinun aiheettomat, jatkuvat syytökset minua kohtaan voivat olla.
Luulen että taustalla on vain mustasukkaisuutta tai kateutta meidän väleistämme.
Jokainen tietää että se treffipalstalla tehty källi on saanut minut epäilemään lähes kaikkea mitä täällä kirjoitetaan, mutta minun on sanottava että minäkin jo tajuan että meidän kirjoittelussamme ei voi olla kyse vedätyksestä.
Pahantahtoista panettelua, siitähän tuossa oli kyse.
Parempi kai ettei mainitse nimiä palstalla, siitä alkaisi vain loputon kiistäminen ja vänkäys.
Molemmilla varmasti motiivinsa.
"se on itseasiassa ana joka tässä takertui misspönttikseen oletettuna trollaajana"
Ei hän minusta syyttänyt minua.
Joku muu kylläkin sen edestä.
Ethän sä lähde mihkään trollijahtiin? Anna olla ja keskity vaan normaalipalstailuun. Teet sitä mikä on täällä kivaa ja jätä vaan noi epäilyt pois. Se tekee vaan höperöks. Jookos? 🙄
Sinä tiedät kuka olet itse ja et tarvii muuta. Eikös niin? 😊
Ei liian vakavasti, vaan pilkettä silmäkulmaan, niinkuin se mummo sano, minkä kirveen alta lipes pölkky ohtaan. 😂
En minä siihen lähde, mutta tulen jatkossa huomioimaan. Kyllä he sitten tyylistä näkevät.
Inhottaa vaan tämmöset.
Minä en ole syyttänyt Pönttöneitiä puskailusta, vaan todennut etten usko siihen.
Mitä tulee yritykseesi kerjätä sinulle "uhrille" myötätuntoa, niin minulla ei ole ketään muuta kohtaan myötätuntoa kuin Pönttöneitiä kohtaan. Muut voi suksia v.ttuun.
Joo, kunhan nyt hetkellisesti hermostuin, mutta minusta se oli tässä kohtaa sallittua. Olkoot tykkäämäti, mutta minun ystävyyssuhteitani eivät sotke. Se on varma.
Mulla on ollu niin mukava päiväkin; olin hieronnassa ja jalkahoidossa ja rapsutuksessa...ihanaa. Ihan kuin ihminen olisi muuttunut purkista hitaasti ulos valuvaksi hunajaksi, nam.
Käykää toisetkin rapsutuksessa, kyllä jotain kosketusta kaipaa. Mä ihan nukahdin siihen :)
Että en jaksais täällä rettelöidä turhista ja tahalleen keksityistä.
No mun kommentteihin vastatessaan tutnui takertuvan kun koetin selittää että voi joku muukin nainen puskista huudella, ihan vaan sotkeakseen tai huomiota saadakseen. Itseasiassa itse juurikaan en siihen usko että joku rekattu alkaisi puskista väliin huutelemaan, siis tarkoitan sitä että kun rekatut "juttelee" jossain ketjussa ja siihen tulee sitten puskista huutelua niin luulisin ettei siinä jo rekattuna olevilla olisi mielenkiintoa alkaa kirjautumaan ulos ja sisään edestakaisin vaan sanovat kyllä ne sanottavansa ihan sillä nikillään.
Kahden lisäihmisen?? Mitä??
Nojuu, tottakai se on tehtävä mikä on tehtävä. Yhdessä tai erikseen. Joko te muutatte yhteen? ;)
Niin et olekan enkä minäkään, sinä vaan tunnut kaiken ajattelevan misspönttiksen kautta vaikka täällä on muitakin.
"Mitä tulee yritykseesi kerjätä sinulle "uhrille" myötätuntoa, niin minulla ei ole ketään muuta kohtaan myötätuntoa kuin Pönttöneitiä kohtaan. Muut voi suksia v.ttuun."
Ei tässä mitään myötätuntoa kerätä mutta oot tuossa jo pari kommenttia pyrkiny kyrpäilemään, mitäpä luulet alanko kovinkin pitkään kuuntelemaan pistämättä takaisin?
No tää mesta on joillekin juuri sitä, että pitää olla ja elää täällä, kun muualla puuttuu jotain...
Mä olin viikonloppuna ”rapsutuksessa”. Ja kyllä ei kuules korva ”lotkahda” mistään enää.
Olikos sun kaa puhe joskus asmr-touhusta? Se on hyvä rentoutus ja siihen päälle rapsutukset ja kutitukset, niin kuolleenakin kehräis. 🤗
Asmr-hän tarkoittaa ”aivo-orgasmia”. 😝
Niin siis hällä poika. 😊
Ei se kyllä nyt ole ajankohtaista tai mahdollistakaan edes. Eri kunnat ja kilometriä välissä. Mutta tarkoitin, että pitää sitä kokonaiselämää miettiä ihan uusiks, niin että kaikki huomioidaan. 😀
"mutta oot tuossa jo pari kommenttia pyrkiny kyrpäilemään, mitäpä luulet alanko kovinkin pitkään kuuntelemaan pistämättä takaisin?"
Eiköhän nyt lopeteta? Minusta tämä on älytöntä. Joka kerta nämä hommat henkilöityy.
Jaaaaa, no nythän mä tajusin. :D
Tottakai pitää, kyllä. Mutta jotenkin en ole huolissani sinusta, kyllä sä tämänkin homman klaaraat. :)
Mulle riittää kun sinä tiedät asioiden oikean laidan..
"No tähän väliin voin sanoa että epäilenpä vähän tuota. Itsehän olet misspönttistä aikoinaan epäillyt trolliksi henkilönä, ja jos otetaanj huomioon mitä "milloin kukakin" tuossa mainitsi, siis että naiset ei unohda, minkä kyllä hyvin voin uskoa niin siinä valossahan misspönttikseltä olisi melkeinpä mainio tai ainakin liki sallittu veto kostaa ne aikaisemmat trolliepäilyt trollaamalla sulle puskista. en väitä että niin olisi tapahtunut mutta olisi sekin mahdollista ihan niin kuin mitä tahansa muutkin skenaariot."
Sinä vihjailet asioilla sanomatta siltikään suoraan syytöksiäsi. Annat kuitenkin ymmärtää että joku esittämäsi skenaario olisi täysin mahdollista.
Suomeksi kai sinua voi ihan syystäkin kutsua rotaksi, sehän sinä olet.
No joo, eikai muulla ole väliä kuin sillä ettei päästetä riidankylväjiä väliimme.
Se on ihan anasta kiinni miten haluaa jatkaa, en minä nyt ihan aina ihan kaikkea vastaansanomatta kuuntele. Minusta meillä oli ihan leppoisa keskustelu siinä menossa, itse otin ihan siltä kannalta että löytyi uusi näkökulma eikä ollut tarkoitus ketään lähteä osoittelemaan sen kummemmin niin en edes arvannut että menee tämmöiseksi mitä meni.
Kuten tuossa ja monessa muussakin kohtaa ketjua sanoin kaikki on mahdollista, en alkanut ketään osittelemaan enkä poissulkemaan, minusta se on tasapuolista. Itsehän sä olet aina harrastanut sitä syyttelyä ja osoittelua milloin ketäkin kohtaan että äläs kuule kyrpämäki yhtään ala siellä rotattelemaan kun itse olet ylirotta.
Joo. Niin siis siinähän tulee paletissa muitakin. 😊
No kyllä mä kaiketi klaaraan, mutta tässä onkin haastetta kääntää tää kaikki tälle ”uudelle ajatukselle elämästä”. Ja vaikka on omat elämät eriosoitteissa, pitäis silti ajatella meitä, mutta myös sitä omaa elämää ja velvoitteita siinä. ”Entisen elämän ajatuksen” haamut kolistelee ja ne joutuu nyt kohtaamaan, mikä luo hiukka lisää haastetta. Mutta silloin tuo yhden osoitteen siirtyminen tuonnemmaksi tuo onneksi aikaa valmistautua ja käydä kaikki tämä läpi silläaikaa. 😊👌 Että ei mene hukkaan tämäkään aika.
Viimeksi minä pyrin normalisoimaan suhteemme koska Pönttöneiti tuntui haluavan sitä.
Vaikeaksi tämä alkaa menemään, sinä olet joka käänteessä valmis yrittämään lyödä kiilaa minun ja Pönttöneidin välille.
Varmasti on haastetta, en yhtään epäile. Sulla on siellä kaikenlaista puhdetta ja touhua. Mä ihailen sun tarmokkuuttasi ja asennetta kaikkeen, tota elämänjanoa millä sä meet ja uhkut mennä eteenpäin. :)
Ei taatusti mee hukkaan tuo aika. :D
Oot kyllä mahtava tyyppi, ihminen ja mies. :)
Jaa vai niin, että siis vain esitit asiallista? Ihan hyvin vedetty, saisit vetää useammin.
En minä mitään kiilaa lyö mutta jos siltä tuntuu sun pitäis varmaan sitten pyrkiä privajutusteluun misspönttiksen kanssa kun ei epäilyjäkään ole enää. Sinne privapuolelle en ainakaan pääse sotkemaan väliin ja ois mullekin mukavampi kun en välttämättä haluais olla osallisena missään draamassa ja täällä yleispuolella sitä tuntuu olevan vaikeaa välttää.
Pitäiskö tiedän hoitaa yhteinen huone ja tehdä jotain teidän puutteelle? :D
No nyt alkaa olla miehen puhetta, teet naisesta kunniallisen taluttamalla vihille :) muista silti avioehto ihan varuilta, paitsi tietysti jos vaimoke on varakas sen voi unohtaa :D
Mä lopetan nyt omalta osaltani tämän tähän. Niin sietää muidenkin.
Lähden katselemaan, onko mitään muuta aihetta tai kommentoitavaa.
En halua sanoa sulle pahasti
enkä kenellekään muulle ja tiedän, milloin pitää peruuttaa.
Mutta oishan se kiva jos ilta olisi vähän letkeämpi. Kukaan ei halua olla kiistakapula tai sukka, jota vedetään edestakaisin kahden puolen, et sinä, en minä eikä Ananias.
Eteenpäin. Mars.
Ei minun tarvitse esittää jos päätän olla asiallinen. Olen aikuinen mies ja osaan tulla toimeen ihmisten kanssa jos siihen on tahtoa toisellakin puolella.
Sulla on ihmeellinen tarve yrittää lietsoa eripuraa ja epäluuloa, väliin tuntuu kuin ajattelisit että ihmisten hyvät välit olisi sinulta pois. Se, kirjoittelisimmeko me joskus privana Pönttöneidin kanssa, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kyllä täälläkin tulisi olla mahdollisuus keskustella ilman sinun härkkimistäsi.
Minä en tiedä Pönttöneidin mielipidettä ehdotukseesi, mutta minä en ole siirtymässä sinun kehoituksestasi täältä "yleispuolelta" pois.
Aa, joo, oli siitä puhe. Käsittämätöntä, miten sellainen silittely, musiikki, lämpöpeitot ja öljyt saa ihmisen ihan tiedottomaksi. Ei varmaan ole yhtään pingottunutta solua sillä hetkellä ja jos on vähän stressi-/unensaantiongelmia, niin auttaa. Siihen ois voinut jäädä koko loppupäiväksi...
Tässä kun taas välissä näytti olevan "hulinan poikasta", niin meinaa jäädä jo sun onni-tilannekin jalkoihin, mutta ilmeisesti asiat etenevät mielekkääseen suuntaan ja rakkautta riittää? Jos sitä on riittänyt tänne asti niin kuule, siitä se vain vahvenee ja syvenee. Taisit löytää oikean ihmisen, siltä se minusta näyttää :)
Joopa joo, noi on sun ihan omia oletuksia ja tämä nyt sentään on yleinen keskustelupalsta enkä minä voi oikein välttyä osallistumasta samoihin ketjuihin. Nytkin me oltiin täällä ennen misspönttistä ja keskustelu käynnissä ennen kuin kilahdit, jos osaisin ennustaa olisin varmaan välttänyt koko ketjua mutta kun en osaa niin kävi näin.
Toki yritän pysyä poissa jos selkeästi olet misspönttiksen kanssa söpöilemässä jossain, ei mulla mitään hinkua väliin ole tunkea mutta en myöskään voi ennustaa enkä ketään kieltää omiin kommentteihini kommenttoimasta kuten myöskään jos on jotain sanottavaa voi alkaa ajattelemaan että tuohon ei voi vastata koska...., siksi se priva vaan olis parempi jos et halua muiden juttelevan misspönttiksen kanssa.
No hei..
Olen ainakin itse kehunut sua todella paljon. Olen myös hyökännyt niiden kimppuun, jotka ovat yrittäneet savustaa sut palstalta pois.
Kiits! 😊👍
Kyllä irl-elämäkin tyrkkäsee nyt paljon positiivista kehiin kaiken tään hässäkänkin keskelle. 😀
Ennen jos ”piti tehdä”, nyt sen saa tehdä ja siksi, että tulis hyvääkin elämään. Määritelmä muuttuu kaikesta radikaalisti. Ja se on ollutkin tarkoituskin muuttaa. 🤗
No se on etuoikeus, tai sitten joku taito vaan antautua johonkin tilaan? Mene ja tiedä, mutta kai sellaisesta kannattaa nauttia jos pystyy. 🤗
No tää on hassua. Tunnetta ja järkeä samassa paketissa. Mutta kannattaa vaikka korkkiruuvilla kaivella omia ajatuksia yms. Että on valmis kun joku ihana astuu eteen. Itsensä kanssa kannattaa tulla toimeen. 😊👌
Luulisi sinun jo tämän reilun parin vuoden palstatuttavuuden myötä oivaltaneen, ettet sinä, eikä kukaan muukaan, kerro minulle mitä minun kuuluu ajatella asioista.
Jopa Pönttöneidin reaktio osoittaa että kyllähän sinä ja puska olitte taas härkkimässä ihmisten välejä. Motiiveja teolle voin vain arvailla.
Ei mulla ole mitään ongelmia jos Pönttöneiti palstailee muiden kanssa. Minä osaan pysyä pois keskusteluista jotka eivät joko kuulu minulle, tai minulla ei ole sanottavaa aiheeseen. Kaikilla on minun puoleltani palstailurauha, mutta minä kyllä mainitsen jos joku ryhtyy perseilemään kanssani kuten sinä näytät toisinaan tekevän.
Oikein! :D
*peukku* ei oo rekattua nicciä, niin en pääse enää peukuttamaankaan ketään...käytän näitä näppäimistön merkkejä vaan. :)
Joo, kyllä minä muistan aikoja kun mulla oli täällä "henkivartija". Sinä?
Ihan kivaahan se oli että joku antoi selustatukea mulle kun ihan "pimeässä" palstailin. Ei mulla ollut mitään käsitystä palstadynamiikasta, haukuin kaikki jotka yhtään uskalsivat näyttää mulle hampaitaan.
Kiitos sulle tuestasi, se lämmitti minua silloin ja lämmittää vieläkin.
Joo, ihan riittäämiin on nähty että kun saat päähäs jotain se on sulle kiveenhakttu totuus vaikkei ois tottakaan.
Aivan niin Pertti, aivan niin.
Eipä tunnu olevan, hienoa. No ilmoita kuitenkin jatkossa etukäteen jos/kun aiot hiilestyä niin voidaan yrittää välttää. tai jos aiot alkaa söpöstelemään niin jos fiksusti pyydät että voisitko harmis poistua kun tässä alkaa naisen iskentä niin kyllä minä varmaan sitten voin vetäytyä pois paikalta häiritsemästä.
Sulla on liian suuret luulot itsestäsi, en minä tarvitse sinun lupaasi söpöstelyyn. Se on kyllä Pönttöneidin käsissä miten hempeilyyni suhtaudutaan tällä palstalla.
En mä mistään vihille menosta ole edes puhunut, mutta kyllä mä oon aina kunnon seleän parisuhteen halunnutkin. Se ei ole vaan sormia napsauttamalla tehty. Varsinkaan tässä elämäntilanteessa. 😊
Mä voin peukuttaa kun otin nottikyselystop-nikin... se on tossa taustalla, niin ei tartte poukkoilla. 😀👍
Hääkuva sitten tänne (tai siis mulle), voi laittaa jo kihlajaiskuvankin; sulla on nyt oma aivo-orgasmiartisti eli selänraapsuttaja ;D
Miten se voi olla noin vaikeaa? minä yritän tulla vastaan ja keksiä miten voidaan välttää kilahdukset ja sä vaan mussutat. Ei tässä mitään lupia olla vaatimassa vaan sitä että kerrot mitä aiot tehdä niin voin poistua sitten ketjusta niin ei tarvii sunkaan sitten kilahdella mulle, minusta aika reilua. En v..u muuta ratkaisua keksi kun minä en ihan oikeasti halua mitään konflikteja mutta niitä näyttää aina vaan tulevan.
Ai minäkin jo luulin, että kellot ne kilkattaa ja puku tärkätty, ei ollukaan ihan vielä...mjääh, lähellä ollaan, lähellä ollaan! :D Puheet on miehellä nyt sellaiset.
Koita nyt ymmärtää, ettei Pönttöneiti liity sinun ja minun väleihin. Tämä ei ole kolmiodraamaa.
Jos sinä v.ttuilet mulle, niin minä kilahdan sulle.
Kyllä tuntuu pönttöneiti vaan aina vaikuttavan sun mielialaan, tässäkin ketjussa :
"Älä valehtele mulkero.
Minä olen puolustanut Pönttöneitiä sinun ja puskan ilkeitä vihjauksia vastaan."
Että kukahan siinä alkoi vittuilemaan, minä aika monta kommenttia otin vastaan ennen kuin itsekin sitten jo vastasin asiaankuuluvasti.
Tässä ketjussa kyllä kävi niin, että sinä ja puska aloitte vihjailemaan sillä että Pönttöneitikin osallistuisi puskasta minun trollaamiseeni.
Minä olin torjumassa spekulointejanne kun Pönttöneiti pölähti tähän. Ei tuosta jäänyt mitään epäselvää kuinka hän näki tilanteen.
Mutta ei mulla ole syytä käydä enempää asiaa lävitse sinun kanssasi. Olen ilmaissut kantani ja sinä olet ollut kuulolla. Eiköhän tämä ollut tässä.
Jep.
Ja mikä parasta -tuki ei koskaan lopu.
Olin myös darkkiksen henkivartija. Se loppui kun tajusin, että kaveri on vaan periksen dissosiaatiohäiriön tuotos.
Ookoo, kuulostaa hyvältä.
Joskus mietin, että syy tukemiselleni oli se että löylytin trolleja. Olinko yhtään kartalla?
Mietin myös, että oliko sulla jotakin nikkejä tai kirjoituksia joista voisin tunnistaa sinut?
En ainakaan minä:D Terveisiä mökiltä :)
Olen ollut palstalla about 5v. Muistan lyhyen ajanjakson, jolloin palstalla oli ainoastaan ätmejä. Olen aina iloinen, jos tänne tulee normaali mies. Sen takia en halua, että häviät. En ole koskaan rekisteröitynyt. Jokainen nainen tietää syyn -ei jaksa erityisesti harmiksen harjoittamaa
huorittelua ja lutkittelua. Siihen ei ole perusteita, kun palstan naisten juttuja lukee. Olen käyttänyt nikkejä "vinkkimiehenviskipullo", "jännäjenna" ja "naislaasanen".
Vinkkimiehenviskipullo...muistan sen.
Taisit johdatella minut treffipalstalle?
Muistaakseni houkuttelin aikoinaan kaikkia palstan miehiä treffipalstoille. Kyllästyin ruikutukseen yksinäisyydestä. Aloituksia aiheesta vähintään 10 jp. Olen löytänyt itse sitä kautta niin paljon. En enää, olen niin moniin palstan miehiin siellä törmännyt. Keski-ikäiset miehet etsivät 18-25v naista. Profiiliin ei ole osattu kirjoittaa mitään. Ensimmäiseksi kysytään pildeä. Ei kuvaa. Parempi naisille, etten yllytä noita. Sinä kyllä löytäisit sieltä seuraa. Paljonkin. Vaikka harmista niin paljon vihaan,(Elämäntehtävä karkoittaa kaikki naiset lutkitteluinen sinkkupalstalta, luojan kiitos ihastui pönttöön niin tuo loppui. Karkoitettuja naisia vähintään 20-30.) niin en usko, että hän sinua siellä piinasi. Ennemmin joku parikymppinen poika. Sama nolife nörtti, joka piinaa Mylmyriä.
Paha sanoa kuka piinasi, mutta Ikiksen nikillä (rekkaamattomalla) on kirjoitettu kommentti jonka kirjoittaja oli 100 prosenttisen varmasti henkilö joka jahtasi minua.
Ahaa. En kyllä toisaalta ihmettele. Ei ihan terve kaveri -liikaa yksin. Hyytävää, että se oli myös super-atm. (Moni näki nikkisekoilun.) Nyt sekin nikki on hävinnyt. Ei ota riskiä pöntön suhteen, koska "palsta muistaa kaiken".
Jotenkin tyyppi onnistui saamaan minut uskomaan omaan vilpittömyyteensä ja hyväntahtoisuuteensa, mutta nyt olen kyllä huomannut että hän on ihan muuta.
Sinä olet pyörinyt täällä hyvän aikaa ja sulla on varmasti jotakin havaintoja jotka voisivat kiinnostaa minua. Palstajuttuja.
Kiinnostaisiko kirjoitella privaatisti? Jos kiinnostaa, niin laita mulle tämän nikin postiluukkuun postia (emailosoitteesi) niin katsotaan vähän tilannekuvaa yhdessä.
Opiskelen nyt, eli olen päivät kiinni mutta opiskeluajan ulkopuolella voitais kirjoitella. Jos siis kiinnostaa...
Voisin kirjoitella..
Veikkaan että yllätyt kun näet miltä näytän. :)
Katsellaan niitä kuvia sitten aikanaan vaix yhdessä.
Ensin katsotaan yhdessä se tilannekuva ja päätetään kuinka jatketaan.
PS: et tunnista minua enää siitä treffipalstan kuvasta, painoa on lähtenyt about 15 kiloa.
Juuri noin.
Minä siirryn nyt katsomaan värielokuvia, mutta olen yhteydessä heti koulupäivän jälkeen jos mulla on sun yhteystiedot.
Jos haluat laittaa kuvasi, niin se on toki ok. Se ei silti ole tässä vaiheessa oleellista.
Siis tuo osoite on [email protected], ilman ään pilkkuja.
Hmmmm, ihan kiva.
Palaan asiaan huomenissa.
Viestit eivät jostain syystä mene perille.
Sain ainakin kuvasi...
Toinenkin viesti tuli.
Voiko sulle laittaa sähköpostia tulemaan?? Ajattelin että voisin joskus kirjoitella sulle, kun olisi kiva vaihtaa mielipiteitä hyvätasoisten ja asiallisten kirjoittajien kanssa, joita tällä palstalla on valitettavan vähän.
Keskustelitko itsesi kanssa?
"Vaikka harmista niin paljon vihaan" kirjoitti "äöäää", sitten ana vastaa "Kiinnostaisiko kirjoitella privaatisti? Jos kiinnostaa, niin laita mulle tämän nikin postiluukkuun postia (emailosoitteesi) niin katsotaan vähän tilannekuvaa yhdessä." ja sitten postit alkaa vaihtumaaan. Taitaa tulla varsinainen pariskunta helvetistä taas mua ronkkimaan kunhan pääsevät vauhtiin :D
Anan kyllä kannattaisi ottaa huomiioon että jos tuo ""äöäää" aiemminkin treeffipalstalle houkutteli ja sitten iski trolli että kannattaakohan tuon kanssa alkaa kirjoittelemaan? Kuten ylempänä mainitsin kaikki on mahdollista ja vinkkimiehen pullosta saattaa sampo löytyä, boah. Sitten taas tietysti syytetään harmista omista hölmöilyistä.
Laitoitko heti pökköä pesään, vai onko sähkölämmitys?
Minä en meinaa enää rekata nicciä, vaikka toi bottikysely onkin välillä rasittava. Kuvia kuvien perään kliksuttaa...kun siihin kyllästyy on aika siirtyä " eläkkeelle". 😎
naislauma tässä moido jenni 35v maisteri tahtoo arabimiehiä ja irja 52v kelpaisi korkeastikoulutettu ja matkustelevainen mies mieluusti tinderimies ja kaija 42v haluaa tinderi ja arabimiehiä ja silja 38v haluaa nuoria poikia ja hei me kaikki ollaan meneviä ja menestyneitä korkeastikoulutettuja ja älykkäitä hei irjan tytär huutaa hän haluaa olla korkeastikoulutettujen miesten seksi lelu ja hänen kaverinsa arabimiesten tyydyttäjä nekin on maistereita
Mut mä haluun miehen, joka ei laita mitään tyhmiä pilkkuja tai pisteitä suotta teksteihin... :(
Vastataas nyt aiheesta: Dissillä on ollut parhaat jutut, semmoista oikeasti lämminhenkistä viisautta monessa ketjussa. Muut, jotka jakaa asiallisesti juttuja omasta elämästään, esim. FLH ja MJTMH. Ne, jotka jaksaa väittää vastaan ikiaikoja toistettuun ätmiloreen kuten Ananias ja DarkFear (vaikka darkkiksella jokin hämärä menneisyys onkin, suhteessa ätmiläppään ja elämään yleensäkin) ja trollausaste lienee jonkinmoinen... Todellavaikeetan kanssa oli hauska vääntää, siinä oli sellaista vanhan ajan nörttiaspergeriyttä, joka on mulle live-elämästä hyvinkin tuttua.
Naisista lempeä herätys ja nainen39vee on ihan omaa luokkaansa. Mazy puhuu tosi fiksuja. Elisakettu ja Valtakunta on kiinnostavia myös. Pönttis tuo palstalle hyvää menoa ja flirttiä. Muita näenkin harvemmin, kun en niin paljon täällä käy.
Millä tavalla mun menneisyyteni on muka hämärä?? En ole kyllä mielestäni koskaan täällä mitään trollannut, sillä pyrin aina kirjoittamaan suht tosissani, vaikka joskus jotain huumoria teksteissäni käytänkin.
Kertokaas nyt kuka ihme tää Pönttis on?
Palsta tasoa ''Ala-Aste''.
Amalia on ehdoton suosikkini. Sellaista katkeruutta suomimiestä kohtaan on vaikea näytellä vaan se tulee todella sydämestä.
Palstan miehet on liian vanhoja tai sitten hurahtaneet kk-, ätmi- ja/tai mat-kulttiin
Mikä on kk-kultti?
Aika varmaan kullikaruselli.
Se menee jotenkin niin, että ensin kaikki naiset vain lutkailevat, sitten lutkailevat ja etsivät jonkun miehen lastensa ja itsensä elättäjäksi ja sitten lutkailevat ja en muista mitä... Painotus on naisten seksuaalisuuden paheksumisessa ja miesraukkojen säälimisessä.
.. Ei Luulis tämän(kään) Palstan Valheet ja/tai Totuudet jne. haittaavan TuonTaivaallista.. Jos ei ne sitten Satu Osumaan&Uppoamaan ja esim. Haittaavan omia OpportuNistisia Intressejä Tjmv.. Jne.. ;P
.. Kuhan Pohdin.. Ja Kuhan Sanoin.. ItsestäänSelvyyden.. ;D
Kk-kultin vetäjä sen aiemmin paljasti; se ei suinkaan tarkoita kilttien ja kunnollisten kulttia, vaan kateellisten kaksinaamaisten kyrpien kulttia.
Niin että mun sanomani totuus nyt sitten hiertää sua?
Sukan lähellä. Kiva nähä suakin.
Hih. Sukan = aika.
.. Ei Hierrä.. Ollos Huoleton.. Paitsi, jos Sä Tahdot Niin.. Ja saa siitä Hyvän Olon&Fiiliksen, niin Voidaanhan me Sopia, että Hiertää.. =)
.. Jos näin Pieni Teko/Toimi auttaa Sellaiseen.. Niin.. Hitto.. MiksEi.. ;D
Ainiin... Oishan tuo pitänyt muistaa... Niin ja unohdit kokonaan miehet, jotka marisee omia polkujaan! :oD =Mgtow= (vap.suomennos Miehet maristen naisien käytöksestä marmattavat kun kukaan ei välitä siitä, etteivät he välitä naisista) :oD
Tottahan hiertäminen aina hieman kutkuttaa.
.. Hyvä Juttu.. Iloinen Asiahan Se On.. Eihän Sun Nautintos ole Multa Pois.. PäinVastoin.. =)
.. (Melkein) Mitä Vain.. JaNiinPoisPäin.. =)
Noh.
Minäkö tykkään kovasti joka on kiltti ja vähän petyn kun nousee esiin huonoja puolia. Erittäin paljon myös ystävällisesti.
Mutta kaapinpaikka oli suosikki koska tykkäsin ihmisen aitoudesta en sit niistä, jotka menettää sen ihmisyyden toista kohtaan ja ne käyttäytyy huonosti ja myös toiset kateudessaan. Yrittää laitetaan huonoon valoon.
Näin untakin oltiin puhelin yhteydessä kaapinpaikan kanssa ja vauvaa näytin, vauva teleporttaskin ja yritin saada se pois ja vahingossa itsekin teleporttasin kaapinpaikan luon tuumasin tässä nyt olen(tukka sekaisin, topissa ja välihousuissa.)
Näin sen tapittavan ja hymyilemään kuin nolo ilmestyminen tapahtui ja seisoin ihan nolona ujona.
Sit vaihtui uni kun heräsin vaaviin.
Oot vaan huono käytöksinen.
Kaapinpaikka mukava , sinä olet vain kateellinen.
Taidat olla.
Onneksi sinä olet täydellinen ihminen.
Jokainen sana tänne ON HARKINNALLA sanottu se ei tee täydellistä vaan monesta erittäin huonokäytöksinen kun kirjoittaa mitä sattuu vain muita loukatakseen.
Antsalle 😍😚 yöpusu.