Niin tälläinen kaveri on hyökännyt jenkeissä synagoogaan ja tappanut ainakin kahdeksan ihmistä. Vielä ei ole tietoa mikä on todellinen motiivi. Valkoinen viittaa äärioikeistoon ja parta taas fundisislamiin. Turha kuitenkaan arvailla mitään suuntaan tai toiseen ennen kuin juttu selviää..:
Parrakas valkoinen mies
135
1302
Vastaukset
- niiku.sillee
<< Valkoinen viittaa äärioikeistoon ja parta taas fundisislamiin. Turha kuitenkaan arvailla mitään suuntaan tai toiseen ennen kuin juttu selviää..:<<
Miksi siis arvailet? - että.sillee
Pyssymies on valkoiseen ylivaltaan uskova äärioikeistolainen antisemiitti Robert Bowers.
- Kysyjäx
Voi helvetti. Jos tuo pitää paikkansa niin mitä vielä tapahtuu ennen kuin Trump saadaan syrjään...
- että.sillee
Kysyjäx kirjoitti:
Voi helvetti. Jos tuo pitää paikkansa niin mitä vielä tapahtuu ennen kuin Trump saadaan syrjään...
Ei ole Trumpin kannattaja. Oli kirjoittanut, että Trump ei ole nationalisti vaan globalisti.
- Kysyjäx
että.sillee kirjoitti:
Ei ole Trumpin kannattaja. Oli kirjoittanut, että Trump ei ole nationalisti vaan globalisti.
Trump on viharetoriikallaan luonut pohjaa tälle toiminnalle. Tämä on itsestään selvyys joka tulee tulevaisuudessa näkymän siinä - toivottovasti - että Trump muuttaa kielenkäyttöään. Mitä pannaan vetoa?

Totta kai Trumpin puheilla on oma osansa, että tilanne jenkkilässä on ajautunut tällaiseksi. Turha hänen on syyttää mediaa omista älyvapaista twiiteistään.
- sdfsdfsdfsadf
Kysyjäx kirjoitti:
Voi helvetti. Jos tuo pitää paikkansa niin mitä vielä tapahtuu ennen kuin Trump saadaan syrjään...
Trumpin kanssa tekemistä 0%. Obaman ja muiden liberaalien aikana ihan samaa paskaa. Se on toi youtube ja muut saaneet taas Juutalais-teoriat vallalle maailmassa.
että.sillee kirjoitti:
Totta kai Trumpin puheilla on oma osansa, että tilanne jenkkilässä on ajautunut tällaiseksi. Turha hänen on syyttää mediaa omista älyvapaista twiiteistään.
Trump on antanut tilaa tällaisille, ja jopa innostanut näitä lisää. Surullista.
että.sillee kirjoitti:
Ei ole Trumpin kannattaja. Oli kirjoittanut, että Trump ei ole nationalisti vaan globalisti.
Kun ärsyyntymiselle, ylimielisyydelle, ailahtelevaisuudelle ja suoranaiselle vihapuheelle annetaan selkeä hyväksyntä, niin kyllä se rohkaisee kaikenlaista äärimielipidettä. Jos tappaja ei ollut Trumpin kannattaja, niin hänen tekonsa saattaa panna Trumpin hallinnon huonoon valoon näin vaalien alla. Trumpin vastustaja on voinut laskekella näin! Trumpin vävyhän on muistaakseni juutalainen.
Lieneekö Trumpille nyt paljon etua siitä, että lähetystö on siirretty Jerusalemiin, kun Israelista alkaa noottia pukkaamaan?- hold.your.horses.dude
Kysyjäx kirjoitti:
Trump on viharetoriikallaan luonut pohjaa tälle toiminnalle. Tämä on itsestään selvyys joka tulee tulevaisuudessa näkymän siinä - toivottovasti - että Trump muuttaa kielenkäyttöään. Mitä pannaan vetoa?
"Trump on viharetoriikallaan luonut pohjaa tälle toiminnalle. Tämä on itsestään selvyys joka tulee tulevaisuudessa näkymän siinä - toivottovasti - että Trump muuttaa kielenkäyttöään. Mitä pannaan vetoa?"
Sinun pääsi? Edellinen ampuminen, jossa kuoli 3 ihmistä tapahtui 2014, eli Obaman ollessa presidentti, ja tapaus, jossa asemies ampui juutalaisia lapsia päivähiotokodissa tapahtui 1999 Clintonin ollessa presidentti.
Trump ei ole hyökännyt juutalaisia vastaan twiiteissään eikä puheissaan eivätkä niin ole tehneet aiemmat presidentit.
Juutalaisten itsensä mukaan heitä vihaavat eniten muslimit ja mustat, ja vihan aallot liittyvät Israelin toimiin..
https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_antisemitism_in_the_United_States#21st_century
On naurettavaa, että Suomi on tällainen USA:n osavaltio, jossa käydään jo nyt USA:n presidentinvaalikampanjaa aivan samalla, sanasta sanaan käännetyllä retoriikalla kuin valtameren takanakin. On vastenmielistä, että tällaisia tapauksia käytetään Trumpia vastaan. Millainen älämölöö siitä nousisikaan, jos joku väittäsii tämänkin johtuneen islamistien levittämästä juutalaisten vastaisesta propagandasta, joka on todellisuudessa lisääntynyt.
Tai miksi ei vain syyttää tästäkin Viktor Orbania, Euroopan suurta saatanaa, joka on tuominnut Soroksen toiminnan?
"Kun ärsyyntymiselle, ylimielisyydelle, ailahtelevaisuudelle ja suoranaiselle vihapuheelle annetaan selkeä hyväksyntä"
Trumpin vastustajien käyttämä retoriikka ja keinot ovat kieltämättä aika inhottavia, ja antaa kuvan ihmisistä, joiden puheisiin heidän edustamastaan paremmasta maailmasta on todella vaikea uskoa. - Näinseasiaon
mummomuori kirjoitti:
Trump on antanut tilaa tällaisille, ja jopa innostanut näitä lisää. Surullista.
Todennäköisemmin kyseessä on joku demokraatti, eli amerikkalainen punaviher-liikkeen edustaja. Siis oikeastaan sinun hengenheimolaisesi!
- että.sillee
Näinseasiaon kirjoitti:
Todennäköisemmin kyseessä on joku demokraatti, eli amerikkalainen punaviher-liikkeen edustaja. Siis oikeastaan sinun hengenheimolaisesi!
Milloin valkoista ylivaltaa kannattava ja juutalaisia vihaava henkilö on ollut punaviherliikkeen edustaja?
Sitä paitsi jos osaat englantia ja vähän viitsit vaivautua lukemaan tästä kaverista, niin sinulle selviää ettei hän ollut republikaanien tai demokraattien kannattaja. että.sillee kirjoitti:
Ei ole Trumpin kannattaja. Oli kirjoittanut, että Trump ei ole nationalisti vaan globalisti.
Trumpia nuo äärioikeistolaiset juuri kannattavat. Trump n myös kertonut ketkä ovat nk. "globalisteja"ja täysjärkiset-äärioikeisto sanakirjakin sen kertoo. Trump myös syytti synagogaa tapahtuneesa: jos jumalanpalveluksessa olisi ollut aseistettuja vartijoita ei tuota kuulema olisi tapahtunut ... siis se että joka hullu saa usassa ostaa aseen on ok ja aseettomuus on paha asia.
- että.silleen.nyt
sdfsdfsdfsadf kirjoitti:
Trumpin kanssa tekemistä 0%. Obaman ja muiden liberaalien aikana ihan samaa paskaa. Se on toi youtube ja muut saaneet taas Juutalais-teoriat vallalle maailmassa.
"Juutalaisvihaa vastaan toimivan Anti-Defamation League –kansalaisjärjestön raportin mukaan vuosien 2007 ja 2016 väillä äärioikeisto oli vastuussa 74 prosentista Yhdysvalloissa tehdyistä terrori-iskuista. Tiistaina järjestö kertoi juutalaisten häirintätapausten kasvaneen vuonna 2017 lähes 60 prosenttia edellisvuodesta. Marylandin yliopiston tutkijoiden mukaan äärioikeiston tekemien väkivaltaisten iskujen määrä on yli viisinkertaistunut 2000-luvulla."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005879920.html dikduk kirjoitti:
Trumpia nuo äärioikeistolaiset juuri kannattavat. Trump n myös kertonut ketkä ovat nk. "globalisteja"ja täysjärkiset-äärioikeisto sanakirjakin sen kertoo. Trump myös syytti synagogaa tapahtuneesa: jos jumalanpalveluksessa olisi ollut aseistettuja vartijoita ei tuota kuulema olisi tapahtunut ... siis se että joka hullu saa usassa ostaa aseen on ok ja aseettomuus on paha asia.
"Trump myös syytti synagogaa tapahtuneesa: jos jumalanpalveluksessa olisi ollut aseistettuja vartijoita..."
Tuo syytös oli ala-arvoista.
Jep. Heti kun kuulin, arvelin että suurin todennäköisyys on paikallinen natsi.
Toiseksi suurin todennäköisyys on seurakunnan oma jäsen.
Kolmantena vasta jihadisti.- että.sillee
Raamatun UT:n jakeita oli kirjoitellut Gab-viesteissään.
- Totuuskomissio1
Mikäköhän juutalaisissa ärsyttää, onko jotain tekemistä rahamaailman "herruuden" kanssa?
Teko kuitenkin tuomittava ja kun teurastaja jäi henkiin, niin kärsii loppuelämän kestävän vankilatuomion, ellei todeta mielenterveydellisesti häiriintyneeksi.
Amerikka on sekaisin oleva "kansojen sulatusuuni" ja kohtapa tämä maanosamme Eurooppa luisuu samanlaiseen tilaan, jos laitonta maahan tunkeutumista tekaistuin perustein ei laiteta kuriin. - että.sillee
Totuuskomissio1 kirjoitti:
Mikäköhän juutalaisissa ärsyttää, onko jotain tekemistä rahamaailman "herruuden" kanssa?
Teko kuitenkin tuomittava ja kun teurastaja jäi henkiin, niin kärsii loppuelämän kestävän vankilatuomion, ellei todeta mielenterveydellisesti häiriintyneeksi.
Amerikka on sekaisin oleva "kansojen sulatusuuni" ja kohtapa tämä maanosamme Eurooppa luisuu samanlaiseen tilaan, jos laitonta maahan tunkeutumista tekaistuin perustein ei laiteta kuriin.Australia on myös "kansojen sulatusuuni", mutta ei siellä sekoilla jenkkilän tavoin.
- Totuuskomissio1
että.sillee kirjoitti:
Australia on myös "kansojen sulatusuuni", mutta ei siellä sekoilla jenkkilän tavoin.
Niin onkin ja Englannista vietyjen rangaistusvankien jälkeläisten maa ja minunkin sukuani on ollut rakentamassa maata,tekemällä oikeita töitä heidän hyväkseen.
Ihailen heidän tapaansa olla piittaamatta yleisestä mielipiteestä, esim. EU on tuominnut maahantunkeutujien ulkoistamisen Naurusaarille.
He noudattavat itsenäisen valtion politiikkaa, Suomi ja Suomen mädät poliittiset puolueet toimijoineen ei.
Australia voisi monen muun painostuksista piittaamattoman valtion tavoin toimia esimerkkinä politiikasta ,joka estää valtioiden kansalaisten laajamittaisen hyväksi käytön.
Meidät on omien poliittisten toimijoidemme tuella alistettu osallistumaan mahdottomaan ja orjuuttavaan tehtävään. Totuuskomissio1 kirjoitti:
Niin onkin ja Englannista vietyjen rangaistusvankien jälkeläisten maa ja minunkin sukuani on ollut rakentamassa maata,tekemällä oikeita töitä heidän hyväkseen.
Ihailen heidän tapaansa olla piittaamatta yleisestä mielipiteestä, esim. EU on tuominnut maahantunkeutujien ulkoistamisen Naurusaarille.
He noudattavat itsenäisen valtion politiikkaa, Suomi ja Suomen mädät poliittiset puolueet toimijoineen ei.
Australia voisi monen muun painostuksista piittaamattoman valtion tavoin toimia esimerkkinä politiikasta ,joka estää valtioiden kansalaisten laajamittaisen hyväksi käytön.
Meidät on omien poliittisten toimijoidemme tuella alistettu osallistumaan mahdottomaan ja orjuuttavaan tehtävään.Australialla ei ole ole päässään sellaista Jumalan suosikki-valittukansa-kruunua kuin minkä Yhdysvallat ajattelee itselleen suodun.
Sanotaan, että valta turmelee, ja uskoisin, että imperiumina olo myös turmelee.Kerro milloin ja missä oman seurakunnan jäsen on surmannut juutalaisen seurakunnan jäseniä? Ei missään joten pidä suusi kiinni.
- että.sillee
"että.sillee
27.10.2018 22:51
Kysyjäx kirjoitti:
Voi helvetti. Jos tuo pitää paikkansa niin mitä vielä tapahtuu ennen kuin Trump saadaan syrjään...
Ei ole Trumpin kannattaja. Oli kirjoittanut, että Trump ei ole nationalisti vaan globalisti."
Korjaus edelliseen:
Trump ei ole nationalisti vaan sionisti.- että.sillee
Olisit kirjoittanut korjauksesi jollain toisella etkä minun tässä ketjussa käyttämälläni, varsinkin kun korjasit väärin.
"Bowers reportedly does not support President Donald Trump, calling him a “globalist, not a nationalist.” - että.sillee
että.sillee kirjoitti:
Olisit kirjoittanut korjauksesi jollain toisella etkä minun tässä ketjussa käyttämälläni, varsinkin kun korjasit väärin.
"Bowers reportedly does not support President Donald Trump, calling him a “globalist, not a nationalist.”p.o. tässä ketjussa käyttämälläni nikillä.
- Trumpjee
KKK:n tekosia, nämä hitlerin palvojat vihaavat Trumppia yhtä paljon kuin demaritkin
- Trumpjee
KTS kirjoitti:
KKK vihaa juutalaisia mutta ei Trumppia. Ttrumpin isä oli KKK:n avoin kannattaja jopa.
Tietysti vihaavat Trumppia, koska Trump on israelin ystävä ja siionisti.
- Valittava_kansa
Valinta kohdistui taas.
- Eiselityksiäenää
Ellei ollut ennen aikojaan valkoistunut nainen tai vain mies valkoisella parralla. Enemmän on mustia näkyvissä, tai jos olikin joulupukki.
Taas tosi-kristitty kyseessä.
Alla olevan raamatun jakeen opettamana hän hyökkäsi juutalaisia vastaan.
Joh.8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.- arbeit_macht
"Valittava_kansa
27.10.2018 23:08
Valinta kohdistui taas.".
Onhan se kiva kun ei jää "seinäruusuksi" :) - sorosvaan
Israel ampui 30 ohjusta Gazaan taas aamulla, ehkä useampikin haaveilee revanssia valittua yli-ihmisten kansaa vastaan? Jollain kiehuu aina yli.
- Etteitotuusunohdu
Hyvä että ampui, kuinkas monta ohjusta gaza ampui israeliin?
- Kysyjäx
Etteitotuusunohdu kirjoitti:
Hyvä että ampui, kuinkas monta ohjusta gaza ampui israeliin?
Israel käänsi siis sinusta tällä tapaa ”toisen posken” kuten jesse opetti? Tätäkö hän todella tarkoitti? Tälläkö tavalla toteutetaan sinusta ajatusta ”rakasta lähimmäistä niin kun itseäsi”?
PS. Ymmärrän kyllä kun taaskaan ei tule vastausta.... - Etteitotuusunohdu
Kysyjäx kirjoitti:
Israel käänsi siis sinusta tällä tapaa ”toisen posken” kuten jesse opetti? Tätäkö hän todella tarkoitti? Tälläkö tavalla toteutetaan sinusta ajatusta ”rakasta lähimmäistä niin kun itseäsi”?
PS. Ymmärrän kyllä kun taaskaan ei tule vastausta....Niin ei tullut vastausta minun kysymykseen, ymmärrän kyllä.....
Mutta minä vastaan sinun kysymykseen: valtio ei voi aina kääntää toista poskea koska sen täytyy suojella kansalaisia, eli sinun mielestä suomen olisi pitänyt kääntää toinen poski talvisodassa?!.... Etteitotuusunohdu kirjoitti:
Hyvä että ampui, kuinkas monta ohjusta gaza ampui israeliin?
Raketti ei ole ohjus.
- Kysyjäx
Etteitotuusunohdu kirjoitti:
Niin ei tullut vastausta minun kysymykseen, ymmärrän kyllä.....
Mutta minä vastaan sinun kysymykseen: valtio ei voi aina kääntää toista poskea koska sen täytyy suojella kansalaisia, eli sinun mielestä suomen olisi pitänyt kääntää toinen poski talvisodassa?!....Suomi on demokraattinen valtio. Oli sitä jo talvisodan aikana. Silloinen Neuvostoliitto ei hyökännyt Suomeen vaan sen teki diktaattori Stalin. Tässä mielessä puolustussota on aina sallittua. Kai sinä nyt tämän edes ymmärrät?
Mitä tulee ”posken kääntämiseen” niin on todella huvittavaa kuinka te krisselit väänätte asian aina niin kuin haluatte. Teillä riittää niitä ”poskia” vain heille jotka ovat samaa mieltä kuin te itse. - etteitotuusunohdu
Kysyjäx kirjoitti:
Suomi on demokraattinen valtio. Oli sitä jo talvisodan aikana. Silloinen Neuvostoliitto ei hyökännyt Suomeen vaan sen teki diktaattori Stalin. Tässä mielessä puolustussota on aina sallittua. Kai sinä nyt tämän edes ymmärrät?
Mitä tulee ”posken kääntämiseen” niin on todella huvittavaa kuinka te krisselit väänätte asian aina niin kuin haluatte. Teillä riittää niitä ”poskia” vain heille jotka ovat samaa mieltä kuin te itse.Israel on demokraattinen valtio ja on sitä aina ollut, hamas ei ole demokraattinen valtio eikä ole sitä ikinä ollut. Tässä mielessä puolustussota on sallittua. Kai sinä nyt tämän edes ymmärrät?
Mitä tulee "posken kääntämiseen" on todella huvittavaa kuinka te antisionistit väännätte asian aina niinkuin haluatte. Teillä riittää niitä "poskia" vain heille jotka ovat samaa mieltä kuin te itse.
- kertaakja
Juutalaisviha istuu äärioikeistossa sitkeästi kuin purkka housun persauksessa.
Juhlapuheissa sitä ei myönnetä, mutta siellä se silti on.
Muistutukseksi halla-aholaisten faneille, että ääni äärioikeistolle = ääni antisemitisteille.Äärioikeistoa jakaa mm. suhde juutalaisiin. Kristityt fundamentalistit ovat Israelin kannattajia ja ns. valkoisen rodun kannattajat puolestaan vastaan. Se kuuluisia kulttuurimarxilaisuus salaliitto teoria on alun perin suunnattu juutalaisia vastaan, mutta fundamentalistit ovat muokanneet sitä "siistimmäksi", ja juutalaiset on korvattu "vihervasemmistolla".
mummomuori kirjoitti:
Äärioikeistoa jakaa mm. suhde juutalaisiin. Kristityt fundamentalistit ovat Israelin kannattajia ja ns. valkoisen rodun kannattajat puolestaan vastaan. Se kuuluisia kulttuurimarxilaisuus salaliitto teoria on alun perin suunnattu juutalaisia vastaan, mutta fundamentalistit ovat muokanneet sitä "siistimmäksi", ja juutalaiset on korvattu "vihervasemmistolla".
Mutta ainakin äärikonservatiivien kannattaisi miettiä, keiden kanssa puhaltaa samaan hiillokseen. Ettei saa tuhkia silmilleen.
Fundamentalistit sen sijaan eivät välitä eivätkö käsitä näitä kahtiajakautumisen sivuilmiöitä, ne on aina muiden syytä, ei heidän.
ps Trump kylvi kansansa kahtia ja nyt kerätään satoa. Tällä kertaa 11 ruumista ja paljon haavoittuneita. Ihmettelen, jos ei vastaavia tapauksia tule lisää maassa, jossa ammutaan 30'000 ihmistä vuodessa.- dfg
Konservatiivien ei tulisi veljeillä eteläläisten KKK whitetrash ritarien kanssa.
mummomuori kirjoitti:
Äärioikeistoa jakaa mm. suhde juutalaisiin. Kristityt fundamentalistit ovat Israelin kannattajia ja ns. valkoisen rodun kannattajat puolestaan vastaan. Se kuuluisia kulttuurimarxilaisuus salaliitto teoria on alun perin suunnattu juutalaisia vastaan, mutta fundamentalistit ovat muokanneet sitä "siistimmäksi", ja juutalaiset on korvattu "vihervasemmistolla".
Ei äärioikeisto(kaan) ole yhtenäinen liike vaan esimerkiksi suhtautuminen juutalaisiin, natsismiin ja kansallissosialismiin sekä uskontoon vaihtelee.
Äärikristillisessä oikeistossa esiintyy kuitenkin myös juutalaisvastaisuutta.
Yhdistäviä tekijöitä ovat sitten mm. vihervasemmisto, homoseksuaalisuus ja kansallisvaltio.
Yhteistoimintaa näillä liikkeillä kuitenkin on ihan kansainvälisestikin näkemyseroista huolimatta.- Pimmer
Millä kriteeterillä teet jaon oikeistoon ja vasemmistoon?
a-teisti kirjoitti:
Ei äärioikeisto(kaan) ole yhtenäinen liike vaan esimerkiksi suhtautuminen juutalaisiin, natsismiin ja kansallissosialismiin sekä uskontoon vaihtelee.
Äärikristillisessä oikeistossa esiintyy kuitenkin myös juutalaisvastaisuutta.
Yhdistäviä tekijöitä ovat sitten mm. vihervasemmisto, homoseksuaalisuus ja kansallisvaltio.
Yhteistoimintaa näillä liikkeillä kuitenkin on ihan kansainvälisestikin näkemyseroista huolimatta.Ihan totta, kyse ei ole yhtenäisestä liikkestä.
"Yhteistoimintaa näillä liikkeillä kuitenkin on ihan kansainvälisestikin näkemyseroista huolimatta. "
Tuo se yllättävintä onkin.qwertyilija kirjoitti:
Mutta ainakin äärikonservatiivien kannattaisi miettiä, keiden kanssa puhaltaa samaan hiillokseen. Ettei saa tuhkia silmilleen.
Fundamentalistit sen sijaan eivät välitä eivätkö käsitä näitä kahtiajakautumisen sivuilmiöitä, ne on aina muiden syytä, ei heidän.
ps Trump kylvi kansansa kahtia ja nyt kerätään satoa. Tällä kertaa 11 ruumista ja paljon haavoittuneita. Ihmettelen, jos ei vastaavia tapauksia tule lisää maassa, jossa ammutaan 30'000 ihmistä vuodessa."Fundamentalistit sen sijaan eivät välitä eivätkö käsitä näitä kahtiajakautumisen sivuilmiöitä, ne on aina muiden syytä, ei heidän. "
Tätä jo ihmettelin muutama vuosi sitten, kun noita Ahvion kirjoituksia lueskelin.mummomuori kirjoitti:
"Fundamentalistit sen sijaan eivät välitä eivätkö käsitä näitä kahtiajakautumisen sivuilmiöitä, ne on aina muiden syytä, ei heidän. "
Tätä jo ihmettelin muutama vuosi sitten, kun noita Ahvion kirjoituksia lueskelin.Olisiko ne parjauspropagandan eli rummunlyömisen seurausilmiöt osalle faneistaan liian vaikeasti hahmotettavissa, joten perusfaneilleen juha ja laura voivat kertoa mitä vaan ja se uppoaa.
Loput faneistaan kuitannee juhan ja lauran mahdolliset epätarkkuudet suvakkien pahantahtoisella hiustenhalkomisella (sellaiseksi ne kritiikin kokenee).
Että vaikka ruumiita tulisikin, niin vastuuta ei oteta, rapatessa roiskuu ja trumppilaisten tavoitehan eli abo hom ate lib suv seta maahanmuutto-totaalikieltohan on fundamentalistille suorastaan taivaallinen.
Vaan missä ovat palstan juutalaisia puolustavat?
EIkö juutalaisten puolustaminen olekaan tärkeää jos heidän kimppuunsa on käynyt joku muu kun islaminuskoinen?- Qqqq
Tietenkin on, hitleristit ovat aivan yhtä pahoja kuin islamistit tai kulttuurimarxistit.
Qqqq kirjoitti:
Tietenkin on, hitleristit ovat aivan yhtä pahoja kuin islamistit tai kulttuurimarxistit.
Oliko sinulla esimerkkiä kulttuurimarxistista joka on ampunut juutalaisia synägoogassa?
- näin.seon
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Oliko sinulla esimerkkiä kulttuurimarxistista joka on ampunut juutalaisia synägoogassa?
Kyllä niitä on ollut, etenkin euroopassa 70-luvulla riehuivat kommunistiset terrori järjestöt. Eräskin venezuelalainen teroristi surmasi juutalaisia. He olivat liittoutunenita usen plo:n ja muiden antisionistien kanssa. Nykyään terrori iskut ovat laantuneet, mutta heillä on silti kiivas antisiionistinen ideologia ja he rahoittavat eri terrorijärjestöjä esim hamasia. Myös eu ja suomi tukee terroristista koulutus materiaalia palestiinassa.
näin.seon kirjoitti:

Annatko todisteen siitä että kyseessä on ollut "kulttuurimarxilaisten" suorittama teko.
näin.seon kirjoitti:
Kyllä niitä on ollut, etenkin euroopassa 70-luvulla riehuivat kommunistiset terrori järjestöt. Eräskin venezuelalainen teroristi surmasi juutalaisia. He olivat liittoutunenita usen plo:n ja muiden antisionistien kanssa. Nykyään terrori iskut ovat laantuneet, mutta heillä on silti kiivas antisiionistinen ideologia ja he rahoittavat eri terrorijärjestöjä esim hamasia. Myös eu ja suomi tukee terroristista koulutus materiaalia palestiinassa.
”Kyllä niitä on ollut, etenkin euroopassa 70-luvulla…”
Kyllä ne olivat ihan kommunistisia, marxilais-leniniläisiä tai maolaisia. Niitä olivat mm. Saksan Punainen armeijakunta, Italian Punaiset prikaatit ja baskien ETA sekä myös yhdysvaltalainen The Weather Underground.
Terrorismia ovat käyttäneet monet muutkin, oikeistolaisien lisäksi itsenäistymiseen Ei ”…pyrkii erottamaan kansan tai kansanosan emävaltiosta…” Näitä olivat baskien, Pohjois-Irlannin, Palestiinan järjestöt ja Kurdistanin työväenpuolue. Myös juutalaista Irgun Zvi Leumi -järjestö. Etelä-Amerikassa Nicaraguan Contrat.
Suurin osa noista on kuollut ja kuopattu.
Olenhan minä yrittänyt teille kertoa, että evankeliumi on juutalaisvihan juurioppi, mutta kukaan ei halua kuulla, eikä uskoa. Evankeliumin pohjalta juutalaisia on aina paneteltu ja tapettu.
Trump ei ole antisemitisti, ja häntä on todennäköisesti vihattu juuri siksi, vaikka ei ole suoraan sanottu.
Aina kun kuulen puhetta lähetystyöstä, tunnen väristyksiä ja suurta huolta, että koska nuo oikein heräävät. Mikä niitä vetää tähän levitykseen.- Kysyjäx
Juutalaiset rahamiehet on nostettu tapetille. Pitää paikkansa että maailmassa on rikkaita juutalaisia pankkiireita. Heihin Adolf Hitler törmäsi Wienissä kun hän joutui majoittumaan epämääräisissä yömajoissa elämän laitapuolen kulkijoiden kanssa köyhänä taideopiskelijaksi haluavana nuorena miehenä. Täältä Hitler ilmeisesti juuri imi juutalaisvastaisuutensa.
Vaan miksi maailmassa on sitten rikkaita juutalaispankkiireita? Selitys on se että keski-ajalla kun katolisen kirkon valta on vahvimmillaan juutalaisia pidettiin yleisesti jumalan surmaajina. Näin heiltä kiellettiin käsityöammatin harjoittaminen ja maanomistus. Samaan aikaan nouseva kapitalismi tarvitsi pääomia mutta katollinen kirkko taas kielsi korn oton.
Juutalainen uskonto ei kieltänyt korkoa ja juutalaiset pääsivät mukaan taloustrrendiin. Korot olivat kovia, valtio ei säädellyn niitä millään tavalla. Syntyi sanonta ”se on sellainen juutalainen koronkiskuri”. Vuosisatojen kuluessa ja talouden kehittyessä juutalaisten pankkiirisukujen asema vankistui ja vahvistui edelleen.
Kannattaa opiskella historiaa niin ymmärtää tätäkin päivää ja lähimenneisyyttä paremmin. Älkää opetelko ulkoa pelkkiä raamatunlauseita sillä niiden varassa nykymaailmassa ei pääse pitkälle. Päinvastoin niiden kautta omaksuu hyvin suppea maailmankuvan joka on sukua rasismille ja kaikenlaiselle suvaitsmattomuudelle. Tieto kun ei ole uskon asia.Eivät kaikki juutalaiset ole rikkaita, miten voisikaan olla, esim. arabimaista Israeliin muuttaneet ovat joutuneet jättämään kaiken omaisuutensa lähtömaahan ja samoin Euroopassa asuneiden omaisuus takavarikoitiin.
Taisi olla juuri Lutherin sanonta; " Se mitä heillä on kuuluu tietysti meille. "fari.g kirjoitti:
Eivät kaikki juutalaiset ole rikkaita, miten voisikaan olla, esim. arabimaista Israeliin muuttaneet ovat joutuneet jättämään kaiken omaisuutensa lähtömaahan ja samoin Euroopassa asuneiden omaisuus takavarikoitiin.
Taisi olla juuri Lutherin sanonta; " Se mitä heillä on kuuluu tietysti meille. "Ennen ensimmäistä maailmansotaa Venäjän keisarikunnan alueella eli hyvin suuri, köyhä ja pogromein sekä juridisin keinoin ahdistettu juutalaisväestö. Osaa heistä kiinnosti ja rohkaisi sionismin idea, jota ajettiin käytännön organisoitumiseen ja periaateohjelmiin Keski-Euroopassa. Maastamuuttoa Yhdysvaltoihin tietysti oli myös.
Paljon oli köyhiä juutalaisia, joilla ei ollut mitään hävittävää Amerikkan tai Palestiinaan lähtiessään. Palestiinaankaan he eivät Turkin silmissä olleet tervetulleita.- Vastaajax
fari.g kirjoitti:
Eivät kaikki juutalaiset ole rikkaita, miten voisikaan olla, esim. arabimaista Israeliin muuttaneet ovat joutuneet jättämään kaiken omaisuutensa lähtömaahan ja samoin Euroopassa asuneiden omaisuus takavarikoitiin.
Taisi olla juuri Lutherin sanonta; " Se mitä heillä on kuuluu tietysti meille. "Eipä tainnut olla Lutherin sanonta
- Vasemmistorunkkarisiis
Demokraattien ja Hillaryn kannattaja tämä ampuja. Siksi media ei revi aiheesta otsikoita.
- Kysyjäx
Höpö höpö höö. Etkö sä nyt yhtään parempaa keksi? Ihan suoraan sanottuna mene hoitoon.?
- Kysyjäx
Jäi muuten sanomatta että et siis tiedä edes sitä että vasemmiston oppi-isä Karl Marx oli juutalainen?
- pakkoihmetellä
mikähän se oikein saa aikuisen ihmisen kirjoittamaan foorumille aanelisen mittaisia "oppitunteja" ihan vaan omasta halustaan !"?!
olisko jokin pallo sängyn alle pyörinyt eli hukassa niinsanotusti.- ainakin.minulla
Toivo ja usko ihmisen edes jonkinlaiseen älyllisyyteen myös kaikkein heikompilahjaisten osalta.
Todistajakansa
Juutalaisten pitäisi elää köyhyydessä ja kurjuudessa, se todistaisi, että Jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto. Siksi kirkkovalta laati aikoinaan juutalaisvastaisen lainsäädännön, joka levisi koko Europpaan ja nousi taas Hitlerin aikana pintaan.
Kun joku juutalainen pankkiiri rikastuu, koko kansa on syyllinen ja heitä on oikeus tappaa, koska eivät pysy köyhinä, että voisi pilkata.
Sitten juutalaisen kuolleen nuorukaisen pitäisi pelastaa ja antaa anteeksi ja viedä taivaaseen.Modernin sionismin isänä on pidetty itävaltalaista sanomalehtimiestä Theodor Herzliä, joka 1896 kirjoitti kirjan "Der Judenstaat" ja luonnehti siinä juutalaisen valtion infrastruktuuria.
Kuitenkin jo paljon aikaisemmin, vuonna 1862 Moses Hess niminen saksalainen julisti kirjassaan "Rooma ja Jerusalem" juutalaisten päämääräksi perustaa valtio Palestiinaan.
Moritz Moses Hess (1812-75) syntyi Bonnissa rikkaaseen juutalaíseen teollisuusperheeseen. Hän perehtyi nuoruudessaan Kabbalaan ja hänestä tuli mystiikkaan ja magiaan perehtynyt okkultisti. Hess muokkasi Hegelin dialektista filosofiaa siten, että ihmisestä tuli siinä tarkkailijan sijasta aktiivinen toimija. Hän vakuuttui siitä, että sosialismissa oli työväenluokan tulevaisuus. Vuonna 1841 hän aloitti lehtimiesuransa perustamalla "Rheinische Zeitung" nimisen sanomalehden ja vuotta myöhemmin hän teki eräästä toisesta Saksan juutalaisesta lehden päätoimittajan. Tämän juutalaisen nimi oli Moses Mordechai ja hänet tunnettiin sittemmin paremmin nimellä Karl Marx.
Hess perehdytti Marxin sosiaalipolitiikkaan, yhteiskuntatieteisiin sekä talouselämän kiemuroihin ja esitteli Marxille niitä ajatuksia, joita utopistisosialistit olivat vuosisadan alusta lähtien esittäneet ratkaisumalleiksi niihin ongelmiin, joita kapitalismi oli yhteiskunnassa aiheuttanut. Vuonna 1844 Hess esitteli Marxille juutalaismiehen, jolle hän oli myös opettanut sosialismin perusteita. Tämä mies oli nimeltään Friedrich Engels, josta tuli sittemmin Marxin tärkeä työtoveri. Vuonna 1847 Hess tutustutti molemmat myös omaan, okkultiseen lahkoonsa "Illuminatiin", jonka jäsen hän oli ollut jo vuosia. Sekä Marx että Engels liittyivät jäseniksi Illuminatin osastoon, jonka nimi oli "Vanhurskauden sopimus".
Vuonna 1862 tämä "Kommunistirabbi" kuten häntä kutsuttiin, teki opeistaan yhteenvedon ja kirjoitti kirjan "Rooma ja Jerusalem". Hänen mielestään juutalaisen rodun tehtävänä oli vapauttaa työväenluokka ja yhdistää kaikki maailman kansat internationaalisesti siten, että kaikki sodat loppuvat ja kaikki ihmiset tulevat olemaan "veljiä keskenään". Samassa yhteydessä hän patisteli juutalaisia perustamaan itselleen valtion Palestiinaan mahdollisimman pian.
Moses Hessia voidaan täydellä syyllä kutsua modernin sionismin todelliseksi isäksi.KTS kirjoitti:
Modernin sionismin isänä on pidetty itävaltalaista sanomalehtimiestä Theodor Herzliä, joka 1896 kirjoitti kirjan "Der Judenstaat" ja luonnehti siinä juutalaisen valtion infrastruktuuria.

Moses Hessia voidaan täydellä syyllä kutsua modernin sionismin todelliseksi isäksi.Herzl kuitenkin oli pistämätön organisaattori. Vuonna 1897 ensimmäisessä sionistien maailmankongressissa sionismin aate muotoutui ohjelmajulistuksessa, jonka pääkohtana oli julkisoikeudellisesti tunnustetun juutalaisten kansallisen kodin perustaminen. Tämän päämäärän edistäminen tietysti vaati diplomatiaa ja lobbausta, johon Herzl määrätietoisesti ryhtyikin.
Sionismin varhaisempi historia on mielenkiintoista. Visiot olivat senaikaisen maailman taustaa vasten katsottuna aika hurjia. Mitä nyt alkajaisiksi piti yrittää taivutella kolmea keisaria, Turkin sulttaania ja Ison-Britannian maailmanvaltaa...- KTS-copy-paste-queen
KTS kirjoitti:
Modernin sionismin isänä on pidetty itävaltalaista sanomalehtimiestä Theodor Herzliä, joka 1896 kirjoitti kirjan "Der Judenstaat" ja luonnehti siinä juutalaisen valtion infrastruktuuria.
Kuitenkin jo paljon aikaisemmin, vuonna 1862 Moses Hess niminen saksalainen julisti kirjassaan "Rooma ja Jerusalem" juutalaisten päämääräksi perustaa valtio Palestiinaan.
Moritz Moses Hess (1812-75) syntyi Bonnissa rikkaaseen juutalaíseen teollisuusperheeseen. Hän perehtyi nuoruudessaan Kabbalaan ja hänestä tuli mystiikkaan ja magiaan perehtynyt okkultisti. Hess muokkasi Hegelin dialektista filosofiaa siten, että ihmisestä tuli siinä tarkkailijan sijasta aktiivinen toimija. Hän vakuuttui siitä, että sosialismissa oli työväenluokan tulevaisuus. Vuonna 1841 hän aloitti lehtimiesuransa perustamalla "Rheinische Zeitung" nimisen sanomalehden ja vuotta myöhemmin hän teki eräästä toisesta Saksan juutalaisesta lehden päätoimittajan. Tämän juutalaisen nimi oli Moses Mordechai ja hänet tunnettiin sittemmin paremmin nimellä Karl Marx.
Hess perehdytti Marxin sosiaalipolitiikkaan, yhteiskuntatieteisiin sekä talouselämän kiemuroihin ja esitteli Marxille niitä ajatuksia, joita utopistisosialistit olivat vuosisadan alusta lähtien esittäneet ratkaisumalleiksi niihin ongelmiin, joita kapitalismi oli yhteiskunnassa aiheuttanut. Vuonna 1844 Hess esitteli Marxille juutalaismiehen, jolle hän oli myös opettanut sosialismin perusteita. Tämä mies oli nimeltään Friedrich Engels, josta tuli sittemmin Marxin tärkeä työtoveri. Vuonna 1847 Hess tutustutti molemmat myös omaan, okkultiseen lahkoonsa "Illuminatiin", jonka jäsen hän oli ollut jo vuosia. Sekä Marx että Engels liittyivät jäseniksi Illuminatin osastoon, jonka nimi oli "Vanhurskauden sopimus".
Vuonna 1862 tämä "Kommunistirabbi" kuten häntä kutsuttiin, teki opeistaan yhteenvedon ja kirjoitti kirjan "Rooma ja Jerusalem". Hänen mielestään juutalaisen rodun tehtävänä oli vapauttaa työväenluokka ja yhdistää kaikki maailman kansat internationaalisesti siten, että kaikki sodat loppuvat ja kaikki ihmiset tulevat olemaan "veljiä keskenään". Samassa yhteydessä hän patisteli juutalaisia perustamaan itselleen valtion Palestiinaan mahdollisimman pian.
Moses Hessia voidaan täydellä syyllä kutsua modernin sionismin todelliseksi isäksi.Taidat olla oikea copy/paste -kuningatar. Miksi yhä pastetat tätä viestiä, joka on alun perin AO:n postaama? Miksi et kerro sen olevan jonkun muun kuin itsesi tuotosta?
Joka tapauksessa olennaista asiassa ei ole uskonnot vaan USA:n löperöt aselait.
Älä höpsi, kyllä minä sinunkin kristillis- uskonnollisen juutalaisvihasi tunnen jo kymmenenvuoden ajalta. Sitähän sinä olet yrittänyt levittää kaiken aikaa.
fari.g kirjoitti:
Älä höpsi, kyllä minä sinunkin kristillis- uskonnollisen juutalaisvihasi tunnen jo kymmenenvuoden ajalta. Sitähän sinä olet yrittänyt levittää kaiken aikaa.
Väärin tulkittu. Israelkriittisyys ei ole juutalaisvastaisuutta. Monet juutalaiset kristisoivat Israelia ankarammin kuin minä. Mm. Noam Chomsky.
fari.g kirjoitti:
Älä höpsi, kyllä minä sinunkin kristillis- uskonnollisen juutalaisvihasi tunnen jo kymmenenvuoden ajalta. Sitähän sinä olet yrittänyt levittää kaiken aikaa.
Sen sijaan SINULLA on puhdasta ja aitoa vihaa alusta loppuun saakka kristinuskoa vastaan ja kristinuskon vastaista katkeraa vihaa sinä olet täällä ollut levittämässä sen kymmenen vuoden ajan.
- Trumpjee
Sinulla KTS ei varmaankaan ole mitään plo, hizbollah tai hamas kriittisyyttä?
KTS kirjoitti:
Sen sijaan SINULLA on puhdasta ja aitoa vihaa alusta loppuun saakka kristinuskoa vastaan ja kristinuskon vastaista katkeraa vihaa sinä olet täällä ollut levittämässä sen kymmenen vuoden ajan.
" Puhdasta ja aitoa " Hyvin sanottu.
fari.g kirjoitti:
" Puhdasta ja aitoa " Hyvin sanottu.
Aivan. Ei edes ateisteilla ole täällä ollut niin myrkyllistä, katkeraa ja kostonhimoista vihaa kristinoppia vastaan kuin mitä sinulla. He ovat saattaneet kritisoida sen huonoja käytäntöjä ja esimerkkejä mutta moista saatanallista, patologista vihaa ja voimatonta kiukkua sen perusteita kohtaan ei kellään muulla ole ollut kuin sinulla.

Minäkö keksin sanan " laitalahkolössi " ? :D
fari.g kirjoitti:
Minäkö keksin sanan " laitalahkolössi " ? :D
Ja USA:n löperöt aselait eivät sinua vaivaa niin kauan kuin niiden takia vain ammutaan enemmän muita kuin juutalaisia.
Kuvastaa hyvin rasistista ja vihantäyteistä mielenlaatuasi.KTS kirjoitti:
Ja USA:n löperöt aselait eivät sinua vaivaa niin kauan kuin niiden takia vain ammutaan enemmän muita kuin juutalaisia.
Kuvastaa hyvin rasistista ja vihantäyteistä mielenlaatuasi.Tottakai minä odotan Messiaan saapumista, että aseet taotaan auroiksi ja miekat auran teriksi. Kukaan ei enää opeta toistansa, eikä opettele sotimaan vaan kaikki tuntevat Jumalan tien. Yhden Jumalan, Israelin Pyhän.
Kymmenen käskyä on kirjoitettu sydämiin ja kaikki mielellään niitä noudattavat.fari.g kirjoitti:
Tottakai minä odotan Messiaan saapumista, että aseet taotaan auroiksi ja miekat auran teriksi. Kukaan ei enää opeta toistansa, eikä opettele sotimaan vaan kaikki tuntevat Jumalan tien. Yhden Jumalan, Israelin Pyhän.
Kymmenen käskyä on kirjoitettu sydämiin ja kaikki mielellään niitä noudattavat.Ei meitä kristittyjä kiinnosta sinun jumalakuvasi.
Pidä se itselläsi vaan ja kaada ittelles vaan.KTS kirjoitti:
Ei meitä kristittyjä kiinnosta sinun jumalakuvasi.
Pidä se itselläsi vaan ja kaada ittelles vaan.Kyllä pitäisi kiinnostaa koska kristittyjen kristus vetosi juuri ja vain Israelin Jumalaan kun väitti että on itse tuo luvattu voideltu , messias , kristus . Jos sinustat ei vedonnut , kerrotko missä muualla ja kuka lupaa valita jonkun messiaaksi?
KTS kirjoitti:
Väärin tulkittu. Israelkriittisyys ei ole juutalaisvastaisuutta. Monet juutalaiset kristisoivat Israelia ankarammin kuin minä. Mm. Noam Chomsky.
Chomsky ei vain käytä saam mittapuuta kun on kyse arabivaltioiden osalta. On olemassa valtava kriittisyysepäsuhta jota voi pitää yhtenä lähi-idän ongelmien ratkaisun esteenäkin. Arabimaissa itsekriittisyys usein johtaa vankilaan tai pahempaan.
dikduk kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Chomsky ruotii tarkkaan myös arabimaailman epäkohdat;
https://www.socialeurope.eu/arab-spring-three-years
Joku ylempänä kirjoitti:
"Kristityt fundamentalistit ovat Israelin kannattajia ja ns. valkoisen rodun kannattajat puolestaan vastaan."
Molemmat ovat äärikristittyjä ja molemmat myös Israelia vastaan.
Pitsspurghin ampujakin kertoo olleensa kristinuskon ja Jeesuksen asialla.
Uusnatsikristittyjen ja "Patmos"-kristittyjen ero on siinä, että ensiksi mainitut haluaa tuhota juutalaiset ja jälkimmäinen haluaa pakkokäännyttää heidät kristinuskoon eli haluavat tuhota heidän mielensä ja uskonsa.Kristityt fundamentalistit EIVÄT kannata Israelia muuta kuin sen pientä ohutta siivua eli äärioikeistoa, joka, vaikka onkin antikristillinen ja Jeesusta vihaava, on heille eräänlainen miinanpolkija, jos ja kun Israelin pitää aloittaa hyökkäyssota ja laajentua Eufratille ja siinä sivussa kääntyä kristinuskoon.
Israelin valtaenemmistö, sen koko muu kirjo vasemmistosta rauhanliikkeeseen, ihmisoikeuksjärjestöistä aseistakieltäytyviin upseereihin, rabbien rauhanliikkeestä arabikansalaisiin ja vilkkaaseen homokulttuuriin ovat heille Auschwitzista vahingossa pois pudonneita ja kiireen vilkkaa joko ydinpommeilla tai Jumalan vihan tulella käristettäviä kirottuja sieluja.
Tämä asia on ollut myös Suomi24:n hyvälle ystävälleni, Israel-asiantuntija Soffiinalle selvää jo monen vuoden ajan.KTS kirjoitti:
Kristityt fundamentalistit EIVÄT kannata Israelia muuta kuin sen pientä ohutta siivua eli äärioikeistoa, joka, vaikka onkin antikristillinen ja Jeesusta vihaava, on heille eräänlainen miinanpolkija, jos ja kun Israelin pitää aloittaa hyökkäyssota ja laajentua Eufratille ja siinä sivussa kääntyä kristinuskoon.
Israelin valtaenemmistö, sen koko muu kirjo vasemmistosta rauhanliikkeeseen, ihmisoikeuksjärjestöistä aseistakieltäytyviin upseereihin, rabbien rauhanliikkeestä arabikansalaisiin ja vilkkaaseen homokulttuuriin ovat heille Auschwitzista vahingossa pois pudonneita ja kiireen vilkkaa joko ydinpommeilla tai Jumalan vihan tulella käristettäviä kirottuja sieluja.
Tämä asia on ollut myös Suomi24:n hyvälle ystävälleni, Israel-asiantuntija Soffiinalle selvää jo monen vuoden ajan.Sinulla on Soffiinalla on Paha silmä.
Katsotte vain ja ainoastaan pahasti juutalaisiin, he osaavat kyllä itsekkin kritisoida itseään, ei siihen teitä tarvita.fari.g kirjoitti:
Sinulla on Soffiinalla on Paha silmä.
Katsotte vain ja ainoastaan pahasti juutalaisiin, he osaavat kyllä itsekkin kritisoida itseään, ei siihen teitä tarvita.Pidä sitten itsekin näppisi irti kristinuskosta. Me kristityt itse ja taatusti ystävämme ateistit pidämme kyllä huolen siitä, että se pysyy aisoissa ja Herran nuhteessa.
KTS kirjoitti:
Pidä sitten itsekin näppisi irti kristinuskosta. Me kristityt itse ja taatusti ystävämme ateistit pidämme kyllä huolen siitä, että se pysyy aisoissa ja Herran nuhteessa.
Minun tehtäväni on pitää teidät aisoissa.
fari.g kirjoitti:
Minun tehtäväni on pitää teidät aisoissa.
Ei ole. Meitä ei Soffiinan kanssa vaienneta. Sinua paljon ilkeämmät ja pahemmat laitalahkolaisetkaan eivät ole siinä ponnistuneet vaan olemme kaataneet jopa heidän pirullisen Netmissioninsa pelkällä Pyhän Hengen puhalluksella!
HYVÄ!KTS kirjoitti:

HYVÄ!Minulla ei kunnia tuntea Nettimissiota, mutta missio kuulostaa kristilliseltä, joten siellä vaan taistelkaa keskenänne, niin muslimitkin tekevät. eikä hyvältä näytä.
fari.g kirjoitti:
Minulla ei kunnia tuntea Nettimissiota, mutta missio kuulostaa kristilliseltä, joten siellä vaan taistelkaa keskenänne, niin muslimitkin tekevät. eikä hyvältä näytä.
Ja juutalaisetko ei muka ole taistelleet keskenään koskaan. lol
Tooran mukaan yhtenään, Jeesusken aikana yhtenään, Keskiajalla yhtenään ja uudella ajalla vielä enemmän
:Dfari.g kirjoitti:
Minulla ei kunnia tuntea Nettimissiota, mutta missio kuulostaa kristilliseltä, joten siellä vaan taistelkaa keskenänne, niin muslimitkin tekevät. eikä hyvältä näytä.
Sitäpaitsi, minä luulen että Soffiina ei ole olemassakaan, Soffiina on sinun sivupersoona, jota käytät aina kehumaan itseäsi tai raivoamaan vihaa puolestsi.
Uskot ettet ole vastuussa hänestä, koska puhut hänestä, kuin hän olisi joku toinen, vaikka olet itse. Te olette liian samanlaisia, ollaksenne kaksi erillistä persoonaa.
Olen tavannut vastaavia aikaisemminkin. Poikatyttöjä... samassa persoonassa, eri nikillä.KTS kirjoitti:
Ja juutalaisetko ei muka ole taistelleet keskenään koskaan. lol
Tooran mukaan yhtenään, Jeesusken aikana yhtenään, Keskiajalla yhtenään ja uudella ajalla vielä enemmän
:DVäittely , eri suunnat ja ajattelutavat ja niiden salliminen on eri asia kuin taistelu.
fari.g kirjoitti:
Sitäpaitsi, minä luulen että Soffiina ei ole olemassakaan, Soffiina on sinun sivupersoona, jota käytät aina kehumaan itseäsi tai raivoamaan vihaa puolestsi.
Uskot ettet ole vastuussa hänestä, koska puhut hänestä, kuin hän olisi joku toinen, vaikka olet itse. Te olette liian samanlaisia, ollaksenne kaksi erillistä persoonaa.
Olen tavannut vastaavia aikaisemminkin. Poikatyttöjä... samassa persoonassa, eri nikillä.Soffiina on todellinen ja jos joku "henki" on sulle jotakin muuta väittänyt niin se on jo todiste siitä, että kyseessä on valheen henki.
”Molemmat ovat äärikristittyjä ja molemmat myös Israelia vastaan.
Pitsspurghin ampujakin kertoo olleensa kristinuskon ja Jeesuksen asialla.”
No ei ihan taida olla? Sillä osa äärioikeistoa on vain nimikristittyjä eli kuten sanotaan, ”kulttuurikristittyjä”.
Mutta totta on, että Yhdysvalloissa kristityt ovat jakaantuneita suhteessa juutalaisiin ja Israeliin.
Amerikassa vaikuttaa myös ”The Christian Identity Movement” eli Kristillinen identiteetti liike, joka on vahvasti antisemitistinen ja rasistinen liike. Sitten on olemassa vastaavia kuten; Christian Patriot –liikkeet, The Covenant, The Sword, The Arm of Lord, Defensive Action, Montana Freemen.
”Christian Identity Movement -liikkeellä on ollut yhtymäkohtia myös Klu Klux Klan -liikkeeseen, jonka perusti pastori William Simmons vuonna 1915. Amerikassa on juutalaisia vihaava pieni äärimmäisyysliike, joka pohjaa natsismiin ja arjalaiseen rotuajatteluun. Tässäkin ryhmässä tulkitaan Raamattua ja ”todellinen Israel” liitetään heidän yhteyteensä…”
”Yhteinen nimittäjä Christian Identity -liikkeessä on valkoisen rodun, ”Seemin jälkeläisten”, paremmuus muihin nähden.”
Juhani Aitomaa ”Israelin kadonneet heimot” Osa 3
On oletettu, mutta tähän en ole vahvistusta saaneet, että nämä tahot olisivat polttaneet mustien kirkkoja Tennesseessä, Floridassa, Georgiassa, Pohjois-Carolinassa ja Etelä-Carolinassa. Nämä tapahtuivat sen jälkeen, kun Charlestonin kirkossa tapahtui rasistinen joukkomurha.
"Juutalaisetko ei muka ole taistelleet keskenään. "
En minä puutu heidän keskinäiseen taisteluunsa, kuten en teidänkään keksinäiseen.
Mutta kristinkansa on ulkopuolinen hyökkääjä suhteessa juutaisiin ja se on eri asia. Olen syntynyt tähän ulkopuoliseen ja minulla on oikeus omaa arvioida, jopa moittia.- Trumpjee
No nyt se tiedetään,mies oli anti Trumpisti.
"Kaikkien juutalaisten on kuoltava"
"Hän kommentoi siellä muun muassa sitä, että presidentti Trump huomioi liikaa juutalaisia. Noin neljä tuntia ennen ampumista, mies kommentoi, että hän ei ole äänestänyt Trumpia, kirjoittaa uutiskanava CNN." Yle- dsdjhgdhjdhjfs
Jeps, tuolle hullulle jopa Trumpin näkemykset olivat liian liberaaleja. Mutta muut näkemykset kuin kommentit juutalaisista hän luultavimmin hyväksyy.
- esimerkkejä.kiitos
dsdjhgdhjdhjfs kirjoitti:
Jeps, tuolle hullulle jopa Trumpin näkemykset olivat liian liberaaleja. Mutta muut näkemykset kuin kommentit juutalaisista hän luultavimmin hyväksyy.
Mitkä muut näkemykset?
Trumpin politiikka on rohkaissut yhä useampia äärioikeistolaisia ulos koloistaan ja Steve Bannon antaa näille edelleen taustatukensa.
- Näinseasiaon
Tämä on kylläkin saanut rohkaisua paikallisten (amerikkalaisten) punavihreiden demokraattien, homottajien ja liberaalien kannanotoista, mitää todennäköisimmin. Kaikki viittaa siihen. Nehän kylvävät vihaa toisinajattelijoita kohtaan, nuo "suvaitsijat"...

Kannanotot kuuluvat demokratiaan, pommit eivät joten pidähän näppisi irti sytyttimistä ja nalleista.
Näinseasiaon kirjoitti:
Tämä on kylläkin saanut rohkaisua paikallisten (amerikkalaisten) punavihreiden demokraattien, homottajien ja liberaalien kannanotoista, mitää todennäköisimmin. Kaikki viittaa siihen. Nehän kylvävät vihaa toisinajattelijoita kohtaan, nuo "suvaitsijat"...
Antaisitko esimerkin miten nuo mainitsemasi ryhmät ovat rohkaiseet ketään tappamaan juutalaisia synagoogassa.
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Antaisitko esimerkin miten nuo mainitsemasi ryhmät ovat rohkaiseet ketään tappamaan juutalaisia synagoogassa.
Mainitut ryhmät ovat pikemminkin ajaneet tiukempia aselakeja jolloin niin juutalaiset kuin muutkin olisvat paremmassa turvassa.
- viherpunikkiyhteiskunta
KTS kirjoitti:
Mainitut ryhmät ovat pikemminkin ajaneet tiukempia aselakeja jolloin niin juutalaiset kuin muutkin olisvat paremmassa turvassa.
Aseetko ne ihmisiä tappaa? Kielletään samantien haarukat ja veitsetkin, nehän tappavat ihmisiä...
viherpunikkiyhteiskunta kirjoitti:
Aseetko ne ihmisiä tappaa? Kielletään samantien haarukat ja veitsetkin, nehän tappavat ihmisiä...
Antaisitko esimerkin miten nuo mainitut ryhmät ovat rohkaiseet ketään tappamaan juutalaisia synagoogassa.
viherpunikkiyhteiskunta kirjoitti:
Aseetko ne ihmisiä tappaa? Kielletään samantien haarukat ja veitsetkin, nehän tappavat ihmisiä...
Kumman annat mieluummin hullun käteen, haarukan vai kalashnikovin?
viherpunikkiyhteiskunta kirjoitti:
Aseetko ne ihmisiä tappaa? Kielletään samantien haarukat ja veitsetkin, nehän tappavat ihmisiä...
USA:laisissa on siis jotain todella pahasti pielessä, tulisiko näin väkivaltaisen kansan saada edes matkustaa esim. eurooppaan:
"Britanniassa murhia sataatuhatta asukasta kohden tapahtuu 1,2 ja Yhdysvalloissa 4,7."YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
USA:laisissa on siis jotain todella pahasti pielessä, tulisiko näin väkivaltaisen kansan saada edes matkustaa esim. eurooppaan:
"Britanniassa murhia sataatuhatta asukasta kohden tapahtuu 1,2 ja Yhdysvalloissa 4,7."Onko toisten ihmisten tappaminen osa USAlaista kulttuuria?
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Onko toisten ihmisten tappaminen osa USAlaista kulttuuria?
"Kuuluu kulttuuriin" lainatakseni erästä täällä kekkaloivaa uskopistevainesta.
- Salaliittoteoria.nro2945
Näinseasiaon kirjoitti:
Tämä on kylläkin saanut rohkaisua paikallisten (amerikkalaisten) punavihreiden demokraattien, homottajien ja liberaalien kannanotoista, mitää todennäköisimmin. Kaikki viittaa siihen. Nehän kylvävät vihaa toisinajattelijoita kohtaan, nuo "suvaitsijat"...
Kun luotte noita hulluja salaliittoteorioitanne, niin yrittäkää nyt pitää niissä edes joku johdonmukaisuus. Ensin demokraatit ovat Sorosin ja muun "juutalaisen eliitin" talutusnuorassa ja sitten he yllyttäväkin juutalaisvihaan.
Johdonmukaisesti valehtelu on ilmeisesti vaikeaa. Salaliittoteoria.nro2945 kirjoitti:
Kun luotte noita hulluja salaliittoteorioitanne, niin yrittäkää nyt pitää niissä edes joku johdonmukaisuus. Ensin demokraatit ovat Sorosin ja muun "juutalaisen eliitin" talutusnuorassa ja sitten he yllyttäväkin juutalaisvihaan.
Johdonmukaisesti valehtelu on ilmeisesti vaikeaa.Ei ne itse huomaa noita epäjohdonmukaisuuksiaan.
Niille asia on fakta vain sen lauseen keston verran.
Sitä kutsutaan intuitiiviseksi ajatteluksi tai arkisemmin, ajattelemattomuudeksi.Salaliittoteoria.nro2945 kirjoitti:
Kun luotte noita hulluja salaliittoteorioitanne, niin yrittäkää nyt pitää niissä edes joku johdonmukaisuus. Ensin demokraatit ovat Sorosin ja muun "juutalaisen eliitin" talutusnuorassa ja sitten he yllyttäväkin juutalaisvihaan.
Johdonmukaisesti valehtelu on ilmeisesti vaikeaa."Johdonmukaisesti valehtelu on ilmeisesti vaikeaa. "
Siksi kai nuo valheet paljastuvat alta aikayksikön.
Trump iskee rumpua ja hullut toteuttaa kuvittelemansa trumpismin Tahdon.
- gfd
Mikä on Trumpismin tahto?
Trump yrittää pitää kiinni siitä, ettei hupeneva kannattajajoukko huomaa hänen ääliömäisyyttään.
Kaksi tosi-fania ei ole ainakaan huomannut mitään ääliömäisyyttä ja tekivätkin iskut Trumpin puolesta.
Aamulehden 10.8 julkaiseman erään jutun otsikko on paljon puhuva:
"Trumpin taustajoukkojen kasvoilla tuskaisia ilmeitä, kun ehdokas päästi suustaan taas ”trumpismin”"
Fiksuimmat konservatiiveista siis häpeissään pelkäävät Trumpin möläytyksiä.Pe.ku kirjoitti:
Trump yrittää pitää kiinni siitä, ettei hupeneva kannattajajoukko huomaa hänen ääliömäisyyttään.
Kaksi tosi-fania ei ole ainakaan huomannut mitään ääliömäisyyttä ja tekivätkin iskut Trumpin puolesta.
Aamulehden 10.8 julkaiseman erään jutun otsikko on paljon puhuva:
"Trumpin taustajoukkojen kasvoilla tuskaisia ilmeitä, kun ehdokas päästi suustaan taas ”trumpismin”"
Fiksuimmat konservatiiveista siis häpeissään pelkäävät Trumpin möläytyksiä."Fiksuimmat konservatiiveista siis häpeissään pelkäävät Trumpin möläytyksiä. "
Rebuplikaaninen puolue on Trumpin myötä jakaantunut ja yhä enemmän tuntuu olevan niitä, jotka eivät enää kykene nielemään Trumpin taholta ihan mitä tahansa.- tarkennatko-hieman
Pe.ku kirjoitti:
Trump yrittää pitää kiinni siitä, ettei hupeneva kannattajajoukko huomaa hänen ääliömäisyyttään.
Kaksi tosi-fania ei ole ainakaan huomannut mitään ääliömäisyyttä ja tekivätkin iskut Trumpin puolesta.
Aamulehden 10.8 julkaiseman erään jutun otsikko on paljon puhuva:
"Trumpin taustajoukkojen kasvoilla tuskaisia ilmeitä, kun ehdokas päästi suustaan taas ”trumpismin”"
Fiksuimmat konservatiiveista siis häpeissään pelkäävät Trumpin möläytyksiä."Kaksi tosi-fania ei ole ainakaan huomannut mitään ääliömäisyyttä ja tekivätkin iskut Trumpin puolesta."
Ketkä kaksi? - riittääkö.matikkasi
tarkennatko-hieman kirjoitti:
"Kaksi tosi-fania ei ole ainakaan huomannut mitään ääliömäisyyttä ja tekivätkin iskut Trumpin puolesta."
Ketkä kaksi?Ei kaksi vaan ainakin kolme.
Presidentti Trump :
"Tämä juutalaisvastainen hyökkäys oli pahuutta, hyökkäys ihmisyyttä vastaan. Meidän pitää yhdessä kitkeä antisemitismin myrkky pois maailmasta. Meidän on selätettävä viha yhdessä rintamassa. "
Niin samaa mieltä olen ollut jo ennen Trumpin valtakautta.
Johan se Jeesuskin sanoi: Kaiken minkä olette tehneet yhdellekin näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja (Yaron Nadbornik): Iskut tuskin loppuvat ennen kuin vihapuhe saadaan kuriin" (HS)
"Vihapuheen pitäisi olla Suomessa sallittua, sanoo perussuomalainen presidenttiehdokas. (Huhtasaari). (MT)
Ei väliä siis vaikka uhreja tulee, vihapuheen pitää persulauran mielestä olla sallittua.Juutalaisiin kohdistuva vihapuhe on uskonnollista, ja uskonnonvapauslaki sallii uskonsa ilmaisemisen.
Uskonnonvapauslaki ja rasismin vastaisuus ovat yhtäaikaa mahdoton toteuttaa.fari.g kirjoitti:
Juutalaisiin kohdistuva vihapuhe on uskonnollista, ja uskonnonvapauslaki sallii uskonsa ilmaisemisen.
Uskonnonvapauslaki ja rasismin vastaisuus ovat yhtäaikaa mahdoton toteuttaa."Uskonnonvapauslaki ja rasismin vastaisuus ovat yhtäaikaa mahdoton toteuttaa."
Perusteletko tämän.YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
"Uskonnonvapauslaki ja rasismin vastaisuus ovat yhtäaikaa mahdoton toteuttaa."
Perusteletko tämän.Se on perusteltu siinä eka lauseessa.
Uskonnonvapauslaki sallii myös uskonsa ilmaisemisen, ja koska meidän uskonnossa on juutalaisiin kohdistuvaa vihapuhetta, niin kuuleehan sitä joka saarnassa ja ihmiset toistavat perässä kun siihen kuuluu uskoa.
Ja monet tulevat uskoon. Huomaamattaan antisemitismiin.fari.g kirjoitti:
Se on perusteltu siinä eka lauseessa.
Uskonnonvapauslaki sallii myös uskonsa ilmaisemisen, ja koska meidän uskonnossa on juutalaisiin kohdistuvaa vihapuhetta, niin kuuleehan sitä joka saarnassa ja ihmiset toistavat perässä kun siihen kuuluu uskoa.
Ja monet tulevat uskoon. Huomaamattaan antisemitismiin.Ei kukaan tule huomaamattaa mihinkään antisemitismiin. Sinulla on joskus turhan vilkas tuo ajatuksenriento.
- sanoisin-näin
mummomuori kirjoitti:
Ei kukaan tule huomaamattaa mihinkään antisemitismiin. Sinulla on joskus turhan vilkas tuo ajatuksenriento.
Ei ehkä täällä, missä ajattelutapa on se mikä se on, ihmistä ja ihmiseämää korostava, tai on ainakin ollut.
Muualla, missä suojaavat elementit puuttuvat, kristinuskon retoriikka voi hyvinkin helposti tehdä ihmisestä antisemiitin puolihuomaamatta. Kaikkialla maailmassa sitä rakkauden sanomaa ei pidetä kovin keskeisenä eikä sitä juuri alleviivata, ainakaan siten, että se varmasti kattaisi kaikki ihmiset. Uusi testamenttikin voidaan poimia enemmän lakiuskonnon perustana kuin hippirakkauden julistuksena, jos niin halutaan.
Vai kuinka selität kristinuskon taipumisen orjiaan ruoskivien ja mustia elävältä polttavien uskonnoksi? - sanoisin-näin
"Ei väliä siis vaikka uhreja tulee, vihapuheen pitää persulauran mielestä olla sallittua."
Kova ja ihmisarvon täysin mitätöivä retoriikka jo sinänsä varmaankin johtaa myös väkivallan lisääntymiseen. Rasistit (jotkut heistä) menevät usein vieläkin pidemmälle ja fantasioivat väkivallasta tai yllyttävät siihen. Se on sairasta eikä sitä voi mitenkään puolustella vain sillä, että kun nämä raukat eivät osaa ilmaista itseään paremmin. Okei, on hyvä tietysti analysoida heidän sanomansa joka tapauksessa, mutta on aivan varmasti tarpeen vaatia heiltä toisenlaista ilmaisua.
Ei vain ole aina kovin helppoa järkevästi määrittää, mikä on vihapuhetta ilman, että tulee samalla rajoittaneeksi sananvapautta.
Tässä Trumpin syyttämisessä näistä väkivallanteoista se näkyy juuri. Tai siinä kun väitetään Halla-ahon "maalittavan". Kyllä siinä silloin olaan tekemässä ihan puhtaasti vain politiikkaa, kun väitetään että vastapuolen suunnasta tuleva arvostelu omaa puolta kohtaan on vihapuhetta. Tuolla ylempänä yksi jo kirjoitti: "Trump on lyönyt rumpua demokraatteja vataan ja nyt satoa niitetään". Mitä ihmettä rebuplikaanin sitten pitäisi tehdä, kehua ja tukea poliiittista vastustajaansa? On tietysti valitettavaa, että jenkkiläiseen politiikkaan ei juuri kuulu asiakysymyksistä keskustelu. sanoisin-näin kirjoitti:
"Ei väliä siis vaikka uhreja tulee, vihapuheen pitää persulauran mielestä olla sallittua."
Kova ja ihmisarvon täysin mitätöivä retoriikka jo sinänsä varmaankin johtaa myös väkivallan lisääntymiseen. Rasistit (jotkut heistä) menevät usein vieläkin pidemmälle ja fantasioivat väkivallasta tai yllyttävät siihen. Se on sairasta eikä sitä voi mitenkään puolustella vain sillä, että kun nämä raukat eivät osaa ilmaista itseään paremmin. Okei, on hyvä tietysti analysoida heidän sanomansa joka tapauksessa, mutta on aivan varmasti tarpeen vaatia heiltä toisenlaista ilmaisua.
Ei vain ole aina kovin helppoa järkevästi määrittää, mikä on vihapuhetta ilman, että tulee samalla rajoittaneeksi sananvapautta.
Tässä Trumpin syyttämisessä näistä väkivallanteoista se näkyy juuri. Tai siinä kun väitetään Halla-ahon "maalittavan". Kyllä siinä silloin olaan tekemässä ihan puhtaasti vain politiikkaa, kun väitetään että vastapuolen suunnasta tuleva arvostelu omaa puolta kohtaan on vihapuhetta. Tuolla ylempänä yksi jo kirjoitti: "Trump on lyönyt rumpua demokraatteja vataan ja nyt satoa niitetään". Mitä ihmettä rebuplikaanin sitten pitäisi tehdä, kehua ja tukea poliiittista vastustajaansa? On tietysti valitettavaa, että jenkkiläiseen politiikkaan ei juuri kuulu asiakysymyksistä keskustelu.Trump on vienyt tuon vihan retoriikan sellaiselle tasolle, jota ennen taisi olla vain kulmakunnan kuppioissa. Toisinsanoen, ihmiset eivät nykyää enää ymmärrä, että joku voi puhua mitä vain sylki suuhun tuo, eikä häntä pidä ottaa vakavasti.
- dsfsdfsdfsdfsdf
ohhoh, perun sanani.. laitoin jossain aiemmassa viestissä että Trumpilla 0% tekemistä asian kanssa. Olin väärässä. Brittilähteiden mukaan tappaja on sitä mieltä että Trump on nykyään juutalaisten talutusnuorassa...
Eli pikkuhiljaa alkaakin vaaka kääntyä sille puolelle että se hölmö onkin vaarallinen, vaikkei sotia ole vielä sytyttänytkään.. ainakaan tarkoituksella.. onhan tässä tietty pari vuotta aikaa vielä mokailla hommat WW3 tasolle. Ahvio vihjaili, että hyökkäykset voisivat olla demokraattien salajuoni.
Kolmaskin tapus sattui, valkoinen mies yritti ensin mustien suosimaan kirkkoon ja kun ei päässyt (aseistettu vartija tms?) niin meni lähimpään kauppaan, huusi rasistisia kommentteja ja ampui kaksi mustaihoista.
Ilman sitä vartijaa olisimme mahdollisesti lukeneet kahdesta kirkkoon tehdystä iskusta, sekä juutalaisia, että tummaihoisia vastaan. KKK-meininkiä.
Juha Ahvio olisi ollut varmaankin vielä vakuuttuneempi siitä, että noiden kolmen tapahtuman takana on demokraattien salaliitto.
"Kentuckyssä kaksi kuoli ammuskelussa ruokakaupassa keskiviikkona. Uhrit olivat afrikkalais-amerikkalaisia ja ampujaksi epäilty valkoinen mies. Silminnäkijöiden mukaan hän oli huutanut rasistisia solvauksia. Miestä syytetään muun muassa viharikoksesta.
Ennen kauppaan menemistä hän oli valvontakameroiden mukaan yrittänyt päästä sisään mustien suosimaan kirkkoon.
Kentuckyn kauppa-ammuskelu hädin tuskin ylitti uutiskynnyksen, koska samaan aikaan Yhdysvalloissa etsittiin kuumeisesti räjähdepakettien lähettäjää."
https://yle.fi/uutiset/3-10479761- mikä-on-pointtisi
Mitä Trumpilla on noiden kummankaan kanssa tekemistä? Hän ei ole missään kannattanut antisemitismiä ja mustia on kampanjaväessään vaikka kuinka.
On tämä ihmeellistä. USA:ssa sattuu pari väkivaltaista iskua ja täällä trollit heräävät kuin sormia napauttaen ja alkavat suoltamaan suoraan käännettyä demokraattien vaalipropagandaa, meille suomalaisille?!?!?!
Tämä qwertyilijä on siitä hauska nikki, että hän ei koskaan vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, hänen ainoa tapansa "keskustella" ovat tuollaiset älyvapaat heitot ja samaa mieltä olevien komppaaminen onelinereilla. "Ilman sitä vartijaa olisimme mahdollisesti lukeneet kahdesta kirkkoon tehdystä iskusta, sekä juutalaisia, että tummaihoisia vastaan. KKK-meininkiä. "
Kun nämä radikalisoituneet ovat nyt näyttäneet esimerkkiä, pelkään pahoin että se aktoivoi lisää näitä tahoja.mummomuori kirjoitti:
"Ilman sitä vartijaa olisimme mahdollisesti lukeneet kahdesta kirkkoon tehdystä iskusta, sekä juutalaisia, että tummaihoisia vastaan. KKK-meininkiä. "
Kun nämä radikalisoituneet ovat nyt näyttäneet esimerkkiä, pelkään pahoin että se aktoivoi lisää näitä tahoja.Noiden iskujen voimakas uutisointi voi innostaa uusia potentiaalisia terroristeja.
- viimeinen.tuomio.2
qwertyilija kirjoitti:
Noiden iskujen voimakas uutisointi voi innostaa uusia potentiaalisia terroristeja.
Jep. Olen parrakas valkoinen mies.
Lyön silti vain sanan säilällä. qwertyilija kirjoitti:
Noiden iskujen voimakas uutisointi voi innostaa uusia potentiaalisia terroristeja.
Ehkä... Juuri tuossa huomoin, miten vaiti eräät uskonnolliset mediat ovat olleet. Seurakuntalaisessa ei ollut mitään uutista, Kotimaa24:ssä, hyvin lyhyt.
mikä-on-pointtisi kirjoitti:
Mitä Trumpilla on noiden kummankaan kanssa tekemistä? Hän ei ole missään kannattanut antisemitismiä ja mustia on kampanjaväessään vaikka kuinka.
On tämä ihmeellistä. USA:ssa sattuu pari väkivaltaista iskua ja täällä trollit heräävät kuin sormia napauttaen ja alkavat suoltamaan suoraan käännettyä demokraattien vaalipropagandaa, meille suomalaisille?!?!?!
Tämä qwertyilijä on siitä hauska nikki, että hän ei koskaan vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, hänen ainoa tapansa "keskustella" ovat tuollaiset älyvapaat heitot ja samaa mieltä olevien komppaaminen onelinereilla.>> qwertyilijä on siitä hauska nikki, että hän ei koskaan vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin <<
On totta, etten juurikaan vastaa fundamentalistisille vajakeille, koska se ei kannata. Korkeintaan pelleilen heidän kustannuksella, mutta muille vastaan kyllä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2344166- 1242174
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2141795Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641774- 1771605
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861496- 531354
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751281- 601252
- 1191161