Donnan dimensiot
Mustiin aloin pukeutua seitsemännellä luokalla. Puin joka aamu ylleni yön sydämen, ja pohdiskelin yhtä usein hiusteni värjäämistä. En kuitenkaan koskaan näin tehnyt. Osaksi siksi että en taipunut ronkkimisesta ja naljailusta, ja toiseksi siksi että punainen sopi hyvin mustan kanssa. Pohjimmiltaan pakettini oli kasassa jo silloin. Olin valmis – noin ulkomuodollisesti. Muut tytöt olivat menossa aivan toiseen suuntaan. Ja he kulkivat sinne yhdessä pitämättä toisiaan kädestä kiinni.
En ole muuttunut noista ajoista lainkaan, koska minulla on ikuisuusgeeni. Ikuisuusgeeni on kellogeeni, joka katkaisee elimistöltä sen vanhenemisprosessin. Saattaa olla niin että jään tänne ainiaaksi, ja muut lähtevät.
Puen aamulla ylleni yön sydämen ja pohdiskelen hiusteni värjäystä. Kosketan sormella sormeani, kuin kattofreskossa kaukana Italiassa. Kosketan itseäni ja tulen koskettaneeksi lasia, johon jää tahra. Tytöt menevät luultavasti naimisiin ja saavat lapsia.
Rautatieasemalla tutustuin mielenkiintoiseen heppuun, joka ymmärsi minua. Hän olin minä itse. Heputtelin itseäni ja istuin itseni seurassa ja kuuntelin mitä se puuhasteli. Se oli vähän menossa sinne ja tänne. Heilutteli käsiään ja pyöritteli silmiään, jaaritteli ja tähdensi seikkoja, jotka olivat hänen mielestä oleellisia kokonaisuudessa. Joi olutta ja kävi pihalla savukkeella. Käveli edestakaisin tuopin ja ovien väliä ihmispaljoudessa, jossa meni ohi kaikenlaista asiaa ja tavaraa. Minä vahdin sillä aikaa lasia. Ei sitä koskaan tiedä kuka sen siitä kitaansa huitaisee, tai siihen jotain tyrmäävää tipauttaa.
Takarivin idioottien kanssa keskustelimme panemisesta ja murhista. Pojat olivat kovia panemaan ja murhaamaan, kaivelemaan nenää ja viis veisaamaan possessiivisuffikseista, puolipisteistä ja muusta retrojeesustelusta. Pojat piirtelivät pillunkuvia pulpettiin ja kyselivät, milloin näyttäisin heille omaani. Usein heillä oli tunnilla vehje kädessä. Pilkkasivat perkeleet rintojani kolme vuotta. Ei mitään rajaa. Eturivin tytöt olivat kauniita takaapäin, ja heillä kaikilla oli kauniit hiukset.
Olen kuin juoksuradalla, enkä saa heitä kiinni. Meillä on sama vauhti, mutta en osaa juosta kovempaa. Olen kokeillut.
(Naurua)

Vastaukset 19
Vanhimmat
Nauran hytkyen, niin, anteeksi.
Mjoo
Sama täällä.
(Naurua)
Niinku punaiset hiukset vai? Yllättävää,. Olin jotenkin vakuuttunut että hahmo olisi blondi.
Mutta mikä on yön sydän? Yön timon ja Yön ollin ymmärrän.
Mjoo siis tää vaati ihan ehdottomasti punatukkaisen tytön. Ihan must.
Yön sydän on varmaan jonkinlainen viittaus mustiin vaatteisiin. En ole varma. Mä en tunne kuin Kola-Ollin.
(Hihitystä)
Jaah. Mä ajattelen hiusten väriä vain mittarina siitä miten kaukana ollaan normista. Punatukka on ikään kuin parin sigman päässä ja blondi yhden sigman päässä kaikkein tavallisimmasta. Molemmat kuitenkin erottuvat. Mutta onko hiusten värillä jotain muuta merkitystä?
Mjaa
Kenties tässä etsittiin kuvakulmaa persoonallisuuden ja yksilön tasolla sosiaaliseen näköalaan tai näyttämöön.
Itseäni jäi harmittamaan opettajan puuttuminen tekstistä.
(Naurua)
Ajatella, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät halua istua eturivissä. Minusta se on käsittämätöntä. Eturivin paikat on varattu henkilöille, jotka vievät maailmaa eteen päin. Seuraajat istuvat keskirivissä. Luuserit takarivissä.
Eturivissä voi tuntea opettajan auran kosketuksen, mikä helpottaa huomattavasti opiskelua. Deklinaatiot siirtyvät opiskelijan kehoon bluetoothin avulla.
Vain sokeat istuvat eturivissä, ja puolisokeat keskirivissä.
Eturivissä istuen niska rasittuu kun joutuu katselemaan epäergonomisessa asennossa opettajan yliolanheittimen näyttämää tuotosta.
Toisessa rivissä istuen niska ei rasitu ja pystyypi seuraamaan opetusta koko kahdeksan tunnin ajan. Takarivissä niskallansa istuvat bonobot persettänsä kaivellen ihmettelevät, miksi tämä muovikassi-jossa kirjani ovat-haisee kuselle ?
Ei minulla ole ikinä ollut ongelmia ergonomian kanssa. Minä katson opettajan sormia, kun hän kirjoittaa yliolanheittimen kirjoitusalustalle.
Naisopettajilla on taasen paidanylänapit auki jotta oppilaat osaisivat keskittyä opetukseen tai johonkin senkaltaiseen. Ei nuo sormet ole koskaan kiinnostanut, jolleivat ne sitten painelisi sekä liikkuisi pitkin kehoani.
[kujakatinkehräystä]
(hirn)
Sinä olet ymmärtänyt jotain hyvin olennaista tässä maailmankaikkeudessa.
Valehteliko taas, ja oleilet himassasi
Mjaa
Minulla on kassi, johon sujautan läppärin silloin kun en sitä käytä. Kassin voi viedä lähes minne tahansa, jopa lentokoneeseen. Tällä hetkellä olen pimeässä lokerikossa, jossa on emäntäni vaatteet. Ulkopuolelta kuuluu naisten puhetta, mutta omistajani ääntä ei. Hän on varmaan mennyt jonnekin muualle. En tiedä mihin.
(Hihitystä)
Valituksen sana
Emäntäni ja minun suhde on kestänyt noin kuusi kuukautta. Suhteemme on tiivis, emmekä ole toisistamme erossa juuri muulloin kuin lokerikkopäivinä. Kerran olen jopa joutunut tanssilattialle emäntäni olkapäällä, sillä niin riippuvainen hän minusta on, ja pelkää minut varastettavan. Suihkuun hän ei minua vie, vaan pyyhkii kauniisti kostealla liinalla, joka tuoksuu hyvälle. Hän ei myöskään liimaile minuun mitään typeriä tarroja, joista on palanen purtu pois. Emännälläni on hyvä maku. Hän on esteetikko, eräänlainen uinuva lootus.
Luullakseni ole uimahallissa, sillä jostain kuuluu föönin ääni.
(Naurua)
Onko tämä emäntäsi nyt sitten lokerikon ulkopuolella täysin nakuna ? Ota se läppäri sieltä kassista pois niin saat hälytettyä horioppiapua teille molemmille.
No nythän vasta tajusin sinä olet se kissa. Olette pirulaiset vain vaihtaneet fiktio-olemustanne keskenänne. Tämän takia sinulla on ne emäntäsi vaatteet siellä lokerikossa. "Kissa" joka kulkee nyt siellä ulkona ei viihdy näissä ihmisten vaatteissa vaan riisui ne pois ja lukitsi sekä sinut että vaattensa siihen lokerikkoon. HUH luulin jo että olisin eksynyt johonkin pilkun ja kysymyksen välitilaan.
Tai vielä parempi arvaus. Olette molemmat matkalla lentokoneessa kohteena Neitsytsaaret. Emäntäsi jätti sinulle sinne lokerikkoon omia vaatteitansa, jotta tuntisit kaipuun yllättäessä olosi turvalliseksi. Nämä naisten puheet, jotka kuulet, kuuluvat lentokenttähenkilökunnalle. Emäntäsi lähti omassa persoonassansa ryyppäämään businessluokan läppärimiesten seuraan.
Seuraavan kerran kun kohtaat emäntäsi sähise hänelle sekä raappaa kynsilläsi häntä poskeen. Kyllä se siitä oppi kissan tavoille.
Mjoo
Ei kun minä olen kassi. Kissa makaa luultavasti asunnon vaatehuoneessa jossain piilossa. En välitä olennosta lainkaan, sillä jos minä jään lattialle ajelehtimaan, kissa tulee ensin haistelemaan minua, sitten alkaa kynsiä minua piloille. Kissat ovat saatanasta.
Kas, nyt hän tulee. Ovi aukesi ja taidan seuraavaksi päätyä uimahallin kahvilaan.
(Hihitystä)
Kassit ovat perusolemukseltaan tyhjiä. Emäntäsi tarkoitus on täyttää vielä myöhemmin tänään sinut "tyttöjutuilla", kuten kuohuviinillä. Kotiinsa palatessaan tämä emäntäsi yrittää tarjota kissallensa lisää minttua. Tämä kissa on kiltti ja kunnollinen eikä suostu maistamaan moista huumeyrttiä. Sen takia tämä kissa on mennyt piiloon ja turvaan sinne vaatekaappiin.
Minäkin luulin häntä kissaksi. Häntäkissaksi.