Schrödinger'n kissan kohtalosta

Jotta kvantti-todellisuudesta voisi saada otetta rehellisesti, on kulloiseenkin kvanttisysteemiin
otettava mukaan kaikki mitä ei voi tarpeeksi hyvin perustella olevan äärettömän vaikuttamattomia
itse tarkasteltavan systeemin kanssa - ja niin pitkälle, kuin nykyinen ymmärtämyksemme todellisuudesta on asian jäljillä, ei äärettömän vuorovaikuttamattomia systeemejä (lue: todellisuuden osia) ole olemassa.

Väitän, ettei ole olemassa muuta suljettua systeemiä, kuin Universumi, ja siksi kaikkiin havaintoihin,
eli ns. "aaltofunktion romahtamisiin" on otettava mukaan tarkasteltavan systeemin lisäksi havainnoitsijan systeemi. Näiden leikkaus ei yllä mainituista seikoista johtuen ole ikinä tyhjä.

Siten, laskiessamme mittaustulosten mahdollista lukumäärää, on laskettava mukaan koko systeemin, eli mitattavan ja mittaajan kaikki mahdolliset lopputulos-kombinaatiot - ei pelkästään
epäfysikaalisen mitattavan systeemin mahdolliset epäfysikaaliset kombinaatiot - epäfysikaaliset
siksi, ettei ole olemassa mittaustulosta ilman mittaajaa, eikä täydellisen eristettyä mitattavaa (sillä muutoinhan sitä ei voisi mitata!)

Voimme (ja pitääkin) mennä tässä päättelyssä aivan mikrotasolle asti, jotta asian hahmottaminen
tulee selkeämmäksi. Voimme ajatella, että havainnoitsija on alkeishiukkanen ja havaittava
on toinen alkeishiukkanen. Johtuen intuitiostamme, emme enää selkeästikään näe havaittavaa
systeemiä eristettynä "havainnoijasta".
Ja mitä todellisuudessa tapahtuu, mikäli "havainnoitsija" "tietää" jotakin havaittavasta, on se,
että kyseisiä hiukkasia ei voi kuvailla enää eristyneinä, vaan lomittuneina toisiinsa ja siten
havainnoitsija "romauttaa" havaittavan hiukkasen aaltofunktion / tilan, pelkästään siten,
että havaittavaa hiukkasta ei voi (eikä saa) enää kuvailla omalla aaltofuntiollaan / tilalla.

Tämä on fysiikkaa ja siis todellisuutta ja voimme skaalata yhden hiukkasen systeemit suuremmiksi
kokonaisuuksiksi mutta periaate ja luonnonlait (lue: lomittuminen) pysyvät samoina.