Tuloerot kasvavat - rikkaat rikastuvat

Porvaripolitiikkaa

Yritysjohtajien palkat jatkavat nousuaan satoja prosentteja, siinä kun duunarin palkkoja jäädytetään ja etuuksia leikataan.
Mistä tämä johtuu? Se johtuu siitä, että ihmiset äänestävät porvareita eduskuntaan. Kun vasemmistolla oli suuri osuus edustajista, nousivat palkat ja työsopimukset paransivat työläisten asemaa. Nyt porvarihallitus painostaa täysillä EK:n ja työnantajien kanssa heikentämään palkkoja ja työsopimuksia nollatuntisopimuksineen ja osa-aikatöineen.
Irtisanomisia helpotetaan samalla kun rikkaille annetaan mahdollisuudet kätkeä omaisuutensa ulkomaisiin rahastoinin tai vakuutuskuoriin piiloon verottajalta. Isojen perintöjen verotusta pienennetään entisestään, ettei tarvitsisi kierrättää rahoja säätiöiden kautta, vaan suku saisi isot rahat suoraan käyttöönsä. Sitten ei tippuisi edes almuja säätiöiltä vähävaraisille.

8

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maailman.meno

      Onki todettu, että Suomi on pohjoismaista yhdysvaltalaisin maa. Siellä jokainen saa pärjätä omillaan ja kilpailu on rajua työpaikoilla. Sama meno on annettu rauhalliselle pohjolan kansalle. Ei ole mikään ihme, että loppuun palamiset ovat arkipäivää nykyaikana.

    • "Yritysjohtajien palkat jatkavat nousuaan satoja prosentteja, siinä kun duunarin palkkoja jäädytetään ja etuuksia leikataan. "

      Älä valit.
      Ne leivän murut varisevat sieltä ruikkaan croisantista sinne lattiatason rotille.
      Näin Kokoomus-RKP-Keskusta -eliittijengi teille kertoo.

      • Valehtelun.keveys

        Porvarit ovat oppineet valehtelemaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Väitetään selvää asiaa aivan toiseksi totisella naamalla ja nauretaan asiaa oikaisevalle.
        Esim. Stubb käänsi luvut 10% ja 90% toisin päin, mutta se ei sentään uponnut kansaan, koska se oli liian selvä valhe. Paremmin valehtelevat ottavat totuutta pienen palasen ja puolustavat valhettaan tämän totuuden turvin. Esim. Orpo väittää heidän tukeneen opiskelijoita ja kouluja, koska palauttivat osan ottamistaan rahoista takaisin kouluille. Nämä rahat tosin menivät aivan vääriin asioihin, jotka eivät auttaneet opiskelijoita eikä koulutuslaitoksia työssään.


      • Valehtelun.keveys kirjoitti:

        Porvarit ovat oppineet valehtelemaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Väitetään selvää asiaa aivan toiseksi totisella naamalla ja nauretaan asiaa oikaisevalle.
        Esim. Stubb käänsi luvut 10% ja 90% toisin päin, mutta se ei sentään uponnut kansaan, koska se oli liian selvä valhe. Paremmin valehtelevat ottavat totuutta pienen palasen ja puolustavat valhettaan tämän totuuden turvin. Esim. Orpo väittää heidän tukeneen opiskelijoita ja kouluja, koska palauttivat osan ottamistaan rahoista takaisin kouluille. Nämä rahat tosin menivät aivan vääriin asioihin, jotka eivät auttaneet opiskelijoita eikä koulutuslaitoksia työssään.

        " Esim. Orpo väittää heidän tukeneen opiskelijoita ja kouluja, koska palauttivat osan ottamistaan rahoista takaisin kouluille."

        Kaikki ovat myös kilpaa jahtaamassa veronkiertäjiä, heti hallintarekisterilaien hyväksymisen jälkeen :-)


    • PieniPiruVasempaan

      Suomessa tuloerot ovat gini-kertoimella mitattuna kasvaneet eniten 90-luvun jälkeisessä talouden elpymisessä demarihallituksen aikana. Joko demarit hyväksyvät tuloerojen kasvun tai sitten eivät voineet sille mitään.

      Tuloerot kasvavat noususuhdanteessa ja pienenevät laskusuhdanteessa koska suhdanteet vaikuttavat suoraan sijoittajien, yrittäjien ja ylimmän johdon omaisuuteen ja tuloihin. Ainoa tapa poistaa tuloerot on se, ettei kenelläkään ole mitään koska aina tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät kaikki rahat heti, kun ne saavta ja ottavat velkaakin niin paljon kuin voivat.

      Demarit ja AY-liike hyväksyy suuret tuloerot.
      Teollisuusliiton Riku Aalto toietaa palkastaan: "Kyllä kai minullakin on oikeus osallistua myös pörssiyhtiön hallituksen toimintaan, ja totta kai lähtökohta täytyy olla se, että silloin kun palkitsemisia arvioidaan, palkitsemiskäytäntö on samanlainen kuin saman suuruisissa pörssiyhtiöissä, hän toteaa."

      Käytännössä se tarkoittaa, että on olemassa vasemmiston hyväksymä yleinen palkkataso pörssiyhtiöiden isoille pomoille ja tietenkin siinä sivussa muillekin pomoille. Korkeat palkat eivät siis oel mitenkään paha asia vaan yleiset tasot ovat sellaisia, johon AY-liikein vetoaa.

    • 653184

      Kaikkien palkat ovat nousseet, sillä tänä vuonna duunarit saivat palkankorotukset.

      Duunarit eivät ole halunneet yrityksen tulokseen sidottua palkkausjärjestelmää itselleen, joten niin positiivisen kuin negatiivisen tuloksen vaikutukset ovat heille oman toiveensa mukaan pienet. Aika outoa parkua siitä, että saa haluamansa.

    • Kyllä.Raha.Kelpaa

      Poliitikot eivät päätä yritysjohtajien palkoista, vaan omistajat.
      Poliitikot päättävät omista palkoistaan. Lisäksi he päättävät entisten poliitikkojen ja valtavan virkamieskunnan ja erilaisiin julkisiin laitoksiin sidoksissa olevan avustaja- ja konsulttijoukon palkoista. Joukossa on paljon tyhjäntoimittajia palkkioviroissaan :)

    • Riku.Aalto

      Tarkoittiko aloittaja minua. Olen nääs Suomen Ahnein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      844
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      793
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      48
      677
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      225
      660
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      46
      589
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      560
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      526
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      520
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      500
    Aihe