Miesten seksuaalinen tasoluokitusteoria

opiperusasiat

36

1047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno.analyysi

      "Betzigin (1986) mukaan vallassa olevien miesten elämänkaarissa on toistuva kuvio seksielämän osalta. He suostuvat usein avioitumaan, mutta järjestävät sivuun tasaisen virran muita naisia, joiden kanssa heillä on seksisuhteita yhden yön suhteista monivuotisiin rakastajattariin. Vallassa olevat miehet, joilla on mahdollisuus toimia oman tahtonsa mukaisesti, yrittävät saada kaiken. Heillä on vaimo, jonka lisäksi he nauttivat seksuaalisesta uutuudenviehätyksestä. Desmond Morrisin (2006) mukaan neroilla on tyypillisesti lukemattomia rakastajattaria. Esimerkiksi Albert Einsteinilla oli kymmeniä rakastajattaria, mikä ei välttämättä sovi klassiseen kuvaan etäisestä nerosta. USA:n Presidentti John Kennedy oli kyltymätön ja kärsimätön. Hän preferoi kahta naista kerralla ja vietteli miltei jokaisen tapaamansa naisen tähdistä sihteereihin ja lentoemäntiin. Tapaamisessaan Harold McMillanin kanssa Kennedy valitti, että hän saa sietämättömiä päänsärkyjä, jos hän ei saa seksiä naiselta joka päivä. Myös Picasso oli pakkomielteinen seksin suhteen. Elokuvan nero Charlie Chaplin oli vielä voimakkaampi seksipeto, jolla oli loputon määrä rakastajattaria ja jonka suuri huvi oli tyttöjen neitsyyden vieminen. Chaplin kertoi, että sopiva seksin määrä oli noin kuusi kertaa päivässä. Myös Olavi Virran kerrotaan keränneen hyvin lukuisan määrän naissuhteita (Pajunen 2006) . Virta sai naisen kuin naisen sormiaan näpsäyttämällä, mikä johti naisten esineelliseen hyväksikäyttöön hotelli Tornin villeissä orgioissa. Morrisin (emt.) mukaan kuuluisuus, valta ja rikkaudet tekevät neroista ja lahjakkuuksista hyvin houkuttelevia seksikumppaneita naisille. Syynä miesten intoon hankkia valtavia partnerimääriä on uusien seksiaktien viehätys, joista tulee lopulta vastustamattomia. Kyse ei ole aktista sinällään, vaan uusien partnerien hankinnan viehätyksestä. Kun valloitus on suoritettu, uutuudenviehätys häviää nopeasti ja uusi jahti alkaa."

    • pitkätukka-68

      Millaisiakohan nuo ovat rakastajina. Onko kyseessä vain vaginansisäinen itsetyydytys.

      • panoapanoa

        Varmaan hyvä, koska naiset heitä haluavat


      • h567jh67

        Vaginansisäinen itsetyydytys - kummalle? Halusivatko naiset noita miehiä siksi että oikeasti tunsivat jotain heitä kohtaan, vai siksi että he olivat kuuluisia? Entä jos naisille yksinkertaisesti riitti se, että Picasso pani heitä?


      • pitkätukka-68
        panoapanoa kirjoitti:

        Varmaan hyvä, koska naiset heitä haluavat

        Ei se vielä siitä kerro että olisivat hyviä rakastajina.


      • h567jh67
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Ei se vielä siitä kerro että olisivat hyviä rakastajina.

        Jos sillä ei ollut väliä sille naiselle, miksi sillä pitäisi olla väliä meille? Ehkä sille naiselle ei edelleenkään ollut väliä sillä oliko Picasso hyvä rakastaja, kunhan oli Picasso. Verrattuna esim. johonkun nobodyyn, joka olisi ollut upea rakastaja, mutta jota kohtaan nainen ei vaan tuntenut mitään.


      • kloppooo

        Chaplin varmaankin tikkasi samaan tahtiin kuin elokuvissa filmi pyöri. 6 kertaa/vrk ei ole sillä tahdilla ollenkaan kova saavutus.


    • näin.ätmi.syntyy

      Ätmiyden synty hyvin kuvattuna:

      "Alempitasoisuuden siemenet kylvetään poikiin jo nuoruusiällä. Bhrolchainin ja Sigle-Rushtonin (2004) mukaan nuorilla naisilla on huomattavan paljon valtaa pariutumismarkkinoilla, koska nuorille naisille tarjolla olevien partnerien lukumäärä on paljon nuorille miehille tarjolla olevaa partnerien lukumäärää suurempi. Yhtä 17-vuotiasta miestä kohden oli vain 0,4 potentiaalista partneria, koska nuoret naiset preferoivat usein itseään vanhempia miehiä. Naisten tarjonnan niukkuuden takia suuri osa nuorista miehistä onkin tuomittu jäämään ilman yhtään partneria. Nuoruuden naissuhteiden puutteesta voi muodostua lopulta itseään toistava kierre. Seksuaalinen kokemattomuus vaikuttaa samalla tavalla haitallisesti kuin työkokemuksen puute työmarkkinoilla. Kun ei ole työkokemusta, ei pääse töihin, ja kun ei pääse töihin, ei saa työkokemusta. Samalla tavalla, jos miehellä ei ole seksuaalista kokemusta, miehen on vaikea päästä suhteeseen, ja kun ei pääse suhteeseen, ei saa seksuaalista kokemusta. Gilmartin (1987) käyttää miehille tyypillisestä ujoudesta naisten lähestymisessä nimitystä rakkaus-ujous (love-shyness). Naiset jotka ovat rakkaus-ujoja, sopeutuvat usein hyvin tilanteeseen. Sinkkunaisista tulee usein menestyviä uranaisia. Miehillä asia on päinvastoin. Suurin syy sukupuolten väliseen eroon rakkaus-ujoudessa löytyy sosiaalisista odotuksista, joiden mukaan miehen on tehtävä aloite. Tämän päivän naisilla on mahdollisuus olla sekä passiivisia että aktiivisia, mutta alemman markkina-arvon miesten olisi oltava itse aktiivisia löytääkseen partnerin. Siten ujous ei estä naisia löytämästä partnereita samalla tavalla kuin se estää miehiä."

      • Naisasialooser11

        Hyvin sanottu vaikka palstan katkerat ja kateelliset kurpat yrittävätkin nolosti änkyttää, että nuorilla ja"komeilla"miehillä olisi valinnan varaa eli sama kuin väittäisi mustaa valkoiseksi. Näin naiset kuitenkin raivoissaan naama punaisena tekevät.

        Nuorella miehellä ei ole pienintäkään valinnanvaraa koska kaikenikäiset miehet haluavat nuoria ja kauniita naisia ja nainen tykkää vanhemmasta. Myöskään vanha nainen ei saa yhtään mitään.


    • kerro_se

      Mitä hyötyä tuosta teoriasta on ollut kenellekään?

      • lkjljk

        Opimme ymmärtämään itseämme paremmin. Normaalielämään on mahdotonta päästä mukaan enää myöhemmällä iällä.

        " Nuoruuden naissuhteiden puutteesta voi muodostua lopulta itseään toistava kierre. Seksuaalinen kokemattomuus vaikuttaa samalla tavalla haitallisesti kuin työkokemuksen puute työmarkkinoilla. Kun ei ole työkokemusta, ei pääse töihin, ja kun ei pääse töihin, ei saa työkokemusta. Samalla tavalla, jos miehellä ei ole seksuaalista kokemusta, miehen on vaikea päästä suhteeseen, ja kun ei pääse suhteeseen, ei saa seksuaalista kokemusta."


      • matkouluihin
        lkjljk kirjoitti:

        Opimme ymmärtämään itseämme paremmin. Normaalielämään on mahdotonta päästä mukaan enää myöhemmällä iällä.

        " Nuoruuden naissuhteiden puutteesta voi muodostua lopulta itseään toistava kierre. Seksuaalinen kokemattomuus vaikuttaa samalla tavalla haitallisesti kuin työkokemuksen puute työmarkkinoilla. Kun ei ole työkokemusta, ei pääse töihin, ja kun ei pääse töihin, ei saa työkokemusta. Samalla tavalla, jos miehellä ei ole seksuaalista kokemusta, miehen on vaikea päästä suhteeseen, ja kun ei pääse suhteeseen, ei saa seksuaalista kokemusta."

        Teoria pitäisi tuoda peruskouluun jossa voi jo alkuunsa kertoa pariutumisen perusperiaatteet ja mahdollisesti saattaa jo heti se ulosjäävä atm porukka mielenterveyshuollon piiriin sillä kuten kaikki tietää ilman naissuhteita jäänyt masentunut mies on kävelevä aikapommi.


      • Naisasialooser11

        Totta, MAT pitäisi ehdottomasti tuoda peruskoulun opetusohjelmaan, mutta MT-huolto on täysin turhaa AT-miesten kohdalla, pöpipillerit ja psykiatrin jaaritukset eivät AT-miestä pelasta.


      • Naisasialooser11 kirjoitti:

        Totta, MAT pitäisi ehdottomasti tuoda peruskoulun opetusohjelmaan, mutta MT-huolto on täysin turhaa AT-miesten kohdalla, pöpipillerit ja psykiatrin jaaritukset eivät AT-miestä pelasta.

        Eipä se teitä ätmejä mihinkään pelastaisi, vaikka näitä samoja palstan kliseitä jankattaisiin siellä peruskoulussakin. Ei niistä mielenterveyslääkkeistä ja psykiatrin palveluista mitään haittaakaan teille ätmeille ole, että ei kannata yhtään niitä väheksyä ja aliarvioida. Nitä ilman teidän elämänne olisi vielä monin kerroin huonompaakin.


      • yhteisrintamaan
        DarkFear kirjoitti:

        Eipä se teitä ätmejä mihinkään pelastaisi, vaikka näitä samoja palstan kliseitä jankattaisiin siellä peruskoulussakin. Ei niistä mielenterveyslääkkeistä ja psykiatrin palveluista mitään haittaakaan teille ätmeille ole, että ei kannata yhtään niitä väheksyä ja aliarvioida. Nitä ilman teidän elämänne olisi vielä monin kerroin huonompaakin.

        Tänne päin täällä marssivat ätmikäiset, myös SINÄ olet ätmikäinen


    • Onko kyseisellä teorialla mitään merkitystä..


      Tasojen tiedostaminen ei muuta sinun tasoasi. :D

      • niin.se.on

        Tieto lisää tuskaa


      • Naisasialooser11

        Tottakai sillä on merkitystä ihan samalla tavalla kun Ameriikan presidentin vaaleilla vaikka niidenkään tiedostaminen ei auta sinua lopputulokseen edes vaikuttamaan.


      • Naisasialooser11

        P.S. Ja naiset ovat kovasti kieltämässä tasoteorian paitsi toiseen suuntaan eli miehelle sanotaan kyllä, että sinun pitäisi lähestyä tasoisiasi, mutte ei pyllerösiskolle joka katselee atleettista komistusta.


      • eiköollut
        Naisasialooser11 kirjoitti:

        P.S. Ja naiset ovat kovasti kieltämässä tasoteorian paitsi toiseen suuntaan eli miehelle sanotaan kyllä, että sinun pitäisi lähestyä tasoisiasi, mutte ei pyllerösiskolle joka katselee atleettista komistusta.

        No eikö kerran ollut joku uutisjuttu pulleasta naisesta atleettisen miehen kanssa, se sai aikaan paljon jupinaa ja ilkeitä kommentteja toisilta naisilta. Eivät muka kuuluneet toisilleen.


      • Naisasialooser11 kirjoitti:

        P.S. Ja naiset ovat kovasti kieltämässä tasoteorian paitsi toiseen suuntaan eli miehelle sanotaan kyllä, että sinun pitäisi lähestyä tasoisiasi, mutte ei pyllerösiskolle joka katselee atleettista komistusta.

        Lihavuushan ei vaikuta naisen tasoon samanlailla kuin miehen tasoon..

        Pyöreys on suotavaa naisen kohalla.

        Lihava nainen on hedelmällinen ja pystyy ruokkimaan monta poikasta isoilla utareillaan. :D


        Läskit miehet voi olla seksikkäitä jos heillä on lihastaki..


        Sillon luolamies aikoina lihava ja lihaksikas mies oli varmaan joku päällikkö. :D
        Hän oli hyvin seksikäs luola-narttujen silmissä.


      • juu_ei_
        KonnaKettu kirjoitti:

        Lihavuushan ei vaikuta naisen tasoon samanlailla kuin miehen tasoon..

        Pyöreys on suotavaa naisen kohalla.

        Lihava nainen on hedelmällinen ja pystyy ruokkimaan monta poikasta isoilla utareillaan. :D


        Läskit miehet voi olla seksikkäitä jos heillä on lihastaki..


        Sillon luolamies aikoina lihava ja lihaksikas mies oli varmaan joku päällikkö. :D
        Hän oli hyvin seksikäs luola-narttujen silmissä.

        Itseäni ei kyllä lihava nainen kiinnosta paskan vertaa. Joitain afroja saattaa kiinnostaa, koska siellä tykätään big mama-tyyppisistä naisista


      • Lajien syntykii susta sit varmaan ihan turha teos ku eihä se muuta sun lajias.


      • minkkilaukku kirjoitti:

        Lajien syntykii susta sit varmaan ihan turha teos ku eihä se muuta sun lajias.

        Sen takia mie en ole sitä lukenukkaan. :D


      • juu_ei_ kirjoitti:

        Itseäni ei kyllä lihava nainen kiinnosta paskan vertaa. Joitain afroja saattaa kiinnostaa, koska siellä tykätään big mama-tyyppisistä naisista

        Mulla kiinnostaa pullukat naiset.. :p


      • hienoahienoa
        KonnaKettu kirjoitti:

        Mulla kiinnostaa pullukat naiset.. :p

        No voihan lollikka sentään, taidat olla epätoivoinen. :D


      • hienoahienoa kirjoitti:

        No voihan lollikka sentään, taidat olla epätoivoinen. :D

        Ei luiseva narttu pysty ees poikimaan. :D


      • pullukat.nou
        KonnaKettu kirjoitti:

        Ei luiseva narttu pysty ees poikimaan. :D

        On nekin poikineet. Oot saanu väärää tietoa jostain. Se selittää pullukoihin ihastumisen.


      • pullukat.nou kirjoitti:

        On nekin poikineet. Oot saanu väärää tietoa jostain. Se selittää pullukoihin ihastumisen.

        Niin varmaan onki mutta naisella kuuluu olla vähän tuota ekstraa..

        Nainen lihooki paljon helpommin kuin mies.. Vara-ravintoa mukuloille.


        Muissa kulttuureissa pullukammat naiset on niitä ykkösiä..


        Meidänki kulttuurissa arvostettiin kurveja tuossa joku aika sitten... Kunnes ranskalaiset homppelit alko levittämään kuvaa poikamaisesta naisesta.

        :D


    • minämyös

      Lukekaa palstasaarnaajat myös tämä Desmond Morrisin -joka jo edellä mainittiin- kirja nimeltänsä Alaston apina. Siinä sitä riittää puhkuntaa ja tasoteoriaa, jossa pää mene pyörälle.

      Ei pysty tasomiehet Laasanen alias "Naisasialooseri" yhtäpätevään ja "paikkansapitävään" totuteen.

      • ÄlyHoi

        "Morris wrote that the intense human pair bond evolved so that men who were out hunting could trust that their mates back home were not having sex with other men"

        Miten tämä pätee enää nykymaailmassa, kun koko tuo asetelma on lähes täysin murentunut?

        Jos miehet eivät enää käy metsällä eivätkä naiset pysyttele kotona, miksi oletettaisiin, että parisuhteetkaan toimisivat enää samalla logiikalla?


    • Mariaaaaaa

      Entä Maajussille morsian -sarja? Komea Tuomo sai muovikassillisen kirjeitä, mutta mistään ei silti tullut mitään.

      • lyhyesti

        Tuomo on ronkeli. Etsii sellaista mitä ei ole olemassakaan.


      • ööööppp

        Ei tullut vai? Kuvittelin että suhde jatkui.


    • sontaaon

      Tuollaista roskaa ei kannata lukea

      • seontiedettä

        Tiedettä ei roskaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2307
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1423
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1218
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1120
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      909
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      841
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      832
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      204
      817
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      802
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe