Jos tiputtaa esimerkiksi lautasen ja se halkeaa keskeltä, mistä johtuu että palasia ei enää saa takaisin yhteen, ilman liimaa? Kun lautanen oli ehjä, lautanen veti itseään yhteen kovalla voimalla, että sitä on vaikea saada halki käsillä, joka varmaan johtuu atomien sähkömagneettisesta voimasta. Mitä noille atomeille on tapahtunut siinä rikkinäisessä lautasessa, että ne ei jostain syystä enää vedä toisia sähkömagneettisella voimalla?
Rikkinäisen vs ehjän lautasen atomit
Atomienfysiikka
9274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Molekyylejä koossa pitävät voimat ovat kantamaltaan hyvin lyhyitä. Löytyy hakusanoilla Van der Waals voima.
Sähkömagneettinen voima itsessään on varsin pitkän kantaman voima, mutta molekyylien tapauksessa on siellä yhtäsuuri määrä positiivista ja negatiivista varausta hyvin lähellä toisiaan. Pistevarauksen sijaan onkin dipolista tai kvadrupolista kysymys. Molekyylien muodostamien dipoleiden välinen puoleensavetävän voima tuntuu vain noin 0.6 nm etäisyydellä (millimetrin miljoonasosan puolikas).
Kun rikot keraamisen aineen niin aineessa valmistuksesta peräisin olleet jännitykset vääntävät aineen pinnat eri muotoon kuin missä ne olivat aineen ollessa ehjä. Vaikka painat osaset takaisin paikalleen eivät pinnat enää kosketa toisiaan kuin hyvin pieneltä alalta. Et saa molekyyleja takaisin vierekkäin vaan siellä on mikrometrikaupalla tyhjää tilaa välissä. Pienen kontaktipinta-alan ongelma on syy sille, että jäähdytyslevyjä kiinnitetään prosessoreihin ja muihin komponentteihin käyttäen kolot täyttävää tahnaa.
Jos painat vastakkain kaksi erittäin tasaista puhdasta metallipintaa niin ne tarttuvat toisiinsa varsin voimakkaasti. Löytyy hakusanoilla mittapala imeyttäminen.
Eipä paljoa lisättävää van-der-waals vastaukseen.
Kosketus puuttuu siitä se pääosin johtuu.
Varmaankin ne atomit järjestäytyvät uudelleen halkeamapinnoilla kun viereiset atomit jäävät toiseen puolikkaaseen. Halkeamapinnat eivät ole enää toistensa peilikuvia.
Niin ja jokunen atomipallo saattaa mennä rikki kovien voimien vaikutuksesta. Ei se atomikaan ole tuhoutumaton. Rikkoutuneet atomit muodostavat kvarkkijauhoa. Sitä kun sekoittaa maitoon niin syntyy rahkaa josta ihminen saa voimaa!
Tuo oli jo maatalousjärkeä.
Atomiydin saattaa tosiaan hajota iskun voimasta. Hajoamisvakio riippuu paineesta.
Melkoinen isku pitää olla. Atomi on tyhjää höttöä ja kappaleiden välisissä iskuissa vaikuttaa lähinnä sähkömagneettinen hylkimisvoima. Alkeishiukkaset eivät missään normaaleissa iskuissa törmää toisiinsa. Esimerkiksi millään kemiallisella räjähdyksellä ei atomeja hajoiteta.
Ei tuo lautanen ollut niin kaukaa haettua kuin voisi äkkiä kuvitella. Tunnet metallisidoksen, jossa sidos on metalliatomien välinen kemiallinen sidos.
Kun metalliputki tai -levy murtuu, myös kahden vierekkäisen atomin välinen "elektronihöttö" antaa periksi. Kahden "vierekkäisen" atomin kemiallinen metallisidos lakkaa olemasta, ja ainakin osa järjestäytyy uudelleen.
Kappaleiden törmäyksillä saa tosiaan olla melkoinen energia ennenkuin niillä saadaan yhtään ytimen hajoamista eli fissiota tapahtumaan. Atomin ytimillä on positiivinen varaus, joten kahden ytimen saaminen edes kosketuksiin vaatii tuon karkoittavan Coulombin voiman voittamista.
Vaikka tuota coulombin voimaakaan ei huomioitaisi ovat törmäyksessä tarvittavat energiat ei-radioaktiivisille mutta lähellä hajoamisen rajaa oleville aineille kuten lyijylle suuruusluokkaa 15...20 MeV per ydin. Tuon energian saavuttaminen edellyttäisi, että ajetaan nokkakolarissa vastakkain kaksi lyijyatomia joilla on molemmilla vastakkaissuuntainen nopeus 2000 km/s.
Edes nopean meteoriitin törmäys ei riitä tuottamaan niin suuria kohtausnopeuksia ja lämpötiloja, että siinä hajoaisi atomien ytimiä.
Esineiden törmäyksissä ei siis atomeita hajoa. Jotta esineen saisi sellaiseen nopeuteen että sillä olisi tarpeeksi energiaa aiheuttaa fissioreaktio on siihen pumpattu energia ehtinyt hajottaa esineen pilveksi irrallisia atomeita (plasmaa).
Plasmaa törmäyttämällä voi sopivissa olosuhteissa harrastajakin saada vähäisemmälläkin energialla aikaan ydinreaktioita (fuusio) ja säteilyttää itseään tavanomaisen röntgensäteilyn lisäksi myös neutroneilla, kts nimimerkkini hakusanana.