aloitan itse tähän ...1. ehdoton piikki paikka white lite läskipyörä...ei kestänyt tavallista ajoa ollenkaan. eturatas oli syöty muutaman sadan kilometrin jälkeen....ja muutenkin vikalista tosi pitkä ...2. insera wilhelm....hmmm...insera,,,tarvitseeko muuta sanoakaan. 3.helkama kulkuri...muuten ihan hyvä yleispyörä mutta meni rungosta poikki
gallup " huonoin pyöräsi" top 3
veteraani68
17393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
1. Helkama kulkuri. Surkein fillarini ikinä. Aina vanne solmussa, mutta se oli ysärillä se. Koska olen anteeksiantavaista sorttia hankin nyt parinkymmenen vuoden jälkeen jälleen Helkaman. Nyt S2. Toistaiseksi ei kovin pahaa sanottavaa. Ketjut tosin venähti ylämittaiseksi jo tuhannessa viidessäsadassa. Vanteet rihtautin juuri ensimmäistä kertaa. Kun vein ammattitaitoiselle korjaajalle niin nyt soi pinnat komeasti samalla äänitaajuudella, ja takavanteen parin millin heitto on korjattu. Yksi murheenkryyni oli kammen metronominen natkutus joka kierroksella. Siitä olisi voinut laskea kiertonopeuden hyvin kellon kanssa. Lopulta syy nakutukseen selvisi. Suurimmalla eturattaalla etuvaihtajan vaijerien ylijäämäpää otti kiinni kampeen. Ihmettelinkin aikaisemmin naarmuja kammen takapuolella. Asia korjaantui kun väänsin vaijerien pään mutkalle. Yksi vielä korjausta odottava on seisontatuki, jonka ruuvit ei vaan pysy kiinni vaan löysäilevät alinomaa. Ajattelin hankkia mutterit päihin niin eiköhän ala pysymään.
Sen sijaan Inseralla sotkin hyvinkin neljätoista vuotta. Ei pahaa sanottavaa kun ottaa huomioon hintatason.
Itselläni oli ysärillä helkama, mutta ei kymppi vaan jopa 12 jossa takapakka 6-lehtinen. Ensimmäinen filetso jossa pykälletyt vaihteet, oli se hienoa. Tosin joskus tulee ikävä Huretin vipua, kun pakka ja ketjut alkavat olla ehtoolla. Ennen vaihdettiin vaihdetta pelkästään korvakuulolla. Kulkuri oli teräsrunkoinen geometrialtaan mulle sopiva, tosin loppuvaiheessa oli aika löysä. Hauska kuulla näin vuosikymmenien jälkeen, että sutta olivat tehneet kiekkojen suhteen. Itselläni ei takavanne pysynyt mitenkään suorassa ja melkein viikoittain joutui rihtaamaan. Loppujen lopuksi takanavan laakerikoolit kuluivat halki ja tämmöiseen en ennen ja sen jälkeen ole ikinään törmännyt. Paikallinen pyöräliike puolasi uuden kiekon hieman tukevammalla vanteella ja tuhdimmalla navalla. Ajoin ko. pyörällä tämän jälkeen vielä useamman tonnin ja pelasi tosi hyvin. Harmi, että tuli hävitettyä sillä olisi nyt kiva retropyörä joskus kurvailla.
Jälkeenpäin kuulin, kun olin jo hävittänyt kulkurin, että joku belgialainen vannetoimittaja olisi toimittanut siihen aikaan erän sekundavanteita Helkamalle. Helkama ei tietääkseni koskaan tunnustanut julkisesti näin ikävästi päässeen käymään.
Omat ja lasten 2000-lukulaiset fillarit ovat olleet teknisesti ihan hyviä. Lähinnä kasaus ja huolto ovat olleet pullonkauloja. Kokemus noin 10 kpl uutta fillaria.
Halvat lastenpyörät on kasattu niin huonosti, että kaikki liikkuvat osat pitää säätää, että saa käyttökelpoisen.
Samoin aikuisten pyörissä ongelmat ovat johtuneet lähinnä huonosta kasauksesta, voitelusta ja säädöstä.
Esimerkiksi yksi pinna löysällä, pyörän laakerit liian kireällä, keskiölaakeri kiristämättä, vaijerissa vettä/jäätä, satula löysällä, ohjainlaakerissa ei rasvaa, lokarit väärin kasattu, vaijerin ohjurit väärin kasattu, ohjaustanko vinossa yms.
Vaaleansininen Nopsa 3-vaihteisella Torpedo vaihteistolla vm. -87, kolmessa vuodessa romuksi. Heikkoja muovinippeleitä jotka katkesivat, esim. etulokasuojan pidike joka korjattiin takuuna, polkimet hankasi ketjunsuojaan, raskas ajettava, jäi sitten pois ajosta kun poljinkampi katkesi ylämäkeen ajaessa!
Vaihteiston kakkospykälän rutinan ja takapään napajarrun hajoamista ei voine laskea pyörän viaksi kun joskus pentuna sillä luistattelin syyssateesta liukkaalla puisella esiintymislavalla ja perä karkasi niin laajaan luisuun että osui esiintymislavan kaiteeseen juuri navan kohdalta. Jarrut jäivät lukkoon ja irrottaminen vaati isän voimia. Senkään jälkeen takajarru ei toiminut kun jarruttaessa polkimet lähtivät pyörimään eteenpäin. Isä purki takanavan ja muistaakseni piti hitsata jotain, sen jälkeen jarrut toimivat mutta kahisten ja kakkospykälä rutisi.
Tätä edeltävä -83 metallinsähkönsininen Tunturi Vip 3-pykäläisellä Shimanon vaihteistolla pelasi hienosti, tykkäsin siitä pyörästä.
Nykyinen pyörä on -08 Columbic 21-vaihteinen halpis markettipyörä, sähkönsininen sekin. Enintään kohtalainen pyörä, rasittava satula ja ikävä ajoasento on huonointa ja vanhemmiten nelos-viitosvaihde ei tahdo pysyä päällä, saattaisi olla joku säätöjuttu mutta en ole jaksanut perehtyä siihen. Ajelen vain huviajoa kesäisin sillä, muutoin pääasiassa autolla liikun.
Auton voi vaihtaa hetken mielijohteesta mutta pyörällä ajetaan sitä huviajoa vaikka hampaat irvessä kun sellainen on hankittu, eikä tietenkään huoltaa tarvi. Ketjut vaihetaan kun vanhan katkeaa ja vaijerit kun napsuu poikki ajossa. Ja sitten talveksi räystään alle ruostumaan.
Tavallinen polkupyörä ei ole kovin arvokas hankintahinnaltaan joten huolto maksaa kohtuuttomasti sen arvoon nähden. Auto taas on kallis hankinta, useimpien elämän toiseksi kallein hankinta joten sen arvoon nähden huolto vielä kannattaa.
Olen minä joskus pyörän ketjuja hieman öljynnyt mutta eihän sitä viitsi ryvettää öljyssä niin märäksi että roiskuu sitten housuille kun rakenne on avoin. Vaijereitakin olen öljynnyt joskus.
Ketjut ja vaijerit on kyllä kunnossa. Eikä pyörää ole säilytetty räystään alla vaan varastokopissa, auto joutuu olemaan taivasalla ikävä kyllä kun ei ole autotallia tai edes katosta.
Köyhän elämä hienosti tiivistettynä..... :D
Köyhyyshän on suomessa hyvin yleistä, kiitos tappoverotuksen.
Pienten eläkkeiden, ja suuren työttymyyden ja pienien palkkojen. Sanalla sanoen. Kehnon ostovoiman.
Ehdottomasti huonoin oli joskus 90-luvun puolessa välissä ostettu turkkilainen tai unkarilainen hybridi. Pyörä myytiin Suomessa Tunturin teipeillä. Surkeat osat yhdistettynä huonolaatuiseen runkoon. Muita aivan surkeita ei ole tullut vastaan. Nykyään pääosa pyöristäni on italialaisia ja Campan osilla.
Tassa paskimmat pyorani:
1) Cannondale Quick 7. Ostettu Usassa 550 dollarilla ja kaytetty siella. 2 kk ajon jalkeen takakiekko vetaa itseaan soikeaksi ja takakiekko vemputtaa sivusuunnassa. Pyoraan ei saa normilokareita. Kehottaisin taman kokemuksen perustella kaikkia olemaan ostgamatta Quick 7 pyoraa.
2) Kent High Roller. Ostettu Wall Martista hintaan 90 dollaria. 1 vaihteinen vapaarattaallinen pyora. 5 kk pyorasta hajosi lukuisia kumeja ja lopulta takalaakerit hajosi. Takakiekon vaihto olisi maksanut saman kuin uusi pyora.
Mutta ehka ameriikassa kukaan ei usko, etta joku pyorailee 15 km paivassa, joka paiva.
Kaikki muut pyorani ovat kestaneet useita vuosia kayttoa, mutta ei mitaan tuollaista, etta laakerit pamahtelee alle 1/2 vuoden kaytolla.
Se on just hyvä, kun uusi osa maksaa enemmän kuin uusi fillari.
Vaan eipä noita fillareita viitsi missään huolloissa käyttää. Ostat jonkun toista tonnia maksavan mankelin uutena, niin parin vuoden kuluttua, kun sille tarttis jotain huoltoa tehdä, niin fillarin huolto maksaa enemmän kuin mikä on sen fillarin arvo. Kannattaa opetella itse rakentamaan ja korjaamaan pyöränsä. Tietää ainakin varmuudella, missä pyörä on tehty ja miten kasattu. Ei jää ainakaan nettihuhujen synnyttämiin luuloihin. :-D
Huonoin ikinä oli 1970-luvulla omistamani велосипедный товарищ
straaastuit! niet boni mai! hojo hojo slobo! asia on vilpitön ja pyörä on susi!
Se oli niitä idän ihmeitä.
Itse tilasin joskus noin 20 vuotta sitten hoppuhallista vaihteettoman perusfillarin. Tuhannen markkaa maksoi ja pian siinä oli vanteet kierot ja muutenkin ihan paska. Sit sen vielä joku nyysi rautatieaseman edustalta. Sille varkaalle kelpas varmaan koiranpaskatkin kadun varrelta.
Vähän myöhemmin ostin samasta puljusta Orbean maastofillarin. Heti ekassa ajossa vaihdevaijeri napsahti poikki, että ei muuta ku kiikutin takuuhuoltoon. Ei sekään hirveen pitkään palvellut.