Kuinka kauan

meinaatte elää elämäänne?
Ilmoita


Nooh.
Ainahan se ilta on tavoitteena.
Että omin jaloin sänkyyn pääsisi.
Noloa jos pitäisi tilata kantajat.
1 VASTAUS:
Äitini eli 84-vuotiaaksi ja isäni 95-vuotiaaksi. Niistä keskiarvo on 89,5 vuotta. Aika kohtuullinenikä. Pelasimme spiritismiä likkakavereiden kanssa teininä ja kysyttiin että miten kuolemme. Minun kohdallani tuli vastaus että vanhuuteen. Oli ihan järkevä vastaus, mutta siihen kertaan loppui pelaaminen kun kaikki olivat niin peloissaan kun lasi liikkui ihan oikeasti. Ei sen jälkeenkään enää koskaan pelattu spiritismiä.
+Lisää kommentti
Oletko itse jotenkin kuolemansairas vai miksi haluat keskustella aiheesta???
1 VASTAUS:
Tuli vain puheeksi rintasyöpäepäilyn johdosta. Puhe oli lähinnä siitä hoitaisiko vai antaisiko mennä. Tulimme tulokseen, että ehkä antaisi mennä. Tässä iässä! Aktiivivuodet eläneenä!
Itseäni ainakin hoito hirvittäisi kaikinpuolin.
+Lisää kommentti
Itse toivoisin eläväni vielä 15 vuotta, ainakin. Täyttäisin silloin 80 v. Eläisin 5 vuotta kauemmin kuin äitini. Jos saan näin hyvässä fyysisessä kunnossa elää vielä vuosia, niin toki tuo 80 v. saisi roimasti kivuta ylöspäin. Niin kuitenkin, että tulisin omin voimin toimeen.
1
Ilmoita
Saa nähdä, joko huomenna viikate heilahtaa, vai vasta 30 vuoden päästä.
1
Ilmoita
Eipä tuota etukäteen tiedä kauanko sitä elää, lähtöhän voi tulla jo vaikka huomenna.....miksi edes ajatella koko asiaa vaan ottaa päivä kerrallaan.....
1
Ilmoita
En ole asettanut takarajaa. Jos saan elää tämänhetkistä tapahtumarikasta elämääni niin vielä kauan.
Ilmoita
En tiedä.

Oletus on, en kovin vanhaksi, terveys.... Sairaana kituminen ei kiinnosta pätkääkään, siks ihmettelen ihmisten pitkän eliniän haaveita. Aivan liikaa katellut kituvia ihmisiä, jotka nyt vaan ei kuole sitten millään.

Kannatan eutanasiaa, en ihmisen kiduttamista. Tosin, asiasta ei apua, jos joku ihan kanttuvei, eikä voi sitä sitten pyytää. Mutta ainakin monille se tois helpotusta, myös yhteiskunnalle.

Ällistellyt, palstalla keskustellaan nykyisin älyttömästi kuolemasta, hautaamisesta, arkuista, uskonnosta , aika synkät on ihmisten ajatukset, johtuneeko syksystä.

Syanidipillerit jokaiselle, joka alkaa loispummieläkeläiseksi, säästäs luontoo, ihmistä itseään, omaisia, etenkin yhteiskuntaa monelta joutavalta ongelmalta.

=DW=
3 VASTAUSTA:
Yeap, keikumme osittain samoilla laineilla; olen myös eutanasian kannattaja ja on mielestäni järjetöntä kiduttaa ihmistä lääkkeillä ja hoidoila vuositolkulla, jos paluuta ei enää ole.

Hoitotahdossa voi ilmaista sen, miten haluaa ja tahtoo toimittavan sitten, kun / jos ei enää itse pysty / kykene toivettaan ilmaisemaan.
Eläkkeellä elän elämäni parasta aikaa. Syaniidipillerin voisin ottaa talteen jos terveys romahtaa niin että en pysty huolehtimaan itsestäni. Jos sitten pystyn edes sitä pilleriä ottamaan.
Toissa-aamuna jouduin heräämään kuudelta, jännitin jo etukäteen, tuntui raskaalta :) Kiitollisuus valtasi mielen kun saan nukkua niin kauan kun haluan.
Eipä käy kateeksi vuorotyötä tekevää kaveriani.
Mitä tarkoittaa "loispummieläkeläinen" ? Ihmisethän tienaavat itse eläkerahansa työaikanaan. "Joutavalta ongelmalta" kuulostaa aika pahalta ilmaisulta kun puhutaan kuitenkin ihmisyydestä. Mutta se tietty raja olisi silti tärkeää asettaa.
+Lisää kommentti
No, ensin nuo tunnit 388500 , sit mietin jatkosta
Ilmoita
Riippuu elämän laadusta. Ja siitä uskallanko ottaa riskejä ja esim. uskallanko nousta sängystä tai vetää henkeä.
Kun olin nuorempi olin toivonut että eläisin vanhemmaksi kuin isäni, joka kuoli 53-vuotiaana, samaan sairauteen joka oli kaataa minut 47-vuotiaana. Siitä saakka olen aina ajatellut että jokainen vuosi on lahja.
Nyt en ajattele kuolemaa enkä mieti miten voisin jatkaa täällä telluksella keikkumista. Toivon vain terveyttä ja ajatuksien selkeyttä ja muistin pitävyyttä loppupeleihin saakka. Mutta arkkuun en mene makaamaan ja odottamaan pelokkaana kuolemaa ennen aikojaan.
1 VASTAUS:
Isäni kuoli myös nuorena 57v syöpään.
Äitini eli 94-vuotiaaksi, oli henkisesti ja ruumiillisesti hyväkuntoinen lähes loppuun asti. Muutama kuukausi ennen kuolemaa ottivat sydänlääkkeen pois, siitä alkoi alamäki.
Äiti oli ottanut sydänlääkettä liikaa ja sitä oli kertynyt elimistöön, Digitalis on myrkky jos sitä saa liikaa.
Elämän halua minulla on vaikka kuinka, toivon että saan elää vielä kauan terveenä.
+Lisää kommentti
Ei ole kiire eikä tässä jouda, vanha intiaani oli tuumannu kun oli tuntemus olossa, nyt on hyvä päivä kuolla, sopisko se sellai.
1
Ilmoita
Eipä meistä kukaan saa lisäarvoa elämälleen, kuoleeko tänään, huomenna vai viidentoista vuoden kuluttua.
Eiköhän se ole samaa jolkotusta jokaisella. Se vaan tuo ihmisen mieli on erikoinen, että se valehtelee uusista elämyksistä ja että ihminen kokee jotain uutta ja arvokasta. Hautaanhan ne elämänkokemuksetkin menee, ei niistä ole rikkautta muille.
1
Ilmoita
Niin kauan kun henki pihisee ja sydän lyö. Itse en sitä missään tapauksessa ainakaan aktiivisesti mene lopettamaan.
Ilmoita
Hämmästyttävän paljon monet miettivät kuolemaa. 60+ palstalla ei ensteks tulisi mieleen, että näin aikaisin ajatellaan esim. miten halutaan tulla haudattavaksi. Miten meinaa elää elämäänsä (kuten tässä aloituksessa kysytään). Mietitään palvelutaloja ja kaikkia sellaisia asioita, jotka mun mielestä pitäisi tulla mieleen vasta paljon myöhemmin.
Vai onko se luonnekysymys?

Monet on vielä työelämässä. En mieti kuolemia, enkä hautoja enkä vanhuutta.
Enemmän ajattelen, että menis nyt tää talvi nopiaa, että saisin keväällä jatkaa takapihan suunnittelua.

Jos kauhean paljon ajattelee vanhuutta, niin eikö sitä helposti ala tuntemaankin itsensä jo aikansa eläneeksi?
7 VASTAUSTA:
Eikö ihminen mieti aina sitä mikä omassa elämässä on ajankohtaista. Jos jonkin kohdalla sattuu lähipiirissä kuolemantapauksia useita peräkkäin, on kai luonnolista että siinä omakin kuolevaisuus nousee pintaan ja tulee miettineeksi omaa kohtaloaan ja elämäänsä tässäkin asiassa.
siilenämää2 kirjoitti:
Eikö ihminen mieti aina sitä mikä omassa elämässä on ajankohtaista. Jos jonkin kohdalla sattuu lähipiirissä kuolemantapauksia useita peräkkäin, on kai luonnolista että siinä omakin kuolevaisuus nousee pintaan ja tulee miettineeksi omaa kohtaloaan ja elämäänsä tässäkin asiassa.
En osaa sanoa, mitä muut ajattelevat.
Ei minulla itselläni tule oma kuolevaisuuteni mieleen silloin, kun lähimmäiseni kuolee.
Eikä siitä ole edes pitkä aika, kun kuolema saapui äitini luo. Myös toinen tuttuni kuoli äitini jälkeen.
Kaikkihan me kuolemme joskus.

Lähinnä oon ihmetellyt, että tällä 60+ palstalla on (ehkä sattumalta?) yllättävän monta ihmistä, jotka kuolemaa ajattelevat. Omassa live-elämässä ei keskustelut käänny ihmisten kanssa kuolemiin, vaikka monet ovat paljon vanhempia.
Heikunkeikku kirjoitti:
En osaa sanoa, mitä muut ajattelevat.
Ei minulla itselläni tule oma kuolevaisuuteni mieleen silloin, kun lähimmäiseni kuolee.
Eikä siitä ole edes pitkä aika, kun kuolema saapui äitini luo. Myös toinen tuttuni kuoli äitini jälkeen.
Kaikkihan me kuolemme joskus.

Lähinnä oon ihmetellyt, että tällä 60+ palstalla on (ehkä sattumalta?) yllättävän monta ihmistä, jotka kuolemaa ajattelevat. Omassa live-elämässä ei keskustelut käänny ihmisten kanssa kuolemiin, vaikka monet ovat paljon vanhempia.
"Heikunkeikku"

Vilkaiseppa viimeisintä sarja-kuva-strippiäni.

H.
hunksz kirjoitti:
"Heikunkeikku"

Vilkaiseppa viimeisintä sarja-kuva-strippiäni.

H.
Tiedä vaikka jotain tunnistaisitkin. :)

H.
Heikunkeikku kirjoitti:
En osaa sanoa, mitä muut ajattelevat.
Ei minulla itselläni tule oma kuolevaisuuteni mieleen silloin, kun lähimmäiseni kuolee.
Eikä siitä ole edes pitkä aika, kun kuolema saapui äitini luo. Myös toinen tuttuni kuoli äitini jälkeen.
Kaikkihan me kuolemme joskus.

Lähinnä oon ihmetellyt, että tällä 60+ palstalla on (ehkä sattumalta?) yllättävän monta ihmistä, jotka kuolemaa ajattelevat. Omassa live-elämässä ei keskustelut käänny ihmisten kanssa kuolemiin, vaikka monet ovat paljon vanhempia.
Ehkä syksy vaikuttaa niin, että lopusta on helpompi puhua.
Meillä on vielä järkeä kertoa toiveistamme ja kykyä päättää jotain.
Monihan huolehtii turhakkeista luopumisista lasten takia jo nyt.
Luulenpa, että melkein jokaisella on vanhempien kuoltua kokemusta
asunnon siivoamisista ja tavaroiden järjestelystä ja poisviemisistä.
Keväällä uuden vuoden jälkeen tulevat täysillä kevät- ja kesäjutut musiikkeinen.
Nyt on kaamos kaameimmillaan, eikä ulos huvita lähteä.
Illalla vasta on menoa.
Sinnitellään.
Minä en tee kuolinsiivouksia.
Teen elinaika turhakkeiden poistoja.
Silloin kun teen.
Ajankohtaista juuri nyt. Kylläkin.
Jahka tartun toimettomuuden aktivointiin.
Heikunkeikku kirjoitti:
En osaa sanoa, mitä muut ajattelevat.
Ei minulla itselläni tule oma kuolevaisuuteni mieleen silloin, kun lähimmäiseni kuolee.
Eikä siitä ole edes pitkä aika, kun kuolema saapui äitini luo. Myös toinen tuttuni kuoli äitini jälkeen.
Kaikkihan me kuolemme joskus.

Lähinnä oon ihmetellyt, että tällä 60+ palstalla on (ehkä sattumalta?) yllättävän monta ihmistä, jotka kuolemaa ajattelevat. Omassa live-elämässä ei keskustelut käänny ihmisten kanssa kuolemiin, vaikka monet ovat paljon vanhempia.
No ehkä se on persoonakohtaista sitten. Minun lähipiiristäni on nyt kohtuu lyhyen ajan kuluessa kuollut viitisen ihmistä ja rakas vanha koira vielä päälle ja täytyy sanoa että syvissä vesissä on ajatuksissa ryvetty ja hautajaisissa räävytty :). Mutta minusta se ei ole paha asia vaan sekin kuuluu elämään, kuolemisen pohdinta ja lopulta hyväksyntä. Tähän päälle vielä parin vuoden takainen oma vakava sairastuminen hoitoineen päivineen...………...Ei täällä ikuisesti keikuta ja sen pohtiminen on ihan luonnollista oli ikä mikä hyvänsä.
+Lisää kommentti
Leuka rintaan ja uusia pettymyksiä kohti, vain loppuun asti. Ei pitemmälle.
2
Ilmoita
Niin kauan, kunnes viimeisen henkäyksen aika on.
1
Ilmoita
Mitä se muille kuuluu mitä itse kukin miettii, hämmästellään ja kummastellaan, kun jotkut miettii jopa kuolemaa ja palvelutaloasumista, auts.
Voi kauhia paikka, taasko väärin mietitty ja niistä kirjoitettu.
Ole täällä nyt kaikkien mieliksi, täysi mahdottomuushan se on.
2 VASTAUSTA:
"Anceli"

Ehkä mun kommenteista pääsi vähän väärään käsitykseen. Tahdon siksi kirjoittaa, että minusta tälle palstalle voi jokainen kirjoittaa mitä tahtoo.
En tarkoittanut, että muut miettivät asioita väärin tai kauhiaa, että tuostakin asiasta kirjoitetaan.

Tarkoitin, että olen huomioinut sen, että täällä on yllättävän paljon 60+ ihmisiä, jotka kuolemia ajattelevat. Saavat ajatella tietysti, mutta ihan "erillisenä asiana" tuosta mainitsin. Siksikin, kun livessä ei ole tottunut niin paljon keskustelemaan tuon kaltaisista asioista. Niin paljoa siis.

Joskus sitäkin ajatellut tai paremminin harmitellut, että jos tänne kirjoittaa jotakin positiivista tai normaalin elämän mukavuusia naputtelee, niin helposti sanotaan, että lässyn lässyn tai mee muualle.

Vähän nyt harmittaa, kun tulin tähän ketjuun sormeni tökkäämään.
Mutta olkoot, kun en pois sitä saa:)
Heikunkeikku kirjoitti:
"Anceli"

Ehkä mun kommenteista pääsi vähän väärään käsitykseen. Tahdon siksi kirjoittaa, että minusta tälle palstalle voi jokainen kirjoittaa mitä tahtoo.
En tarkoittanut, että muut miettivät asioita väärin tai kauhiaa, että tuostakin asiasta kirjoitetaan.

Tarkoitin, että olen huomioinut sen, että täällä on yllättävän paljon 60+ ihmisiä, jotka kuolemia ajattelevat. Saavat ajatella tietysti, mutta ihan "erillisenä asiana" tuosta mainitsin. Siksikin, kun livessä ei ole tottunut niin paljon keskustelemaan tuon kaltaisista asioista. Niin paljoa siis.

Joskus sitäkin ajatellut tai paremminin harmitellut, että jos tänne kirjoittaa jotakin positiivista tai normaalin elämän mukavuusia naputtelee, niin helposti sanotaan, että lässyn lässyn tai mee muualle.

Vähän nyt harmittaa, kun tulin tähän ketjuun sormeni tökkäämään.
Mutta olkoot, kun en pois sitä saa:)
Toki sinulla on oikeus kirjoittaa ihan niin kuin haluat ja niin pitäisi olla kaikilla muillakin.
Harmitteluun ei ole mitään aihetta.
+Lisää kommentti
Pohdiskelimme elämistä ja kuolemista, kun tuttu sai kutsun koepalanottoon ja ultraääneen rintasyöpäepäilyn takia.
Totesin siihen, etten sen kummemmin hoitaisi. Eläisin, minkä eläisin, mutta olen jo sen ikäinen, että olen elämäni elänyt, jos tauti kohdalleni sattuisi. En voi mennä sairaalaan, enkä kohdata hoitohenkilökuntaa. Oksettaa jo ajatuskin!
Osin samoihin ajatuksiin tutun kanssa päädyimme. Ei sitten kuitenkaan ollut mitään, mitä olisi hoitaa pitänyt ja voimme ilman "hoitoa" jatkaa elämäämme, vaikka joskus jatkoa pannaan miettimään.
3 VASTAUSTA:
Tapasin tällä viikolla 60v. tutun joka kertoi sairastavansa rintasyöpää, hoidot puolivälissä.
Hän sanoi suhtautuvansa positiivisesti tulevaisuuteen, mutta kertoi ottavansa myös huonoimman vaihtoehdon huomioon.
Joskus sitä vaan joutuu kuusissakymmenissäkin kuolemaansa miettimään, ei siinä pitäiso olla mitään pilkkaamisen aihetta.
Jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen kohtaamaan vaikean sairauden toivon, että lähellä olisi vain kannustavia ihmisiä, jotka edes hitusen ymmärtäisivät, kuinka vaikeassa tilanteessa silloin olisin, miten suuret kysymykset mielessäni möyrisi. Varsinkin jos kyseessä olisi hoidettavissa oleva sairaus, niin typerintä mitä siinä tilanteessa voi sanoa, että anna olla, tässä tämä elämä on, koska se, että kärsii hoidoista voi olla kuitenkin pienempi paha, kun kärsiä hoitamattomana kivuissa sairauden pahentuessa. Ei hoitamatonkaan syöpä kivuitta hautaan vie.

Nykyisin syöpää pystytään hoitamaan, kunhan se ajoissa todetaan. jokaista ei tietenkään pystytä auttamaan, mutta usein asennekin on kuin yksi pilleri tervehtymisessä. Tunnen ”tutun”, joka oli kuusikymppisenä sairastanut eka kerran rintasyövän ja se uusi kun hän oli seitsemänkymppinen ja nyt kahdeksankymppisenä kädet taas kipeytyivät, lääkäri epäili vikaa korvien väliin kunnes ilmestyi patti.

Sitten alkoi tapahtua, sarja sytostaattihoitoja, nyt kaikki kivut ovat poissa ja hän on hyvässä kunnossa, matkustelee, pyöräilee ja lenkkeilee, asuu yksin ja voi hyvin. Syöpä on hoitojen ansiosta pienentynyt ja koteloitunut, eikä useissakaan kontrolleissa ole muuttunut miksikään. Ehkä hän on myös selviytyjä luonne, kun sairaus taas uusi, totesi vain, että joku ”tuttu” oli viisikin kertaa sairastanut saman taudin, hänellä itsellään on siihen vielä matkaa.

Eihän sitä koskaan voi tietää, miten elämä vielä kuljettelee, kun hoidot on läpikäynyt. Sitähän voi saada ihan uuden kulman elämäänsä. Elämä on niin yllätyksellistä sairauksineen ja ilman sairauksiakin.

Oma meinaamiseni jää niin usein pelkäksi meinamiseksi,
joten kuinka kauan elän on huolettomasti korkeeeemmas käres.
Niin just! Kysymyshän on just siitä haluaako hoidettavan vai ei. En halua!
+Lisää kommentti
Joitain yli 90 v tunnen joilla järki ja kunto aivan kohdillaan, se ilahduttaa. Heitä on harvassa. Myös Aira Samulin ilhnduttaa. Toiv vedän yli 80 vanhemmat kuoli paljon aikaisemmin. Mutta suomaliset geenit ei paljon naurata. Teoriassa olisi kiva elää 150 v mutta käytännössä nivelet ja luut sanoo sopimiksen irti paljon aikasemmin. Eikä kaalistakaan tiedä kauan se skulaa. Pelonsekaiskella jännityksellä jokainen, ei nyt päivä mutta vuosi. Että harmittaa tämä rapautuminen. Nyt olisi paljon valmiimpi aloittamaan elämän. Nuorena turhat asiat ja epävarmuus vei huomion. Mut ei auta itku. Pitää vaan nauttiia kaikista päivistä joita on.
1 VASTAUS:
Geeneistä ei kannata puhua ja vedota niihin terveysasioissa, jos omat elämäntavat prakaavat.
+Lisää kommentti
Luin kampaajan tuolissa Tiede-lehteä, jossa kerrottiin tiedemiesten tutkivan nykyään vanhenemista samaan tapaan sairautena kuin kaikkia muitakin tauteja. Jutussa sanottiin myös, että näinä aikoina syntyvät lapset saattavat elää jopa 1000-vuotiaiksi.

Järjetön ajatus. Mitä ihminen tekee täällä 1000 vuotta kun se saa vajaassa sadassa vuodessakin riittävän paljon pahaa aikaiseksi. Noin niin kuin luontoa ajatellen ...
2 VASTAUSTA:
Näin jossain kirjoituksen; että entä jos ihminen itse on se virhe!
Yeap, noin se juurikin voi olla. Jotkut tyypit puuttuvat juttuihin, jotka eivät kuulu ihmisen peukaloitaviksi.
+Lisää kommentti
Usein herätessäni istun sängyn laidalla, ristin kädet, että saan terveenä nousta uuteen päivään. On niin monta, jotka vielä tarvitsevat minua ja minä heitä. Elämä on suurenmoista. En mieti kuolemaa, mutta alan jos tulee sairauksia, varsinkin kipuja.
3
Ilmoita
Aion elää elämäni loppuun asti. ;)

Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka kauan on vielä aikaa. Haluan elää niin kauan kuin elämä jatkuu, mutta en haluaisi jatkaa olemassa olemista enää sen jälkeen, kun eläminen on jo oikeastaan loppunut.

Muistan, kun tapasin ensimmäisen kerran satavuotiaan. Hän oli virolainen rouva, joka eli itsekseen omassa maalaistalossaan. Rouva oli hyvässä toimintakunnossa ja muistinsakin pelasi erinomaisesti. Kun vierailin paikallisen tutun kanssa rouvan kotona, hän alkoi muistella vuosikymmeniä aikaisemmin oppimiaan suomen kielisiä sanoja ja lauseita. Rouva oli siihen aikaan Viron vanhin asukas. Ihailin ja arvostin ko. henkilöä.

Myöhemmin olen tavannut muutamia 100-vuotiaita Suomessakin. On ollut ilo nähdä, miten hyvin ihmisten toimintakyky ja muisti voi toimia vielä noinkin ikääntyneenä. - Luin jostain, että naiset voivat elää miehiä todennäköisemmin yli 100-vuotiaiksi.

Haluaisitko sinä viettää iloisia 102-vuotisjuhliasi jossain kotimaisemissa tai matkoilla, vai haluaisitko elämäsi päättyvän jo aikaisemmin?
2
Ilmoita
Jesse kertoi että ei hänen faijalleen elävien eläminen niin tärkeää ole.
Hänelle on tärkeintä että elämää on ja syntyy.
Kerro ihmisillesi että kuolevat milloin kuolevat.
Ihan kuin syntyvätkin.
Sillä he tekevät aina sen miksi ovat syntyneet.

H.
1
Ilmoita
Sen verran kun sitä riittää, eipä tuota ole tullut useinkaan mietittyä, hyvinkin voi olla kolmannes vielä jäljellä.
Ilmoita
Ukki kuoli reilusti alle 50- vuotiaana ja eno vähän yli 40- vuotiaana, toinen ukki 54-vuotiaana ja isä alle 60-vuotiaana....mummot n. 67-vuotiaina
3 VASTAUSTA:
Yritä nyt tavoitella sukusi ennätystä ja päästä 70 plus palstalle asti.
Menee kirkonkirjat uusiksi.
Vielä-on-toivoa kirjoitti:
Yritä nyt tavoitella sukusi ennätystä ja päästä 70 plus palstalle asti.
Menee kirkonkirjat uusiksi.
Äiti eli 89 v. Ennätys jää hänelle. Maanantai olisi lääkäri. En mene kutsuntaan. ;)
OlikoTämäTässä kirjoitti:
Äiti eli 89 v. Ennätys jää hänelle. Maanantai olisi lääkäri. En mene kutsuntaan. ;)
Ja veli kuoli 0v ja suku päättyy tähän. :)
+Lisää kommentti
En elä enää kauaa, olen helekutin kipee, sydän tekee loppuaan,
pitäs mennä lääkäriin,
se on vaan kovin vaikeeta,
tietää taas joutuvansa rääkkäyksen kohteeksi,
varsinki jos menee ykstityiselle lääkärille,
ne kun hoitavat vanhanki viimesen päälle tarkaan hyvin,
tervkeskukseen jos menee tulee yhtä kipeenä kotiin,
sieltä ei vanha saa mitään kunnon hoitoa, ei edes kunnon kipulääkitystä,
Ilmoita
Siis tällaista elämääkö kuin mitä nytkö-kö? Ajattelin tässä vielä pari vuotta olla kilttinä tyttönä kotosalla ja töissä, vaan sitten laitan ranttaliksi ja alan tekemään kiusaa , riijustamaan ja elämään hulivilinä huolettomana.
1 VASTAUS:
Minä laitan rumpaliksi.
Ajattelin jos alkaisi harrastaa rumpujen soittoa?
Kattiloilla voisi aloittaa kun ovat muutenkin vajaa käytöllä.
+Lisää kommentti
Valitettavasti se ei ole omasta tahdosta kiinni. Pitää tehdä suunnitelma sitä varten, ettei elämä ole enää elämisen arvoista. Kyllä niitä lähtökeinoja löytyy googlaamalla, kun asia tulee ajankohtaiseksi.
Ehkä 70+ palsta kuitenkin houkuttaa, siellä elämänkokemus puhuu ja kaikki ikävät tapahtumat elämässä ovat vaipuneet unholaan.
1
Ilmoita
Kumpahan tässä nyt elelen.
Ilmoita
Aion elää elämääni kuolemaan asti.

Itse olen 60-vuotias ja äitini on 85-vuotias. Hänellä on paljon sairauksia, mutta aina on noussut (kahdesta keuhkokuumeesta, vatsaleikkauksesta jne.). Jos häntä lyö kirveellä päähän, hän todennäköisesti sanoo: "Päähän koskee, anna Panadolia."

Tuskin elän 85-vuotiaaksi. Jos olisin nainen, eläisin varmaankin yli 100-vuotiaaksi. Molemmat isoäidit elivät yli 90-vuotiaiksi ja sinne äitinikin on menossa.
Ilmoita
Jaa kuinka kauan, no ihan niin kauan kun sitä riittää.
1
Ilmoita
Saunapesun kestävänä ateistina olen jättänyt kaiken herran haltuun. Paitsi omaisuuttani. Vähäistä. Ei voi luottaa mikä temppeli nappaisi perintöni.
1
Ilmoita
10 lentoa, pari laivamatkaa, hotelleja jonkun verran ym. reissuun kuuluvaa on tilattu ja osin maksettu, jotta toivottavasti on vielä muutama viikko elinaikaa, ettei kaikki touhu ja käytetty aika olisi ihan hukkaan mennyt. Käymässähän me olemme.

*Käymään vain*, sanoi sokeri hiivalle.
1
Ilmoita
´´suomalaisyhteiskunnissa terveydenhuollon ja sairaitten hoidon kerrotaan olevan hyvin etäällä toisistaan ... iollakin paikkakunnalla pikkulapset oiivat saaneet poliorokotuksen tilkassa kirsikkamehua ja tykkasivat paljon mukavasta neuvolatädistä kun kenenkään ei tarvinnut ruiskuja ja neuloja pelätä . eikä eri uskontolahkolaisten kiivailuja,
Ilmoita
Aina ei ennusteen takarajakaan pidä paikkaansa. Vaimoni heittäytyi loispummieläkeläiseksi 52 vuotisena jolloin hänellä todetun, parantamattoman verisyövän eliniän maksimiennuste oli 12 vuotta.
Loispummi sinnittelee hengissä oireettomana vielä 18 vuotta syövän havaitsemisen jälkeen. Tosin sytostaattia lisätään hiljalleen koko ajan

Olen itse yli 7 vuotta sitten tehdyn pakoputken lyhennyksen jälkiseurannassa. Aion elää niin pitkään kuin on kivaa tai elimistö sallii.
Ilmoita
Pannaan kymppi nokkiin. Tai menköön kaksi.
1 VASTAUS:
Nenä-päivähän se on ja lahjoitus kannattaa.
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Miksi elämä on meille niin vaikeaa, vaikka se voisi olla ihan yksinkertaista:

https://yle.fi/uutiset/3-10505319
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kuinka kauan

meinaatte elää elämäänne?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta