Keskustelimme eilen vaimon kanssa lapsienhankinnasta Hänen aloitteestaan.
Pudotin keskustelussa uutispommini ja se jysähti
kunnolla...
Sanoin, että en halua lapsia.
Vaimoni haluaisi ja on ollut lapsikuumeessa
jo 4 vuotta. On luullut, että haluaisin niitä joskus.
Vaimo murtui täysin, mutta ei alkanut uhkailemaan, että tulos tai ulos. Halusi saada
suruaikaa kyseiseen asiaan. Ei ole omien sanojen mukaan jättämässä tämän asian takia.
Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo...
Ystävillemme on tulossa/tullut lapsia ja puolivakavissaan melkein vaatineet meitä niitä tekemään.
Välillä mietin minkälainen olisin isänä, mutta kun
sivusta seuraa mitä lapsien kanssa oleminen
on (vaippojen vaihtoa, riehuvien lasten komentamista, unettomia öitä) niin ajatus siirtyy asiasta pois...
Itsellenihän tämä totuus ei pitäisi olla suuri
kolaus, mutta miksi siltikin olen allapäin (vaimo sanoi, että itse olen enemmän järkyttynyt) ja
ajatukset harhailevat minnesattuu?
Kadunko mielipidettäni vai pelkäänkö, että tämä
5 vuoden suhde kaatuu kyseiseen asiaan?
Joku sisällä sanoo, että miksei?
Velaton omakotitalo löytyy.
Ainut velka mikä on niin autolaina. (17000 €)
Vaimo on töissä vuodenloppuun kirjoitetulla sopimuksella ja itse yhdistelmätuella eräällä
yhdistyksellä.
Mutta en ole pahemmin lapsista välittänyt. En ole ottanut syliin muiden lapsia tai hoitanut niitä mitenkään.
Eräällä ystäväpariskunnalla on jo 2 lasta. Kuulemma mies huuteli aina vaimoa asiassa kuin asiassa. Eikä pidä toisten lapsia sylissä/leiki niiden kanssa.
Itse olisin taatusti samanlainen...
Mutta siihenkin kuulemma ja itse nähtynä tottuu.
Kumpa voisi tallentaa elämänsä tähän tilaan ja
katsoa muutaman vuoden päähän, jos ei toimisi ei muuta kuin "Load saved game..."
Pudotin keskustelussa uutispommini ja se jysähti
kunnolla...
Sanoin, että en halua lapsia.
Vaimoni haluaisi ja on ollut lapsikuumeessa
jo 4 vuotta. On luullut, että haluaisin niitä joskus.
Vaimo murtui täysin, mutta ei alkanut uhkailemaan, että tulos tai ulos. Halusi saada
suruaikaa kyseiseen asiaan. Ei ole omien sanojen mukaan jättämässä tämän asian takia.
Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo...
Ystävillemme on tulossa/tullut lapsia ja puolivakavissaan melkein vaatineet meitä niitä tekemään.
Välillä mietin minkälainen olisin isänä, mutta kun
sivusta seuraa mitä lapsien kanssa oleminen
on (vaippojen vaihtoa, riehuvien lasten komentamista, unettomia öitä) niin ajatus siirtyy asiasta pois...
Itsellenihän tämä totuus ei pitäisi olla suuri
kolaus, mutta miksi siltikin olen allapäin (vaimo sanoi, että itse olen enemmän järkyttynyt) ja
ajatukset harhailevat minnesattuu?
Kadunko mielipidettäni vai pelkäänkö, että tämä
5 vuoden suhde kaatuu kyseiseen asiaan?
Joku sisällä sanoo, että miksei?
Velaton omakotitalo löytyy.
Ainut velka mikä on niin autolaina. (17000 €)
Vaimo on töissä vuodenloppuun kirjoitetulla sopimuksella ja itse yhdistelmätuella eräällä
yhdistyksellä.
Mutta en ole pahemmin lapsista välittänyt. En ole ottanut syliin muiden lapsia tai hoitanut niitä mitenkään.
Eräällä ystäväpariskunnalla on jo 2 lasta. Kuulemma mies huuteli aina vaimoa asiassa kuin asiassa. Eikä pidä toisten lapsia sylissä/leiki niiden kanssa.
Itse olisin taatusti samanlainen...
Mutta siihenkin kuulemma ja itse nähtynä tottuu.
Kumpa voisi tallentaa elämänsä tähän tilaan ja
katsoa muutaman vuoden päähän, jos ei toimisi ei muuta kuin "Load saved game..."
Vastaukset 43
Vanhimmat
Toivon, että suhteenne ei tähän kaadu ja ehtiihän niitä lapsia tehdä myöhemminkin. Voi olla, että mielesi muuttuu joku päivä.
Itse olen juuri raskaana ja esikoista odotellaan. En kuitenkaan pidä suuremmin lapsista ja kavereiden lapset koen lähinnä ärsyttävinä. Oma tuleva lapsi tuntuu kuitenkin jo nyt tosi rakkaalta ja toivon että hermo kestää...
Meillä kävi niin, ettei mies ikinä "pitänyt" lapsista (ei siis periaatteessa ollut vastaankaan), mutta omat kun syntyivät niin on hyvin luonteva ja loistava isä. On itsekin sanonut, että omat lapset ovat aivan mielettömän rakkaat ja heidän kanssaan jaksaa puuhata, mutta ei kuulemma edelleenkään välitä muiden lapsista. Toki "sietää" lasten kavereita ja on esimerkillinen isä myös heidän silmissään, juttelee jne. mutta omat lapset ovat ainoat joista todella pitää.
Arvasin mitä vastauksia saat: ..nyt jo tuntuu rakkaalta...ei ennen välittänyt, VAAN KUN omat tulivat blaa blaa blaa.
Ei vapaaehtoista lapsettomuutta tarvitse selitellä millään. Jos ei halua lapsia, niin ei vain halua. Tuloilla tai omaisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Minä tiesin jo teini-iässä, että ei kiitos. Minulle lapset ovat pienikokoisia, nuoria ihmisiä, eivät sen enempää. Tuttujen lapset ovat ihan ok. Olin opiskeluaikana lasten päiväkodeissa keikkatöissä, joten siinä mielessä tiedän, minkälaista on olla lasten kanssa.
Jouduin aikoinaan perustelemaan lapsettomuuttani. Lähisukulaisetkin ovat puhuneet pahaa selän takana, lapsettomuuteni vuoksi. Mitähän se heillekin kuuluu...Inhoan omaa elämäntapaansa tyrkyttäviä ihmisiä. En koskaan ole ymmärtänyt, mitä se on joltain lapsiperheeltä pois, jos esim. minä en tee lasta? Kovasti on ärsyttänyt ihmisiä.
Onneksi avomieheni ei myöskään halua lapsia.
Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta nähdä kumppanisi suru. Mutta ei lapsia tehdä siksi, että toinen haluaa. Kummankin pitäisi haluta.
Mutta mitäs sitten, kun parisuhteessa on kaksi tasa-arvoista ihmistä? Toinen haluaa lapsia ja toinen ei.
Kumpi saa tahtonsa läpi? Kumpi kärsii? Kärsivätkö molemmat? Miksi?
Kumman mukaan mennään? Oletko tosissasi? Pitäisikö lasta haluamattoman suostua lapsen tekemiseen? Siitä kärsisi paitsi se, joka ei lasta halua, myös lapsi.
Ei lasta pidä tehdä, jollei sitä halua kumpikin. Tuollaisessa tilanteessa ratkaisu lienee - niin ikävää kuin se onkin - ero. Yleensäkin kannattaisi puhua tuo lapsentekoasia selväksi ennen yhteen muuttamista. Niin me teimme.
Itse olin päättänyt että yksi lapsi riittää, mutta kuinka ollakkaan rupesin miettimään että jos kuitenkin. Se meinasi kaatua siihen kun "ystävä" rupesi painostamaan tekemään lapsia. Ei oikein tuntunut mukavalta ja rupesi tuntumaan siltä kuin minun olisi hänelle pitänyt tehdä lapsia. Homma meni jäihin yli vuodeksi. Mieheni joka olisi kovasti halunnut lapsen kärsi tilanteesta. Nyt kyllä onnellisesti raskaana. Tämän "ystävän" kanssa en ole enää missään tekemisessä, kun on niin tyhmä ettei tiedä koska lopettaa painostamisen.
Älykkyydelle on rajansa, mutta typeryydelle sellaista ei todellakaan ole.
"Älykkyydelle on rajansa, mutta typeryydelle sellaista ei todellakaan ole."
MOT
Kun et rationaaliseen ajatteluun kykene, niin pyydäpä jotakuta miespuolista tuttuasi selittämään. Jos joku heistä vaikka jaksaisi rautalankaa moiselle väännellä.
Nimimerkkisi on tuttu aiemmista vänkäyksistäsi.
Sinulle jäi ilmeisesti jokin kohta ensimmäisestä viestistäni epäselväksi. Älä häpeile tai epäröi, vaan kysy rohkeasti selvennystä asiaan.
Oletko muuten käynyt puheviestinnän kursseilla? Siellä nimittäin opetettaisiin väittelemisen alkeet.
Epäselvää ei jäänyt. Olet kykenemätön loogiseen ajatteluun. Voit toki sysätä osan syystä (biologisen) sukupuolesi kontolle.
Mitäpä jos kävisit muutaman logiikan kurssin, vaikka ihan perus sellaisen. Saattaisi auttaa, eihän sitä koskaan tiedä.
En minä tullut väittelemään. Kuinka pystyisinkään väittelemään apinan kanssa?
Damn, hukkasinpa tässä sitten muutaman minuutin aikaani idiootiksi tekeytyvän provoilijan vuoksi.
No juu. Logiikan opintoja löytyy riittävästi, eikä sukupuolenikaan ole mielestäni rasite.
Kuten mainitsin, tunnen tyylisi. Luontosi paljastuu muillekin viimeistään lauseessa: "Kuinka pystyisinkään väittelemään apinan kanssa?"
Olen edelleen valmis keskustelemaan viestiketjuun kirjoittamastani viestistä. Mikä siinä oli mielestäsi huonoa?
Äitiys on naiselle synnynnäinen juttu. Se tulee toisille voimakkaampana, tunne haluta hoivata pientä omaansa. Kyllä sinunkin tunteesi muuttuisi jos sinulla olisi omaa lihaa ja verta oleva lapsi. Ei sitä voi sanoin sanoa mitä menetät. Vaimosi vuosi olen pahoillani, itse olen onnekas viiden lapsen äiti, ja totta se on: vaipan vaihtoa, syöttämistä, huutamista, yövalvomista, parisuhde välillä kriisissä, MUTTA SE ON SITÄ ELÄMÄÄ...kyllä elämä täälläkin jatkuu vaikka nuorin on vasta 5 kk. Ota itseäsi niskasta kiinni ja anna toiselle mahdollisuus. Ja voihan se olla että et edes saa lapsia, oletko ajatellut sitä? ei lapsia tehdä, niitä saadaan, LAPSI ON LAHJA. Kyllä se asia kalvaa teidän parisuhdetta lopun iän. Ei sellainen asia unohdu. Jutelkaa vielä, anna mahdollisuus.
Ei kaikille todellakaan oo mitään äiti-viettiä vai mitä se nyt sitten onkaan..
Sitä voi ajatella vaikka niin että joistakin vaan pienet eläimetkin on söpöjä ja ihania ja joistakin lapset.
Mä en todellakaan nää mitään ihanaa pienissä lapsissa.
Taitaa haiskahtaa uskontoon menevältä toi sun lausees et lapsia ei tehdä, niitä saadaan...voi, voi..no onneksi niitä ei nyt ihan nykypäivänä enää "saada" vaan siihen voi itse vaikuttaa joko ennen ja onneksi vielä jälkeenkin päin.
että jokainen lapsi on todellakin LAHJA! Se ei ole itsestäänselvyys, että lapsia tehdään ja niitä tulee! Omakohtaista kokemustakin on, kun esikoista yritettiin iät ja ajat (omasta mielestä ainakin), eikä sitä vain kuulunut. Ja oletko kuullut koskaan keskenmenoista?! Joillain voi olla jopa 7 keskenmenoa peräjälkeen... Niihin ei todellakaan pysty itse vaikuttamaan!
Ei siihen uskontoa tarvitse, vaan jokainen jolla on lapsi, tietää miten suuri lahja lapsi on!
Kaikki ei vaan halua samoja lahjoja kuin toiset.
Itse ottaisin mieluummin hevosen ;))
Ei kaikki äiditkään pidä lapsia lahjana, ei kai niitä muuten "palautettaisi" yläkertaan kuten esim. äskettäin Porvoossa...
Eihän lapsi mikään lahja ole. Lapsia tehdään, jos halutaan ja jos niitä pystytään tekemään. Kaikki eivät lapsia syystä tai toisesta pysty tai halua tehdä.
Jos haluaa mutta ei saa lasta, niin kyseessä on jokin lääketieteellinen häikkä, eikä joulupukin, jumalan tai haikaran haluttomuus.
Kieltämättä aika pommin pudotit. Mielestäni tämä kuuluu mm. niihin isoihin asioihin, joista pitäisi puhua ennen yhteen muuttamista tai avioliittoa.
Kyllä minullekin olisi ollut kova kolaus, jos mies olisi sanonut aikoinaan ettei halua lapsia. Siinä olisin kyllä ollut isona kysymysmerkkinä ja ihmetellyt, että mistä moinen.
Mutta nyt teidän varmaankin täytyy tästä asiasta puhua ja puhua, kunnes pääsette siitä yhteisymmärrykseen. Vaikea muuta neuvoa antaa kun emme tunne toisiamme, mutta puhukaa ja purkakaa asiaa ...
Itse ainakin ilmoitin miehelleni ennen avioliittoa että saa valita joko minut ja vapaaehtoisen lapsettomuuden tai jos ei niin on vapaa lähtemään. En voi pitää ihmistä "väkisin" mun kanssa jos toisella on suurin unelma perustaa perhe. Ajattelin että jos itse olisin siinä tilanteessa että vasta avioliitossa sanottaisinn että: ai niin muuten, mä en koskaan halua sitten lasta...
Onneksi mieheni valitsi minut ja takana on 4 vuotta ihanaa avioelämää ja 16 vuotta jo yhteiseloa takanapäin!
tarkoitinkin. Näistä asioista pitäisikin puhua ennen ratkaisevan askeleen ottamista suuntaan tai toiseen.
Hyvää jatkoa teille molemmille!
Lapsien hankkiminen ja vapaa-ehtoinen lapsettomuus on elämäntapakysymys. Lapset eivät vain ole kaikille elämäntarkoitus. Kukin löytää elämäntarkoituksensa eri asioista.
Pidän lapsista paljon: olen hoitanut lapsia työkseni, niitä on suvussa ja ystävillä paljon; olen lapsenmielinen. Olen iloinen ystävieni lapsista ja siitä että he ovat onnellisia. Itselläni ei koskaan ole ollut äidiksi haluamisen tunnetta ei vauvakuumetta eikä muitakaan syitä hankkia lapsia. Pari vuotta sitten tosin alkoi vauva-ahdistus..onko minunkin hankittava, onko pakko?!
Parisuhteessa molempien on haluttava lapsia. Ja ennenkaikkea sen on oltava suunniteltua ja harkittua. Tämän vuoden alussa selvisi, että olin tullut raskaaksi huolimattomuuttani - maailma romahti! Olin todella ahdistunut raskaudesta. Pitkäaikaisen kumppanini kanssa yhdessä harkitsimme ja sovimme että teen varhaisraskauden keskeytyksen. Pahinta oli, että minulla oli hirveä syyllisyydentunne siitä, että riistän kumppaniltani mahdollisuuden kokea isyyden. Mutta hän ei halunnut nähdä minua onnettomana, vaan tuki minua sydämestään. Kaikki ystäväni sensijaan eivät hyväksyneet ratkaisuani, mikä jätti syvät haavat.
Olemme tyytyväisiä elämäntapaamme. Velvollisuudesta en tule synnyttämään ja tarvetta ei ainakaan vielä ole. Eipä tässä aikaakaan juuri ole, mutta maailmamme ei tod kaadu siihen, ellemme hanki lapsia.
Entä nyt: toipuminen tästä prosessista vie aikaa..vie aikaa ennen kuin haluan ja uskallan rakastella jälleen..tosin rakasteluhaluja minulla ei koskaan ole ollut paljoa. Kumppania voi pitää muutenkin hyvänä ja hellänä ja mies voi pitää itse itseäänkin hyvänä:)
Vaikea juttu. Tuohon ei ole kompromissia, jos jomman kumman mieli ei muutu - lasta ei voi hankkia "ihan vähän vaan", se on joko tai. Joskus ero on ainoa järkevä ratkaisu, valitettavasti.
Jos haluat jutella muiden harkitusti lapsettomien kanssa, täältä löytyy keskustelualue (moderoitu):
http://groups.msn.com/VapaaehtoisetLapsettomat/
Voit aivan hyvin valita elämän ilman lapsia ja se pitää ympäristönkin hyväksyä. Tuolla Velassa voit jutella samanhenkisten ihmisten kanssa!
Jos ei tunne olevansa kypsä vanhemmuuteen, niin oikeaa ajattelua on, että ei väkisin ja muiden painostuksesta rupea lapsia hankkimaan.
Asia pitäisi kuitenkin puida avioliittoa solmittaessa. Naiselle se voi olla karvas paikka.
Ei ole helppoa huomata, että joutuu panemaan uuteen järjestykseen koko tulevan elämänsä. Olitko arka puhumaan ajoissa asiasta? Ties vaikka hän olisi halunnutkin valita toisen elämänkumppanin siinä tapauksessa.
Lapsissa on tulevaisuus, jonka huomaat, kun olet keski-iän ylittänyt ja asut siinä velattomassa omakotitalossasi kahdenkesken vaimosi kanssa.
Onneksi olette vielä nuoria ja ehditte 10 v. selkiyttää ajatuksianne. Silloinkaan ei ole vielä myöhäistä.
sun tarvii sit vaimolles antaa se lähdön mahdollisuus riippuen tietysti minkä ikäinen hän on. Kokemuksella tiedän että sitten kun tulee se aika ettei niitä lapsia enää tule ja ikää kertyy niin siitä se katkeruus sit alkaa...vaikka nyt tuohon päätökseen tyytyykin
Tuskin kukaan katuu, jos elää elämänsä niin kuin haluaa. Aika moni äiti ja isä tuntuu olevan katkeria lapsistaan, ei aina automaattisesti lapseton ihminen katkeroidu.
Samaa mieltä siitä, ettei tietoisesti lapsettomat ole sen katkerampia kuin muutkaan. Kysehän on elämäntavan valinnasta. No, jokainen miettiköön omasta puolestaan, miksi on tullut katkeraksi elämästään.
Kaikki tietoiset ratkaisut oikeita ja hyväksyttäviän elämäntapaa valittaessa:) Hiukan avarampaa maailmankatsomusta siellä..
Halusin vain sanoa, että ne jotka enemmän katuu, ovat varmasti niitä jotka ovat lapsettomuuden valinneet ensin omasta tahdostaan ja huomanneet sitten ikääntyessään että olisipa sittenkin kiva ollut saada lapsia...
Haluaisin nähdä yhdenkin normaalin psyyken omaavan ihmisen, joka oikeasti ja todella katuu sitä että on lapsia tullut tehdyksi!
Se kannattaa muistaa että ne toisten lapset on toisten, eikä koskaan niin rakkaita mitä omat lapset tulevat olemaan. Itse olin aikoinani sitä mieltä etten tule koskaan lapsia tekemään enkä haluamaan, vaan niin ne mielipiteet vain muuttuu. Lapset ovat aikansa lapsia ja tulevat aikuisiksi, lentävät pesästä, eihän niitä kakkoja pestä iän kaiken eikä huolehdita joka asiasta kuten pienistä ihmis-aluista täytyy huolta kantaa.
Sitä paitsi yleensä vieraat näkevät ne kaikki "kauheudet" toisten lapsista. Ne ihanat hetket mitä koetaan on juuri siellä oman perheen kesken vaikka viikonloppuaamuisin sängyssä loikoillessa jne. Ei ole sen ihanampaa kun seurata lasten kehittymistä ja kasvua. Vaikka itsellä on ns. jonkinlainen ura ja harrastukset ym. ym. kaikenlaista kodin ulkopuolista toimintaa jota pidän erittäin tärkeänä, on se "tavallinen" perhe-elämä lasten ja miehen kanssa kuitenkin sitä kaikkein mukavinta ja tärkeintä elämää. :)
Tyypillinen musta-valkoinen vastaus, tuomitseva. Näinköhän voisit tukea ystävääsi, joka valitsisi lapsettoman elämän; hänhän on vain oma itsensä. Pelottavia noin ankarat näkemykset, koska ovat niin kapea-alaisia. Itse pidän lapsista paljon. En näe kauheuksia toisten lapsissa. No, jokainen miettiköön omasta puolestaan, miksi on tullut katkeraksi elämälle.
Ja kaikesta huolimatta, olen iloinen puolestasi, että olet onnellinen äitiydestäsi ja saatte miehenne kanssa nähdä lastenne kasvavan:) Näin se menee: meidän on hyväksyttävä toistemme elämäntapavalinnat, elämäntarkoitukset, mielipiteet ja ennenekaikkea ihmiset omina itsenään.
Hylättyjen ja pahoinvoivien lasten määrästä kyllä näkyy jottei kaikkien kannata lapsia tehdä. Onko nämä vanhemmuus hukassa, lasten yhä enemmän yksinään jätetyiksi tuleminen ja lapsuuden lyheneminen sitten aivan tuulesta temmattuja aiheettomia juttuja? Yhä lisääntyvät huostaanotot ja pula sijaiskodeista?
Kaikkia ei jaksa kiinnostaa jokin lasten kehityksen ja kasvun seuraaminen. Kyllä kaikki tietää mitä on tavanomainen perhe- elämä ja yhä harvempia sellainen enään kiinnostaa. Ei minua ainakaan. Jos joku siitä onnensa saa niin aika vähään tyytyy.
Mikä on muuten "normaali psyyke"? Onko se sellainen joka ei kadu ikinä mitään?
Oletko tehnyt oikein tutkimus tietoo "katuvista lapsettomista vanhuksista"? Lapsettomat saavat ainakin olla rauhassa ryösteleviltä hulttio lapsilta jotka käyvät kiristämässä ja uhkailemassa vanhempiaan. Kuinka monet vanhukset kärsivät väkivaltaa omaistensa johdosta? Kuka suojelee vanhuksia huume, pilleri ja alkoholisti lapsiltaan? Kun nuoret eivät tahdo töitä saada ym. elämisen vaikeuksia yhä enemmän jne. siitä se kierre alkaa.
Joillain on järki päässä ja jalat maassa, eikä auta vaikka maalailet oikein ruusuisia kuvia pienestä lintukodostasi! Jos se äitiys tai isyys olisi joku onnellisuuden tae niin eihän lääketeollisuuden tarvitsisi mitään onnellisuuspillereitakään valmistaa eikä mitään muitakaan psyykelääkkeitä. Jokainen tarvitsisi vaan sen lapsen ja sitten onni urkenee loppu iäksi. Johan se onnen leima näkyisi otsasta tuolla kadulla, kuka on äiti tai isä.
Oletkohan hieman yksinkertainen ja tyhmä?
Kyllä jokainen voi ja saa kertoa mielipiteensä tällä palstalla! Perhe-elämä on todella ihanaa ja antoisaa -joidenkin mielestä- siinä ei ole mitään tyhmää tai yksinkertaista... On ihan tarpeetonta ruveta haukkumaan tuollaisesta asiasta.
Ja toinen asia... "...jos joku siitä onnensa saa niin aika vähään tyytyy..." Tuo oli selvästi sellaisen ihmisen mielipide, jolla ei ole lapsia. Vasta omien lasten synnyttyä tietää kuinka suuren onnen siitä saakaan!
Oma perhe on minulle KAIKKI! (Ja nämähän oli taas vain minun mielipiteitäni, muilla saa toki olla omansa :))
"Halusin vain sanoa, että ne jotka enemmän katuu, ovat varmasti niitä jotka ovat lapsettomuuden valinneet ensin omasta tahdostaan ja huomanneet sitten ikääntyessään että olisipa sittenkin kiva ollut saada lapsia...
Haluaisin nähdä yhdenkin normaalin psyyken omaavan ihmisen, joka oikeasti ja todella katuu sitä että on lapsia tullut tehdyksi"!
Mistä tiedät, että he ovat varmasti niitä, jotka ikääntyessään katuvat lapsettomuuttaan? Onko tämä vain mutu-tuntumaa?
Veikkaan, että tästäkin maasta löytyy ns. normaalin psyykeen omaavia vanhempia, jotka katuvat sitä, että on lapsia tullut tehdyksi (mikä se normaali psyyke sitten onkaan?). Ja esimerkkinä voin mainita tapauksia, joissa lapset tekevät joko väkivaltaa vanhemmilleen tai tappelevat jostain mitättömästä perinnöstä.
Jokainen valitkoon oman tapansa elää antaen myös muiden elää tavallansa. Ei kukaan voi sanoa toiselle, että "kadut kyllä varmasti sitten vanhana jos et nyt tee näin ja näin".
Itselläni on myös kaksi ihanaa nuorta tyttöä kotona, jotka ovat minulle maailman tärkeimmät (ja sen jälkeen tulee vasta rakas aviomieheni ;)), mutta silti en katso, että minulla on edellytyksiä neuvoa ketään elämään tietyllä tavalla.
Joku täällä aloittaa taas tästä lasten "tekemisestä" valituksen. Kyllä kait me kaikki isot ihmiset jo tähän päivään mennessä tiedämme, että lapsia eivät kaikki saa tahdosta huolimatta ja että lapset ovat lahja, mutta kyllä siinä tavalla tai toisella on se tekeminenkin mukana ;), joten eiköhän keskitytä aisaan.
Ja mikähän itse olet ketään arvostelemaan yksinkertaiseksi ja tyhmäksi... lienetkö itse samanlainen?
Niimpä, näin se onkin että on varmasti paljon paljon ihmisiä joiden EI PITÄISI missään tilanteessa koskaan edes hankkia lapsia, juuri nämä pilleristi - alkoholisti - narkkari vanhemmathan ne sikiääkin ja taas ne jotka oikeasti todella lapsia haluaisivat eivät niitä saa, valitettavasti!
Ja miksihän niitä psyykenlääkkeitä tarvitaan... voi voi kun on elämä niiin vaikeata eikä aina jaksaisi edes sängystä nousta ja ruokaa laittaa... voi kamalaa! Haetaan vähän pillereitä niin hyvin menee... Kyllä täällä on liian hyvin monet asiat, kaikki tulee valmiina eteen ja ei osata ottaa mitään todellista vastuuta mistään eikä jakseta edes kokea niitä normaaleja tunteita ja elämään kuuluvia masennuksia ja väsymyksiä! Ja töitä löytyy joka niitä TODELLA haluaa tehdä. Kyllä se on aika paljon itsestä kiinni millaiseksi sen elämänsä tekee!
Ja naurattaa tuo "lapsettomat saavat olla rauhassa ryösteleviltä hulttio lapsilta jotka käyvät kiristämässä ja uhkailemassa vanhempiaan"... no noitahan nyt varmaan onkin ihan joka vanhemmalla, hah haa. Kyllä on tainnut niillä vanhemmilla olla se vanhemmuus juu hukassa pahemman kerran siinä kasvatus-vaiheessa jos lapsista sellaisia tulee! Herää pahvi! Kyllä kuule ne suurin osa näistä "elämisen vaikeuksista" on ihan täysin itse hankittuja!
Miksi asia tuli puheeksi vasta nyt?? Miksi ihmeessä et ole avannut suutasi aikaisemmin, jos kerran vaimollasi on ollu jo pidempään vauvakuume?
Minusta sinä käyttäydyt julmasti. Miksi et voinut kertoa jo vuosia aikaisemmin asiaa rehellisesti ettet halua lapsia?
Ei ole ollenkaan oikein, että pimittää noinkin oleellista asiaa vuosikausia. Nainen on "tuhlannut" sinuun monta vuotta elämästään. Jos hän haluaa lapsia hänen on alettava etsimään miestä joka haluaa lapsia ja luotava kunnon ihmissuhde, siihen vierähtää helposti vuosia.
On todella selkärangatonta touhua pimittää yhtä elämän tärkeintä asiaa. Jos et ymmärrä kuinka tärkeitä lapset ovat suurimmalle osalle naisista, olet kulkenut laput silmillä.
Vähän selkärankaa mies! Tiedän samanlaisen tapauksen ja voin sanoa, että katkeruus tulee voimakkaana naiselle, kun tajuaa, että hänen mahdollisuutensa saada lapsia on lyhyt aika. Mies jonka kanssa nainen oli aviossa ei halunnut lapsia silloin, mutta he erosivat ja mies perusti perheen 10 vuotta myöhemmin uuden naisen kanssa ja he saivat monta lasta. Etpä arvaa kuinka katkera hänen silloinen vaimonsa on nykyään. Hän vietti hedelmällisen aikansa lapsia haluamattoman miehen kanssa. Mies sen sijaan voi hankkia lapsia vaikka vanhana papparaisena! Mies tavallaan ryösti naisen mahdollisuuden saada lapsia.
Minulla on kaksi lasta ja he ovat maailman paras asia vaimoni lisäksi:)
Jos vaimo on elänyt jossain luulossa ne vuodet, ei hänkään mikään syytön ole. Kyllähän sitä katkera voi olla vaikka mistä jos sille linjalle lähtee. Voi katkeroitua jo siitä jos on syntynyt surkeille köyhille vanhemmille. Tai suoraan lastenkotiin. Eipä sitä ihminen ole paljoo vastoinkäymisiä kokenut jos moisesta mitättömästä asiasta katkeroituu. Ottakoon itse vastuuta omasta elämästään eikä aina syytellä toisia omista mokistaan.
Oletko missannut muutaman tärkeän pointin vai onko nykyajan muotilapsettomuus sekoittanut pääsi?
Meidän sukupolvelle ainakin oli lähes itsestäänselvää, että kun ryhdytään pitempiaikaiseen suhteeseen ja mennään avioon niin lapset kuuluvat asiaan jossain vaiheessa.
Jos ei halua lapsia aina voi hyvissä ajoin ilmoittaa kumppanille, että on sitten turha odottaa niitä pienokaisia. Jos ei ilmoita voidaan pitää itsestäänselvänä, että kumppanille lapset on ok, kerran on alettu pitempiaikaiseen "vakavaan" suhteeseen. Kaikki muu on huijausta. Tottakait on lasta haluavassa kumppanissa se vika, ettei hän ole kysynyt asiaa, mutta kyllä se juuri niin päin, että se joka ei halua, hänen täytyy se suoraan sanoa, eikä pitää toista haavemaailmassa. Miksi olla pitkässä suhteessa, jos asenne on noin välinpitämätön naisen luonnollisia tarpeita kohtaan. Suurin osa pareista kuitenkin haluaa lapsia. Joten on luonnollista olettaa, sitä kumppanilta. Lasta haluamattomat kun ovat kuitenkin vähemmistönä Suomessa.
Olisi vähintäänkin rehellistä ilmoittaa asiasta kumppanille suhteen alkuaikoina. Kyseessähän ei ole mitätön asia, ei todellakaan. Sinulla ei taida itsellä olla kokemusta lapsista, kun puhut noin huolettomasti. Lapsettomuus ei ole mitätöntä. Ehei. Asioiden todellisen laidan pimittäminen on HUIJAUSTA! eikä pikkujuttu tosiaankaan.
Pelottavan hullua tekstiä sinulta.
Minun mielestäni alkuperäinen on myös tosi julma, kun ei ole kertonut päätöksestä vaimolleen vaikka on vuosia tiennyt vaimon olevan lapsikuumeessa. Minulla oli samanlainen mies. Kahdeksan vuotta (!) hän antoi minun ymmärtää, että hänkin haluaa lapsia, "joskus". Sitten kun totesin, ettei sitä aikaa tule ikinä, läksin suhteesta irti. Nyt olen yli nelikymppinen enkä tule koskaan saamaan lasta. Ikuisesti olen katkera asiasta tälle kusipäälle joka ei paljastanut minulle totuutta itsestään, niin että olisin voinut jättää suhteen sikseen ja etsiä ajoissa rinnalleni ihmisen, joka olisi lapsia halunnut.
Tämä mies teki siis päätöksen minunkin puolestani vaikka tiesi mielipiteeni.
Voi kuitenkin olla, että äijä ei tehnyt tuota pelkkää kusipäisyyttään, vaan ehkäpä ei vaan uskaltanut kertoa. Hän ehkä odotti itsessään heräävää vauvakuumetta yhtä paljon kuin sinäkin, mutta ei se kuume väkisin tule. Jospa mies rakasti sinua siinä määrin, ettei pystynyt kertomaan asiasta, koska tiesi menettävänsä sinut samalla hetkellä. Ehkä itsekäs kusipää, ehkä epävarma tunteistaan, pelkäävä...
Kyllä kai normaali vastuullinen aikuinen omaan lapseen tottuu, kun on pakko. Muista kuitenkin, että sitä ei voi palauttaa jos homma onkin persiistä. Äläkä usko sitä lässytystä että kukaan ei koskaan ole katunut - moni vanhemmaksi pakotettu/huijattu tai jopa omasta tahdostaan ryhtynyt katuu varmasti, mutta eihän sellaista ääneen saa sanoa. Lastaan kai useimmat rakastaa jo biologisista syistä, mutta vanhemmuus voi olla tosi vastenmielistä.
Elävän elämän tapauksia sivusta nähneenä suosittelen sinua huolehtimaan itse tarkasti ehkäisystä, ettei käy hupskeikkaa. Jossain akkain palstoilla naiset jopa kannustaa toisiaan hankkiutumaan salaa raskaaksi, kun mies ei halua lapsia!
Kannattaa ottaa etäisyyttä tähän keskusteluun täällä ja jutella siellä kotona rauhassa, vaikka onhan nämä jutut mielenkiintoisia.
Kukaan ei voi pakottaa sinua lapsen hankintaan eikä naiskumppaniasi olemaan sinun kanssasi. Paniikki pois ja juttelemaan elämästänne:)
Onhan jokaisen oma päätös haluaako lapsia.
Kaikki eivät niitä saa vaikka haluaisivatkin.
Itse olen 25-vuotiaana tehnyt päätökseni, että en halua lapsia. Turha sanoa, että mieli muuttuu..
Ei muutu. En ole itsekäs (syynä ei ole bailuhalukkuus), en vain usko pystyväni taloudellisesti tai muutenkaan huolehtimaan lapsesta. Pätkätyötä, opintolainaa vielä maksettavana, eikä tietoakaan vakaammasta tulevaisuudesta.
Minulle ainakin riittää lemmikkieläimeni ja mieheni tällä hetkellä.
Toivottavasti suhteenne kestää tämän vaiheen.
Toisaalta jos vaimosi haluaa kovasti lapsen,
on ehkä paras antaa hänen mennä ja toteuttaa lapsen kaipuunsa..