Eikö sitä totuutta saisikaan sanoa

Ihmetyttää Lapin Kansassa se, ettei yhtäkään asiakastyytyväisyyskyselyä ole tullut sen jälkeen, kun lehti meni osaksi Kalevaa. En keksi muuta selitystä, että lehti arvaa palautteen tekevän kipeää. Agendajournalismin taru alkanee pikku hiljaa olla lopussa. Tietysti yksityinen lehti saa kirjoittaa mistä haluaa, mutta Kaleva/LK on osakeyhtiö ja yleensä omistajat odottavat saavansa tuotoa eikä niin, että omistajat antavat sijoituksensa olla esim.päätomittajien oman agendajournalismin hiekkalaatikkona. Oikeastaan ihmettelenkin omistajien pitkää pinnaa enkä niinkään toimittajia. Kirjoittaa voi omaa agendaansa niin kauan kun on olemassa työpaikka ja lehti, jonne kirjoittaa. Mitään valtavirrasta poikkeavaa LK ei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Käytännössä on ihan sama minkä valtamedialehden tilaa, niin näkökulma tapahtumiin on yksipuolisesti sama. Toki yleisönosastossa ja tekstaripalstoissa on eroa sekä paikallisessa urheilu-utisoinnissa. Posarille kävi jo huonosti eikä mitään ole siitä opittu.
4295
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Erittäin hyvä ja aiheellinen kirjoitus aloittajalta!

Äänestä

On tietenkin tarpeetonta kysellä, ettei mahdollinen tyytymättömyys tulisi ilmi !

Äänestä

Näyttää siltä, että lehden nykyinen agenda ei ole ainakaan saanut mitään uusien tilaajien ryntäystä, kun Lapin Kansa näkyy hiipuvan 5-päiväiseksi lehdeksi. Tiistain lehti on ollut ohut läpyskä jo muutaman viikon ajan ja silloinkin, kun tiistain lehti on ollut ns."normaalin" kokoinen niin tuolla samalla vikolla on sitten jonkun muun arkipäivän lehti ollut ohut läpyskä. Lehden ns. A-osan uutisista ei kannata muutenkaan enää maksaa kun ne voi lukea ilmaiseksi muualtakin netistä. Saa nähdä milloin pääkirjoitukset siirretään lehden Luppo-osaan, jotta agendan levitys saisi lukijoita, jos monet lukijat hyppäävät A-osassa suoraan urheilusivuille tai suoraan lehden Luppo-osaan. Em. lukutapa on vähän arvailua, mutta ainakin omassa työpaikkaruolassani monet lukevat vain Luppo-osan.

Äänestä

Ohut lehti, ohuet aiheet, enimmäkseen muilta toimituksilta kopioituja yleismaailmallisia täytejuttuja.
On saanut lukea miten jumpataan, miten pukeudutaan, kuinka askarrellaan tyhjänpäiväistä krääsää. Isoja kuvia, vähän tekstiä. Valtamediaa syleileviä pääkirjoituksia ja porvarihallitusta nuolevia yleistyksiä.

Kyllä tulee ikävä "vanhankansan" journalistista otetta, uutisia ja juttuja maakunnasta. Maakunnan omaa lehteä.

Äänestä

Muistinpas tämän keskustelun. LK lähetti tyytyväisyyskyselyn ehkä kuukausi-pari sitten. MUTTA, se tuli tekstiviestillä kohdennettuna puhelinnumerokohtaisesti ja kyselijänä ilmeisesti LK itse eikä riippumaton asiantuntijayhtiö. Kivaa, mikä muu yritys tekee kyselyä siten, että se tietää kuka asiakas vastaa mitenkin? Kysely meni siis mönkään LK:lta, ihan amatöörimäistä puuhastelua.

Äänestä

Parempi onkin ettei totuus aina tule ilmi, huonohermoisimmat voisivat vaikka
järkyttyä liikaa.

Äänestä

Sananvapauspäivän pääkirjoitus oli Lapin Kansassa pohjanoteeraus. Ilmeisen rikollisesti toiminutta Helsingin Sanomia nuoleskeleva pääkirjoitus, vaikka ollaan Lapissa. Ilmeisesti Lapin Kansa ei löytänyt Lapin läänistä mitään aihetta koskien sananvapautta.

Äänestä

Lapin alueradio teki aikanaan juuri saman tyyppisiä tutkimuksia kuuntelijoistaan .
Lopuksi aina juhlittiin Lapin alueradion voittoa kuunnelluimpana radiokanavana Lapissa .
Tuolloin , kun ei mitään muuta kanavaa voinut kuunnella samaan aikaan
alueradion kanssa .

Äänestä

Lopetetaan tilaukset ja eikä kuunnella Yle Lappia. Katsotaan huomaako ne kymmenessä vuodessa että nyt on jotakin pielessä. Tilaajat ja kuuntelijat ovat kadonneet. Miksi ?

Äänestä
  • Aika moni on jo tilauksensa lopettanut
    - ja lisää tulee.

    Äänestä

Hussein al-Taee joutui sairaalaan – SDP:n Lindtman: ”Kyse on inhimillisestä henkisten voimavarojen riittävyydestä”!
Olen samaa mieltä!
Uuden taudinkin, ilmastoahdistuksen suhteen!
Miten Rinteen "voimavarat"?

MYÖS MEDIAN pitää katsoa peiliin. Uskottiinko mieluummin arvostetun tutkijan trollausväitteitä kuin kirjoitusten aitoutta. Al-Taee on vienyt myös mediaa kuin litran mittaa.

Sdp:n ryhmälle al-Taeen tapaus on hankala. Puolue johtaa hallitusneuvotteluja ja puhuu ihmisyyden ja suvaitsevaisuuden puolesta ja omissa riveissä on mies, joka on edustanut blogikirjoituksissaan kaikkea muuta kuin juuri näitä arvoja.

Pääkirjoitus: Hussein al-Taeen syytä harkita eroa – kyse kansanedustajan uskottavuudesta!

Onko Rinteessä miestä?! Rinteen arvomaailma!

Äänestä

Oletteko huomannut kuinka aneeminen kommentointi on LK:n juttuihin? Vaihtelee 0-3 kommentin välillä per juttu. Esim PT-mediassa on paljon enemmän kommentteja jopa Pohjois-Suomen juttuihin liittyen. Lopun alkua LK:n suhteen, mielenkiinnoton kommentointi heijastaa mielenkiinnottomia juttuja.

Äänestä

Lapin Kansa on turha lehti.

Äänestä
  • Älä huoli , henkitoreissaan kirjoittelee Rops:n tappioista sivu tolkulla.
    Katoava lehti .

    Äänestä

Lapin Kansa on asenteellinen ja poliittisesti kokoomuksen äänitorvi. Siksipä sanoin tilauksen irti. Turhia " kulttuurisivuja" saisi vähentää.

Äänestä

Ihmeellistä, että Rovaniemellä käytävässä Kittilä-hovioikeuskäsittelyssä Lapin Kansa siteeraa Iltalehteä! Mitä ihmettä, lähes hävettää moinen. Eikö löydy omaa toimittajaa oikeussaliin Rovaniemelle? Toisaalta se, että siteeraa Ivalon tapahtumista HS:ää voi johtua siitä, että poliisi kertoo jutusta vain HS:lle eikä esim. Lapin Kansalle. Huono maakuntalehtien on kirjoitella mehukkaista jutuista, jos viranomaiset vuotaa juttuja vain kavereilleen.

Äänestä
  • Suvivirren esittämistä kevätjuhlissa on yritetty kieltää , koska se
    loukkaa muslimien uskontoa .

    Äänestä

  • Maassa maan tavalla,tai maasta pois!

    Äänestä

Oppositioon jäänyt perussuomalaiset jatkaa suosituimpana puolueena ja on kasvattanut etumatkaansa muihin puolueisiin, ilmenee Ylen kannatusmittauksesta.
Perussuomalaisia kannattaa nyt 19,5 prosenttia!!!

Äänestä

Mikähän taho spammaa tähän todella hyvään ja analyyttiseen aloitukseen turhaa copy pastea joistain aloitukseen kuulumattomista asioista? Onko tavoite pilata ketju, ettei kukaan jaksaisi lukea analyysiä Lapin Kansan nykytilasta?

Äänestä
  • Mikähän taho? Se taisi olla retorinen kysymys :D
    Spämmi- & vihapuolue persut harjoittaa järjestelmällistä kansan vihapesua Purran toimistosta käsin.

    Äänestä

Totuus ei pala tulessakaan, sanonta. La 15.6 oli maahanmuuttajien koulutodistuksesta oikein iso valokuva. Jopa oppilaanohjauksesta oli arvosana 10. Eihän suomalaisessa peruskoulussa arvostella OPO:a. Minkä ihmeen todistuksen Lapin Kansa oli valokuvannut kun artikkelista ei käynyt ilmi miten joillakin on OPO arvosteltu kun se ei edes ole arvosteltava oppiaine?

Äänestä

Vanhan liiton journalisti muistelee aikaa ennen Internetiä, jolloin juttu oli tehtävä itse. Ei ollut valmiina tätä yleistä koko suomen "valtalehdistön" yhden mielipiteen poolia, josta vaan kopsataan juttu omaan lehteen ehkä jopa lukematta sitä läpi, jolloin esim. samat CNN-lähteen käännösvirheet menee läpi koko suomen lehdistön. Särmikkyys puuttuu täysin esim. HS:ää ja valtaapitäviä nuoleskelevalta Lapin Kansaltakin. Yhden (vain yhden siis) pienen särön HS:n suuntaan olen onnekseni huomannut, mutta eiköhän Lapin Kansan päätoimittaja palautettu takaisin ruotuun taannoisesta 2019 eurovaalipääkirjoituksen jälkeisestä HS-piikistä.

Äänestä

Ylen++mittaus++.Persut++19.5++%.Suoranainen++ihme++,+että+++koko+++gallub+++julkaistiin+.

Äänestä
  • Entä pitääkö luvut varmasti paikkansa ?
    Kyseessähän on YLE:n mittaus .

    Äänestä

Lapin kansasta ensin pieneni koko
sitten väheni sivujen määrä .
Nyt vähenee tilaajat ja lukijat .

Mikähän seuraavaksi vähenee ?

Äänestä

Nyt väheni viimeinenkin järki. Meneillään oleva kesäkisa missä puhelinnumeron kaksi viimeistä numeroa oikeuttaa TILAAJAN osallistumaan kisaan. Järjenköyhyyttä todellakin, kun aivan varmasti lehtitalossa on tilaajarekisteri ja tilaajien puhelinnumerot siinä. Miksi pitää laittaa tekstiviesti? Arpoisivat suoraan tilaajien kesken. Kerätään rahaa operaattoreille.

Taloudessani on voimassa oleva kestotilaus, mutta kun tilaus on toisen henkilön nimellä, minä en ilmeisesti voi osallistua vaikka juurikin minä olen tilauksen maksaja joka kerta.
Niin pers...stä ja syvältä sieltä taas tämä tyhjänpäiväinen kesäkisa. Voittaako niissä edes koskaan kukaan? Mainoshöpinää tuollaiset kisat.

Äänestä

Samaa kaliiberia nekin joulukalenteri arpajaiset. Ei kait niissä oikeasti kukaan koskaan mitään voita. Monena vuonna tarkastin numerot joka päivä eikä koskaan ollut sinne päinkään. Viime joulun alla silppusin tuon tuhannen pahvin palan pikku silpuksi ja roskiin heti kun se tuli lehden mukana. Eipä tarvinnut sen takia mieltä pahoittaa! Yleensä kun johonkin kisaan tai arvontaan osallistuu, sen tekee siinä uskossa, että edes joskus jotain voittaa.

Äänestä

30.6. Sollentuna: Rauhatonta, poliisia työllistänyt päivä eskaloituu ampumavälikohtaukseen, jossa kaksi loukkaantuu ja toinen kuoleekin myöhemmin. Ei kiinniottoja.

30.6. Järfalla: Nuori mies löydetään jalkoihin ammuttuna, vakavasti, mutta ei hengenvaarallisesti loukkaantuneena. Ei kiinniottoja. Tutkitaan murhan yrityksenä. Tapahtumarikkaanpäivän takia Karoliininen sairaala eristetään turvallisuussyistä.

30.6. Vällingby: Keppitappelu, yksi vakavasti loukkaantunut. Tutkitaan murhan yrityksenä.

30.6. Upplands Väsby: Puukkohipat, yksi sairaalaan, yksi putkaan.

Lundissa autojen tuhopolttoja (ei kiinniottoja):

24.6. Kunskapskolanin pihalla sytytetystä autosta tuli leviää koulun rakenteisiin.
27.6. Tulehemsvägen: viitisen autoa.
28.6. Östrätornvägen: muutama auto.
29.6. Gustavhemsgatan: neljä autoa.
30.6. Plommonvägen: 10 autoa.
1.7. Tukholma, Blackeberg: Räpäyttäjäganstaa ammutaan useasti, kuolee sairaalassa. Tapauksen yhteydessä tapetaan myös koira. Yksi kiinniotto, tutkitaan murhana.

2.7. Växjö: 20-vuotiasta ammutaan, ei hengenvaaraa. Ei kiinniottoja.

Lista kerätty ja referoitu PT-median uutisista.

Uutiskoosteen laatijan kommentti:
[Toim.huom. Alkuperäisessä tekstissä FB-sensuurisiivottua sanankäyttöä, korvattu alkuperäisillä termeillä.]

Monissa tapauksista käytetty sotilasautomaattiaseita, maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson peräänkuuluttaa parempaa integraatiota…

Ruotsin Kilissä afgaaniturvapaikanhakija tappaa 69-vuotiaan turvapaikka-aktivistinaisen tämän omassa kodissaan ja media vääntää tilanteen niin, että turvapaikanhakijat pelkäävät. Mitä? Ruotsalaiset on peloteltu pahemmin lyttyyn rasismisyytöksillä kuin suomalaiset. Kukaan ei uskalla tehdä mitään.

Samaan aikaan Ruotsista ollaan karkottamassa radikaaleja muslimisaarnaajia ja heitä pannaan säilöön. Uskonnolliset koulut (poislukien juutalaiset) halutaan sulkea.

Samaan aikaan julkaistaan tilastotietoa siitä, miten monissa Ruotsin kaupungeissa yli 50 prosenttia 17-44-vuotiaista miehistä on ulkomaalaisia ja monissa kaupungeissa yli 20 prosenttia väestöstä on ulkomaalaisia. Tällä on todistetusti myös seurauksensa, kuten seksuaalirikosten määrän järkyttävä kasvu. On esitetty arvioita, että Ruotsi sellaisena kuin me olemme sen oppineet tuntemaan, on mennyttä vuonna 2100.

Ruotsi aloitti liberaalin maahanmuuttopolitiikan 70-luvulla, Suomi vajaa 20 vuotta myöhemmin. Vuonna 1990 Suomessa oli väestöstä vieraskielisiä 0,6 prosenttia. Nyt heitä on yli 400 000 eli noin seitsemän prosenttia. Miten vältetään joutumasta Ruotsin tilanteeseen tekemällä samanlaista liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kuin Ruotsi?

Jos kyse ei ole tahallisen politiikan aiheuttamasta väestönvaihdosta, kuten esim. juuri Pekka Torvinen niin kiihkeästi HS:n Nyt-liitteessä väitti, vaan luonnollisesta maahanmuutosta, näyttäkää minulle se kehitysmaa, jonka väestöpohja muuttuu spontaanin ihmisten liikkumisen tuloksena teollisuusmaista muuttavan väestön vuoksi ja tämän väestön osuus näissä maissa kasvaa yhtä hurjalla tahdilla kuin teollisuusmaissa kasvaa kehitysmaista muuttavan väestön osuus?

Sillä tokihan spontaani maahanmuutto toimii enemmän kuin yhteen suuntaan? On aina toiminut.

Paremman elämän perässä muuttaminen ei lähtökohtaisesti ole väärin, mutta jos sitä poliittisin päätöksin kiihdytetään, se on väestönvaihtoa, ei spontaania muuttoliikettä ja jos se murentaa kohdemaan, kuka voitti ja mitä? Ihan henkilökohtaisella tasollakin toimii neuvo, että jos et itse ole kunnossa, et voi auttaa ketään muutakaan.

Eiköhän tätä maalaisjärkeä voi laajentaa koskemaan meitä valtiona ja kansana? Siirttolaisuuden rinnalla täytyy toki huomioida myös syntyvyys ja sen vaikutukset.

Jos oman kansan säilyvyys ja sen asema homogeenisenä kansanryhmänä omassa kotimaassasi ei ole sinulle tärkeää, yhteiskuntarauhan ja rahankäytön sekä sen riittävyyden luulisi jossain määrin olevan.

Koska vaikka Ruotsi on humanitäärinen suurvalta ja maailman turvallisin maa, lohduttavatko nämä tittelit tavallista ruotsalaista, kun edellä luettelemani tapahtumat ovat arkipäivää ja maassa vakavaraisemmat joko rakentavat aidoin varustettuja asuinalueita tai muuttavat pois vähävaraisimpien kyhjöttäessä kodeissaan? Jokainen veronmaksaja silti tuon hulluuden rahoittaen ja mahdollistaen.

Äänestä

LK samaa sakkia Alma-sössöt ja Aamupaskat tampere ym. Erittäin kielteiset moderaattorit, mainos anelut ja "paloautot", niinkuin kaikki olis asiakkaan vikaa.... Turun Sanomat on aika hyvä.

Äänestä

Lapin Kansa on turhake kun netisä löydät uutiset heti

Miksi aamukahvilla haluat lukea vanhat uutiset ja maksaa satasia siitä ilosta?

Äänestä
  • LK voisi olla edes vähäisessä määrin kiinnostunut alueensa paikkakuntien poliittisesta pelistä ja taloussotkuista. Tai edes ylipäätään paikkakuntien tapahtumista.

    Äänestä

Omistajien pinna ei ollutkaan niin pitkä kuin Kalevan & LK:n toimittajat luulivat. YT-neuvottelut menossa, tulosta ei ole vielä julkaistu. Niille, jotka ihmettelee, miksi LK/Kaleva -asioista kirjoitetaan suomi24:ssa, niin vastaus: Kaleva median omilla alustoilla on tiukka sensuuri niille mielipiteille, jotka eivät sovi Kalevan agendaan. Ihmettelen em. sensuurilinjaa, kun suomi24 tarjoaa vastakkaisille mielipiteille paljon laajemman näkyvyyden kuin yksittäisten juttujen kommentointiin Kalevan omilla sivuilla.

Äänestä

Sain LK.sta jonkun kyselyn ehkä kuukausi sitten. Vastasin ja annoin palautetta . Siinä pyydettiin arvosanaa, en antanut hyvää, koska lehti on mennyt alaspäin.

Tuli puhelinsoitto ja suora kysymys, että miksi annoin sellaisen arvosanan. Olin sen perustellut jo! Olin asioillani ja kerroin, että on huono hetki keskustella. Sanoin myös, että olen perustellut sen arvosanan vastauksessani, joten ei ole muuta sanottavaa!

Äänestä
  • Omituista , että kun anonyyminä pyydetään vastaamaan mielipidekyselyyn
    olipa kyseessä sitten LK , tai joku marketti .
    Kohta tulee puhelinsoitto , tai sähköposti jossa uhkaavaan sävyyn
    kysellään epämiellyttävän vastauksesi syytä , vaikkakin piti
    olla anonyymi mielipidetiedustelu .

    Äänestä

Uutistoimitus ei hallitse tutkivaa journalismia? Hyväveljiä toimituksessa?

Äänestä

Viimeiset viikot jos ei jopa kuukaudet yleisönosastossa on olleet äänessä lähinnä yhet ja samat Venäjästä/Putinista jankkaajat. Sitten he jatkavat tekstareissa itseään kehuen. Toimitus voisi jo viheltää pelin poikki tälläiselle hyödyttömälle jankkaukselle. Asia on tullut selväksi jo viikkoja sitten. Ennenvanhaan toimitus vihelsi pelin poikki loppuunkalutuille aiheille. Nämä ei herätä kuin katkeruutta ja ei tälläinen jatkuva katkeruuden viljely kuulu Lappilaiseen lehteen. Ja kyllä tiedän, ei minun ole pakko lukea eikä tilata lehteä.

Äänestä

Niin se loppuu Lapin Kansan digitaalinen sunnuntain näköislehti. Ei tainnut tulla kovin paljon uusia tilaajia vuoden 2015 jälkeen? Toisaalta sunnuntain näköislehti oli käytännössä Lännen median propagandapainos ilman paikallista sisältöä. Verrattuna Lapin Kansan paikallisuuteen Lännen media on täynnä kaunaa eikä pysty välttämättä tekemään edes urheilu-uutisia ilman Lännen median nimessäkin ilmenevää agendaa.

Äänestä

Juurikin näin. Samalla lapin kansasta tuli hamppupartojen ja risupartojen äänitorvi.samalla lopetin lapin kansan tilauksen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


VieläMaksaja kirjoitti:

Ihmetyttää Lapin Kansassa se, ettei yhtäkään asiakastyytyväisyyskyselyä ole tullut sen jälkeen, kun lehti meni osaksi Kalevaa. En keksi muuta selitystä, että lehti arvaa palautteen tekevän kipeää. Agendajournalismin taru alkanee pikku hiljaa olla lopussa. Tietysti yksityinen lehti saa kirjoittaa mistä haluaa, mutta Kaleva/LK on osakeyhtiö ja yleensä omistajat odottavat saavansa tuotoa eikä niin, että omistajat antavat sijoituksensa olla esim.päätomittajien oman agendajournalismin hiekkalaatikkona. Oikeastaan ihmettelenkin omistajien pitkää pinnaa enkä niinkään toimittajia. Kirjoittaa voi omaa agendaansa niin kauan kun on olemassa työpaikka ja lehti, jonne kirjoittaa. Mitään valtavirrasta poikkeavaa LK ei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Käytännössä on ihan sama minkä valtamedialehden tilaa, niin näkökulma tapahtumiin on yksipuolisesti sama. Toki yleisönosastossa ja tekstaripalstoissa on eroa sekä paikallisessa urheilu-utisoinnissa. Posarille kävi jo huonosti eikä mitään ole siitä opittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu