Annetaan politrukkien lakkoilla

Tulevat kyllä hattu kourassa anelemaan, että pääsevät takaisin töihin. Nälkä ja asuntolaina, niillä on kumma tapa motivoida.

Ei se liiton kassakaan loputon ole.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toisten ajatusten toistaminen on yksi suurimpia ongelmia Suomessa. Demarit tai Kansan Uutiset toistavat omaa totuuttaan omille kannattajille, jotka toistavat sitä eteenpäin. Kiljavan opit iskostetaan aivoihin ja niitä ay-aktiivit ja politrukit toistavat. Vähän koulutettu ihminen ottaa helposti nämä sata vuotta vanhat fraasit totuudeksi. Totuus on muuttuva suure ja suuri totuus ei muutu miksikään: kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Se ajatus sisältää kaikista suurimman, rakkauden ja sitä seuraavan sopusoinnun. Siihen ajatukseen ei kuulu kosto, kauna, vastakkainasettelu tai valehtelu.

Oletko sinä muiden joukossa ihmetellyt, minkä takia Sipilä ajaa pienten yritysten irtisanomisen helpottamista, vaikka vaalit ovat puolen vuoden päässä? Eikö pitäisi tehdä samalla tavalla kuin edellinen hallitus, jossa Rinteen johdolla demarit jäädyttivät kaiken kehittämisen jo vuosi ennen vaaleja? Se ei ainakaan suututtaisi ketään äänestäjiä. Miksi Sipilän hallitus toimii näin varomattomasti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TyöläinenRuotuun kirjoitti:

Tulevat kyllä hattu kourassa anelemaan, että pääsevät takaisin töihin. Nälkä ja asuntolaina, niillä on kumma tapa motivoida.

Ei se liiton kassakaan loputon ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu