Yksinkertainen kotitesti paljastaa oletko rumaätmi

Tullessani viimeviikolla töistä kotiin ja ajoin taloyhtiömme parkkiin autoni ajoi viereeni myös naapuritalon komea mies. Parkkiksen edessä on taloyhtiön leikkikenttä, jossa kotiäidit ja yksinhuoltajat usein iltapäivisin on lapsien kanssa. No mennessäni postilaatikoille kuulen selkäni takaa, kun tälle komealle miehelle nätit naiset huutavat leikkikentältä "hei sulla jäi autossa valot päälle" Tästä alkoi heillä komean miehen kanssa hetkellinen hihittely kommunikointi ja tulikin heti mieleen, että ei varmasti olisi mulle sanoneet valoista mitään. Niinpä päätin tänään kokeilla samaa töistä tullessa, kun näin saman äitilauman lapsien kanssa leikkimässä. Jätin tahallani autooni valot päälle ja menin postilaatikolle. Kun katsoin selkäni taakse näin, kun äidit olivat katse suunnattuna autooni, mutta ei puhettakaan että olisivat huomauttaneet minulle asiasta. Autoni on vielä iso ja valot näkyy selvästi jäädessään päälle. Menin kotiin ja odottelin hetken kuikuillen sälekaihtimen takaa tulisiko kukaan mulle asiasta huomauttamaan. Ei tullut. Viiden minuutin jälkeen menin autolleni takaisin sammuttamaan valoja. Jokainen nainen näki ja katsoi kun kävelin autolle ja sammutin valot, mutta yksikään ei puhunut mitään.
Eli mitä tästä voi päätellä: On ihan sama vaikka ruman miehen auton akku tyhjenisi ja siitä tulisi seuraavana aamuna ongelmia. Naiset on kyllä todella julmia ja vain ulkonäön takia.
Ruma mies voisi olla vaikka lajinsa viimeinen ja ketään ei se kiinnostaisi. Nainen talloisi mielummin viimeisen tarantellan maailmassa kuoliaaksi, koska on hyiyökiik ruma, mutta jos maassa kyhjöttäisi maailman viimeinen ihanasti piipittävä linnun poikanen niin ei varmasti tallaisi, vaan ottaisi käsiin ja pelastaisi. Ruma mies on kuin tarantella naisille.
36760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Vai olivat ne naiset nättejä. Silloinhan he noudattivat vain tasoteoriaa jota te ätmit pidätte raamattunanne. Eihän siis mitään uutta infoa.

Miks jankkaat samaa kun ei se totuus muuksi muutu?!? Vai epäiletkö silti salaa, ettei tasoteoria olisi totta? Onko epäusko epäjumalaanne vallannut mielesi!??

2Äänestä
  • Koskas olen tästä aiemmin jankannut? Ei tarvitse kun päivä selata tämän palstan keskusteluja, niin asiaan saa hyvinkin paljon selkeyttä mikä on koko juonen kaava. Tietääkseni naisille ei ole tasoteoriaa olemassakaan. Miksi sitten naiset ilmoittavat komealle miehelle valoista, mutta ei rumalle ellei tasoilla olisi asian kanssa tekoa?
    Ja miksi sinuttelet? Kuin ollaksesi käsityksessä, että täällä on vain yksi ätmi ja loput parasta a ryhmää.
    Onhan se toisaalta helpompi uskotella muille, että "kaikki muut ovat kanssani samaa mieltä mutta yksi ainoa ätmi erimieltä"

    Äänestä

Miten työttömällä ätmille olis muka vara autoon? Varaa kiristää vielä bydjettiä

1Äänestä
  • Mistä päättelet, että työtön olisin? En edes muista aikaa millaista oli elää joskus opiskelujen aikaan hamassa menneisyydessä työttömänä ja rahattomana. Ja on varaa pitää kahtakin autoa.

    1Äänestä

  • Työtön ätmi tekee pimeitä töitä ja ostaa auton. Itse olen tehnyt niin ja siksi omistan auton.

    1Äänestä

Voivoivoi uli uli uli uli uli uli

2Äänestä

Voi ei! Ei ollut yhtään Mazya pelastamassa tilannetta! Nuoriahuoria vain. Vanhassa vara parempi😉

Äänestä
  • Nyt olet hakenut jo nallin ja meisin keskusteluun. Kenet vielä?

    1Äänestä

Kai ne huomasi jujun jota yritit tai ajatteli että sun hienossa autossa valot sammuvat viiveellä itsestään. Tiesivät että naapuritalon komean miehen Ladassa ei mitään valoautomatiikkaa ole.

1Äänestä

Ruma nainen olisi komealle miehelle huomauttanut että autosta jäi valot päälle. umalle miehelle nainen ei sanoisi mitään. Sama se oli työpaikalla, komealle miehelle toivotetaan hyvät huomenet mutta rumalle ei.

Äänestä
  • On taas aloittaja oikein tyypillinen ätmi, joka täällä naisia turhasta syyllistää ja muutenkin turhasta valittaa tyhjän takia. Ainoa hyvä puoli aloittajassa on se, että hän on sentään työelämässä, eikä ole jäänyt sieltä pois muiden palstan ätmien tavoin.

    2Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    On taas aloittaja oikein tyypillinen ätmi, joka täällä naisia turhasta syyllistää ja muutenkin turhasta valittaa tyhjän takia. Ainoa hyvä puoli aloittajassa on se, että hän on sentään työelämässä, eikä ole jäänyt sieltä pois muiden palstan ätmien tavoin.

    koskahan sä pimahdat niin, että murhaa naisia kostoksi omasta naisettomuudesta, saamattomuudesta, epäsosiaalisuudesta, kaljusta päälaesta ja huonosta työpaikasta. niin ja ankarista vanhemmista.

    haetaan itsellesi pian apua

    1Äänestä

  • haluanauttaa kirjoitti:

    koskahan sä pimahdat niin, että murhaa naisia kostoksi omasta naisettomuudesta, saamattomuudesta, epäsosiaalisuudesta, kaljusta päälaesta ja huonosta työpaikasta. niin ja ankarista vanhemmista.

    haetaan itsellesi pian apua

    Turhaan sä ätmipaskaluuseri mulle tulet tota apuasi tarjoamaan, sillä mieluummin sä voisit auttaa niitä sun kaltaisiasi ätmejä.

    Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka. Lisäksi mun sosiaaliset taidot ovat myös olleet aina erinomaisen hyvät ja mun on aina ollut helppo keskustella muiden ihmisten kanssa missä tahansa. Mä oon myös hyväpalkkaisessa työssä, kun tienaan peräti 12-14euroa/tunti lisät päälle.

    Onneksi näin aikuisena miehenä sitä ei vanhemmat vaikuta mitenkään omaan elämään. Paitsi sulla vanhempien nurkissa asuvalla ätmillä ne voi kyllä vaikuttaa paljonkin.

    1Äänestä

Ei miehiäkään kiinnosta paskan vertaa, kuinka ruman naisen autolle kävisi. Nättejä naisia ollaan kyllä kilvan auttamassa silloinkin, kun ne eivät apua edes tarvitse.

2Äänestä

darkfear jaksaa peukuttaa omia kirjoituksiaan.

1Äänestä

Minä ratkaisen dilemman!

Olet äkäinen vihainen ätmi! Pihapiirissäsi on tavallinen hyväitsetuntoinen mies. Hän puhuu ihmisille mukavasti ja osoittaa, että voi olla kiva ihminen häntä kohtaan. Itse taas murjotat ja luot epäiskoisia katseita sinnetänne. Olet epäluuloinen ätmi. Olet keksinyt olevasi ätmi. Tämän palstan avulla ja pohjautuen kokemuksiisi.

Ei kukaan halua sotkeutua sinun elämääsi. Olet äkeä ätmi. Et puhu, et ole kuin äkeä ätmi. Et hymyile edes lapsille.

1Äänestä
  • No ätmeillä onkin aina huonot sosiaaliset taidot ja he eivät koskaan osaa jutella ihmisten kanssa, kun muutenkin kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen on heille aina niin vaikeaa. Sitten aina ätmit syyttävät turhan takia naisia siitä, kun he eivät huomioi ollenkaan niitä ätmejä, jotka jo karkoittavat muut ihmiset luotaan omalla käytöksellään.

    1Äänestä

  • Et ratkaissut muuta kuin epäluuloa päässäsi rumia kohtaan. Ja mistä päättelet, että en juttele muille edes lapsille? Olen hyvinkin avoin myös syystä että kuulun taloyhtiömme aktiiveihin ja kokouksissakin olen päättävissä tahoissa. Höpöttelen mielellään pihalla liikkuville lapsillekin. Myös asiakas palvelu ammattini luo sosiaalisuutta. Mikään muu ei selitä kyseistä tapahtumaa kuin se, että naisilla on ennakkoluuloja koskaan naisia saamattomia rumia kohtaan. Ettekös te väitä aina että "nainen vaistoaa"? Ilmeisesti senkin, että tuo ei oo koskaan saanu naista. Mut senhän kertoo jo ruma ulkonäköni.

    Äänestä

  • Akkutyhjäksvaan kirjoitti:

    Et ratkaissut muuta kuin epäluuloa päässäsi rumia kohtaan. Ja mistä päättelet, että en juttele muille edes lapsille? Olen hyvinkin avoin myös syystä että kuulun taloyhtiömme aktiiveihin ja kokouksissakin olen päättävissä tahoissa. Höpöttelen mielellään pihalla liikkuville lapsillekin. Myös asiakas palvelu ammattini luo sosiaalisuutta. Mikään muu ei selitä kyseistä tapahtumaa kuin se, että naisilla on ennakkoluuloja koskaan naisia saamattomia rumia kohtaan. Ettekös te väitä aina että "nainen vaistoaa"? Ilmeisesti senkin, että tuo ei oo koskaan saanu naista. Mut senhän kertoo jo ruma ulkonäköni.

    Mitä "ennkkoluuloja"?
    Välinpitämättömyyttä vain, kuten miehilläkin rumia naisia kohtaan.

    1Äänestä

Kyseessä kateellinen narsisti? Toi toinen sai huomioo, minä en.

;D

1Äänestä
  • Taitaa peilistäsi kurkkia narsisti, kun tiedät mistä puhut;)

    1Äänestä

  • Toisenne tunnistatte palsta narsut!

    2Äänestä

Tajusivat heti, että sun toiminnallasi oli tarkoitus. Edellisenä päivänä tuijottelit tarkkaan meneillään olevaa tilannetta. Sellaisen huomaa kyllä. Seuraavana päivänä jätit itse valot autoosi.

"Autoni on vielä iso ja valot näkyy selvästi jäädessään päälle." Tiesivät että näkyy sullekin. Luultavasti joku hälytysääni on vielä ulvonut, kun olet avannut auton oven ja naiset ovat kuulleet senkin. Olet taas seurannut tiukasti katseellasi niitä naisia. Ehkä ajattelivat ensin, että jätät jostain muusta syystä valot päälle tarkoituksella. Kun olet sitten palannut ne sammuttamaan myöhemmin, ovat viimeistään oivaltaneet mistä oli kysymys.

Se huomion saanut mies oli varmaan jutellut aikaisemminkin mukavia niiden naisten kanssa, ainakin huikannut hyväntuulisesti tervehdyksen ohi mennessään. Sinä olet vain tuijotellut kiukkuisesti mitään sanomatta, ja päälle vielä tuollainen nolo huomionhaku joka näyttää todella omituiselta käytökseltä.. tuollaisista tyypeistä pysytään mieluusti loitolla.

4Äänestä
  • Ei seuraavana päivänä vaan seuraavalla viikolla. Eihän naiset huomaa kaikkea kun et tätä asiaa huomannut.
    Mutta selvä asia on se että jöröjukat eivät saa huomiota osakseen, ap voi syyttää itseään.

    Äänestä

  • Ei ollut edellistä päivää, vaan kokeilulla oli lähes viikon väli esimerkki tapaukseen. Mutta käytöksen huomaa muutenkin. Ikäiseni tai nuoremmat naiset eivät käytännössä koskaan tervehdi, vaan kääntävät päänsä pois. Kun taas komeille miehille juttelevat ja moikkaavat kauempaakin. Käytöstavat alkavat löytymään 50 ikäluokan naisilta. He tervehtivät ja jäävät juttelemaankin. Eli ikääntyville naisille pinnallisuus katoaa tietyssä iässä.

    Äänestä

  • Akkutyhjäksvaan kirjoitti:

    Ei ollut edellistä päivää, vaan kokeilulla oli lähes viikon väli esimerkki tapaukseen. Mutta käytöksen huomaa muutenkin. Ikäiseni tai nuoremmat naiset eivät käytännössä koskaan tervehdi, vaan kääntävät päänsä pois. Kun taas komeille miehille juttelevat ja moikkaavat kauempaakin. Käytöstavat alkavat löytymään 50 ikäluokan naisilta. He tervehtivät ja jäävät juttelemaankin. Eli ikääntyville naisille pinnallisuus katoaa tietyssä iässä.

    "Käytöstavat alkavat löytymään 50 ikäluokan naisilta. He tervehtivät ja jäävät juttelemaankin."

    He ovatkin sitä sukupolvea jotka saivat hyvän kotikasvatuksen.

    1Äänestä

  • Ehdit ensin.

    Ja lisäksi..

    "Nainen talloisi mielummin viimeisen tarantellan maailmassa kuoliaaksi, koska on hyiyökiik ruma"

    Ei saa sekottaa viattomia luontokappaleita ätmistelyyn.

    1Äänestä

  • selitys kirjoitti:

    "Käytöstavat alkavat löytymään 50 ikäluokan naisilta. He tervehtivät ja jäävät juttelemaankin."

    He ovatkin sitä sukupolvea jotka saivat hyvän kotikasvatuksen.

    Ei kun silloin ei tarvitse pelätä että nuori ätmi ihastuisi päätä pahkaa..Teillehän riittää kun kassaneiti sanoo päivää.

    1Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Ei kun silloin ei tarvitse pelätä että nuori ätmi ihastuisi päätä pahkaa..Teillehän riittää kun kassaneiti sanoo päivää.

    Niimpä.
    Niiden 50 naisten ei tarvitse pelätä saavansa maanvaivan kyseisestä herrasta, siksi ne voivat vaputuneesti jutella myös hänelle.

    1Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Ehdit ensin.

    Ja lisäksi..

    "Nainen talloisi mielummin viimeisen tarantellan maailmassa kuoliaaksi, koska on hyiyökiik ruma"

    Ei saa sekottaa viattomia luontokappaleita ätmistelyyn.

    Tuo onkin mainio esimerkki naisten pikkumaisuudesta ja tavasta ajatella vain visuaalisesti ei järjellä. Niinpä. Kumpi on suojelullisesti arvokkaampi se lajinsa viimeinen ruma eläin vai söpö eläin? Söpöjä mieluummin suojellaan. Ihan sama periaate toimii miestenkin arvottamisella ruumiin ja komeisiin. Rumat ei ansaitse kunnon käytöstä mutta komeat kyllä. Sairas tapa ajatella vain pinnallisesti.

    Äänestä

On minullakin naisten pinnallisuudesta kokemuksia. Esim. kerran tein kaverin tyttöystävälle ja hänen kavereilleen palveluksen ja he antoivat kiitoksen eräälle toiselle miehelle tästä tekemästäni palvelusta. No ei siinä vielä mitään. Sitten kun he halusivat tekniseen asiaan apua, niin kysyivät kuitenkin minulta (enkä tietenkään "tiennyt" vastausta ongelmaan). Mutta sellaisia nuoret kauniit naiset ovat, he yrittävät hyväksikäyttää ätmejä ja jos ätmi tekee jonkin palveluksen heille, niin he antavat kunnian sellaiselle miehelle, josta he tykkäävät. Naisten käytös yleisesti ottaen on erittäin epätasa-arvoista ja he narsistisella tavalla arvottelevat miehiä. Siksi ihmettelenkin miksi länsimaisissa yhteiskunnassa on feminismi niinkin korkeassa asemassa. Sehän on todella narsistinen ja epätasa-arvoistava "usko".

Äänestä
  • Minua taas huvittaa näissä feministisissä naisten kommenteissa se, että he pyrkivät kaikin keinoin puolustamaan naisten huonoa käytöstä tyyliin: Miksi ätmi ei saanut joulukorttia? "-koska ätmi ei lähettänyt ensin" Miksi ätmiä ei tervehditty? "Koska ätmi ei tervehtinyt ensin" Kaikki tämä asetelma kääntyy heti toisinpäin, kun kyseeseen tulee atleettinen adonis.

    Äänestä

  • Erikoistatässä kirjoitti:

    Minua taas huvittaa näissä feministisissä naisten kommenteissa se, että he pyrkivät kaikin keinoin puolustamaan naisten huonoa käytöstä tyyliin: Miksi ätmi ei saanut joulukorttia? "-koska ätmi ei lähettänyt ensin" Miksi ätmiä ei tervehditty? "Koska ätmi ei tervehtinyt ensin" Kaikki tämä asetelma kääntyy heti toisinpäin, kun kyseeseen tulee atleettinen adonis.

    Kyllä se ihan miehestä riippumatta on niin, että mies tervehtii ensin ja lähettää kortin ensin. Nainenhan on tyrkky, jos ensimmäisenä niin tekee. Siis miesten mielestä.

    1Äänestä

  • Naiset siis käyttäytyvät miehiä kohtaan ihan samalla tavalla, kuin miehet naisia kohtaan.

    1Äänestä

saman miehien käytöksestä. Jos asiakaspalvelija on komea mies, niin hän palvelee paremmin ja hymyillen hyvännäköistä naista. Ei minkään näköiselle ja pyöreälle ei hymyillä ja homma koitetaan hoitaa nopeasti pois. Lisäksi mies voi katsoa halveksivasti.

Joskus asioinut jossain urheilukamaa myyvissä liikkeissä, niin siellä katsotaan heti nyrpeästi, että mitä tuo paksukainen tänne tulee, tai jos on jotain urheiluravinteita esitteleviä ihmisiä kaupassa, niin eivät edes koita pyytää maistamaan. Ihan samanlaisia miehetki ovat.

1Äänestä
  • Asiakaspalvelusta sen verran, että urheilukamaa myyvissä kaupoissa nyt myyjät ovatkin usein sellaisia "Chad"- ja "Stacy"-tyyppisiä ihmisiä, Esim. XXL-kauppaankin on valittu lähinnä treenattuja naisia (ja nämä tiukoissa vaatteissa, nam!) ja miehiä, eikä hirveästi varmaan ole katsottu muuta kuin ulkonäköä valintakriteereissä. Joten ei ihan päde tämä väitteesi noin yksinkertaistettuna.

    Itse taas olen huomannut, että kun on baarimikkoja ja -minnoja, niin noissa tehtävissä miehet ovat lähes aina olleet paljon tasa-arvoisemmin käyttäytyviä. Naiset useimmiten tarjoilevat pärstäkertoimen mukaan eikä sen mukaan kuka on ensin. Miehet ovat olleet 90-prosenttisesti asiallisempia. Tästä minulla on yli 10 vuoden kokemusta.

    2Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Akkutyhjäksvaan kirjoitti:

Tullessani viimeviikolla töistä kotiin ja ajoin taloyhtiömme parkkiin autoni ajoi viereeni myös naapuritalon komea mies. Parkkiksen edessä on taloyhtiön leikkikenttä, jossa kotiäidit ja yksinhuoltajat usein iltapäivisin on lapsien kanssa. No mennessäni postilaatikoille kuulen selkäni takaa, kun tälle komealle miehelle nätit naiset huutavat leikkikentältä "hei sulla jäi autossa valot päälle" Tästä alkoi heillä komean miehen kanssa hetkellinen hihittely kommunikointi ja tulikin heti mieleen, että ei varmasti olisi mulle sanoneet valoista mitään. Niinpä päätin tänään kokeilla samaa töistä tullessa, kun näin saman äitilauman lapsien kanssa leikkimässä. Jätin tahallani autooni valot päälle ja menin postilaatikolle. Kun katsoin selkäni taakse näin, kun äidit olivat katse suunnattuna autooni, mutta ei puhettakaan että olisivat huomauttaneet minulle asiasta. Autoni on vielä iso ja valot näkyy selvästi jäädessään päälle. Menin kotiin ja odottelin hetken kuikuillen sälekaihtimen takaa tulisiko kukaan mulle asiasta huomauttamaan. Ei tullut. Viiden minuutin jälkeen menin autolleni takaisin sammuttamaan valoja. Jokainen nainen näki ja katsoi kun kävelin autolle ja sammutin valot, mutta yksikään ei puhunut mitään.
Eli mitä tästä voi päätellä: On ihan sama vaikka ruman miehen auton akku tyhjenisi ja siitä tulisi seuraavana aamuna ongelmia. Naiset on kyllä todella julmia ja vain ulkonäön takia.
Ruma mies voisi olla vaikka lajinsa viimeinen ja ketään ei se kiinnostaisi. Nainen talloisi mielummin viimeisen tarantellan maailmassa kuoliaaksi, koska on hyiyökiik ruma, mutta jos maassa kyhjöttäisi maailman viimeinen ihanasti piipittävä linnun poikanen niin ei varmasti tallaisi, vaan ottaisi käsiin ja pelastaisi. Ruma mies on kuin tarantella naisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu