Tässä itsekseni ja yksikseni kasasin huonekaluja ja mietin kuinka normaalisti ikäiseni miehet kokoavat Ikea-paskan muijansa kanssa, samalla kun kakarat kirkuvat vieressä. Ei ehkä kuulosta niin hohdokkaalta mutta on se parempi kuin tämä köyhän duunariätmin yksinäinen elämä postimerkin kokoisessa yksiössä.
Kun se elämä nyt on tälläistä surkeaa raatamista, yksinäisyyttä ja köyhyyttä niin eikö olisi ihan rationaalinen valinta lopettaa stressaaminen ja antaa asioiden olla? Minä ainakin tuhlaan vähät rahani sitä mukaa kun ne saan, niin että kaikenlaiset hätävara-rahat löytyvät sossusta. Myöskin juopottelenj yli riskirajojen kun eipä se haittaa vaikka kuolisin viisikymppisenä enkä yhdeksänkymppisenä.
Kun se elämä nyt on tälläistä surkeaa raatamista, yksinäisyyttä ja köyhyyttä niin eikö olisi ihan rationaalinen valinta lopettaa stressaaminen ja antaa asioiden olla? Minä ainakin tuhlaan vähät rahani sitä mukaa kun ne saan, niin että kaikenlaiset hätävara-rahat löytyvät sossusta. Myöskin juopottelenj yli riskirajojen kun eipä se haittaa vaikka kuolisin viisikymppisenä enkä yhdeksänkymppisenä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Päivän fiksuin kirjoitus !
Mun Ikeakalustekokoamiskiintiöni täyttyi asuessani tyttäreni äidin kanssa. No more Ikea. Samalla täyttyi Tupperikiintiönikin, kun hällä oli kahvikupitkin muovisia. Kamalaa pyhäinhäväistystä juoda aamukahvi keltaisesta muovimukista... No äkkiä mä omat kupit kaappiin roudasin.
Kyllä pitäis kiirettä jos aikoisin kuolla viiskymppisenä ja muutenkin ajattelin kiusallani elää vielä toisen mokoman.
Miten neitsytsedällä voi olla tytär?
Kellä ihmeen neitsytsesällä?
Poikuudestani luovuon n. 35 vuotta ja muutamakymmen naista sitten.
Ei ole mitään muutaman kymmenen naista, tavalliselle miehelle jo 5 kumppania koko elämänsä aikana on työn takana oleva saavutus.
Höpsis. Se on (toteutumaton) saavutus ainoastaan ätmille. Viishän oli jo parikymppisenä, jaa siitä se "aktiivielämä" vasta kunnolla alkoi.
Koskaan en ole kovin tarkkaa määrää laskenut, mutta kolmehan on jo muutama ja 30 nyt ainakin mennyt rikki.
Fiksu valinta. Jos joudut vaikeuksiin niin veloitat joko yhteiskuntaa tai kuppaat vanhempiesi. turhaa on atmn elää säästeliäästi kun elämä on näin surkeaa.
Miksei yksinäinen (ätmi) säästäisi rahaa, hommaisi jonkun pakun tms. ja ajelisi "auringonlaskuun". Oishan se nyt paljon hauskempi herätä jostain Ranskan maaseudulta kuin kuppasesta yksiöstä.
Säästyneillä rahoilla voi sitten hommata myös matkakumppanin: https://www.dollsclub.com/?gclid=EAIaIQobChMI2fvrs6Om3gIVxaiaCh1T7AmJEAAYASAAEgJXKfD_BwE
Myös miesnukkeja löytyy.
Eipä sitä turhista asioista kannata stressatakaan. Tai oikeastaan mistään? Eihän se ihan noin helppoa ole, mutta voisi olla. Hoitaa ne asiat pois mitkä voi, ja niitä mitä ei voi hoidetaan jollain muulla tavalla, vaikka ajan kulumisella. Laskuja voi siirtää sopimalla siitä laskuttajan kanssa. Ja etukäteen voi sen verran suunnitella, ettei isompia katastrofeja pääse syntymään vaikka menisi työpaikka alta.
Lapset ei kirku vieressä saanee vaan kertovan. Mies on koonnut esikoisen kanssa.
Tuolle stressaamattomuudelle ehdottomasti peukku ylöspäin.
Koska en tunne sinua paremmin niin ajatukselle "antaa asioiden olla" tyydyn toteamaan että siihenkin löytyy vähintään kahta koulukuntaa. Osa on sitä mieltä että juuri näin mennään eli hyväksytään asiat ja rennosti päätyyn saakka.
Toinen koulukunta vannoo sen nimeen että pyritään muuttamaan niitä juttuja joihin ehkä pystyy vaikuttamaan. Jos sinulle tuo köyhyys on keskiössä niin sitten miettimään mistä rahaa saa lisää tai mistä pystyy säästämään. Onko mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa firmaan joka maksaisi enemmän? Entäpä jos et vedäkkään viinaa enää yli kipurajan niin paljonko säästyisi rahaa vaikka kuukaudessa ja voisiko sen rahan käyttää muuhun? Työn ohessa kouluttautumiseen vaikka, joka poikisi paremmin palkatun työn.
Yksinäisyys sitten onkin toinen juttu, osa täällä vannoo juuri tuon viinanjuonnin nimeen kumppanin saamiseksi mutta kun näyttää että se ei kohdallasi ole auttanut niin kannattaa ainakin kyseenalaistaa tämä keino. Joko vaihtaa baaria tai käyttää muuta kanavia.
Helppo tietysti näitä on kirjoitella ja itsellänikin on näissä asioissa vielä monta kaskea kulotettavana. Ei nämä niin helppoja ratkaisuja ole ja työtä ne vaativat.
Kyllä se elämä kulkee eteenpäin vaikkei mitään tekisikään tai mistään olisikaan huolissaan. Jossain vaiheessa kun ikää tulee niin monesti huomaa ettei asioilla kovinkaan suurta merkitystä ole, materiakin on periaatteessa pelkkää roskaa.
Itelläni on sama yksiö ollut melkein 20 vuotta, huonekalut haalittu mistä nyt sattuu ja tyyliin naulailtu kasaan jos tarvinut. Työttömänä ollut vuosia, niistä ajoista kun on töissä ollut ja tienannut ei ole kuin heikot muistot.
Joo kyllähän tähän jonkun naisen saaminen olisi melkein mahdotonta ilman että "ryhdistäytyisi" ja menisi oravanpyörään että mahdollisesti nousisi tasolle missä "pitäisi olla". Mutta eipä tuokaan mitään merkitse, yhtä hyvin tai ehkä paremminkin tässä on itekseen.